Moi!
Tällä hetkellä en siis käytä enää mitään itsehoitolääkkeitä. Ainoastaan lekurin määrämää mielialalääkettä ja toisen lekurin määräämää melatoniinia. Mäkikuisma valmistetta käytin mutta sen käyttö on kiellettyä muiden masennuslääkkeiden kanssa.

Eilen mentiin anoppilaan ja voi sitä vapinan määrää. Ahisti ja hävetti todella paljon. Ei ne mitään kyselleet mutten uskaltanut ees kattoa ketään kun tuijotin vaan lautasta ja koitin toimia vain vasemmalla kädellä kun oikee vapisi tosi paljon. Mies ystäväni kyselikin sitten että miksi alkoi ahdistaa, en siellä saanut oikeen sanaa suustani mutta illalla kerroin sitten hieman ajatuksia.

Menin illalla vielä kauppaan YKSIN! Ajattelin että josko samaan syssyyn tämäkin kauheus niin jospa se sitten helpottaisi. Töihinkin pitäisi perjantaina mennä, voi kamala.. Lääkkeen selosteessa sanottiin että autoa ei saisi ajaa ennenkuin tietää miten vaikuttaa. Nyt en ole sitten ajanut vasta kun eilen illalla. Kauhee kun pelotti ja koitin skarpata tosissani ettei mitään satu. Liikennevaloihin täytyi pysähtyä ja pää alkoi vippasta. Toitottelin ääneen että ei ole mitään hätää, kaikki on ihan hyvin.

Kaikkien näitten juttujen jäljiltä olin eilen todella todella väsynyt. Nukahtelin tuon tuostakin eikä silmät tahtoneet välillä pysyä auki.

Annoin miesystävälleni kuvauksen. Mietitään jokin pieni petoeläin, vaikka supi tai kettu tai muu vastaava. Ihmiset ajaa sen ekana nurkkaan ja alkaa sitä pelottelemalla väsyttämään jotta se on helpompi saada kiinni. Kunhan näyttää siltä että eläin ei ole enää skarppina ja sitä väsyttää niin sitten hyökätään kiinni ja se antautuu täydellisesti kaikkien pahojen edessä.. Sellainen fiilis mulla on ihmisten edessä, kun täytyis mennä jonnekkin. Musta tuntuu että kaikki näkee ja hävettää että tulee itku hetkenä minä hyvänsä. Mies ystävä koitti tsempata että sillä ei oo mitään väliä mitä muut ajattelee ja että jos tulee itku niin sitten tulee. Mutta ei se mun aivoissa mene niin.. Mä oon aina ollut suorittaja ja ajatellut aina muita ensin ja sitten ehkä itseäni. Mä oon aina koittanut olla hyvä niin että mun tekemiset on tehnyt vaikutuksen ja että joku voi olla jopa kateellinen niistä. Oon koittanut aina saada kaikkien hyväksyntää.. Ei se mun aivoissani mene sillon niin..
Tää on todella raskasta..

Sain ystävältäni eilen kuvan jossa on tällainen teksti:
Poor girl, please don´t be ashamed of the way you are. You´re not the only one. People who´ve had their guts ripped out by life, a time or two, are different. Like you. You talk differenlty. You sound different. You look different, but only noticeable to those who can look you in the eyes. That´s where it hides. I say poor girl, but I don´t mean to patronize you. I`ve been there too. Our lips don´t know the taste of a silver spoon, and we lived through love that´s departed too soon. We lose sleep, we are afraid, we are too much of too many things and aware enough to know what we´re missing. I see you. And I can feel all your rough edges. Your layers peeled back only for a few you trust. Show me those damned scars. Show me who you really are. Tell me your horror stories, the times you´ve died, the times you survived. Because when I look into those eyes, do you knowwhat I see?? I see someone who looks like me. Someone who is proud of their pain, and loves like it just might set us free.

Tää väsymys on jotain julmettua. Nukun noin 9-11 tuntisia yöunia melatoniinilla ja se kyllä vaikuttaa. Vaikkei nukuttaisi niin jonkin ajan kuluttua lääkkeen otosta (0-2 tuntia) alkaa silmät temppuilla, eivät pysy auki tai en näe enää kunnolla ja kaikki on vähän sekavaa. Kun sulkee silmät niin kauaa ei tarvi makoilla että oon sitte kanttuvei kokonaan..

Herään yleensä 11 aikaan ja oon kyllä ihan töötti töötti. Uni ei enää tule mutta en tajua mistään mitään ja silmät pyörii niinko hedelmäpelissä..
Kun otan masennuslääkkeen niin olo muuttuu, ei väsytä enää niin paljoa ja on jopa sätkimistä ja hermostuneisuutta. Tärinää jne. Mitään varsinaista muutosta en oo huomannut lääkkeen alottamisen jälkeen mutta niinku lekuri sanoikin että pari viikkoa menee ennenku huomaa.. Kai se sitten on niin. Vaikka jotenki olettais että jotain näkis jo ennen sitäki. En tietty oo itkeny niin paljon mutta jotenki kaikki vaikuttaa kaikkeen. Oon nyt ollu ihan rauhassa mies ystävän luona, ei oo tarvinnu tehdä mitään. Ylipäätään en ole yksin joka on kaikista isoin asia mulle. Oon saanu puhuttua asioistani parille tyypille netin välityksellä, kirjoittelen tänne ja oon jutellu hoitajille. Silti olo on ihan outo. Tajuaa olevansa sairas.. Emmä tiiä niin vaikeaa selittää tätä juttua kellekkään mitenkään.

Syömiseen olen nyt yrittäny panostaa maanantain jälkeen. Ihan hyvin on mielestäni menny.. Syön päivälläkin leipää tai otan jonku smoothie juoman joita kaupasta hain. Kaks kolme kertaa päivässä oon ny syöny vähän. Vaikkei nälkä oliskaan nii silti jotaki koitan suuhun laittaa.

Eilen illalla tuli taas hirvee ahistus kohtaus. Kun mulla on se hoitaja aika perjantaina ja koitin sen sopia niin että mies ystäväni pääsee töistä ja voi sitten kuskata mut sinne kun oon täällä toisella paikkakunnalla, ilmoitin tämän hälle heti maanantaina. Alustavasti oli tieto että hänen ex vaimonsa hakee pojan suoraan hoidosta joten se helpotti mua kovasti, sovin ajan klo 16 hoitajalle. Eilen ilmoitti että poika meneekin ex vaimolle klo 19 illalla. Heti iski huoli ja paniikki miten pääsen ensinnäkin hoitajalle ja toiseksi kun kotona oottavat työt (siivous, tiskaus, eläinten hoito ja vielä yöksi töihin meno) ahdistaa älyttömästi että hän ois siinä kotiin menossakin voinu olla tukena ettei yksin tyhjään läävään tarvisi mennä niin ei. Yhtä asiaa pyysin sairauteni vuoksi eikä sekään onnistunut. Oon väsynyt olemaan ikuinen kakkonen vaikka ymmärrän että poika on aina se ykkönen. Silti. Toivoin ymmärrystä enkä saanut. Sitten hän suuttuu kun en puhu hänelle. En voi luottaa häneen tippaakaan. Ja heti soimasin itseäni tänne tulosta, että miksi piti saada olla vaan että ois muka helpompaa että jos oisin vaan ollu kotona niin ei tarvis nyt murehtia tätäkään. En tiedä.. Tää on niin pirun hankalaa ja raskasta.. Väsyttää käsitellä näitä juttuja ja miettiä niitä. Yksin mietin näitä..

Pelätty "arkeen" paluu tapahtui eilen. Pelkäsin kaikkea, ylipäätään sieltä turvallisesta pesästä lähteminen ahdisti todella todella paljon. Sain miesystäväni tykönä jonkun kohtauksen. Hoitajan juttusilla selvisi että varmaankin paniikkikohtaus. Ai kun kiva. Sellaisiakin vielä.. Ajatus lähtemisestä alkoi ahdistaa julmetusti, alkoi oksettaa aivan älyttömästi, hengitys tiheni ja sydän pamppaili, tärisin kuin haavan lehti. Oli pakko mennä vaan sänkyyn maate pimeään huoneeseen ja laittaa tyyny pään päälle. Koitin höpötellä itselleni että ei mitään hätää. Noin puolen tunnin päästä hieman rauhoituin ja sitä väsymyksen määrää, ihan kauheaa. Mutta silti ei unta millään. Kun miesystävä tuli kotiin se alkoi uudestaan. Kotimatkalla autossa rauhoituin mutta oli todella turta olo, en nähnyt kunnolla eteeni ja korvissa piippasi, naama tuntui turralta.

Lääke ei mielestäni vaikuta vielä mitenkään. Oli kuitenkin huomattavasti kivempi palata kotiin kuin luulin. Mies ystäväni kuskasi minut koska olikin hommannut pojalleen hoitopaikan, se oli suurin pelastus. Ex mies ja hänen nais ystävänsä olivat siivonneet kotonani valmiiksi ja olin saanut lahjojakin, oikein mieluisia. Kiittelin vuolaasti heitä, se oli todella suuri juttu kun kaikki tekemättömät kotityöt ahdisti todella paljon.

Eiliset työt jännitti ja pelotti tosi paljon. Sanoin hoitajalle kuitenkin että haluan koittaa töihin menoa vaikka se pelottaakin. Kun tykkään työstäni ja se olikin oikeen hyvä ratkaisu koska mulla oli oikeesti kivaa töissä. Se tuntui ekalta normaalilta asialta tässä viikon aikana ja jotenkin herätteli mua todellisuuteen, ettei kaikki todellakaan liity sairauteen ja toimia voi vaikka sairas oliskin.

Hoitaja suositteli saikkua aluksi mutta sanoi että jos itsestä tuntuu että tahdot mennä koittamaan niin sitten vaan menet. Tuumi myös että jos ei olo ala helpottamaan niin sitten olis hyvä suunnitella hoitojaksoa visalassa.. Se hieman jännitti kun tuntuu ettei olo helpota sitten millään mutten tahtoisi pois kotoakaan. Silti tuo mahollisuus tuntuu tosi hyvältä tietää että sekin on..
Paniikkikohtaus oli nyt ainakin toinen lääkärissä käynnin jälkeen joten toivottavasti saan mielenterveysyksikköön ajan mahd nopeasti jotta saan kunnon diagnoosin itselleni. Tiesin jo oikeastaan sen että pelkkää masennusta ei ole vaan tähän liittyy jotakin muutakin.. No ensi työyötä odotan jo innolla koska eilen meni niin hyvin 🙂👍

Viikonloppu sujui todella hyvin. Olin tosi onnellinen että menin töihin kun siellä kaikki meni vielä paremmin kuin aiemmin. Hoitaja aika oli myös maanantaina ja se jännitti jotenkin sen vuoksi kun olikin aika hyvä olla. Tuli fiilis että ihan kuin ne ei enää uskoisi että mulla on jotain vikaa että nythän kaikki on hyvin, mee kotia ja elä normaalia elämää. Niin ei onneksi todellakaan käyny. Hoitaja oli iloinen siitä että mä hymyilin siellä ja että mulla oli ollut hyviä ja positiivisia kokemuksia. Se auttoi mua jopa niin paljon että lääkitykseenkin tuli selvyyttä.
Oon ootellut koko ajan huomaisin jotain konkreettista muutosta kuten mäkikuisman kanssa huomasin mutta mitään erityistä ei ole ollut. Noin puoli tuntia-tunti lääkkeen otosta alkaa hermostuneisuus, tärisen ja sätkin, en oikeen pysty olemaan paikollaan. Väsymys on edelleen voimakasta, eniten kun herään noin 11 aikaan. Silti varsinaista muutosta en ole huomannut. Nyt kun tosiaan miesystävä on tässä koko ajan ollut ja "kaikki on nyt hyvin" se vaikuttaa enempi olotilaan kuin lääkkeet. Ei ole toisaalta hyvä eikä huono olla. Ensi viikko pelottaa taas kun miesystävä lähtee taas työreissulle tanskaan. Senkin jotenkin tajusin maanantaina ja se laski mielialaa todella. Nyt en kuitenkaan ole sitä miettinyt, ONNEKSI!
Hoitaja sanoikin että tämä lääke jota nyt otan on sellaisille pitkäaikais masentuneille pitkäaikaiseen käyttöön joilla elämässä ei ole oikeen mitään positiivista edes. Mulla tila näyttää siltä että tulee jaksoja, kausia jolloin on todella huono olla ja sitten taas niitä jolloin "kaikki on hyvin". Kysyikin tahtoisinko sellaista kohtauslääkettä jota voisi ottaa sillon kun tulee kovat ahdistukset (silti sanoi että jatkaa tätä lääkettäkin että katsotaan nyt loppuun asti sen teho). Sitä oon toivonut alusta asti että ois sellanen helpotus siihen kauheeseen oloon joka iskee keskellä yötä jolloin en voi ottaa kehenkään yhteyttä enkä saa apua mistään. Sanoi että ovat lievästi rauhoittavia tai vastaavia lääkkeitä. Kävi kysymässä päivystävältä lääkäriltä mutta lääkäri ei tahtonut ottaa kantaa asiaan vaan pitäisi käydä tk.n puolella. Sovittiin sitten perjantaiksi seuraava aika niin että hoitaja voisi käydä tk lääkäriltä kysymässä minulle lääkettä. Sanoi että se olisi hyvä saada ennen miesystäväni reissua, tää tieto helpotti mua kovasti.

Vaikka olo on lähes normaali nyt niin silti huomaan murehtivani ja miettiväni ihan kaikkea pientäkin. Kun teen vähänkään jotain esim siivoan, väsyn ja muuta en sinä päivänä teekkään. Ennen touhusin aamusta iltaan raskaita maatilan töitä. Joten kaikki tällainen muistuttaa että kunnossa et ole, älä yritä liikaa. Toisaalta se hävettää ja ahdistaa myös koska niin kovasti tahtoisin tehdä olla elää normaalisti kuten aiemminkin. Varsinkin nyt kun miesystävä on kotonani ja tilanne ei ole niin paha. Jotenkin tuntuu että nyt pitäisi olla normaalisti ja sitten kun taas lähtee niin sitten voi ahdistella ja panikoida ja masentua uudestaan. Tuntuu todella epätodelliselta tämä oleminen ja se että tässä "parantumisessa" olen vasta vauvan askeleilla menossa, en osaa kuvitella jotain pitkää hoitojaksoa avopuolella että kävisin vielä esim puolen vuoden päästäkin jossain psykiatrin juttusilla.. Tuntuu todella epätodelliselta sellainen, että minä.. minä..
Avopuolelle sain maanantaina aikakirjeen. Psykiatrin juttusille pääsen 2.10. joten aikaa vielä menee.. Huoh..

Huuh, enpä oo kirjotellu aikoihin. Ehkä hyvä niin kun ei ole vaan kerennyt kertakaikkiaan. Kaikin puolin on menny hyvin nyt. Päivystyspuolen hoitaja ajat loppui viimme viikolla kun eivät saa antaa kun neljä käynti kertaa. Nyt täytyy siis oottaa sinne 2.10. asti että pääsee taas ammattilaisten juttusille.
Paria päivää vaille kuukausi masennuslääkettä syötynä enkä oo vaikutusta huomannut. Toki elämä on ollu nyt seesteisempää muutenkin kun miesystäväni on tässä ollu lähes koko ajan. Viimme viikolla oli parin päivän tanskan reissu mutta sen pääsin läpi suht hyvin kun oli vaan kahden päivän reissu.
Opamoxeja sain tueksi mutta niitäkään en käyttäny yhtään joten siitä puolesta peukku 🙂
Tänään sitte tapahtu se että jouduin ottamaan ekan kohtauslääkkeen eli tollasen opamoxin. Ite asiassa ihan tossa vähän aikaa sitten otin. Miesystävä ilmotti että joutuu taas tanskaan, ei ens viikolla vaan sitä seuraavaksi viikoksi. Koko viikoksi siis. Johan heti alko ahdistaa ja tuli itku ja tutisin ja vapisin vaan. Heräsinkin työyön jäliltä aika myöhään ja heti ois pitäny olla tiskaamassa ja leipomassa ja kokkaamassa ruokaa. Kaikki oli liikaa ja nappasin ekan puolikkaani. Ahdistaa kun poika on tässä jo nyt ja ens viikon, sitten on viikon reissu ja sitten taas poika viikko. En taas tiedä miten jaksan tätä rumbaa. Poika kun on niin on jo vähän liikaa kaikkea, koko ajan pitää vahtia ja olla kello aikataululla 24/7, jäävuoren huippu ja sitten taas se täydellinen yksinäisyys niin että tuntuu ettei selviä, todellinen pohjamutiin rypeminen.. En tiedä. En jaksanu tiskata enkä tehdä ruokaa. Laitoin elukat varulta aitauksiin jos nukahdan ja siltä hieman alkaa tuntumaan. Otin pakkasesta sapuskaa sulamaan että saavat syyä ko tulevat. Nyt ei taas pysty.. Ei pysty.. 😭

En tunne koko tarinaasi, joten reagoin ihan vaan tämän viimeisen päivityksesi mukaan ja tuota lääkitys asiaa kommentoisin. Toimiiko sinulla Opamox? Minulla 30mg lupana ottaa hätään, mutta ei se ole enää aikoihin minua auttanut. Peruslääkityksenä Ketipinor ja Mirttzapin. Niistäkään en tunne apua saavani. Terapiaa en saa eikä ole hoitosuhdetta mihinkään. Mutta on yksi asia, joka tehoaa. Kun saan koskettaa kissaa tai koiraa. Itselläni kaksi kissaa ja varmaan heidän ansiosta jaksan ja en luovuta. Eläimen rakkautta ei voi helposti saada. He lukevat sinua heti, joko olet ilmaa tai ottavat avosylin vastaan. Minä puhun pikkulinnuille, oraville, kulkukissoille, paijaan luvalla ohimenevät koirat. Se on minun lääkkeeni, kun mikään muu ei auta. Sinulle toivon voimia syksyysi.

Hei dahliakukka.
Joo eli eilen otin ekan opamoxin, mullakin se kohtauslääkkeenä eli kun tulee ahdistuskohtaus voin ottaa. Aiemmin en ole ottanut mutta eilen piti eka ottaa, tai siis otin vaan puolikkaan. Mulla noi on 15mg ja näytti tehoavan. Otin unta kuupaan kolme tuntia, sitä ennen menin aika töötiksi. Kun heräsin voimat oli pois. Mullakin lisänä unilääke ja masennuslääke, masennuslääkettä oon syönyt nyt kk mutta se ei tehoa. Mulla oikee hoitosuhde alkaa 2.10. avopuolelle ja silloin toivottavasti lääkitystä rukataan parempaan suuntaan. Tänään hieman parempi päivä vaikka eilinen oli taas pois pyyhittävissä kalenterista..

Toivotaan, että saisit toimivan lääkkeen. Joka auttaisi ja ei toisi sivuoireita. Minusta ainakin ennen, vuosia sitten psykkat oli nihkeitä vaihtamaan lääkkeitä. Minulle tuli aikamonesta sivuoireita. En muista mitä kaikkia kokeilin. Minulla on tapaturman seurauksena niin iso muistia kateissa. Tämä on kakkoselämäni ja tästäkään ei aina muista edes viime viikkoa.

Ahdistus iskee.. Taas. Nuo miesystävän työreissut vaan tuntuu olevan mulle liikaa.. En tajua. Oon niin vihainen itelleni sen vuoksi etten "muka" kestä, ihan normi elämäähän tollaset on ei niille voi mitään. Samalla toinen puoli huutaa että tää on vääryyttä mua kohtaan, ettei mun tarvii kestää vaan kaikki on ihan pas***a"! Äskettäin kuulin että reissuun lähteekin jo sunnuntaina ja tulee perjantai lauantai välisenä yönä.. Kiesus että kiehahti toi sunnuntai.. Täälä tutisen ja vapisen ihan hermorauniona. Tänään meni vimonen masennuslääke, 30 päivää takana eikä vaikutusta. Melatoniini ei taida tehota kovinkaan hyvin näin hermostuneessa mielentilassa, nappasin kuitenki kaks ja toivon vaan että alkais väsyttää ettei ahdistus kasvais. Että pääsis pois tästä maailmasta hetkeksi uneen.. Aamulla sain tekstiviestin avopuolelta että lekuri aika onki peruttu jonkun työaikojen vuoksi ja uus aika ilmotetaan heti ko tietävät. Musta tuntuu että alkaa olla taas vähä liikaa mulle nää kaikki. Ootin kuukauden tätä psykiatrin aikaa, tätä ekaa aikaa jotta saan hoitosuhteen ja sitä kautta asiat liikkeelle. Aattelin että jes se tulee just ennen pitkää reissua että voin heti purkaa mun kauheen huoleni sille lekurille jotta se näkee mistä on kyse. Nyt oon tyhjän päällä. Ei lääkettä, ei lääkäri aikaa, ei mitään.. Jos ei kohta helpota niin opamoxia naamaan taas..

Järkyttävää tuollainen peruminen ja et jätetään tyhjän päälle oottelemaan aikaa, joka tulee jos on tullakseen. Onko teidän tkn puolella päivystävää psyk sairaanhoitajaa? Jos saisit ajan hänelle, niin hän voisi nopeuttaa kontaktiasi lääkäripuolelle ja saisit ainakin puhuttua tilanteestasi jollekulle. Noissa melatoniineissa harva toimii ainakaan minulla. Orionin melatoniini taitaa ainoa olla reseptivapaista, joka minulla toimii. Minulla oli joskus resepti melatoniinia, mutta se ei tuntunut missään ja oli muistaakseni kauhean kallista. Katsoppa löytyykö tuota psyk sairaanhoitajaa tkn tiedoista. Usein heillä soittoIka aamuisin 8-9 välillä. Voimia.

Joo mulla tää lekuri homma alkoi siis ihan tk käynnillä josta sain ainoastaan melatoniini reseptin. Kun en saanukkaan apua niin piti turvautua päivystykseen jossa oli tosiaan psykiatrisia hoitajia. Sain heti mielialalääkkeen ja myöhemmin sitten kohtauslääkkeen sitä kautta. Siinäkin hommassa kävi vaan niin että käynti kertoja hoitajilla ei kuulemma saa olla kuin neljä. No mun tilanteeni neljännellä käyntikerralla oli kuulemma sellainen että annettiin vielä viides aika. Tän ajan jälkeen piti olla sitten enään noin viikko tähän avopuolen psykiatrin käyntiaikaan mutta se aika sitten peruttiin eikä edelleenkään ole uutta kuulunut.
Tiedän että päivystykseen voin mennä millon vaan ja saan apua sitäkin kautta. Jotenki sitä vaan koittaa pärjätä siihen asti että tuntuu että nyt sekoan jos ei saa apua. Mulla onneksi tuo kohtauslääke tuolla joka jo ajatuksenakin helpottaa tietää että pahassa paikassa voin napin nakata naamaan ja simahtaa totaalisesti.
Musta tuntuu että toi melatoniini menettää tehoaan tai jtn. Tuntu että alkuun alkoi väsyttää äkempää lääkkeen ottamisesta ja nukahtaminen tapahtui tuosta noin vaan. Nykyään tuntuu että joskus ehkä auttaa jotenki.. Kun nukahan sitte joskus.. En tiiä vaikuttaako sitte noi työyöt noin paljon.

Tänään miesystävä sitten taas häipyi viikoksi tanskaan. Itku tuli heti kun ulko ovi sulkeutu.. Olo taas ihan epätodellinen. Ihan kun en kuuluis tähän maailmaan, mulla ei oo mitään tarkotusta ees olla täällä. Ihminen lysähtää jos sillä ei ois selkärankaa pitämässä koko roskaa pystössä, mulle tuli ajatus että mun selkäranka käveli siitä ovesta ulos ja mä katoan viikoksi, mulla ei oo mitään merkitystä tai tarkotusta ees olla. Oon itkeskelly pitkin päivää ja ottaa todella aivoon kun ei oo tiedossa sitä psykon aikaa jota vois oottaa.. Ja oikeitten lääkkeitten saanti viivästyy myös..

Paljo on vettä ehtiny virrata näinä 25. päivänä kun oon viimmeks kirjotellu.

Tänään tulin visalaan. En tiiä onko se tuttu sana yleisesti muualla asuville mutta tällä alueella sillä tarkotetaan hullujen huonetta. Nyt ei oo voimia avata tilannetta kunnollisemmin mutta päivystyksen ja vuodeosaston kautta tänne tulin. Miesystävä jätti tai sekin asia on ihan hämärän peitossa ollaanko vai ei ja mitä tapahtuu tai on ees tapahtunu. Lauantain jälkeen romahti ja tänne päädyttiin.
Nyt aluksi oon suljetulla kun avo osastolla ei ollu tilaa. Maanantaina sitten siirryn sinne. Viikonlopuiksi pääsee kotiin ja kulku on vapaata siellä.
Ihan kaikki pelottaa ja itkeskelen vaan mutta silti sisällä joku pieni kipinä koittaa sinkoilla pienen pienessä metallipurkissa ja päästä ulos. Vallata koko keho ja mieli ja täyttää ne hyvällä ololla ja paranemisella. Siltä tuntuu nyt. Olipa varmaan aika typerästi sanottu mutta siltä se tuntuu.
Musta tuntuu hetkittäin että oon todella onnekas nyt. Sitten se muu valtaosa ajasta tuntuu joltain ihan muulta, joltain todella pahalta ja pelottavalta.

Voi sua, Mini-mii...☺️❤️☺️ Taidan tietää, miten sun kävi. Mun voimat loppui aikanaan, kun miesystävä jätti. Sitä edeltänyttä avioeroa ja noihin suhteisiin liittyviä asioita itkin viimeksi oikeastaan koko terapia-ajan... Toivon sulle voimia ja toivoa!😍

Nyt pari yötä oltu osastolla. Eka yö oli ihan kamala. Mulle alotettiin uusia lääkkeitä. Melatoniini pysyi normaalina ja lisäksi sain iltalääkkeeksi nukahtamista auttavaa ja ahistusta lievittävää lääkettä sekä masennuslääke tuli myös kuvioihin. Nyt eri mitä aiemmin sain. Tarvittaessa saan pyytää myös opamoxia.
Ekana iltana sain lääkkeet puoli kaheksan aikaan ja nukahtamista auttavaa lääkettä annettiin pari pilleriä kun lääkäri oli kirjannut 25-50mg. Menin noin tunnin jälkeen ihan sekasi, siis niinko humalassa ois ollu. Silmissä heitti eikä ne tahtoneet pysyä auki. Piti katsoa eräs tv ohjelma mutten voinut kun olo oli ihan seko. Äkkiä könköilin huoneeseeni ja sänkyyn mutta uni ei tullu vaan silimisä vilikku. Näin koko yön painajaisia ja heräilin tunnin välein mutta olin ihan sekasi aina kun heräsin, silimät pyöri niinko hedelmäpelissä. Sama jatku aamulla kasin aikaan kun tultiin herätteleen. Ekana piti mennä verikokeisiin ja itkuhan siinä tuli kun olin aivan sekasi enkä tajunnu mistään mitään. Jalat oli löysät ja kaikki ahisti, en halunnu olla niin sekasi ja siinä tilassa. Ihan hirveetä.
Hoitajan kanssa juttelin aamupäivästä ja kerroin lääkkeistä. Myöhemminkin oli toisen hoitajan kanssa puhetta ko. asiasta ja ONNEKSI asia selvisi. Nyt saan iltasin vaan yhen nukahtamista auttavan pillerin ja senki saan pyytää erikseen ennen nukkumaanmenoa, ei ole siis pakko ottaa niin aikaisin.
Eilis ilta olikin sitten jo ihan erinlainen. Katsoin telkasta vain elämää jakson ja lääkkeen pyysin ennen nukkumaanmenoa. Olin nukahtanu ilmeisesti aika nopsaan ja nukuin koko yön hyvin. Aamulla hoitaja kysy että sainko nukuttua vaikka naapurihuoneesa möykättiin niin en kyllä oo ollu millään tavalla tietonen asiasta, onneksi. Aamuisin oon aika väsyny ja herääminen on hankalaa mutta sellainen oon aikalailla aina ollutkin ja kaikki vaikuttaa varmasti. En oo tottunu heräämään aamulla seittemän aikaan vaan joskus puolen päivän tienoilla ehkä..
Tässä taas jonkun verran tekstiä, enempää ei oikeen jaksa vielä. Etiä päin sano mummo lumesa 😋

Tänään oli sitte osaston vaihto, avopuolelle. Jännitti kovasti ja jännittää edelleen kun paikka ja säännöt ja käytännöt muuttu. Täältä pääsee kuitenkin viikonlopuiksi kotiin ainakin lomille joten perjantaita odotan innolla. Koti-ikävä on kova.
Masennuslääkkeen annostusta nostettiin eilen. Unilääkkeet onneksi toimii ja oon saanu nukuttua kuitenki hyvin. Eilen oli todella huono päivä ja ahdisti aika paljon, oletin että nään heti painajaisia ko tuntuu että huonojen asioiden ollessa pinnassa ne tulee heti painajaisina uniin. En kuitenkaan nähny ja ite asiassa nukuin viimme yönä kaikista parhaiten, en heräilly kertaakaan ja nukuin aamulla pitempään. Herätessä oli jotenki levänneempi olo mitä aiemmin.
Tällä osastolla jännittää eniten että nyt on huonekaveri, en pidä ajatuksesta yhtään mutta eipä sille maha mitään..
Otti tosissaan päähän kun sain mulle osoitetun saikku lapun täällä. Saikkua on muka 3.1.2016 asti.. Ei hajuakaan mistä hatusta tollanen päiväys on ees nykästy aattelin nimittäin mennä ens vloppuna töihin! Ja täälläkään en aatellu viihtyä ko tän ja KORKEINTAAN ens viikon..