Musta tuntuu, ettei mua oteta tosissaan. Oon viime kuukausien aikana ottanut muutamia kertoja liikaa lääkkeitä, viime kerralla niin paljon että olin yön ensiavussa. Mulla on jatkuvasti itsetuhoisia ajatuksia, ehkä pieniä hetkiä tai pari päivää ilman korkeintaan. Kesäkuussa olin osastolla kyllä ja todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö, ja tietysti masennus mikä on ollut jo vuosia. Mutta nyt…tuntuu että kaikki vaan pistetään sen piikkiin että oon epävakaa ja se nyt kuuluu siihen. Viime viikolla sen yliannostuksen jälkeen olin vain pari päivää osastolla, ja samana iltana, kun kotiutettiin (olin suutuksissakin), menin takaisin kun ajatukset oli vielä voimakkaampia ja pahempia ja olin vielä yön siellä. Niistä ajatuksista on tullu mulle ”normaaleja”, en pidä niitä enää pahoina tai vakavina vaikka järjellä tiedän että ne on. Tekis mieli vetää pää taas sekaisin ja lähtee johonkin… Enkä ennen todellakaan ole ollut tällainen! Teot ja ajatukset on tullu rohkeammiks ja tavallaan pelkään itseäni ja toisaalta ei oo mitään väliä.

Mulla on avohoito kyllä ja tänään alkoi psykologiset tutkimukset, eli mun pitäis yrittää pysyä hengissä ja selväpäisenä. Mutta en mä tiedä mitä haluaisin kun sitä aina kysytään. Mulla on nyt monta kriisiä päällä ja oon aika loppu niin fyysisesti kuin henkisestikin. Osastolle en mene koska ei ne ota tosissaan eikä osaa auttaa, vaikka toisaalta tuntuu että sinne kuuluisin nyt. Meen vasta pakolla. Enkä halua mt-päivystykseenkään soittaa kun ne sanoo vaan aina samaa… Tuntuu ettei mun itsariyritystä jälkikäsitelty kunnolla vaan se halu jäi päälle. Ja yritänkö seuraavaksi vielä kovemmin…? Mitä haluan, mitä tarviin, mitä mun pitäis tehdä?!