Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?
En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon.
Eieiei, raskas tilanne sinulla. Äitisi voi vielä kuntoutua, enemmän tai vähemmän. Ei voi tietää, miten käy. Voimia sinulle, hirmuisen koettelevaa varmasti. Muistathan yrittää pitää itsestäsi huolta, vaikkei jaksaisi.
Eieiei,
Otan osaa sinun huoleen läheistesi terveysongelmista. Sinulla on ja on ollut niin rankkaa ja silti huolehdit koirasta kylmässä pakkasessa ja tunnistat niin selvästi ne asiat joilla on eniten merkitystä tässä elämässä. Se kaunis inhimillinen välittäminen viestissäsi tosiaan kosketti minua. Kiitos siitä. Sinussa on voimaa.
Eieieille
Riipaisevan lähelletulevaa on lukea siitä mitä sinun elämässä tänä jouluna tapahtui. Lähetän voimia ja niitä elämää koossapitäviä jaksamisen säikeitä, jotka välillä tuntuvat olevan kuin katkeamaisillaan mutta jotka vahvistuvat kerta kerralta sitkeämmiksi. Tämä aika koroneineen on monen elämää muuttanut vaikeaan suuntaan. On olemassa toivoa kun pysytään yhteydessä täällä kirjoittaen ja viestejä lukien.
V o i m i a 💗
Kiitos Purjevene. Joo, muistan. Nukkuminen tärkein. Ja soittaa pianolla. Mutta... joo. Kiitos kaikille. Täällä Tukinetissa löydän ihmisiä, joilta saan vastakaikua, toisin kuin muualla elämässäni. Kiitos. Ja yritän miettiä avun sanoja niille joilla vielä pahmpaa kuin mulla. Elämä on loittonemista, luopumista, pois antamista, taaksensa jättämistä. Vähän kuin musiikissa tai taiteessa... Musiikkikappaleen tai laulun kun osaa ja käynyt läpikotaisin läpi, niin silloin sen ikäänkuin jättää, sen on kolunnut, sen on kartoittanut, ja silloin se alkaa kadota, väistyä, haalistua, loitontua. Hyvää yötä, joulunajan jatkoja kaikille.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisäyksiä, pohdintaa
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisäyksiä, pohdintaa
Toivottavasti olet selvinnyt tästäkin päivästä, Eieiei. Kyllä, pianonsoitto on tärkeää varmasti. Hyvä jos sitä pystyt tekemään. Ja nukkumaan ja syömään.
Kiitos Purjevene. Kuulin radiosta uusilta levyiltä - ohjelman joka tosin oli uusinta, lopuksi soi Bachin Widerstehen pianolle sovitettu versio. Aloin itkeä. Toisaalta musiikki toi idean että haluan oppia tuon piisin kun se kerta on sovitettu pianolle, toisaalta itkin kun jo ajattelin pahinta, että äiti... Ja toinen todella tärkeä omainen oli aiemmin tänä vuonba ollut ties missä, selkäranka murtuneena. Kaunis musiikki lohdutti ja samalla suretti. Okei joku sanoisi että liioittelen, jolu että koitas muuttua jo, joku ei sanois mitään. Täällä te taasen autatte lohduttamalla ja kannustamalla. Kiitos. 🌹🙏🎄
Laitan tähän itselleni muistutukseksi ja muille vinkiksi yhden kirjan jota jo joskus luin ja joka tuntui hiukan auttavan masennuksestani ja ahdistuksestani pois pääsemisessä. Jotkut varmaan tämän tietävätkin:
Judith Orloff: Emotional Freedom
Hyvä, että pystyt myös itkemään, Eieiei.
Joskus on niin jumissa, ettei pysty edes itkemään, vaikka tuntee, että itkettäisi. Itkua ei vaan tule.
Työsyrjintä tuli taas uniin ja heräsin. Samalla huomasin watsapissa erään henkilön profiilikuvan kadonneen merkiten mahdollisesti että laittanut eston minulle. Outo, tylsä olo. Toiseus, mitättömyys.
Ja painajaiset jatkuu. Laitoin kylpyammeen täyteen kylmää vettä ehkä karaistamaan itseäni, rakkaan kissavanhuksen laitoin sinne uppeluksiin, en tappaakseni vaan että kunnolla likoaisi peseytyäkseen. Aloin siivota veden seasta tavaraa ja unohdin että kissa oli vedessä, nostin sen pois syliini, se vielä hengitti... äkkiä yritin kuivata sitä mutten löytänyt pyyhettä, jollain tyynyliinalla yritin kuivata. 😭
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirheitä
miksi itken
itkua turhaa
turhien ihmisten
turhaa pahuutta
kylmyyttä julmuutta
miksi itku tulee
vaikka yksin oon
ei kukaan itkuani kuule
ei kukaan kyyneliäni kuivaa
miksen vihaa
kiroa ihmisiä
noidu loitsuilla
heitä kiviksi
tai miksen rukoile
heitä nöyrästi
onnellisiksi
hymyileviksi
vain soitan säveliä
kömpelöitä
luopuneita
Halaus sinulle Eieiei,
Kissoilla on onneksi monta elämää! Koskettava runo.
<3
Kiitos.
Tämä pieni musiikkikappale voi tuoda lohtua kaikille surullisille:
Bach inventio nro 5 es-duuri
Kävin lukemassa.
Kaunis inventio. Alkoi itkettää sitä kuunnellessa.