Heip!
Kuten olen tonne yksinäisten palstalle kirjoitellut niin olen yksinäinen. Tai oikeestaan minulta puuttuu ystävät. Sellaiset läheiset ja tärkeät. Niin ajattelin tehdä ihan oman topiikin ja katsoa mitä teko tuo tullessaan.
Olisi kiva jos täällä voisi jutella sellaiset ihmiset joilla ei oikeesti ole niitä ystäviä noin vain ja miksi asiat ovat menneet siihen pisteeseen, ettei niitä ystäviä ole.
Ja miltä mahdollisesti tuntuu rakkaan ystävän menetys?
Näillä mietinnöillä lähdetään.
Heippa
Niin kyllä ihmisellä pitäs olla ystäviä / kavereita joille voisi kertoa iloja ja suruja.
Jos sulla ei ole ketään ystävää niin käy kaikenlaisissa tapahtumissa missä näet ihmisiä
ja paljon on kaikenlaista seuratoimintaa, koulutusta, kursseja, hyväntekeväisyys järjestöjä jne
joissa on erilaisia ihmisiä niin varmasti löydät sieltäkin ystäviä.
Mieti esim onko elämässäsi joku tärkeä ihminen johon et ole ottanut yhteyttä, niin tee itse
aloite ja ota yhteyttä???
Onhanse kurjaa kun menettää tärkeän ystävän mutta sellaista se elämä on mut kyllä uusia ystäviä tulee.
Kaunista kevättä sulle ja kerro lisää elämästäsi niin yritän auttaa.
hei,
minulla on erilaisia ihmissuhteita ympärilläni arjessa. KOska on ollut se hyvä asia tänä keväänä, että sain töitä kohtalaisen hyvässä työyhteisössä.
Tutustuin erääseen naapuriin viime syksynä.Olen käynyt joskus kahvilla. Itse olen turhautunut siihen, että se ihminen on jatkuvasti niin vihainen ja käy kierroksilla (sappi kiehuu) ja kärsii yksinäisyydestä , mutta en minä osaa auttaa. On tosi hankalaa juuri se, että se on aina niin tosi vihainen.
Sillä on vakava sairaus, ja se ei pysty yhtään sitä hyväksymään, vaan luulee olevansa vahva, aikaansaava jne , elää menneisyydessä. Arki on ihan jotain muuta.
Olen yrittänyt ehdottaa pieniä yhteisiä kävelylenkkejä (ettei ole koko ajan sisällä), olen vienyt mennessäni tuliaisia (tosi pieniä, mutta toiveet huomioonottaen omasta halusta), mutta koen vastenmieliseksi lähes käydä kylässä, koska se ei ite tajua ihankuin, että mitä aito sosiaalisuus on, ja että se on molemminpuolista.
Ajattele nyt tilannetta, että vieressä istuu ihminen joka puhuu huutamalla rienaten muita ihmisiä pari tuntia.
Heippa!
Jokainen tuntee joskus itsensä yksinäiseksi/ulkopuoliseksi, vaikka olisi kuinkamoinen armeija kavereita oikeasti olemassa.
Kavereista pitää oikeasti pitää kiinni, koska niitä on (omasta mielestäni) vaikeampi saada mitä vanhemmaksi tullaan. Ellei niin hyvä säkä käy, että sattumalta löytää oman "hengenheimolaisensa" 😀 Silloin ystävyys voi muodostua todella nopeastikkin ja olla tunne, että oltaisiin tunnettu kauemminkin.
Mikä sinua kiinnostaa??? Jos olet esim. koira ihmisiä niin äkkiäkös löydät koirapiireistä (kerhot, agility yms.) saman mielenkiinnon kohteen omaavia ystäviä. Jutustelun voi helposti aloittaa lemmikeistänne. Sama pätee talleillakin, juttua riittää kun vaan aloittaa kyselemään hevosista ja tarjoutuu avuksi tallitöihin yms. 🙂 Kyllä aina apu/seura hevosihmisille kelpaa, useimmat ovatkin aika suulasta porukkaa (sekaan vaan!) 🙂👍
Entäs perinteiset kirjeenvaihto/ystävä -palstat lehdissä/internetissä. Muokkaat sen mukaisen ilmoituksen, että kaikki turhanpäiväiset "hörhöt" jättää väliin. Eikä sinun tarvitse heille enää takaisin vastata jos saat "outoja" vastauksia, valkkaat parhaat päältä ja eikun tutustumaan live-elämässä!
Tiedän, että tutustuminen/ystävystyminen ei käy niin kädenkäänteessä & helpolla kuten ennen vanhaan lapsena, kun mentiin leirikouluihin tai muualle lasten leikkipaikkoihin muiden kanssa sekaan vaan! Mutta kun löydät edes 1:n samanhenkisen/mielenkiintoisen/mukavan henkilön niin ala ihmeessä puhelemaan/kyselemään hänestä yms. Kyllähän jokainen haluaa ystäviä. Ei kukaan tykkää olla aina yksin!
Tsemppiä! 🙂🌻
hei,
joo tunnistan ton kestolauseen: hakeudu harrastuksiin, koska silloin todennäköisyys tavata toisia ihmisiä. Ittekin aina suosittelen sitä toisille.
Mutta omalla kohdallani se ei ole toteutunut. En ole ihan sellainen yksinäinen, mutta kerron vaan, että se ei ole kohdallani toteutunut, että jotenkin enemmän ja paremmin tutustuu.(paitsi että olen mukana jalkapallossa, jossa on paljon nuorempia, niin olen tutustunut, eli se harrastaminen yhdessä on oikeasti mukavaa).
Me aikuiset tuppaamme kasvattamaaan toisiamme. Ajattelen, että se on tavallaan kasvatusta, kun kehottaa hakeutumaan harrastuksiin. Kun kehottaa toista mukaan ihmisten pariin toimintaa, että vaan eristäydy ja vetäydy ja pahimmassa tapauksessa syrjäydy.
Ite taas oon vähän kyllästynyt sellaiseen toinen toistensa kasvattamiseen. Oon ite koulussa avustajana, ja saan kollegoilta kasvatusta ihan riittävissä määrin arjessa. Luetaan ilman lupaa toisten ajatuksia ja sitten kasvatetaan, kasvatetaan, kasvatetaan, eikä vuorovaikuteta mukavia, sellaista tasapuolista vuorovaikutusta. Olen itse asiassa aika kypsä tällä hetkellä kasvatus-tietoisuuteen.