Olen pienen lapsen yksinhuoltaja. Minulla on ollut kiirettä töissä koko kevät ja olen ollut todella stressaantunut ja ahdistunut. Minulla ei ole diagnosoitua masennusta, mutta epäilen sitäkin. Nyt minulla on pari viikkoa kesälomaa ja tiedossa kaikkea kivaa tekemistä lapsen kanssa mutta mikään ei innosta tai kiinnosta. Lapsi tuo iloa elämääni, mutta muuten olen vain väsynyt, voimaton ja ahdistunut. Miten pystyn alkaa nauttimaan elämästä/lomasta, niin ettei lapsen tarvitse kärsiä äidin huonosta olotilasta?
Keskity vain siihen pieneen ihmiseen niin opit elämään huolettomampana, meinaan etteikö niitä stressin aiheita voi hylätä hetkeksi ja miettiä niitä vaikka kerran viikossa ja muun ajan on ilman niiden miettimistä? Helppo ehdottaa mutta varmaan vaikeaa toteuttaa. Minulla itsellä on ollut sellainen "huolipurkki" johon laitoin asiat paperilapulle, ne asiat joille en voinut just sinä hetkenä mitään, ja asiat joille voin jotain tehdä tein heti.
Hei,
oletko kertonut väsymyksestä esim neuvolassa? Yksi vaihtoehto on ottaa mielenterveys toimistoon yhteyttä tai terveyskeskukseen.. jos epäilet masennusta,olisi tärkeää että saisit apua siihen.
Toivon että löytäisit apua arkeesi.
Kaikkea hyvää toivon sinulle!
voi miten tuttua ja arvaas mitä, nyt siitä on jo kulunut yli 30 pitkää vuotta, silloin en edes osannut ajatella näin pitkälle.
Paljon oli vaikeeta itselläni jaksaa edes päivän kerrallaan, muistan jokaisen hetken melko hyvin, mutta näin sitä vaan täällä asti olen ja selvinnyt siitä kaikesta kuitenkin.
Hain toki apua ja sainkin paljon ja siitä se lähti, opin tinkimään omistani, että voin lapselleni antaa ja se lujitti meidän suhteen niin ihanaksi ja tällä hetkellä itse olen avun tarpeessa ja kuinkas ollakaan juuri lapseni sen tajusi ja nyt auttaa mua minkä vaan voi, se tuntuu niin hyvältä.
Uskon sinulle käyvän myös vielä hyvin ja pääset lapsen silmiin katsoen ja hymyn nähdessäsi päivä kerrallaan läpi kaiken. Tulee vielä se hetki, kun kaikki vaikeudet on vain yksi muisto muiden joukossa.
Voimia ja jaksamisia, kaikki aikanaan kääntyy iloksi vielä, tuskin mä ainut olen siinä.🙂👍🌻🙂🌻
Niin todellakin, olenhan minäkin ollut yksinhuoltajana. Se oli rankka vaihe. Eikä ollut rahaa juuri mihinkään ylimääräiseen, mutta näin jälkäteen ajatelle taisin kuitenkin olla onnellinen kun oli joku josta huolehtia, jonka eteen tehdä jotain. Mutta jos olet masentunut niinkuin olin minäkin silloin ja lapsihan siitä kärsi. Olin kaikenlisäksi myös katkera ja hän sen myös kuuli. Mutta ollaan puhuttu onneksi niistä nyt. Mutta hän sanoo että se oli kauhean turvatonta elämää. Minulla ei ollut silloin mitään ohjeita eikä keinoja helpottaa elämää arjessa, siksi ehdotin tuon huolipurkin ottamisen käyttöön, koska jos se auttaisi edes vähän. Ja itsellesi jotain mukavaa ja hauskaa tekemistä johon saisit mennä vaikka pari kertaa viikossa. Siten olisit iloisempi muun ajan.
Tsemppiä sinulle. minunkin yksinhuoltajuudesta on jo kulunut jo n. 15v.