Hei. Olen joskus kirjoittanut tänne ennenkin omia mietteitä, toisella nimimerkillä vuosia sitten, se nimimerkki on hukassa, joten jos muistatte lukeenne jotakin samanlaista niin se voi hyvinkin olla minulta, nyt vaan tulee hieman lisää ja pakko vähän avautua.

Sairastin vuosia masennusta, nykyäänkin kärsin lievistä uniongelmista. Kaiken tämän aikana, kerkesin myös olla naimissa, vaikkakin lyhyen aikaa ja yritin itsemurhaa kun tuli ero ex-vaimostani (hänellä myös oli omat ongelmansa masennuksen suhteen, ja historiaa itsemurhan yrittämisestä, ehkä siksi myö päädyttiinkin yhteen loppujen lopuksi. Yksi sekopää tunnistaa toisen tai jotain sellaista). Meillä on nykyään hyvät välit, juttelemme aina silloin tällöin kuulumisista.

Nyt tuosta on jo muutamia vuosia, ja olen suht hyvässä kunnossa. Opiskelut tällä hetkellä vievät aikaa ja pitävät rytmin kurissa, ainakin suurimmaksi osaksi. Kuitenkin, pahin mahdollinen mitä voin kuvitella tapahtui pari päivää sitten.
Ex-vaimollani oli nuorempi sisar. Ei kerennyt vielä edes tulla täysi-ikäiseksi. Hän oli sellainen hieman ujo, mutta todella utelias, kaiken kaikkiaan sellainen lapsi josta voi odottaa tulevan jotain suurta.

Hän ei koskaan tehnyt mitään pahaa kenellekään, ei polttanut, ei juonut, ei huumeita, ei mitään.
Hän oli kuitenkin myös masentunut, en ihmettele sillä hänen ja ex-vaimoni vanhemmat ovat erittäin uskovaisia. Harry Potter kirjat mm. poltettiin roviolla yms. muuta vastaavaa shaissea, ja mikäli olen oikein ymmärtänyt niin fyysistä pahoinpitelyä on myös ollut mukana kuvioissa.
Nyt sitten sunnuntai-maanantai välisenä yönä, hän oli hypännyt sillalta alas. Tehnyt itsemurhan.
Minä rakastin häntä silloin. Edelleen. Kun elin ex-vaimoni kanssa saman katon alla, hän usein nukkui meidän luonamme, koska ei halunnut olla kotona. Minä lupasin, ex-vaimoni ja minun erosta huolimatta että pitäisin huolta hänestä. Tunnen nyt olevani täysin epäonnistunut siinä.
Kaikki tuntuu harmaalta ja vatsanpohjassa tuntuu olevan joku pohjaton kuilu. Töissä oleminen tänään oli vain automaatiolla tekemistä, vaikka normaalisti teen tätä työtä innolla.
Minä pelkään että vajoan itse takaisin siihen tilaan, missä kaikki on vain taustakohinaa.
Vaikka olen itsekin joskus yrittänyt itsemurhaa, en koskaan ajatellut että hän tekisi sen. Nyt mielessä on vain epäusko ja toivon menetys.