Heippa!🙂
Minulla oli tuota samaa joskus ja on osittain edelleen. Vaikka koskaan en ole lääkkeitä kuitenkaan syönyt, mutta terapiassa käynyt nyt jo vähän yli vuoden eikä loppua näy.
Toki pakko sanoa, että minulla on myös diagnosoitu pakko-oireinen häiriö jossa on pelko-oireisen ja hypokondrian piirteitä sekä määrittämätön ahdistuneisuushäiriö.
En jaksaisi avata enempää tuota OCD (pakko-oireinen häiriö) vaikka sen takia enemmänkin menin terapiaan, mutta nyt on minusta vallan ottanut enemmän hypokondria (luulotauti) sekä ahdistus.
Sain jossain vaiheesaa kokoajan paniikkikohtauksia, monia päivässä sekä olin tosi ahdistunut jatkuvasti ja tätä jatkui varmasti lähemmäs paria kuukautta tai siltä se ainakin tuntui. Ystäväni sanoi, että pelkäsi mun puolesta sillon koska olin kuulemma ihan outo ja erilainen kun ennen ja se on kyllä totta.
Sillon en pystynyt tekemään yhtään mitään, en käynyt missään tai koko vuosi 2014 meni minulta ihan ohi. 4 kertaa kävin kavereiden kanssa baarissa joka on oikeasti vähän jos on ennen kuitenkin kuukaudessa pari-kolme kertaa käynyt. En muutenkaan nähnyt mun kavereita usein vaikka minä olin se aina joka oli menossa kaikkialle. En ollut enää.
En osaa edes selittää mun oloa mikä sillon oli, mutta se oli ihan järkyttävää.
Asuin sillon luultavasti vielä homeisessa asunnossa joka tietenkin veti olon ihan kauheaksi loppuvaiheesta. Asuin melkein ylimmässä kerroksessa (5-6-kerros) ja kävelin portaita pitkin päivää edestakaisin koska mulla on hissikammo. No vuoden kun olin asunut siinä en enää oikeasti päässyt portaita ylös ilman, että pysähdyin melkein jatkuvasti ja yritin hengittää. Jouduin myös nukkumaan ikkuna auki, että saan henkeä.
Tuo aika oli kauheaa, koska oli muutenkin ongelmia niin vielä homeen takia tulee lisää.
Muutin sitten aika pian pois eikä nyt ole ongelmia homeen kanssa (ainakaan vielä) ja toivottavasti ei tulekaan.
Sen jälkeen kun olin muuttanut niin muistaakseni meni ihan ok, vähän aikaa. Sitten rupesin hirveästi tutkimaan itseäni ja etsimään epäkohtia mun kehossa ja huolestuin muutamaan otteeseen mun kehossa olevista pateista. Ei niissä ikinä mitään ollut kun ultrassa kävin. Ja nyt edelleen huolestuttaa kun korvan takana on patti joka ei liiku yhtään ja sen unohdin siellä ultrassa ihan kokonaan. Lääkäriin varmaan täytyt taas mennä vaikka hävettää ihan liikaa ravata siellä.
Tämä mun luulotautisuus ei ole kokoajan päällä vaan kestää parista kuukaudesta muutamaan kuukauteen ja sitten taukoa voi olla vuosikin tai sitten ei. Tämä on oikeesti raskasta mulle. Haluaisin itsekin vain nauttia elämästä niinkun sinäkin.
Mullakin opiskelut on viivästynyt paljon ja viivästyy vieläkin kokoajan, mutta en halua siitä stressata koska kerkee sitä myöhemminkin opiskella sekä tehdä töitä. On nyt enemmänkin stressattavaa kun koulu joten en jaksa siitä enempää vaikka se harmittaa ettei pysty normaaliin tahtiin käydä.

Viime yönä nukuin tosi huonosti ja heräilin kokoajan. Pulssi huiteli ties missä koko yön ajan. Aamullakin vielä pamppaili sydän siihen tahtiin, että olin jo varma, että se tulee läpi tuolta.
En tiedä mikähän sekin oli, mutta olin yöllä ja aamullakin heti herättyä hyvin ahdistunut. Vieläkin vähän. Kirjottelu vaan auttaa paljon saamaan ajatukset muualle.

Miksi sinun poikaystävää ahdistaa tämä sinun asia? Ymmärrän kyllä tavallaan, mutta tavallaan en. Se läheisten tuki on kuitenkin tärkeää ja uskoisin, että kaipaat poikaystävän tukea.
Tuollaisessa tilanteessa voi tuntea, että ongelma on suuri eikä siitä pääse yli jos joku ahdistuu siitä vaikka pitäisi tukea.
Tosin en halua arvostella koska en tunne häntä enkä sinua sen enempää mitä kirjoituksen perusteella nyt ymmärsin.

Toivottavasti ei ole kauheasti kirjotusvirheitä, koska kirjotin tämän puhelimella. 😀 Toivon myös, että käyt tämänkin lukaisemassa ja kirjotat vielä jatkossakin tänne.
Hyvää päivän jatkoa!

Hei Baileys,

anteeksi että vastaan myöhässä mutta viime viikko oli todella kiireinen ja raskaskin. Mainitsinkin pappani huonosta kunnosta viime viestissä, hän nukkui pois edellistä viestiäni seuraavana päivänä... :'(

Luulosairautta on mullakin esiintynt jaksottaisesti, teini-iässä monesti ennen nukkumaanmenoa kääntelin päätä hirveesti kun tuntui pala kurkussa ja olin varma, että joku kasvain siellä täytyy olla. Tunnetta on esiintynyt aina silloin tällöin mutta olen aika varma, että kuvittelen sen, sillä lääkäri on tunnustellut kilpirauhaseni ja kilpirauhasarvotkin ovat OK. Ja vähän aikaa sitten lääkäri kurkkasi kurkkuunikin kun mulla on vissiin joku vasomotorinen nuha eli kokoajan nenä tukossa ja korvat lukossa.

Kuulostaa pahalta tuo sun asuminen homeisessa talossa ☹️ Onneks pääsit pois sieltä! Mäkin mietin, että onkohan tossa nykyisessä kämpässä joita sisäilma-ongelmia tai jopa hometta mutta toisaalta mun nenä ja korvat on aina olleet tämmöset tai ainakin yläasteelta muistan nämä korvan lukkiutumiset tai ehkä jopa jo ala-asteelta... Harrastan juoksua ja hengittäminen muutenkin urheillessa on pakko tehä aina suun kautta. Juttelin vähän aikaa sitten kaverin kanssa, jolla oli samanlaisia ongelmia ja hän oli joutunut käymään jossain leikkauksessa, mutta voisin ottaa asian esille lääkärin kanssa seuraavalla kerralla kun kaverin oireet oli ihan samanlaiset mitä itsellä.

Mullakin on korvan takana silloin tällöin inhottavan kipeitä patteja mutta kaikkien muiden ongelmien lisäksi mulla on akne joten se johtuu varmaan siitä -__- Mua ärsyttää ku tuntuu, että yhelle ihmiselle kasataan kaikki tämmöset inhottavat sairaudet 😀 Mutta ymmärrän kyllä, että se on raskasta kokoajan aatella, mikä sairaus mulla on, kun se todellakin on! Ne oireet on niin todellisen tuntusia! Kumpa siitä pystyisi jotenkin irrottautumaan. Mää haluisin niin kovasti saada kaikki opiskeluun liittyvät rästihommat tehtyä, koska se on yks pahimmista stressinaiheista! Siks en voi niitä ihan jättääkään ja luulen, että nyt keväällä ne valmistuu. Ihan sama vaikka ne ei nyt ihan täydellisesti onnistuiskaan kuhan ei tarvis enää aatella niitä.

Sydän tuntuu joskus mullakin tulevan rinnasta ulos ja se on ihan hirveetä kun ei tiiä miten mää voin itteni siitä rauhottaa. Mulla on rauhottavat mutta on syöny siitä ½ tablettin sillonku oli pahin olo. En halunnu syyä niitä kun mua oikeesti ahistaa se, mitä lääkkeet tekee mulle... 😟 Vaikeeta! Yleensä otan propralia jos oon menossa johonkin kun se pitää sen pulssin tasaisena ja se on yleensä riittänyt ihan hyvin. Onko sulla propraleja(beetasalpaajia)? Mun mielestä ne on ihan hyviä silloin tällöin vaikka en tiiä onko mulla se ennemminkin lumevaikutus kun oikee. Sain ne aluksi esiintymisjännitykseen mutta myöhemmin oon käyttänyt kohtauksen estoon tai vaihtoehtoisesti jos on alkanut tuleen paniikkiolo niin ehkä ottanut sen. Ku sen estää niitä fyysisiä oireita. Ei tietenkään psyykkisiä mutta on sekin jotain. Yleensä kannan mukanani sekä propralia että rauhottavia kun ajatus siitä, että on se apu mukana niin monesti jo auttaa. 🙂 Vaikka rauhottavien vaikutusta en oikeestaan oo ees kokenut kun otin niin pienen annostuksen ja olin sillon niin hermona mutta kuitenkin 😀

Tosta poikaystävän tuesta, niin ollaan hänen kanssa asiasta juteltu ja hän yrittää olla ymmärtäväisempi. Mutta kun tää on aika jännä, että hänellä itsellä on diagnosoitu paniikkihäiriö ja mää sain tietää siitä vasta sen jälkeen ku oltiin seurusteltu jo vähän aikaa. Mun paniikkikohtaukset alko vasta sen jälkeen ku oltiin yli vuosi varmaan seurusteltu. Hänellä on SSRI-lääkkeet ja ne ovat sopineet hänelle. Mitä olen kuullut hänen paniikkioireistaan niin ne eivät mielestäni ole aivan paniikkihäiriötäkään, enemmänkin ehkä joitan pelko-oireita tai ahdistusta koska siihen oli aina selvä syy, miksi hänen sydämensä syke nousi (esim. sosiaaliset tilanteet, lääkäri, viranomaisen asiointi jne). Hänellä ei koskaan ollut pelkoa hulluksi tulemisesta tai sekoamisesta tai kuolemasta. Sairaudesta ehkä... Poikaystäväni ei ehkä ymmärrä, miksi en halua jatkaa SSRI-lääkitystä kuin se voisi parantaa minut kuten hänetkin. Hänen entisellä tyttöystävällään oli vissiin myös jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa ehkä niin kai tuntuu pahalta, että taas sama juttu! 😯🗯️ Minähän en kyllä enää SSRI-lääkkeisiin koske en halua niitä jatkuvalla syötöllä syödä (poikaysätäväni on syönyt jo monia vuosia) Jotenkin kun mietin, että eihän mulla lapsena tai nuorenakaan tätä paniikkiongelmaa ollut niin kyllä mun on pakko päästä siitä eroon?! Elämä oli paljon siedettävämpää kun olin vaan jännittäjä ja ujo mutta nytten tämä uusi hysteerinen pelkääjä ja luovuttaja tekee mut oikeesti hulluksi. 😠

Minä oon niinku jättänyt melkee kaikki kofeiinipitoiset tuotteet, esim. kahvin ja tumman suklaan ja enkä limppareitakaan oikeen juo. Muita suklaita en oo voinu jättää kun oon ihan kauhee sokeririippuvainen. Sitä mun pitäs kyllä rajoittaa.....! Alkoholia on silleen vältellyt, etten humalaan itseäni joisi enkä kyllä nyt olekaan. Mulle saataa tulla jo vähän krapulainen olo ihan parista annoksesta seuraavaksi aamuksi. Ja sekä humala että krapula sitte altistaa kohtauksille 🙂👍

Mitäköhän tekemistä sitä keksis saamaan ajatuksia muualle? mun on niin vaikee keskittyä johonkin.. Niin ja elokuvien katsominen on vähä siinä ja siinä kun sain ekan kohtauksen tv-sarjaa katsoessa ja monesti oon saanu sitte niitä kohtauksia kun oon katsonut elokuvaa tai sarjaa telkkarista (tai elokuvateatterissa myös!) Mää oon jotenkin niin herkkä ns. leimaantuun näihin, miten ja missä kohtauksia saan ja ne jää pahasti päälle! 😟

Moikka taas!

Voi ei, otan osaa. ☹️ On aina inhottavaa, kun joku rakas ihminen nukkuu pois.

Joo minulla aina illalla on kaikista pahimmat oireet, jos siis luulotaudista puhutaan.
Toisaalta joskus taas ei kiinnosta ollenkaan vaikka löytäisin jotain patteja tms.
Mieli on niin monimutkainen asia etten sitä varmaan koskaan tule tajuamaan.
Pahinta on ehkä se ettei itse tavallaan osaa ajatella selvästi eli ei pysty yhtään olemaan niin, että se ei olisi mitään vaan aina kaikki on jotain.
Oon nyt yrittäny välttää kaikkia luulotaudin tuntemuksia ja olla tutkimatta itseäni ja olla kiinnittämättä huomioo outoihin tuntemuksiin, koska veikkaan, että 95% ne on juurikin minun omaa keksimää.

Homeisessa talossa asuminen oli kyllä ihan kauheaa. Harmittaa jo sen ihmisen puolesta kuka sinne muutti minun jälkeen... vaikka kaikille ei oireita tule homeesta, mutta veikkaan ettei siellä taloyhtiössä oireilta voi välttyä.
Nykyinen asuntoni on muutenkin kivempi ja kotoisampi. ☺️ Ensimmäisessä kerroksessa asuminen vaan on inhottavaa. Välillä sitä unohtaa, että ihmiset näkee suoraan sisälle, kun ne tuosta ohi kävelee ja bussipysäkkikin on sopivasti tuossa ikkunan edessä.
Edellisessä asunnossa oli hotelli vastapäätä ja muistan kun kerran katsoin ikkunasta ulos niin joku sieltä ikkunasta minulle vilkutteli... tässä ei vielä onneksi kukaan ole ruennut vilkuttelemaan vastapäisestä talosta tai ohi kävellessä. 😀

Kuulostaa aika inhottavalta vaivalta tuo nenä ja korva ongelma. Mullakin kyllä tosi useesti korvat on lukossa tai toinen korva on pahempi aina, kurkkukin on oireillut jo pidemmän aikaa. Saattaa olla tämä Suomen ihana sään vaihtelu mikä aiheuttaa tälläisiä epämääräisiä oireita kokoajan, kun ei pysy aina mukana tässä. 🙄
Kannattaa tosiaan ottaa kyllä kaikki esille, jos lääkäriin menee, niin saa ainakin selvyyden ja vielä parempi jos vaivaan löytyis joku ratkaisu.

Sama akne-ongelma täälläkin! 😠 Oon kamppaillu tämän kanssa jo 12-vuotiaasta lähtien ja kokeillut kaikkia ihme voiteita. Ainut mihin oon ollu tyytyväinen on rasva mitä ihotautilääkäri suositteli. Antibiootteja en mielellään popsi naamariin enkä kyllä osaa tapletteja niellä joten ei se muutenkaan onnistuisi. 😀
Joo välillä tuntuu, että oon saanu kaikkien vaivat ja taudit itselleni, kun tuntuu että on niin montaa inhottavaa vaivaa etten tiedä mitä sitä tekis.
Äh, joo koulutehtäviä, huh. 😟 Oon tässä nämä pari päivää tehny äikkää ja lukenu psykologian kirjaa. Pitäs vielä suorittaa kaikkia muitakin opintoja tässä samalla.
Onneks oon kyllä saanut aika hyvin itse kontroilloida mitä opiskelen ja milloin, joten ei tule siitä paineita, mutta inhottaa, kun on rästissä niin paljon kaikkea.

Mulle ei oo kukaan ikinä edes harkinnu rauhottavia, mutta itse olin jo niitä haluamassa parisen viikkoa sitten, kun olin tosi ahdistunut ja stressaantunu, mutta nyt tuntuu ihan hyvältä etten niitä ottanut.
Voisin haluta, ehkä just varalle jos oikeesti tulee sellanen pakottava tarve niitä ottaa etten ihan ylikierroksilla käy.
Kaikista rauhottavista on vaan saanut lukea niin paljon pahaa ja sitä, että koukkuun jää niin helposti joten oon epäileväinen sen takia.

Kiva kuulla, että poikaystäväsi kuitenkin yrittää ymmärtää. Oho, onpas outo yhteensattuma käynyt.
Se on vaan myös, kun joillekkin SSRI-lääkkeet käy ja joillekkin ei ollenkaan. Itselläni se resepti pölyttyy tuolla kaapissa vaan... en halua edes kokeilla niitä, koska koen, että selviän ilmankin. Oon ihan samaa mieltä sun kanssa tuossa, että jos tälläset ongelmat on tullut yhtäkkiä jostain niin kyllä ne itsestään poiskin lähtee! Lääkkeet muutenkin vaan turruttaa ja vie niitä tuntemuksia pois siksi aikaa, kun niitä käyttää, mutta entäs sitten, kun ne ei sitä ongelmaa kuitenkaan poista koskaan. 🙄

Itse en ole koskaan kahvia kauheasti juonut, mutta oon huomannut, että kahvi kyllä joskus sai mulle vielä ahdistavamman olon mitä se normaalisti on.
Nyt on harkinnassa ostaa kofeiinitonta kahvia kunhan löydän jotain hyvänmakuista.
Oijoi, onko tumma suklaa jotenkin pahempi? En oo tuollasesta kuullukkaan. En toisaalta tummaa suklaata syö hirveästi, mutta taidan jättää sen kaupanhyllylle jatkossakin.
Muita suklaita en minäkään kyllä voi jättää. 😀
Minä join joskus tosi paljon alkoholia, nykyään en juuri ollenkaan ja en humalaan asti. Mulla alkoholi turruttaa mun oireet, kun on tarpeeksi juonut, mutta sitten krapulassa on ihan järkyttävä olo. Paniikkikohtauksia ja ahdistusta on silloin kauheasti.
Ehkä kunhan saan elämäni taas kuntoon, niin voin uskaltatua enemmän taas juomaan.

Itse saan ajatuksia muualle just jos kirjotan, luen, vietän aikaa perheen tai ystävien kanssa. Yksin kämpillä taas kaikki tulee mieleen vaikka yritän aika paljon vältellä mun ajatuksia, mutta ei se kauhean helppoa ole.
Niin ja lenkillä käyn koirien kanssa ja sekin vie niitä huonoja ajatuksia pois ainakin hetkeksi.
Mulla elokuvateatterissa tulee jostain syystä kauhean ahdistava olo ja tulee sellasia paniikkikohtauksen oireita, joten en tykkää käydä elokuvissa enää.
Kotona, porukoilla tai kavereilla pystyn telkkaria katsomaan, mutta mielellään en mitään elokuvia katso.

Hyvää illan jatkoa tai päivän jatkoa, millon nyt ikinä tämän luetkaan! 🙂

Heippa!

Musta se on ärsyttävintä, että vaikka jotenkin pystyy tarkasteleen omia oireita ja ajatteleen, että ne johtuu paniikkihäiriöstä ja tavallaan luon ne itse mutta kuitenkin niitä ei pysty hallitsemaan aina. Yritän tarkoittaa sitä, että vaikka yleisellä tasolla pystyisikin ajattelemaan ja tajuamaan hyvin realistisesti, että ns. kuvittelen kaiken niin todellisuudessa omat tuntemukset vie aina voiton ja ne ei seuraa sitä järkeä. Ja tämä sitten mielestäni saa mut ajattelemaan, että mussa täytyy olla jotain muutakin pielessä kuin että ois "vaan" paniikkihäiriö. Vaikka toisaalta pystyn tilanteissa (esim. sosiaalisissa tilanteissa) erottamaankin, että tämä nyt saattaa aiheuttaa mulle sydämentykytystä ja ahdistunutta oloa niin kuitenkin se järki ei usko sitä. Kauheen vaikee selittää! Kun mulla on tällä hetkellä fyysisiä sairauksia enemmän pelkoa joistain psyykkisistä sairauksista ja kuolemisesta esim. yhtäkkiseen sydänkohtaukseen tai aivoinfraktiin vaikka jos oikeesti ja järellä aattelen, niin en mää oo tulossa hulluksi ja mun pulssi on 60-70 ja ylä- ja alapaineet ovat hyvät, itseasiassa vielä vähän alhaiset, minkä pitäis olla vaan hyvä juttu. Näissä paniikkikohtauksista musta vaan tuntuu, että sekoan ja kuolen ja se on ihan karseeta. Ja tuntuu, ettei kukaan muu kärsi yhtä pahoista oloista vaikka se on nyt ihan väärin, koska niin varmasti tuntuu jokaisesta joka näistä kohtauksista kärsii! :'(

Asuntoon kyllä vaikuttaa se, onko se omasta mielestä kotoisan oloinen! Meiän asunto ei musta tunnu kovinkaan mukavalta kun inhoon näitä lattioita mitkä täällä on ja ahdasta keittiötä ja kaiken lisäksi asuin täällä eka kämppiksen kanssa, joka oli mun kaveri lapsuudesta. Se kuitenki paljastu asuintoverina suht vaativaksi ja inhos mun poikaystävää ja kutsui sitä välillä "tiskirätiksi" ja puhui pahaa sen omista kavereista selän takana mulle ja musta varmaan nyt niille, kun meiän välit meni poikki kun se halus muuttaa täältä pois ennen kuukauden irtisanomisaikaa ja joutui jättämään vuokravakuuden sisälle. Mun mielestä sen ois pitäny maksaa se kuukauden vuokra kun mulla ei ollut kämppistä yhelle kuukaudelle kun sain tiedon viikkoa ennen ku se häippäs ja sain maksaa sitten 540 e ihan ite ja aattelin et se ois ees reilua ja jättäis ees sen vakuuden sitten mulle. Mun tulothan oli opintotuki eli alle 500 e/kk mut sain vanhemmilta onneks apua. Oisinhan voinu alkaa tietty vaikeaksi ja vaatia sitä olemaan kuukauden, mutta sitte se ois menettänyt yksiön, mitä oli ensin vuoden hakenut opiskeluasuntosäätiöltä (eikä kertonut tätä mulle ees ja oli jo ite vuotta aikasemmin muuttamassa ehkä pois ja jouduin kokoajan olleen silleen tuleeko mulla lähtö vai otanko jonku kämppiksen), ja niitä on vaikea saada. Sen kuukauden jälkeen sitte mun poikaystävä muutti tähän mun kanssa. Ja mulla oli pitkään kyllä sitä, että pelkäsin millon se kämppis yhtäkkiä avaa taas oven, huh! Niin ja se vielä meinas, että pitää vielä muuton jälkeen kuukauden kuitenki sitä omaa avaintaan, koska joutu jättään sen vakuuden mulle mutta sitte mun poikaystävä laitto sille siitä viestin, että se ei oo mitenkänä laissa sallittua, kun sen vuokrasopimus on jo päättynyt. Siitähän se sitten mulle suuttui ja valitti, että minä tein väärin kun annoin poikaystäväni laittaa hänelle viestiä aiheesta. Mutta minusta hän oli aivan järjetön tämän asian suhteen. Mulla ei saanu ees vieraita olla klo 22 jälkeen. Pari kertaa ku poikaystävä jäi yöksi kun oli pakko ja toisella samaisella kerralla hänellä itselläänkin jäi ystävä yöksi niin hän oli mulle ihan raivona ja kyynelehti tyyliin asiasta. Ja tähän kämppikseen liittyy aivan uskomattomia tarinoita, mitä on mulle sepittänyt mutta en jaksa niitä tässä avata. 😀 Sori kauhee avautuminen tästä aiheesta mutat nyt jälkikäteen voisin raivota tästä ikuisuuden ku oon tajunnu, ettei normaalit solukämppikset elä tommosessa kämppissuhteessa!

Mutta vielä tosta kotoisuudesta niin aateltiin kyllä muuttaa uuteen kämppään tässä lähiaikoina! 🙂 Nenä- ja korvaongelmiin sain lääkäriltä joku aika sitten kortisoninenäsuihkeen mutta se ei oo vielä auttanut vaikka pariviikkoa oon jo käyttänyt. Toinen korva on jatkuvasti lukossa ja mun korvissa tuntuu tinnittävän vaan pahemmin ku aikasemmin. Se on niin rasittavaa. 😞 Kuulokäyrään oon menossa huhtikuun lopulla mutta en tiiä onko mulla vikaa kuulossa niinkään, enemmänkin joku yhteys ei nyt tunnu tuolla nielu- ja hengitys -osastolla toimivan! Tai en tiiä. 😟

Ootko muuten varma, ettei ne sun korvapatit oo aknen aiheuttamia? Itellä tällä hetkellä tossa korvan etupuolella... 😯🗯️ Kun mulla tulee aknessa niitä ihonalaisia finnejä, "ihomatoja", ne osaa olla kyllä aivan järkyttävän kipeitä! Mut oon nyt syöny erilaisia ravintolisiä, joista on ollu mun mielestä apua, ja löytäny maailman parhaimman keinon päästä niistä nopeemmin eroon, eli teepuuöljy! 😍 Sitä kun sekoittaa pari tippaa esim aloeverageeliin tai johonkin öljyyn (mulla käytössä jojoba) ja kasvovoiteen tapaan laittaa kasvoilel, niin se tekee ihmeitä. Mutta tämäkin on niin yksilöllistä. :/ Se kyllä kirvelee, mutta mulla on auttanut. Ja ihan raakana oon teepuuöljyä laittanu just sitte ahojen finnien päälle. Mitä rasvaa sää käytät? Vähän poikkeaa varsinaisesta aiheesta, mutta akne on kyllä yks pahimmista ahdistuksen aiheuttajista, mullakin tätät ollu jo 12-vuotiaasta! Minä oon syöny yhen antibioottikuurin ja isotretinoiiniikapselit oottaa kaapissa. Mutta mun pitäs eka hommata hormonaalinen ehkäisy kuntoon ja kieltäydyin Diane nova -ehkäisypillereistä kun en haluais niin korkeita hormonipitoisuuksia tunkee kehoon. ☹️ Niin gynekologi suositteli sitten ehkäisyrengasta, jossa ois matalammat hormonipitoisuudet ja alotan nyt ehkä sen käytön... Okei no tää poikkesi vielä enemmän aiheesta mutta jos oot ite miettinyt näitä juttuja niin käy vaan jutteleen vielä ihotautilääkärin kanssa! 🙂 Antibiootit ei ehkä vie sitä ongelmaa pois mutta lievittää, tai ainakin näin oma kokemukseni oli!

Minäkin kuulin, että rauhottaviin jää helposti koukkuun ja mulle psykiatri määräs sillon että ota 1-2 tablettia päivässä 5 päivän ajan mutta en uskaltanut kuin ekana päivänä puolikkaan. Sitten kun kävin viikon lopussa psykiatrilla niin hän äimistyi kyllä siitä, etten ollut uskaltanut syödä rauhottavia kun ne oikeesti _rauhottaa_ eikä kiihdytä mun elimistöä mutta minkäs teet kun oot näin herkkä! Luulen, että jos lääkärillä/psykiatrilla on tiedossa, että sulla on paniikkihäiriö/ahdistushäiriö niin hän voi määrätä sulle kohtaukseen otettavaksi rauhottavan. 🙂 En itsekään niitä haluais käyttää mutta se turvallisuuden tunne on toiminut nyt mulla kun olen mukana rauhottavaa kantanut. Nuista SSRI-lääkkeistä oon miettinyt, että mitkäköhän sivuvaikutukset niillä on pitkällä tähtäimellä, onko sitä edes tutkittu vielä niin paljoa..? o_o

Minä oon lukenu jostain, että kaakaopavut sisältää luontaisesti kofeiinia ja tummassa suklaassa ois sitte luonnollisesti kofeiinia enemmän kuin muissa suklaissa! Minä yritän urheilla koska sillon ajatus on muualla. Mullakin on koira niin lenkkeiltyä tulee kans. Pitäs alkaa lukeen taas kirjoja kun ennen luin tosi paljon ja tykkäsin siitä. Nykyään ei tuu luettua paljoa ollenkaan. :/

Hauskaa ja rentouttavaa pääsiäistä! Onko sulla pääsiäislomasuunnitelmia? 🙂

Joo just toi, kun tavallaan itse aiheuttaa sen paniikin, mutta ei pysty kontroloimaan niitä mitenkään. Sain mun ensimmäisen paniikkikohtauksen ehkä 10-12 vuotiaana, mutta niitä ei todellakaan usein tullut sillon enkä kauheasti niistä piitannut tai en ainakaan muista.
Sen muistan vaan kun kävin kaikissa astmatesteissä sellasen ahdistavan olon takia, mutta ei mitään sillonkaan ollut.
Inhottaa kun varmaan kaikki mitä nuorempana tai pienenpänä on tapahtunut niin aiheuttaa näitä, siis ihan vaikka jotkut pienetkin asiat mitä ajattelee ettei ne vois vaikuttaa tai että ei ne miltään sillonkaan tuntunut.
Mun vanhemmat riiteli tosi paljon kun olin pieni ja se oli sellasta hirveetä huutamista, ei koskaan muistaakseni mitään väkivaltaa ollut, mutta kun olin kuitenkin sellanen 4-10-vuotias sillon niin kyllä se oli aika kauheaa ja piti itsekin olla aika varpaillaan, kun molemmat vanhemmat oli kokoajan niin vihaisia. Uskon, että se vaikuttaa minuun nyt, ainakin veikkaisin niin. Alitajunnan kautta ainakin, koska en niin tiedosta, että ne johtuis siitä, mutta en vaan keksi mitään muutakaan syytä ja mun mielestä kaikelle tuollaselle on kuitenkin joku syy.
Vanhemmat ei enää ole riidelly moneen vuoteen, ne lopetti sen sillon kun äiti sairastui syöpään kun olin 12-vuotias.
Oon tavallaan kateellinen mun siskolle joka on saanu elää niin erilaisen elämän kun minä.
Se on saanu enemmän ja tehny enemmän mitä minä sain edes tehdä kun olin sen ikäinen.
Toisaalta mun velikin eli samalla tavalla kun minä... paitsi kun olen keskimmäinen lapsi niin mua aina verrattiin mun vanhempaan veljeen jne. 😠 Epäreilua oikeesti.

Joo mulla kanssa verenpaine on todella hyvä, muistaakseni 105/64 ja pulssi ollu sitten sen 60-80 joten ei pitäis niitten perusteella olla mitään.
Oon muutenkin perusterve. Tuntuu vaan aina, että mun pulssi on tosi korkee, koska välillä tunnen ihan selvästi miten sydän hakkaa vaikka sitä ei kai pitäis tuntee? Ehkä se kuuluu tähän ahdistus/paniikkihäiriöön. Tai sitten vaan mietin sitä liikaa.
Joo minustakin aina tuntuu ettei kukaan muu kärsi tälläsistä ja oon ihan yksin näiden asioiden kanssa vaikka oikeesti monella on, mutta ne ei vaan puhu niistä... koska no en minäkään nyt koulussa mun ongelmista puhu enkä aina kaikille kavereillekkaan. Mistä voin tietää mitä heillä on. 🙄
Pitäis ajatella joskus positiivisesti eikä aina pahinta. Oon yrittäny tässä nyt miettiä, että oon perusterve, ei mulla mitään pitäis olla, mutta kun oon vaan tosi väsyny kokoajan niin se huolettaa vaikka varmaan johtuu stressistä suurimmaksi osaksi.
Stressi on aiheuttanu mulle myös ihan järkyttävän kuivan päänahan, kutisee ja hilseilee ihan hirveesti jatkuvasti. Pitää mennä käymään lääkärissä niin saa kunnon tököttejä millä saa senkin hoidettua.

Oho no sulla ei sitten kyllä todellakaan ole ollut kiva kaveri siellä asumassa sun kanssa! 😠 En tajua miks pitäs puhua kokoajan pahaa kaikista selän takana... okei itsekin tein sitä, mutta varmaan ala- tai yläasteella viimeksi ja sinne ne ajat kyllä sitten jäikin enkä enää arvosta sellasta yhtään.
Tietenkin voi jollekkin sanoa, jos ei jostain henkilöstä tykkää, mutta en edes kaveeraa sellasten kanssa kenestä mun pitäis pahaa puhua. 😀 Aika outoa käytöstä tai lapsellista siltä.
Eikö sillä ollu kuitenkin vuokrasopimus vai täh? Miten se pysty vaa häippäsee eikä maksanu mitään. Apua oikeesti, miten kestit sitä edes tuon aikaa? 😀
Kodilla on kyllä väliä niin paljon mielialaankin, itsekin oon asunu sellasissa ihme taloissa ja asunnoissa jotka ei ollut yhtään mun mieleen ja se ahdisti kun niitä ei saanu sisustettua ollenkaan.
Tähän nykyiseen oon onneks ollu tyytyväinen ja tämä on mun ensimmäinen ihan oma asunto kun muissa asuin silloisen poikaystävän kanssa.
Remontti tähän on kylläkin tulossa joulukuussa, sillon kai uusitaan lattia joka on tällähetkellä hirveän värinen muovimatto, vessa, kaapit ja seinät. Odotan niin paljon sitä koska tämä asunto toivottavasti vaan paranee entisestään.

Ootko vaan kunnallisella käyny lääkärissä vai ihan yksityisellä? Kunnallisella ne on kyllä tosi nihkeitä tuollasia vaivoja edes tutkimaan kunnolla vaikka tietenkin pitäisi, mutta kun aina pitää säästää kaikesta niin ei pysty.
Pitää aina kunnolla vaatimalla vaatia hoitoa, että sitä saa. Se on kyllä aika turhauttavaa.
Mun pitäis päästä hammaslääkäriin, mutta pääsen sinne vasta elokuussa hyvällä tuurilla koska jono on niin pitkälle. Ihan älytöntä.
Kyllä akuuteissa tilanteissa pääsee päivässäkin yhden hampaan poraamaan, mutta mulla on vaikka kuinka monta, koska oon käyny viimeksi varmaan 17 vuotiaana.
Oon yrittäny vältellä hammaslääkäreitä ja pitää mun hampaista huolta, mutta ei se näköjään riitä.

Kävin sillon ultraamassa mun näitä alaselän, kaulan ja korvan edessä olevaa pattia ja ne kaikki oli ihan normaaleita ja juurikin hoitaja sanoi, että varmaan korvan läheisyydessä olevat patit on sen takia koska mun naamassa on tavallaan tulehdus 24/7 päällä koska akne. 🤔 Jes, tosi kiva juttu.
Akne on niin rasittava oikeesti etten kestä enää tätä. Välillä mietin, että näytän ihan siedettävältä, mutta eikös sitten seuraavana päivänä ole kasvanu joku järkyttävä näppylä keskelle otsaa tms.
Haluan kyllä kokeilla tuota teepuuöljyä! ☺️ Kokeilen kaikkea mahdollista ja mahdotonta että pääsisin tästä eroon joskus.
Mulla on rasvana Humektan Orionia ja voin kertoo, että tää rasva on niin hyvää etten ole koskaan törmänny tälläseen. 😍 Mun äitikin tykästy tähän ihan hirveesti ja on sen jälkeen tuota pelkästään ostanutkin.
Tuossa purkissa lukeekin, että sopii akneihon kosteusvoiteeksi. Se imeytyy niin nopeesti eikä iho jää sellaseks rasvaiseksi vaan ihan normaalilta tuntuu.
Kannattaa kyllä kokeilla ja on tosi riittosa purkki! En vaan yhtään muista minkä hintanen kun sain toimeentulotuen takia niin, että sossut maksoi sen mulle kun lääkäri kirjotti sen reseptiin. Veikkaisin jotain 10-15e ja tuossa tosiaan on se 400g kuitenkin eikä sitä paljoa tarvitse naamaan laittaa kun levittyy niin hyvin ja tietenkin koko vartaloon tuota voi käyttää.

Joo siis ehkäisyrengas on kyllä hyvä! Itse en kyllä sitä kauaa käyttänyt kun en jaksanut hakea uutta rengasta, mutta pakkauksessa muistaakseni aina tulee 3kk renkaat eli 3 rengasta kerralla.
Aluks se tuntu vaan epämukavalta ajatukselta koska siis se rengas oli niin iso tai vaikutti sellaselta isolta ja siltä, että varmasti tuntuu siellä kun sen laittaa.
Ei tuntunu kyllä missään ja aluksi pelotti, että käyn vessassa niin se tippuu sitten pois, mutta ei onneks koskaan niin käyny. Välillä piti työntää sitä syvemmälle, mutta ei sekään nyt haitannut.
Ei tullu mulle ainakaan mitään mielialan vaihteluita joka oli iso plussa. Hintakaan ei mun mielestä paha ollut. Ja sekin oli hyvä, että se sai olla jonkun tunnin tai muutaman tunnin poissakin eikä se haitannut mitään, mutta en vaan muista mikä se aika oli.

Pitää kyllä jutella noista rauhottavista psykologilla, koska jos ne nyt tois sellasta varmuutta vaikka sitten siihen elämään vaikka niitä ei käyttäisikään.
En vaa mielellään mitään tuollasia käyttäis.
SSRI-lääkkeissä tosiaan on varmaan pitkällä tähtäimellä jotain sivuvaikutuksia mitä ei tiedetä tai mitä ei ainakaan hirveesti kerrota julkisuuteen koska onhan se sitten huonoa mainontaa ja kuka niitä haluaisi sen jälkeen käyttää.
Onhan niitä joskus jotain juttua ollut, että vaikea lopettaa ja on pitänyt siksi niitä syödä pidempään koska vierotusoireet on ollut niin järkyttävät. Juu ei kiitos sellasia, en kestäis mitään tuollasta kyllä yhtään ja ahdistais olla koukussa niihin.

Kannattaa kyllä lukee jos vaan yhtään tykkää siitä. Mulla on nyt joku psykologian kirja, joku itsetuntemus ja sen on kirjottanut joku psykologi ja siellä on tosi hyviä asioita oikeesti. Tykkään tosi paljon psykologiasta joten ehkä siks se on mielenkiintonen, mutta jotenkin tarviin just tollasen kirjan kun on tälläisiä ongelmia muutenkin.
Aion kyllä jatkossakin kyseisen pskykologin kirjoja lainata tai ostaa.

Hauskaa ja rentouttavaa pääsiäistä sinullekkin! ☺️
Minulla ei kyllä hirveesti mitään suunnitelmia ole, kotona vaan kahden koiran kanssa ja niiden kanssa jotain tohuan.
Ystävän luona pitäisi mennä sunnuntaina viimestään käymään, mutta ennen sitä ei kyllä ole yhtään mitään suunnitelmia. Voisihan sitä varmaan jotain keksiä kyllä niin ei tarviis vaan kotona yksin olla.
Onko sinulla minkälaisia suunnitelmia? 🙂

Heippa,

Mulla tuli kans ekat kohtaukset 12-13-vuotiaana, tai muistan, että kerran ainakin sain sellaisessa isossa tapahtumassa kohtauksen, jossa tuntu ettei henkeä saa ja huimasi. Mutta tämän jälkeen ei ole tullut vastaavia oloja, enkä muista, että silloinkaan olin varsinaisesti paniikissa. Ihan paniikkikohtaukset ovat mielestäni alkaneet vasta nyt vuosi sitten mutta en ole ihan varma tuosta lapsuudesta. Kyllä niitä on täytynyt olla ehkä enemmänkin, sillä itsekin luulin, että mulla on astma ja lainasinkin kaverin astmapiippua kerran kohtaukseen mutta ei siitä kai ollut mitän apua.. En vaan nyt yhtään muista, millaisia ne muut kohtaukset olivat mutta niitä ei ole voinut olla kuin muutama, sillä olen blokannut ne mielestä näin hyvin!

Luultavasti tuo riitely tai epävakaat perheolot lapsuudessa on yks tekijä sulla, koska lapsenahan sää opit jatkuvasti erilaisia malleja ja tapoja toimia elämässä ja esimerkiksi tuo"varpaillaan olo" voisi hyvinkin olla opittu sieltä lapsuudesta ja toistaisit sitä vielä tänäkin päivänä? 😮 Mulla on kans isä ollut vaan viikonloput kotona ja arkipäivät työmatkoilla ja viikonloput yleensä se vaan ryypäsi ja niin tekee edelleen. Sekään ei oo mikään hyvä esimerkki aina ollut ja luulen että mulla on jotain käsiteltävää liittyen tuohon isä-suhteeseen! En oo isän kanssa kovinkaan läheinen enkä kyllä etäinenkään ja tuun ihan toimeen sen kanssa, sillonkun se on selvinpäin. Mut sitten kun se ei oo niin mää en kyllä kestä sitä ollenkaan ja raivoon vaan tai tiuskin sille kun mun mielestä se on vaan niin säälittävää että se on hukannut koko sen elämän, mitä kaikkee se ois voinu hommata sen perheen kanssa niin ryyppäämiseen. -__- Äiti ja isä on vielä siis yhessä kuitenki!

Ymmärrän kyllä ton kateellisuuden tunteen, minä oon vanhin mun perheen lapsista (mulla on kolme sisarusta) ja tuntuu, että nuoremmille on aina vaan sallittu enemmän ja ne on päässeet vielä kivoihin harrastuksiinkin tai niitä harrastuksia on ihan tuppuutettukin kun taas mää ekana olin varmaan vielä semmonen kokeilu lapsi! 😀 Siis kyllä minäkin harrastin taidekerhoa ja soitin pianoakin monta vuotta (en voi kyllä kehua tällä kun en kuitenkaan motivoitunut harjoittelemaan ja en oikein osaa edes soittaa... :') )mutta muistan kun olisin halunnut aloittaa ratsastuksen mutta se ei jostain syystä onnistunut mutta kuitenkin kaksi muuta nuorempaa sisartani ovat jonkun verran ratsastaneet. ☹️ Ehkä äitini vain luuli, etten oikeasti ollut edes siitä kiinnostunut. Mutta olen kyllä myöhemmin kokeillut joitain harrastuksia nyt aikuisena. Ootko sää harrastanu lapsena jotain tai sitten kokeillu harrastaa jotain nyt myöhemmin? Vai millä tavalla koit sen, että nuorempi siskosi on saanut enemmän ja tehnyt enemmän? 🙂 Itse vain yhdistin sen automaattisesti nuihin harrastuksiin kun omalla kohdalla oon miettinyt sitä!

Minäkin tunnen mun pulssin aina välillä, varsinkin sillon kun hermostuttaa niin ihan liiankin hyvin... Ja mää oon ymmärtänyt jostain, että matalaan verenpaineeseen just liittyy se, että pulssin tuntee paremmin? Olin jostain lukevinani siitä mutta en oo ihan varma...! Kun joskus googlasin hirveesti matalista verenpaineista kun olin huolestunut, onko mussa jotain vialla kun itelläkin on aika just samankaltaset nuo verenpaineen lukemat kuin sinulla.

Joo oli meillävuokrasopimus mutta kun me asuttiin opiskelija-asunnoissa ja me pystyttiin sopimaan se keskenään niin, että hän voi lähtä ilman irtisanomisaikaa, mutta sitten en ehkä ollut aivan niin ajatellut, että sen kuukauden vuokran joutuisin yksinäni maksamaan. Se koko meiän yhdessä asuminen oli kyllä tosi sekava juttu ja koko ihmisestä paljastui aivan uusia puolia ja on ehkä parempi, että ei olla niin paljoa tekemisissä. Oli se aika raskasta monin eri tavoin! Mutta mää kuitenkin sopedun ehkä aika helposti tai mukaudun tilanteisiin ja mun kämppiksellä on aika vahva persoona ja minä en ehkä oo sitten niin voimakastahtoinen? Tai en ainakaan siihen kämppikseen verrattuna! Remontti kuulostaa kyllä hyvältä, jos sinne sun asuntoon uusitaan kaikennäköstä! 🙂

Minä oon käynyt ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n toimipisteessä aina lääkärillä koska opiskelen aiankin toistaiseksi vielä yliopistossa. En ole kuin kerran ollut päivystyksessä julkisella puolella niin en tiedä tosiaan millaista siellä on... Paitsi sillon jouduin odottamaan omaa vuoroani muutaman tunnin hirveässä ahdistuksessa. Sillon multa otettiin vaan verikokeet, eikä niissä ollut silläkään kerralla mitään vikaa. Lääkäri vaikutti aika tylsistyneeltä ja sitä varmaan ärsytti kun "turhaan" siellä olin. 😑❓ Mutta YTHS:ssäkin on monesti aika pitkät jonot, ellei ole sitten oikeesti akuutti hätä. Psykiatrin aikaa odotin ainakin pari kuukautta, mutta myöhemmin sain kyllä akuutin ajan sinne samalle viikolle! Ei se YTHS mitenkään yksityinen lääkäriasema ole, vaan aika rajalliset resurssit heilläkin on ja varmaan aika samanlainen kuin julkinen terveydenhuolto. Yleislääkäripalvelut ja jotkut muut palvelut ovat opiskelijoille ilmaisia, erikoislääkäripalvelut sitten maksavat. Onko julkisella puolella oikeasti nuin pitkät jonot hammaslääkäriin? En tiedä kuinka pitkät jonot YTHS:llä on, kun olen vain kerran käynyt ja se juurikin oli akuutti aika, millon ne katto multa reiät hampaista ja sitten sain ehkä kuukauden päähän ajan, jollon ne hampaat porattiin vai pitiköhän mulle varata kaks aikaa kun niitä reikiä tais olla 2-3...? Luulis, että julkisellakin pääsis vähän aikasemmin jos sulla on semmosta korjattavaa hampaissa, mikä ei nyt ehä voi odottaa muutamaa kuukautta?!

Tuo tunne on kyllä niin tuttu, kun yhtenä päivänä katsoo peiliin ja kasvot on jo vähän parempaan päin, niin sitten seuraavana aamuna onkin se näppylä jo tekemässä tuloaan. Mun naamassa on semmosia vakkaripaikkoja, mihin ne pahimmat ja kauiten kestävät aina välillä päättävät ilmaantua. Munkin akne on aika paha, mutta ei enää onneksi niin paha kuin joskus viime keväänä! Oon jo aika onnellinen kun iho kasvoissa on suht tasainen eikä möykkynen. Vaikka kaukana tämä on normaalista ihosta, ainakin mun mielestä! 😀 Se teepuuöljy on ihan suht hintavaa, riippuen pullon koosta niin 12/30e Lifesta ostettuna. Mutta en voi enää ite lopettaa sen käyttöä! Olipa kiva kuulla sun kokemuksia ehkäisyrenkaasta kun oon vähän miettinyt sitä sen alottamista! 🙂

Minäkin oon kuullut, että SSRI-lääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen on tullut pahoja vieroitusoireita ja poikaystäväkin on niistä maininnut jos on yrittänyt lopettaa. Mm. on tuntenut sellaisia sähköiskuja kun on kääntänyt päätä. Ja sen jälkeen on vaan jatkanut lääkkeiden popsimista. Eli aika koukussa voisi ajatella hänen niihin olevan, ja tuo on kyllä munkin mielestä aika ahdistava ajatus. Poikaystävällä kuitenkin menee hyvin ja hänellä ei mitään vaikeuksia ole ja on sosiaalinen jne, että tavallaan hän on myös oikein hyvä mainoskasvo niille lääkkeille mun mielestä! Minä kuitenkin oon sitä mieltä, että mieluummin saisin sen oman ongelmani käsiteltyä, enkä ns. lakaise sitä maton alle. Se kuitenki ehkä odottaisi mua niiden lääkkeiden käytön jälkeen, ellen sitten olisi samaan aikaan lääkkeiden käytön kanssa, esimerkiksi terapian avulla, käsitellyt asiaa.

Itse oon myös aika paljon psykologiaa lukenut, oon opiskellut sivuaineena sitä perus- ja aineopinnot ja mun pitäis tehdä siihen sellainen sivuaineentukielma myös ja otin aiheeksi paniikkihäiriön hoitamisen kognitiivisen psykoterapian avulla. Aattelin, et se vois olla semmonen omaterapeuttinen juttu! En ole vain pahemmin sitä saanut aloitettua näiden kaikkien ongelmieni kanssa mutta yritys on kova. En vaan jaksa enää ite hirveesti lukea psykologiaa kun haluaisin välillä tehdä jotain muutakin kuin analysoida itseäni! Mutta psykologinen kirjallisuus kyllä auttaa ymmärtämään iitseä, luin viime kesänä Elaine Aronin Erityisherkkä Ihminen -kirjan, joka kyllä auttoi ymmärtämään monia asioita. Olen aina ollut herkkä ja suosittelen tuon kirjan lukemista kun ainakin itse huomasin, että jokut sellaiset asiat, jotk aolen kokenut ehkä omana turhamaisuutena tai outoutena, niin voivat olla muidenkin mielestä ihan todellisia asioita.

Eipäs mullakaan kummosia pääsiäissuunnitelmia ole, poikaystävän sisko ja äiti kävi äsken kyläilemässä ja ajattelin joko tänään tai huomenna mennä omassa kotona käymään päiväksi tai pariksi. Mun vanhemmat asuu aika lähellä niin ei oo kauheen vaikeeta mennä sinne. Kun itse asun kaupungissa ja täällä ei löydy oikein koiran kanssa kuljettavia metsäpolkuja mutta heidän luotaan pääse kätevästi luontoon liikkumaan! Ja onhan se mukava nähdä sisaruksia! 🙂

Voi ei, kirjoitin tuon edellisen viestini kiireessä, jotta saisin vastattattua mahdollisimman nopeasti ja nyt kun luin sen läpi, niin sehän vilisee kirjoitusvirheitä! Toivottavasti siitä saa jotain selvää! 🤨 😀

Lunanen kirjoitti 5.4.2015 16:55

Heippa,

Mulla tuli kans ekat kohtaukset 12-13-vuotiaana, tai muistan, että kerran ainakin sain sellaisessa isossa tapahtumassa kohtauksen, jossa tuntu ettei henkeä saa ja huimasi. Mutta tämän jälkeen ei ole tullut vastaavia oloja, enkä muista, että silloinkaan olin varsinaisesti paniikissa. Ihan paniikkikohtaukset ovat mielestäni alkaneet vasta nyt vuosi sitten mutta en ole ihan varma tuosta lapsuudesta. Kyllä niitä on täytynyt olla ehkä enemmänkin, sillä itsekin luulin, että mulla on astma ja lainasinkin kaverin astmapiippua kerran kohtaukseen mutta ei siitä kai ollut mitän apua.. En vaan nyt yhtään muista, millaisia ne muut kohtaukset olivat mutta niitä ei ole voinut olla kuin muutama, sillä olen blokannut ne mielestä näin hyvin!

Luultavasti tuo riitely tai epävakaat perheolot lapsuudessa on yks tekijä sulla, koska lapsenahan sää opit jatkuvasti erilaisia malleja ja tapoja toimia elämässä ja esimerkiksi tuo"varpaillaan olo" voisi hyvinkin olla opittu sieltä lapsuudesta ja toistaisit sitä vielä tänäkin päivänä? 😮 Mulla on kans isä ollut vaan viikonloput kotona ja arkipäivät työmatkoilla ja viikonloput yleensä se vaan ryypäsi ja niin tekee edelleen. Sekään ei oo mikään hyvä esimerkki aina ollut ja luulen että mulla on jotain käsiteltävää liittyen tuohon isä-suhteeseen! En oo isän kanssa kovinkaan läheinen enkä kyllä etäinenkään ja tuun ihan toimeen sen kanssa, sillonkun se on selvinpäin. Mut sitten kun se ei oo niin mää en kyllä kestä sitä ollenkaan ja raivoon vaan tai tiuskin sille kun mun mielestä se on vaan niin säälittävää että se on hukannut koko sen elämän, mitä kaikkee se ois voinu hommata sen perheen kanssa niin ryyppäämiseen. -__- Äiti ja isä on vielä siis yhessä kuitenki!

Ymmärrän kyllä ton kateellisuuden tunteen, minä oon vanhin mun perheen lapsista (mulla on kolme sisarusta) ja tuntuu, että nuoremmille on aina vaan sallittu enemmän ja ne on päässeet vielä kivoihin harrastuksiinkin tai niitä harrastuksia on ihan tuppuutettukin kun taas mää ekana olin varmaan vielä semmonen kokeilu lapsi! 😀 Siis kyllä minäkin harrastin taidekerhoa ja soitin pianoakin monta vuotta (en voi kyllä kehua tällä kun en kuitenkaan motivoitunut harjoittelemaan ja en oikein osaa edes soittaa... :') )mutta muistan kun olisin halunnut aloittaa ratsastuksen mutta se ei jostain syystä onnistunut mutta kuitenkin kaksi muuta nuorempaa sisartani ovat jonkun verran ratsastaneet. ☹️ Ehkä äitini vain luuli, etten oikeasti ollut edes siitä kiinnostunut. Mutta olen kyllä myöhemmin kokeillut joitain harrastuksia nyt aikuisena. Ootko sää harrastanu lapsena jotain tai sitten kokeillu harrastaa jotain nyt myöhemmin? Vai millä tavalla koit sen, että nuorempi siskosi on saanut enemmän ja tehnyt enemmän? 🙂 Itse vain yhdistin sen automaattisesti nuihin harrastuksiin kun omalla kohdalla oon miettinyt sitä!

Minäkin tunnen mun pulssin aina välillä, varsinkin sillon kun hermostuttaa niin ihan liiankin hyvin... Ja mää oon ymmärtänyt jostain, että matalaan verenpaineeseen just liittyy se, että pulssin tuntee paremmin? Olin jostain lukevinani siitä mutta en oo ihan varma...! Kun joskus googlasin hirveesti matalista verenpaineista kun olin huolestunut, onko mussa jotain vialla kun itelläkin on aika just samankaltaset nuo verenpaineen lukemat kuin sinulla.

Joo oli meillävuokrasopimus mutta kun me asuttiin opiskelija-asunnoissa ja me pystyttiin sopimaan se keskenään niin, että hän voi lähtä ilman irtisanomisaikaa, mutta sitten en ehkä ollut aivan niin ajatellut, että sen kuukauden vuokran joutuisin yksinäni maksamaan. Se koko meiän yhdessä asuminen oli kyllä tosi sekava juttu ja koko ihmisestä paljastui aivan uusia puolia ja on ehkä parempi, että ei olla niin paljoa tekemisissä. Oli se aika raskasta monin eri tavoin! Mutta mää kuitenkin sopedun ehkä aika helposti tai mukaudun tilanteisiin ja mun kämppiksellä on aika vahva persoona ja minä en ehkä oo sitten niin voimakastahtoinen? Tai en ainakaan siihen kämppikseen verrattuna! Remontti kuulostaa kyllä hyvältä, jos sinne sun asuntoon uusitaan kaikennäköstä! 🙂

Minä oon käynyt ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n toimipisteessä aina lääkärillä koska opiskelen aiankin toistaiseksi vielä yliopistossa. En ole kuin kerran ollut päivystyksessä julkisella puolella niin en tiedä tosiaan millaista siellä on... Paitsi sillon jouduin odottamaan omaa vuoroani muutaman tunnin hirveässä ahdistuksessa. Sillon multa otettiin vaan verikokeet, eikä niissä ollut silläkään kerralla mitään vikaa. Lääkäri vaikutti aika tylsistyneeltä ja sitä varmaan ärsytti kun "turhaan" siellä olin. 😑❓ Mutta YTHS:ssäkin on monesti aika pitkät jonot, ellei ole sitten oikeesti akuutti hätä. Psykiatrin aikaa odotin ainakin pari kuukautta, mutta myöhemmin sain kyllä akuutin ajan sinne samalle viikolle! Ei se YTHS mitenkään yksityinen lääkäriasema ole, vaan aika rajalliset resurssit heilläkin on ja varmaan aika samanlainen kuin julkinen terveydenhuolto. Yleislääkäripalvelut ja jotkut muut palvelut ovat opiskelijoille ilmaisia, erikoislääkäripalvelut sitten maksavat. Onko julkisella puolella oikeasti nuin pitkät jonot hammaslääkäriin? En tiedä kuinka pitkät jonot YTHS:llä on, kun olen vain kerran käynyt ja se juurikin oli akuutti aika, millon ne katto multa reiät hampaista ja sitten sain ehkä kuukauden päähän ajan, jollon ne hampaat porattiin vai pitiköhän mulle varata kaks aikaa kun niitä reikiä tais olla 2-3...? Luulis, että julkisellakin pääsis vähän aikasemmin jos sulla on semmosta korjattavaa hampaissa, mikä ei nyt ehä voi odottaa muutamaa kuukautta?!

Tuo tunne on kyllä niin tuttu, kun yhtenä päivänä katsoo peiliin ja kasvot on jo vähän parempaan päin, niin sitten seuraavana aamuna onkin se näppylä jo tekemässä tuloaan. Mun naamassa on semmosia vakkaripaikkoja, mihin ne pahimmat ja kauiten kestävät aina välillä päättävät ilmaantua. Munkin akne on aika paha, mutta ei enää onneksi niin paha kuin joskus viime keväänä! Oon jo aika onnellinen kun iho kasvoissa on suht tasainen eikä möykkynen. Vaikka kaukana tämä on normaalista ihosta, ainakin mun mielestä! 😀 Se teepuuöljy on ihan suht hintavaa, riippuen pullon koosta niin 12/30e Lifesta ostettuna. Mutta en voi enää ite lopettaa sen käyttöä! Olipa kiva kuulla sun kokemuksia ehkäisyrenkaasta kun oon vähän miettinyt sitä sen alottamista! 🙂

Minäkin oon kuullut, että SSRI-lääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen on tullut pahoja vieroitusoireita ja poikaystäväkin on niistä maininnut jos on yrittänyt lopettaa. Mm. on tuntenut sellaisia sähköiskuja kun on kääntänyt päätä. Ja sen jälkeen on vaan jatkanut lääkkeiden popsimista. Eli aika koukussa voisi ajatella hänen niihin olevan, ja tuo on kyllä munkin mielestä aika ahdistava ajatus. Poikaystävällä kuitenkin menee hyvin ja hänellä ei mitään vaikeuksia ole ja on sosiaalinen jne, että tavallaan hän on myös oikein hyvä mainoskasvo niille lääkkeille mun mielestä! Minä kuitenkin oon sitä mieltä, että mieluummin saisin sen oman ongelmani käsiteltyä, enkä ns. lakaise sitä maton alle. Se kuitenki ehkä odottaisi mua niiden lääkkeiden käytön jälkeen, ellen sitten olisi samaan aikaan lääkkeiden käytön kanssa, esimerkiksi terapian avulla, käsitellyt asiaa.

Itse oon myös aika paljon psykologiaa lukenut, oon opiskellut sivuaineena sitä perus- ja aineopinnot ja mun pitäis tehdä siihen sellainen sivuaineentukielma myös ja otin aiheeksi paniikkihäiriön hoitamisen kognitiivisen psykoterapian avulla. Aattelin, et se vois olla semmonen omaterapeuttinen juttu! En ole vain pahemmin sitä saanut aloitettua näiden kaikkien ongelmieni kanssa mutta yritys on kova. En vaan jaksa enää ite hirveesti lukea psykologiaa kun haluaisin välillä tehdä jotain muutakin kuin analysoida itseäni! Mutta psykologinen kirjallisuus kyllä auttaa ymmärtämään iitseä, luin viime kesänä Elaine Aronin Erityisherkkä Ihminen -kirjan, joka kyllä auttoi ymmärtämään monia asioita. Olen aina ollut herkkä ja suosittelen tuon kirjan lukemista kun ainakin itse huomasin, että jokut sellaiset asiat, jotk aolen kokenut ehkä omana turhamaisuutena tai outoutena, niin voivat olla muidenkin mielestä ihan todellisia asioita.

Eipäs mullakaan kummosia pääsiäissuunnitelmia ole, poikaystävän sisko ja äiti kävi äsken kyläilemässä ja ajattelin joko tänään tai huomenna mennä omassa kotona käymään päiväksi tai pariksi. Mun vanhemmat asuu aika lähellä niin ei oo kauheen vaikeeta mennä sinne. Kun itse asun kaupungissa ja täällä ei löydy oikein koiran kanssa kuljettavia metsäpolkuja mutta heidän luotaan pääse kätevästi luontoon liikkumaan! Ja onhan se mukava nähdä sisaruksia! 🙂

Oli pakko lainata tämä tähän ku en muuten muista mitä kaikkee piti kirjottaa.
Niin ja joo kyllä saan selvää. Mulla on lukihäiriö niin luen yleensä kaikki väärin kirjotetut oikein ja toisinpäin.
Ja anteeks kun en oo taas käyny kirjottelemassa, on ollu kaikkea ja mielialat menee ylös, alas, ylös ja alas kokoajan niin ei tiedä itsekään mitä pitäs ajatella.

Joo siis oon kyllä itsekin sitä mieltä, että ne vanhempien riidat jne on tänäkin päivänä jotenkin mun mielessä ja tämä ahdistus johtuu turvattomuudesta (tai siitä tunteesta), yksinäisyydestä, stressistä ja peloista. Oon aina ollu niin herkkä kaikille asioille. En siis sellanen, että itkeä pillitän joka asiasta vaan, kaikille tapaturmille, riidoille jne... ne ahdistaa mua vaikka itsekin riitelin nuorempana paljonkin esim. äidin kanssa. Eikä mulla tavallaan vieläkään ole sellasta kunnollista suhdetta äitiin, enemmän tuun isän kanssa toimeen ja sille kerron suurimman osan mun asioista joka välillä on vähän hassua myös muiden mielestä.
Ymmärrän tuon sun tunteen sun isää kohtaan, kyllähän se nyt harmittaa ja v*tuttaa katsoa kun läheinen ihminen pilaa elämänsä eikä tee niin paljoa omien lapsien kanssa mitä voisi tehdä ja mitä esim. muiden kavereiden isät tekee, kyllä se varmaan on lapsenakin ollut aika kauheeta... ainakin uskoisin niin.

Ehkä se vanhin lapsi on sellanen, että kokeillaan miten osataan kasvattaa eikä vielä tavallaan tiedä miten pitäisi toimia kaikissa tilanteissa. Jos oisit ollut ainut lapsi niin sitten taas kokis asiat eritavalla ja saattais tuntua, että on saanut paljonkin enemmän mitä esim. kaverit joilla on sisaruksia. Mutta mun mielestä silti pitäis kaikilla olla suht tasavertaista ja sitä vanhemmat harvoin noudattaa. 😀
Siis no mulla on silleen, että en esim. saanut meikata kauhean nuorena (tosin nyt kun miettii niin ihan hyvä ettei sitä pakkelia vielä 5. luokalla naamaan tungettu) ja yökyläily, rahan saaminen, shoppailu ja kaikki tälläset oli tosi nihkeetä mulla sillon alaikäisenä tai kyllä mä paljon sainkin, mutta se tavallaan oli hankalimman kautta aina ja hirveä työ niiden kaikkien asioiden saamisessa enkä välttämättä saanut kaikkea mitä oisin tarvinnut toisin kun siskon ei tarvitse kun kysyä niin vastaus on 95% kyllä.
Onhan se toki helpompaa kun se on nyt ainut lapsi kuka siellä on niin ei mene rahaakaan meihin muihin enää.
Kyllä tavallaan ymmärrän äitiä kun se oli sillon kahden lapsen kanssa kahdestaan joka viikko ja isä tuli kotiin vain viikonloppuisin ja siinä samalla äidin piti tehdä töitä jne.
Sisko kun syntyi niin isä melkein heti pääsi töihin lähemmäs joten sitä ongelmaa ei enää ollut.
Äiti sairastui rintasyöpään minun ollessa 12-vuotias niin ehkä sekin muutti sitä, koska nyt se on ihan erilainen kun koskaan ennen. Isän sanojen mukaan äiti on kyllä sanonut, että tiettyjä asioita olisi voinut tehdä toisin ja kohdella minuakin eri tavalla. Olis kiva vaan jos äiti sanois sen suoraan mulle, mutta niinkun jo ylempänä mainitsin niin ei meillä niin lämpimät puhevälit ole, että tunteista puhuttais keskenään vaan isä on siinä tavallaan välikätenä kertomassa.

Okei, no hyvä, että on tuollanen missä voi sitten käydä lääkärillä ettei aina tarvitse tk mennä. On meilläkin koulussa se koululääkäri, mutta eipä sillekkään aikoja saa samalle viikolle yleensä, että akuutit menee sitten tk tai päivystykseen.
Mulla on nyt onneks aika kohta lääkärille niin saa sanoa kaikki asiat kerralla kun se on terveystarkastus käynti niin se voi vaikka minne kirjottaa lähetteen jos vaan pyydän tai toivon, että saan nyt asioita eteenpäin.
Kyllä vaan hammaslääkäriin 6kk jonot! Haha ihan älytöntä oikeesti. Jonossa tais olla n. 1600 ihmistä ennen mua... akuutit hammaskäynnit saa samalle päivälle, mutta ku ne on niitä 30min aikoja per päivä niin ei se kauheesti auta.

Joo on kans lukenu niistä sähköiskuista mitä tuntee päässä, kun lopettaa ne lääkkeet. Huh, onneks en oo alottanu niitä, koska ahdistuisin varmaan vaan lisää tuollasista asioista ja siitä, että olisin koukussa johonkin.
Mulle itseasiassa terveydenhoitajakin sanoi, että niissä on niitä alotusoireita ja vierotusoireita, ettei niitä todellakaan kannata alottaa jos vaan pärjää ilman.
Ja kyllä mä pärjään, oon aika lujatahtoinen ja siitä oon ihan ylpee, koska monet mun tilanteessa saattais vaan syrjäytyä ja maata kotona tekemättä mitään. Toisinaan mullakin on noita päiviä kun mikään ei huvita, mutta pakko mikä pakko liikkua aina koiria ulkoiluttaa ja se on vaan hyvä.

Minä asun myös keskustassa, mutta onneks tuossa ihan matkan päässä on sellainen lampi ja vähän metsätietä niin pystyy hyvin ulkoiluttaa noita. Vanhempien luonakin oon nyt useemmin käynyt ja siellä on tosi hyvät lenkkeily mahdollisuudet vaikka nekään ei ihan missään korvessa asu kuitenkaan.

Miten sinulla nyt menee ja mitä oot touhunnu? 🙂 En oo hetkeen kirjotellu niin on tässä varmaan kerenny taas tapahtua yhtä sun toista.

Hei taas ja nyt mun vuoro nyt pahoitella, on tapahtunut hirveesti kaikenlasta enkä ole kerennyt täällä käydä, vaikka tämä on monesti mielessä käynyt! ☹️

Ensinnäkin oon nyt alottanut ryhmäpsykoterapian, jossa olen käynyt kolme kertaa. Ryhmä on mielestäni mukava ja vaikka ryhmän muut jäsenet eivät ole paniikkihäiriö-diagnoosia välttämättä saaneet, niin joitain yhteisiä huolia ja vaikeuksia olen huomannut. Esimerkiksi kun minua on ahdistanut kotona oleminen niin yhdellä oli ennen samanlaista ja halusi olla jossain muualla kuin kotona. Luulen, että tämä voisi toimia minulle hyvänä esimerkkinä selättää tuo ongelma! Pikkuisen vielä mietin, onko ryhmäpsykoterapia minulle oikea, koska kävillä mun oireet tuntuu niin hirveiltä... Psykologi, jonka luona kävin YTHS:llä, oli sitä mieltä, että mun kannattaa miettiä yksilöterapiaakin välillä tai se voi tulla ajankohtaiseksi ja sehän laski mun mielialat ihan nolliin! En muutenkaan tykännyt siitä psykologista kun ei meillä tuntunut kemiat kohtaavan ja hän ei aina oikein muistanut mun juttuja. Kävin aikaisemmin juttelemassa eräälle toiselle mutat hän jäi eläkkeelle. Haluaisin itse kuitenki uskoa ryhmäpsykoterapian toimivan mulle, koska siinä joudun myös siihen jännittävään tilanteeseen, että kerron omia mielipiteitäni ryhmälle mikä on monesti jo saanut mun sydämen hakkaamaan rinnasta ulos!

Mulla oli myös papan hautajaiset ja siihen valmisteluun ja koko hässäkkään meni aika paljon aikaa. Sitten oli äitin synttärit ja halusin antaa hyvän yllärilahjan kun hän on minua aika paljon nyt auttanut näissä mun ongelmissa ja kaikessa muussakin. 🙂 Sitten oon yrittänyt lukea pääsykokeisiin mikä on ollut aika vaikeeta kun ei siitä nyt meinaa tulla mitään kun mulla ois hirveesti kaikkee tekemistä ja todennäköisesti mun pitäs vaan asettaa oma toipumiseni ykköseksi mutta teen siitä aika vaikeaa! 😀 Kun en saa luettua ja sitten pääsykokeet ei välttämättä mene hyvin niin kyllähän mää oon sitten surullinen siitä. Mutta yritän nyt ottaa semmosen asenteen että kokeilen näitä pääsykokeita ja haen sitten ensi keväänä TAAS uuestaan johonkin kun oon jo vuoden siellä terapiassakin käynyt. Olen kuitenkin lukenut suht joka päivä jonkin verran kokeisiin mutta tämä on vasta toinen lukukertani kun jotkut lukevat vaadittavan aineiston monta kertaa läpi. Olen kyllä toisaalta tehnyt muistiinpanoja mutta on tämä aika vaikeeta! 😮 Oman pääaineeni, kulttuuriantropologian, kandintyö on nyt lähetetty ohjaajalleni tarkistukseen JEE mutta sitten tämä psykologian työ ahisti ja huoletti mua aika paljon, kun ei ole ollut nyt sille aikaa kun luen pääsykokeisiin. Sovin psykan ohjaajan kanssa, että teen sen kesällä ja sen myötä valmistunen siis vasta syksyllä mutta luulen, että se on tässä tilanteessa parasta mun kannalta. En tykkää yhtään liian vaativista aikatauluista.

Onkohan sun äitin on ehkä vaikeaa myöntää itselleen, että ei ole ehkä onnistunut parhaiten luomaan yhteyttä sinuun? Miten on sitten sun pikkusiskon ja äitin laita, onko heillä lämpimmämmät välit? Musta tuntuu, että mun nuorimmalla siskolla (12 v) ja äitillä on aivan älyttömän paljon lämpimämmät välit. Mutta mun siskolla on ehkä myös puhumattomuus-ongelmaa, mitä mullakin on. Eli jos joku asia vaivaa mieltä, niin sillon vetäydytään murjottamaan eikä keskustella. Tein sitä ite myös lapsena ja nuorempana. Nykyään kyllä pittää selvittää kaikki juurta jaksaen!

Mun on vaikea puhea tunteista oikeestaan kenenkään kanssa, paitsi ehkä poikaystävän ja sitten joidenkin kavereiden. Mun välit vanhempiin on nyt ku oon ollu nuori ja sitten aikuinen niin ollu aina aika viileet, enkä tiedä mistä se johtuu. Äiti ei oo kyllä käyttäyny mua kohtaan mitenkään eri tavalla varmaan, mutta mun toinen pikkusisko on vaikeasti kehitysvammainen ja sitten mun veli on ollut aika vilkas ja vähän turhan menevä, niin ei oo ehkä jäänyt enää aikaa mulle. ja sitteku olin 10-vuotias, niin sain vielä pikkusiskon. Eli aikaa on ehkä tarvittu enemmän muille kun mulle kun mää oon ollu aika kiltti, rauhallinen ja hiljainen. Ei sillä, että mua ois syrjitty tai väheksitty vaan täysin ymmärrettävistä syistä aikaa ei ehkä ole riittänyt, mutta en nyt itse muista tätä mutta oon nyt myöhemmin miettinyt tätä syyksi sitten ei niin syviin väleihin. Mutta äiti kuitenki aina tukenut mua ja musta tuntuu pahalta, jos sun äitillä on vaikeuksia yrittää luoda lämpimämpiä suhteita sua kohtaan. :/ Voitko koittaa ite mennä vähän vastaan? Ymmärrän kyllä jos se on sulle vaikeeta, koska en mää millään vois kuvitella, että saisin tsempattua itteni puhumaan rauhallisesti vaikka mun isän kanssa sen alkoholiondelmasta 😑❓

Millasia mielialanvaihteluja sulla on ollut vai onko niitä nyt ollut enää? Mulla on niitä paniikkioloja aina välillä puskemassa jostain tuolta, tietäsinki mistä, mutta ei ne oo nyt olleet niin pahoja mutta pelko siitä, että ne muuttuu pahoiksi, on kyllä päivittäin mukana. Mua jotenki hirveesti ahistaa semmonen ajatus, että sekoaisin tai joutusin johonkin psykiatriseen hoitolaitokseen jos tulisin hulluksi... Mulla yks kaveri, joka on poikaystävälle aika läheinen, niin joutui nyt psykiatriseen hoitoon kun hänelle on jonkun sortin mania puhjennut ja sitten kuvittelee itestään aikalailla liikoja ja on aika sekava nyt. Käytiin eilen kattomassa, mikä oli aika karseeta ja ahdistavaa mulle. :/ Siis kai mää vaan pelkään niitä psyykkisiä sairauksia niin paljon ja sitä, että itelle puhkeais semmonen kun ois hirveetä, ettei enää tajuais mistään mitään ja menettäis kaverit jne! Ja mää haluaisin sentään tehä jotain tämän elämän aikana muttaku tämä riippakivi tekee kaikesta vähä vaikeeta. Ihan kauheeta ja sitte näitten miettiminen alkaa aiheuttaan ahdistavaa oloa ja paniikin tuntemuksia. Ei mulla oo ees mitään merkkiä ollut, että tämmönen mulle puhkeais mutta jatkuvasti tarkkailen itteäni ja pelkään sitä, että jos niitä merkkejä näkyis. En tiiä mistä tämmönenkin johtuu mutta se on ahdistavaa! 😭

Hyvää toukokuuta ja tuuhan kirjottamaan kuulumiset tänne! Mitä oot hommaillu, oliko hauska vappu jne! On kiva kuulla, miten oot pärjäillyt. Toivottavasti vastaat aikasemmin kuin kuukauden viivellä kuten minä.. Pittää alkaa olla aktiivisempi! 🙂