Hei!

Luin sun stoorin ja tuli mieleen vihanhallintaryhmä.
Oiskohan niitä sun paikkakunnalla? Tai sitten vois olla yksi kanava, jos siis ajattelet että käytät henkistä väkivaltaa, niin tiedätkö Jussi-työn?
Se on ensi ja turvakotiliiton järjestämä työmuoto miehille, vähän niinkuin kävis juttelemassa esim. terapiassa.
Googlesta löydät linkin ensi-ja turvakotiyhdityksen sivuille ja sieltä sitten yhteystietoja siihen Jussi-työhön. Niitä keskusteluja mun mielestä miehet käy miehen kanssa.
Näin muistan kuulleni, kun itse kävin kriisikeskusteluissa kun erosin väkivaltaisesta miehestä, väkivalta oli siis kaikkea; niin henkistä, fyysistä, seksuaalista aina raiskaukseen saakka.
Koska olen nainen, niin kävin omaa kriisiäni läpi naisohjaajan kanssa.

Minusta kuulostaa hienolta että haluat apua, toivottavasti löydät apua🙂👍
Tai voihan vaikka valtakunnalliseen kriisipuhelimeenkin soittaa, nekin osaa auttaa siinä että löytyis niitä yhteystietoja. Ja sit ihan keskusteluapuakin saa sieltä.
Ero, johtuipa se mistä syistä tahansa, on aina kriisi molemmille osapuolille.

Tsemppiä!

Tuohon itsehillintään olen nyt koittanut soveltaa periaatetta, ettei pidä provosoitua...ensin vältän koko tilannetta jossa suuttua voisin, ja jos ei onnistu niin ajattelen jo etukäteen että vaimo vaikkapa sanoo jotain mistä en pidä, ja jo etukäteen yritän asennoitua niin ettei tämä sitten laukaise mitään äkäistä vastakommenttia.

Vaimokin on sanonut, ettei koskaan myönny minun kantaani jos olen kiihtynyt.

Huolestuttavampaa on, että hän on myös sanonut ettei edes halua vastata mitään, on vuosikaudet joka keskustelussa jo, riidasta puhumattakaan, yrittänyt vaan vastailla kuten on olettanut että haluaisin.
Hän ei ole siis itse mitään vastuuta ottanut sanomisistaan myöskään. Joten jos meidän on pitänyt joku asia päättää, tai olen johonkin oikeasti tarvinnut häneltä neuvoa tms, niin todennäköisesti on vastaillut ihan mitä sattuu sitten.

Mistähän tuollainen malli on tullut? Ei meillä alkuvuosina edes ollut mitään riitoja, ja vaimo sanoi että juuri siksi kun hän antoi aina periksi ja myötäili.

Mietin, että minkäköhän takia vaimosi myötäilee. Onko hän sanonut siihen syytä?
Pelottaako häntä kenties joku siinä tilanteessa?
Tuntuukohan vaimostasi että on alakynnessä, jos hän kokee sinut voimakkaana ihmisenä ja ajattelee että pääsee "vähemmällä" kun antaa sun olla sellanen ku olet.
Se on hyvä kun mietit jo valmiiks käytöstäsi.

Mä myötäilin yleensä silloin, kun en vaan jaksanu pitää puoliani, enkä jaksanu ottaa vastaan raivoa. Exä oli todella hallitseva, sairaan mustasukkainenki.
Harvoin nousin miestä vastaan, se tiesi yleensä vaa harmia ja kipua.

Mieitin sitäki, että ois se hyvä jos vaimosikin sanoisi kantansa.
Mistä asioista te tappelette? Voisiko niille asioille tehä jotai?

Joskus se malli toimia voi tulla omasta lapsuudesta, siitäkin miten omat vanhemmat on asioita ratkaisseet. Joskus ei ehkä vaan tiedä miten tulisi toimia, sitten toimii jotenkin, joka ei ehkä olekaan hyvä asia.

Mun vanhemmat ovat järjestään aina puineet puhumalla asiat halki, kaikesta on aina puhuttu. On yritetty sovitella, nähdä toisen kanta asiaan. Sitä mallia toteutan omassa elämässäni.
Ollessani suhteessa ex-mieheen, huomasin että tuo ei toimi, en tiennyt miten olisin asian ratkaissut, mutta kun toinen ei tule piiruakaan vastaan, ei voikaan toimia.
Räjähtelin usein; olin niin stressaantunut kodin ilmapiiristä, jatkuvista syyttelyistä jne...
että räjähdin, eli huusin ja itkin.

Jos suhteessa on vahva ja alistuva ihminen,se alistuva jää aina toisen varjoon, vaikkei se vahva sitä ehkä haluisikaan.
Meitä vaan ohjaa pääntapa toimia, ei onnettomuuspaikallakaan tiedä miten toimii, vaikka kuinka tietää ohjeet mitä tehdä.
Jos vaimosi ei vain tiedä miten hänen kuuluu toimia.
Jos sinäkin toimit niin kuin aina ennenkin.
Mutta se on jo positiivista, että huomaa jonkin olevan itsessään vinossa ja haluaa lähtee korjaamaan sitä.

Nin, en tiedä mitä pelkää, tai pelkäsi aluksi. Todennäköisesti vaan sitä että sanon jotain ikävää hänelle, tai hänestä.

Nyttemmin, kuten tuolla parisuhdepalstan puolella kuvasin, on mennyt paljon pahemmaksi. Ja heittelee jo itsetuhoisia kommentteja, tai sanoo että joutuisi hoitoon tällä menolla. Tai pelkää että tapan hänet yms.

Erona teihin hän ei ole todellakaan räjähdellyt, eikä muutenkaan mitenkään selkeästi ilmaissut tai kertonut että häntä harmittaa, miten hänen kanssaan pitäisi olla.

Vaimo tosin usein käyttää semmoisia kiertoilmaisuja, kertoo vaikka tarinan kuvitteellisista (olettaisin) tutuistaan joille tapahtui jotain. Siitä sitten pitäisi ottaa opiksi. Minulta nämä ovat menneet valitettavasti ohi vuosien mittaan, olen keskittynyt ihmettelemään mistä nämäkin tutut ilmestyivät jne.