Ikuisesti olen yksin
Olen pian 38-v. nainen ja ihmettelen jälleen kerran sydän ja sielu murtuneena, miksi minulle ei ole aitoa onnea ja rakkautta suotu?
En tullut isäni kanssa toimeen, lähinnä hänen juopottelunsa ja alistavan käytöksensä takia.
Takana on vuodet koulukiusattuna, olen kärsinyt mielialaongelmista, joihin on lääkitys menossa, nyt annostus hyvin pieni.
Tapasin 22-v. baarissa miehen, alkuhuuman jälkeen hän osoittautui petturiksi.
Tästä toipuminen kesti pitkään.
Toinen suhde itseäni 10 vuotta vanhempaan mieheen, oli katastrofi.Mies oli sovinisti ja rahan ja mammonanahne.
Kolmas mies löytyi aika pian tämän jälkeen. Mies alkoi ilkeäksi sen jälkeen, kun kerroin halustani opiskella. Hän matki minua ja nälvi.
Olin lähes neljä vuotta yksin, kunnes tämän vuoden heinäkuussa tapasin netin kautta kivan ja hauskan miehen. Emme asu samalla paikkakunnalla, jonkin verran on välimatkaa.Mies opiskelee, käy töissä ja teinin pääasiallinen huoltaja ja on mukana hänen tiiviissä urheiluharrastuksessaan. Hän puhui sitä, että pikkuhiljaa tulee hyvä seurustelun suhteen.
Minulla oli hyvä ja turvallinen olo hänen kanssaan, vain se häiritsi kun näimme niin vähän.Liikuimme myös yhdessa ihmisten ilmoilla, emme nyhjänneet sisällä kaiken aikaa. Olen itse ollut aika aktiivinen yhteydenpidossa, koska hän on ollut vähän huono siinä asiassa.Laitoin hänelle viestin, että ei riitä tämä epätietoisuudessa eläminen, haluan oikean parisuhteen. Mies ilmoitti, että hänestä ei ole tähän, koska on niin kiireinen ja vielä löytäisin sen oikean. Hyvää jatkoa jne.
Mutta kun minä en halua ketään muuta, koska pidän tästä miehestä oikeasti ja haluan hänet elämääni.Olen laittanut hänelle kaksi tekstiviestiä, joissa ilmaisin, että en halua ahdistella häntä, ja minä en halua luovuttaa näin helpolla. Haluaisin tavata häntä.
Ehkä hän miettii, mitä tehdä, ei ole vielä vastannut. Hän on sanonut, että hänellä on hyvä olla kanssani ja hän pitää minusta.En ymmärrä, mikä minussa voi olla vialla.Miksi kaikki jättävät tai pettävät, löytävät jonkun toisen ihmisen, jonka kanssa perustavat perheen. Näin on käynyt kaikille edellisille miehilleni. Minä vain en saa onnea. En ole kovin ruma, en nalkuta, en vaadi rahaa, lahjoja, olen kiltti ja hyväsydäminen. Minussa on tietenkin omat vikani, en ole täydellinen.
Maailmani on jälleen hajalla, en tiedä miten käy, olen fyysisestikin ihan kipeä, oksettaa,ahdistaa, puristaa rinnasta, sydän hakkaa vauhdilla. Koko ajan ajattelen tätä miestä, mitä hän tekee juuri nyt, onko hän surullinen, miettiikö, laittaako jotain viestiä.
Auttakaa, minua AHDISTAA!!!!!
Heippa nimimerkki,
tarinasi kuulostaa kovin tutulta. Minulla on ollut ihan samantapaista (ks. ketju Seksuaaliset ongelmat parisuhteessa). Minäkin olen viimein löytänyt ihanan miehen, joka ei halua edetä liian nopeasti enkä tiedä haluaako hän edetä lainkaan, ainakaan minun kanssani.
Samoja psyykkisiä ja fyysisiä tuntemuksia...Mitenpä osaisin Sinua neuvoa? Jos osaisin auttaa Sinua, osaisin auttaa samalla itseäni.
Pakko myöntää, että olen joutunut turvautumaan rauhoittaviin lääkkeisiin. Yritän myös saada terapiaa aikaiseksi, jälleen kerran. Mutta eivät ne miestä korvaa.
Voi olla tässä sellainen kuvio, jota valotetaan kirjassa Kestävän suhteen salaisuus. Itse tulkitsin ns. kiintymyssuhdeteorian valossa asian näin, että minä olen turvaton-ristiriitainen ja miesystäväni turvaton-välttelevä. Tuo kuvailemasi suhde kuulostaa ihan samanlaiselta. Tärkein kognitiivinen työkalu on tämän parisuhdeoppaan mukaan toimia päinvastoin kuin haluaisi. Eli Sinun pitäisi vain nyt jaksaa odottaa, antaa asian kypsyä miehen mielessä.
Jos pyrit liian lähelle, hän ehkä kaikkoaa lopullisesti. Samaa teen nyt itsekin. Haluaisin soittaa tai kirjoittaa miesystävälleni, mutta hillitsen haluni ja teen kaikkea muuta: harrastan, tapaan ihmisiä, teen työtä ja kirjoittelen vaikka Tukinettiin. Mutta EN ahdistele häntä, jottei hän ahdistuisi ja hylkäisi minua lopullisesti.
Vaikka saattahan hän silti hylätä. Eli mieti, jäätkö eloon, jos miesystäväsi hylkää Sinut. Mitä Sinulle siinä tapauksessa jää?
Lyhyesti sanottuna: laske palikat. Voiko peliä pelata niillä jäljellejääneillä?
Kaikkea hyvää Sinulle, kohtalotoveri! 🙂👍
Onneton3, kirjoittamaasi lukien miusta tuntui hetkellisesti siltä, kuin mie olisin tuon kirjoittanut. Jos yhtään lohduttaa, niin et ole ainoa, joka on joko yksin tai huonossa suhteessa tai sen alussa.
Voisiko sinnuu auttaa ajatus siitä, että ilman parisuhdetta eläminenkin voi olla mukavaa? (: Voit esim. mennä ja tulla ilman tilivelvoitetta kenellekkään. Eikä kukaan siulle erityisen tärkeä ole siulle ilkeä. Ajatella, että ehkä näin on hyvä nyt ja et vain vielä ole kohdannut häntä, joka siusta pitää juuri omanaitsenäsi.
Tai voihan ollakkin, että tämä kaukosuhteen mies voisi olla hän. Riippuu tietysti mitä hän jo lähettämiisi viesteihin vastaa. Jos hän haluaa jatkaa, niin ethän sie tuossa mitään häviä, jos annat tilanteen edetä ja katsoa mitä tuleman pitää. Jos taas hänestä ei vähään aikaan kuulu mitään, niin suosittelen unohtamaan hänet, koska ehkä hän ei vain siinä vaiheessa uskalla sanoa, ettei teistä tulekkaan mitään.
Ei se nettituttavuus tainnut olla sinulle tarpeeksi hyvä kun kerran noin heppoisesti luopui. On kamalaa todeta, että toinen luopuu ja luovuttaa. On kuitenkin niin vaikeaa taas alkaa luottaa toiseen ihmiseen, aina uudelleen ja uudelleen. Ehkä siinä on nykymaailman haaste vielä aivan erityisesti, kun esimerkiksi netin kautta voi "pelata ihmissuhdepelejä" melko helpostikin.
Iso lämmin halaus sinulle! Et ole yksin kokemuksesi kanssa <3
Faktahan on tämä että mies jättää jollain ihme tekosyillä että "en ole valmis suhteeseen, ei ole aikaa" jne.. oikeasti kyse on siitä että ei ole riittävästi tunteita mutta sitä on niin vaikea sanoa ääneen joillekin. Mieti nyt ihan realistisesti, että jos OIKEASTI kiinnostaa paljon joku muija niin ei kukaan oo silleen et "joo ei oo aikaa moikka", vaan ehkä mahdollisesti yrittää jostain järjestää sitä aikaa jos toinen on niin kiinnostava. Ei nyt ollu tarkotus dissata vaan kertoa ihan faktoja, että et vaan jää roikkumaan tuollasiin.