Olen 23-vuotias korkeakoulussa opiskeleva nuori nainen. Näennäisesti minulla on kaikki asiat kunnossa, pärjään hyvin opinnoissani ja olen työskennellyt oman alan töissä. Minulla on ystäviä ja pärjään hyvin sosiaalisissa tilanteissa.

Suurin ahdistusta aiheuttava asia on kuitenkin se, että koen erittäin suurta sosiaalista painetta itsenäistymisestä. Tunnen olevani epänormaali, kun en ole muuttanut vielä pois vanhempien luota. Suunnittelimme kimppakämppää opiskelutoverin kanssa ja olimme jo niin pitkällä, että olisimme asunnon saaneetkin mutta ahdistukseni nousi liian suureksi ja peräännyin viime hetkellä.

Olen erittäin pettynyt itseeni ja koen suurta epäonnistumisen tunnetta. Onko minussa jokin vikana? Koen katkeruutta siitä, että suomalaisessa kulttuurissa minut (ja varmaankin myös vanhempani) leimataan epänormaaliksi ja epäonnistuneeksi.

Haluaisin uskoa, että olen vielä jonain päivänä valmis muuttamaan hyvillä mielin. Suuri toiveeni olisi löytää kumppani, jonka kanssa arjen jakaminen onnistuisi. Olen ihminen joka kaipaa muita ympärilleen.

Tahtoisin kuulla muiden pitkään kotona asuneiden tai mahdollisesti edelleen asuvien kokemuksia asiasta. Tuntuu, että olen asian kanssa aivan yksin ja muille kotoa muutto on ollut helppo ja luontainen prosessi.