Aikuisiän elämäni alkoi saada tietynlaisia piirteitä jo ollessani teini-iässä. Ikävä kyllä ne olivat sen hetkisessä elämässä niin huomaamattomia että en osannut tai halunnut puuttua niihin vakavissani.
Lapsena malli koululainen, jolle kuitenkin jostai psyykkisistä ja ulkoisista syistä kehkeytyi huono itsetunto, osaksi perhesyistä ja vaikka naurettavalta voikin kuulostaa niin myöskin hintelän fysiikan vuoksi.
Anyway, teininä kehityksen myötä fysiikka parani kuten myös ihmissuhteet. Naisystäviä löytyi ja kavereiden kanssa pidettiin hauskaa.
Silti se sama piikki painoi edelleen takaraivossa.
Hauskasta tuli pakkomielle joka esiintyi päihteinä. Perhesuhteet alkoivat rakoilla.
Omillani asuin jo opiskeluaikana eli siinä 17vuotiaasta lähtien. Taloustilanne oli huono vaikka tein töitäkin koulun ohella.
Tuosta tilanteesta lähtien alkoi oravanpyörä. Huono itseluottamus ja huono taloustilanne aiheutti pakkomielteistä virikkeiden etsimistä haitallisista asioista. Ja tuosta syystä taas välinpitämätön rahan kayttö aiheutti suurempia talousvaikeuksia sekä päihteet enemmän ongelmia ihmissuhteissa, jatkuvaa vihaa , ärsyyntymistä ja myös väkivaltaisuutta.
Millään valtion avustuksilla en kuitenkaan ole päivääkään elänyt, vaan raatanut niska limassa rakennustyömailla josta loppujen lopuksi tulikin kutsumus. ( lukion ja kauppaopiston opinnot turmeltuivatkin rellestyksen vuoksi ja sain kun sain kuitenkin itselleni rakennuspuolen paperit)
Tavallaan se että olen liian ylpeä siitä että olen itseni nuoresta asti elättänyt on koitunut hieman kiroukseksi sillä juuri kyseinen syy antaa alitajunnassani oikeutuksen tekemilleni haitallisille asioille.
Vaikka ikää ei ole vieläkään kuin 26 vuotta nii koen eläneeni suuren osan elämääni suurissa vaikeuksissa. Nyky hetki ei myöskään ole lohdullinen psyykkeen puolesta. Käyn töissä, on naisystävä , hyvä auto ja katto pään päällä mutta koko ajan kalvaa outo tunne. Alkoholin, tupakan ja rahapelien kulutus on huolestuttavissa mittasuhteissa ja kokoajan olo on räjähdysaltis. Taloustilanteesta ei näistä kyseisistä syistä enää edes kannata mainita.
Kolme vuotta sitten kävin reunalla , todellakin läheltä piti vaikka olenkin nyt tyytyväinen etten poistunut planeetalta. Tiedostan että asioihin pitäisi saada muutos ja tiedän mitä muutosten eteen pitäisi tehdä mutta kuitenkaan en pysty enkä halua koska pelkään sekoavani lopullisesti jos jätän virikkeet pois. Samaa tunnetta on jatkunut vuosikausia.. Tulevaisuus näyttää sumuiselta, kuten menneisyyskin.
Saa kertoa omia kokemuksia, kommentoida , haukkua tai katsoa alaspäin. Pää asia on olla elämästä edes jotain mieltä.