Tuntuu välillä, että täällä paikkakunnallani jätetään sairaat oman onnensa nojaan. Minäkin olen useaan otteeseen yrittänyt hakea apua ja sanonut hoitohenkilökunnalle, että elämäni on aika ajoin täyttä helvettiä.

Kuinka pahasti asiat sitten pitää olla, että otetaan tosissaan? Pitääkö oikein värittää juttuja ja yli korostaa sitä pahaa oloa, että jotain tapahtuu?

Oon vaan miettinyt, että jos sitä pääsis johonkin osastolle hetkeksi aikaa huiliin. Kun tuntuu siltä, että harhat pukkaa päälle ja sitten ei saa oikein nukutta. Ja kaiken lisäksi rintaan sattuu… Olisiko tässä tarpeeksi syitä päästä osastolle vai tarviiko sitä olla aivan pää jäässä ja riehua tuolla kylillä, että sinne pääsee? Vai voishan sitä kai lääkärille vaan ehdottaa, mutta en usko että ne sinne ottais, kun vaikutan ulospäin varmasti varsin hyvin voivalta… Ja olisiko osasto sittenkään mikään ratkaisu?

Haluaisin vaan elää normaalia elämää ilman kipuja ja harhoja, mutta se tuntuu olevan tällä hetkellä mahdotonta… Samalla haluaisin rauhoittavista eroon… Ehkä askel kerrallaan… Mutta miten ne kuvittelee tuolla julkisessa terveydenhuollossa, että selviän yksin näin pahasta sairaudesta? Tuntuu että pitää olla ihan kuoleman partaalla, että ylipäätään saa mitään hoitoa… Suomenkin pitäisi olla hyvinvointi valtio. Mutta kun katselee tätä menoa, niin eipä täällä tunnu hirveän hyvin voivaa kansaa olevan…