Ikuisesti kiusattu?
En oikein tiedä mistä johtuu, että kiusaaminen alkoi jo lapsena. En ollut mikään kukkakeppi ja tykkäsin leikkiä poikien kanssa, ehkä se. En ollut koskaan ”suosittu”, mutta en mikään hylkiökään. Minulla on aina ollut paljon kavereita ja olen tullut toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Kouluaikana yritin kestää kiusaamista kääntämällä asiat positiivisiksi. ”Se mikä ei tapa, se vahvistaa.” Koulun vaihtaminen auttoi hieman, uskalsin pistää vastaan. Kiusaamista ehkäisevään toimintaan mukaan lähteminen toi turvaa, mutta silti kiusaamista oli. Äitini pitkäaikainen syöpä ja lopulta kuoleminen murensi elämäni pohjaa entisestään, mutta niin vahvan kilven olin jo kasvattanut itselleni ettei kukaan edes tiennyt että minusta oli tullut äiditön.
Kiusaamista oli myös ensimmäisessä työpaikassani, jossa yli kaksi kertaa vanhempi nainen otti minut silmätikukseen ja alkoi pienillä asioilla tekemään olostani inhottavan. Mutta kestin senkin. Koskaan kiusaamista ei ole voinut suoraan todistaa, paitsi yläasteella jossa potku vatsaan olisi nykytermein pahoinpitely, mutta silloin se vain jätettiin omaan arvoonsa enkä itsekään tainnut haluta suurempaa hälyä. Aina on vain sanottu että ”älä välitä!” Niin.. miten voi olla välittämättä? Jonkun, aikuisen, olisi pitänyt nostaa iso haloo tästä kaikesta, mutta ei. Jos joku olisi herännyt huomaamaan hätäni ajoissa, en ehkä ikinä olisi masentunut ja sulkeutunut omaan kuoreeni.
Kun nyt lähes kolmikymppisenä mietin elämääni, on kiusaamisella ollut niin suuri vaikutus elämääni, että joka paikassa joudun ”silmätikuksi”. Ilmeisesti olen niin helppo kohde kun yritän vain nähdä positiivisia asioita kaikessa ja kaikissa. Ärsytän ilmeisesti monia kun näen asiat erilailla enkä tahtoisi lähteä ainaisiin ”juorukerhoihin” tai mukaan negatiivisiin juttuihin. Olen liian kiltti enkä osaa ärähtää ihmisille jos he ylittävät rajan. Koko elämän jatkunut kiusaaminen on vienyt sen luontaisen puolustuskykyni joka kaikilla lapsilla on syntyessään. Se on murentanut omanarvontuntoni sekä itsetuntoni. Koen kiusaamista jopa parisuhteessani aina silloin tällöin ja se syö sisältä.
Ehkä kolmenkympin kriisi on vihdoin tuonut rohkeutta sillä koen että seinä on tullut vihdoin vastaan. En kestä sitä kuinka kiusaaminen jäytää hiljalleen itsetuntoani vaikka kuinka taistelen sitä vastaan. Elämä on liian lyhyt. Tahdon elää onnellista ja rentoa elämää. En vain osaa tehdä oikeita ratkaisuja jotta voisin olla onnellinen.
Hei Olidrock🙂🌻🙂🌻🙂🌻
Minulla on ollut vastaavia kokemuksia elämänkaaren aikana ja olen sama mieltä kanssasi kanssa siitä että kiusaminen jättä jälkeensä eikä sitä noin vain voi olla välittämättä. Kyllä sydämessä ja mielessä on usein ollut itkuisia ja kysenalaisia hetkiä miksi juuri minä joudun silmätikuksi jne. 😑❓😑❓😑❓
Mutta eräänä päivänä yksi kiusaaja aikojen takaa, lähestyi minua myöhemmin ja rohkeisin kysyä miksi kiusasit minua jne hän pyyteli anteeksi koska hän ei tiennyt että se oli satuttanut minua syväästi ja totta maar. annoin anteeksi hänelle . Kuulin kolmannelta taholta että kyseiseinä aikoina tämä minun kiusaajani oli jäänyt täysin orvoksi hänen äitinsä oli kuollut ja isä myöskin kuollut mutta paljon aikasemmin. Näin aikuisena ihmisena aloitin ymmärtämään että kyseinen henkilöllä oli ollut niin paha olo että hän purki pahansa oloa toisille heikoille ihmisille ja näin olleen ymmärsin itse myöhemmin miksi jouduin aina kiusaajan uhrille oloksi. Minun heikkouteeni silloin oli kielitaidottomuus enkä pystynyt paljon puolustamaan itseeni milläin tavoin eli minuna katsottiin vajaaksi puhevammainen nuorukainen , 😳
Syy oli erittäin helppo, koska olin muuttanut ruotsista suomeen enkä osannut puhua suomea enkä kyennyt puolustamaan itseeni sanoilla vain katsoin ja nielin kaiken paskan mitä minulle sanoittiin päin lärviä ja mutta onneksi minua ei tänä päivänä sillä tavoin kohdella koska olen erittäin ylpeä omasta hienosta kielitaidosta mitä 35 v ajan olen harjoitellut suomea, joten omat asiat ovat kyllä kondiksessa.
Koska en tunne enkä tiedä mitän sinusta sen enempää mitä kirjoitit itsestäsi, haluan antaa sinulle erittäin kaunis ajatus ja viesti jonka sinun kannattaa pitää mielessä.
-
- AJATTELEE SEURAVALLA KERRALLA ., MITÄ MAHTAA KYSEISELLÄ HENKILÖLLÄ OLLA PIELESSÄ , HERÄÄNYT VÄÄRÄLLÄ JALALLA , ONKO KOTONA ASIAT KEHNOSTI JA SENKÖ TAKIA HÄN PURKAA SITÄ SINULLE HÄNEN OMANSA PAHAOLOA.
YRITÄ KATSOA JA ULKOISTAMAAN ITSEESI TILANTEESTA KOSKA SILLOIN SINÄ NÄET HÄNEN HEIKKOUTENSA JA SAMALLA MIETI MITEN VAHVA SINUN TÄYTYY OLLA HÄNELLE KOSKA HÄN NIMENOMAAN KÄÄNTYY SINUN PUOLEEN.
-OTA UUSI NÄKÖKANTAA ITSESTÄSI VOI OLLA ETTÄ JOKU TOINEN ON KATEELLINEN SINULLE JA HALUA PILATAA SINUN PÄIVÄNSÄ MUTTA ÄLÄ ANNA HÄNEN PILATA SINUN PÄIVÄSI VAAN KERRO JOLLEKIN KOLMANNELLE MITÄ TUO IHMINEN TAAS KIUKKUTTELE SINULLE IKÄÄN KUIN HÄN OLISI SINUN PIENI LAPSI JA SINÄ HÄNEN ÄITISNÄ.. JNE
🙂🌻🙂🌻🙂🌻
MUTTA OLE SEN VERRAN VIISAS JA KOITA PITÄÄ ITSEESI KIINNI AJATUKSESTA ---
älä kiusaa ja älä tee sitä takaisin koska se ei hyötytä mitään yleensä sama henkilö palaa takaisin isommalla porukalla ja silloin sinulla ei ole hyvää olo eikä asia siitä paranne päin vastoin.
Jos tilanne on suhteellisen rauhallinen niin älä ota henkilökohtaisesti mutta jos otat niin yritä silti katsoa asian niin että kolmas henkilö ei tiedä ei ymmärä eikä ole tilanteessta tietoinen niin silloin sinä et syyllistä itseesi mistään .
Jokaisella meillä on huonoja jaksoja elämässä ja silloin jos joutuu sellaisen henkilön ammutettavaksi niin yritä selvittää asiasi itselleesi jollaksin tavalla selväksi niin ettet ole hänelle mikän kaatopaikka eikä sontaläjä. EIKÄ SYY OLE SINUN VAIN SEN KIUSAAJA ITSE ON SYYLLINEN KIUSAAMISEN. HÄNEN TAUSTASTA EMME TIEDÄ EIKÄ TARVITSEKAAN TIETÄÄ MUTTA KIUSAJALLA EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE ITSELLÄÄN KAIKKI ASIAT KONDIKSESSÄ. HÄNKIN ON IHMINEN IHAN KUTEN SINÄ JA MINÄ
HYVÄÄ KESÄÄN SINULLE
Hei ,
Mistä lienee johtuukaan, että aina on niitä ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen kiusata muita ja kaataa omaa pahaa oloaan toisten niskaan?
Onhan toki kaikilla ongelmia ja vaikeitakin kuten kerroit kirjoituksessasi. Et kuitenkaan itse alkanut ketään sen vuoksi kiusaamaan. Minullekaan se ei ole ensimmäisenä tullut mieleen, vaikka välillä itselläkin on ollut vaikeaa.
Voi olla, että hyvyys näkyy liiankin hyvin päällepäin.
🙂 ja se taas ärsyttää niitä, joilla on patoutuneita vihantunteita. Silloin toisten iloisuus ja onnellisuus alkaa ärsyttää ja se on tuhottava keinolla millä hyvänsä.😠 sillä eihän muilla saa olla sitä, mitä ei itselläkään ole. Toisin sanoen Jousimiesnaisen mainitsemasta kateudestahan siinä on kysymys.
Tässä foorumissa on myös keskustelu "Kiltteys on p**stä", jossa ihmetellään tätä samaa asiaa.
Itsekin koulukiusattuna ja tukihenkilönä totesin, ettei mikään maailman kiltteys riitä kiusaajille. Suorat sanat ja (tätä pahoittelen jo etukäteen) tarvittaessa asenne "sitä saa mitä tilaa" antoi ainakin minulle sen koulurauhan, jonka halusin. Oli hieman terapeuttista antaa samalla mitalla takaisin. Tosin sitten oli kyllä huono omatunto, mutta "rispektiä" ropsahti oikein mukavasti. 🙂👍
Se tepsi koulumaailmassa.
Toinen juttu onkin sit nää aikuiset kiusaajat työpaikalla ja muissa elämänpiireissä. Niihin ei sit valitettavasti tehoa oikeastaan juuri mikään muu kuin "lain koura" ja silloin ollaan jo aika huonossa jamassa. Mutta joskus on rajat vedettävä johonkin.🙄
Itsestään jos lähtee syytä etsimään, se tie on loputon sellaiselle, joka herkästi menee itseensä asiassa kuin asiassa. Eli tällaisen ihmisen kohdalla syy harvoin edes on itsessä. Sen verran huomioi jo automaattisesti toista osapuolta.
Ja ne joiden taas kuuluisi mennä itseensä eivät sitä tee, eivätkä koskaan näin ollen ole mihinkään syyllisiä.
Mitäkö ehdottaisin onnellisen elämän reseptiksi 😟
Ole vähemmän kiltti muille ja enemmän itsellesi. Tiedän 🤔 se jos mikä on vaikeaa.
Kaikkien kanssa ei kannata eikä tarvitse olla hyvissä väleissä. Ja kaikille ei kannata omista asioistaan kovin paljon kertoa. Hyvät ystävät ovat yhden käden sormin laskettavissa ja joskus niidenkin kohdalla joutuu pettymään.
Koeta jaksaa ja löytää todellisia ystäviä ja pitää matalaa profiilia hankalien ihmisten suhteen.🙂👍
Terveisin ER
Kiitos ihanista sanoista! 🙂 Vaikka ratkaisun avaimet ovat roikkuneet kaulassani melkein aina ja tietoisesti tiedän miten kiusaaviin ihmisiin pitäisi suhtautua, on se vain niin vaikeaa saada toteutetuksi käytännössä. Se on totta etten ole ollut kiltti itselleni enkä ole pitänyt huolta itsestäni niin paljoa kuin olen huolehtinut muista ihmisistä. Vasta tänä vuonna olen alkanut ymmärtämään kuinka voisin rakastaa itseäni enkä vain rankaista itseäni. Siitä olenkin saanut hyökkyaaltomaisen vastustuksen. Ihmiset joista olen välittänyt ja huolehtinut tähän asti enemmän kuin itsestäni eivät voi ymmärtää että haluan helliä vihdoin myös itseäni, joten saan aikalailla sietää kiukuttelua. Mutta nyt en anna periksi, kiukutelkoot. ☺️ Elämä on aivan liian lyhyt ja toivon, että onnistun jonain päivänä karistaa negatiivisuudet pois elämästäni ja olla onnellinen.