Minua on alkanut viime aikoina pelottaa itseänikin, sillä olen huomannut että yksinkertaisesti vihaan ihmislajia. Minulla on ystäviä ja perhe joista kaikista välitän tosi, tosi paljon enkä koskaan haluaisi heille tapahtuvan mitään pahaa. Myöskään en vihaa ketään yksittäistä ihmistä vain sen takia, että hän on ihminen. Mutta lajina ihminen on mielestäni vain niin typerä ja turha… Tuhoamme ympäristöä lajeineen, saastutamme sitä ja olemme muutenkin itsekäs laji. Ja lisäännymme ihan holtittomasti ja käytämme sitä mukaa vielä enemmän luonnonvaroja. Tästä syystä en kerta kaikkiaan ajattele, että ”jokainen ihminen on korvaamaton ja tärkeä”. Ajattelen vain, että jokainen kullekin läheinen ihminen on korvaamaton, mutta yleisesti en edes ole kovin kauhistunut, jos jossain päin maailmaa on vaikka tsunami ja monia ihmisiä kuolee. Tiedän itsekin kuulostavani joltain psykopaatilta, ja koen tämän kyllä ongelmaksi, siksi täällä kirjoittelenkin… 😯🗯️
Jotenkin en biologina vain osaa ajatella, että ihmisyksilöt olisivat niin tajuttoman tärkeitä verrattuna muihin lajeihin. En pidä itseänikään tärkeämpänä kuin vaikka jotain meressä uiskentelevaa valasta. Tavallaan kuulostaa jalolta, mutta minusta tuntuu, että kaikkein terveintä olisi ajatella omasta lajistaan, että olemme tärkeitä ja että meidän täytyy selviytyä. Mutta minä ajattelen, että olisi hyvä juttu jos ihmispopulaatio maapallolla vähenisi ainakin puoleen… Mitenkään silti osoittelematta keiden täältä pitäisi kadota.
Pelkään vain, että joku päivä kilahdan täysin ja rupean väkivaltaiseksi… 😞 En todellakaan kaavaile mitään massamurhia, mutta pelkään että viha riistäytyy jollakin tapaa käsistä… Onkohan ketään muuta, jolla on samanlaisia ajatuksia ja tunteita, ja oletteko oppineet jotenkin niistä eroon tai ainakin elämään silti ihan kaikessa rakkaudessa toisten ihmisten suhteen? Olisi kovin mukava kuulla ajatuksia.
Heippa
Joo mutta älä ajattele asioita nekatiivisesti vaan ajatellaan asioita
positiivisesti.
kyllä maapallo on ihmeellinen olen monesti sitä itsekkin miettinyt / pohtinut
ja itse asiassa kyllä maapallo korjaa itse paljon itseään ja ihmisen virheitä.
Mutta mietippä miten kaikki lähtee ja kasvaa maasta niin ruoka, puut, enerkia,
metallit jne
Olen itse kierrellyt koko suomen ristiin rastiin ja kyllä suomi on harvaanasuttu maa
tänne kyllä mahtus ihmisiä vaikka kuinka paljon.
Mutta ollaan suomesta onnellisia meillä on täällä maailman paras maa.
( onhan täälläkin korjattavaa ja parannettavaa ) mutta kyllä suomalainen
voi olla todella onnellinen ihminen
Kaunista syksyä sinulle
Hei,
Luulisin hieman kykeneväni ymmärtämään ajatuksiasi. Itselläni ei tosin ole mitään vihaa ihmiskuntaa kohtaan, koska elämnmutojen arvottaminen on niin kovin inhimillistä suuntaan jos toiseenkin. Ihminen lajina toteuttaa itseään omaan hautaansa saakka.
Ajattelen maailmankaikkeutta ja sen historiaa - maapalloa osana sitä - elämän kehittymistä ja muuttumista, sukupuuttoja miljoonien vuosien aikana. Ihminen toteuttaa luontoaan ja toivoakseni siinä sitten tuhoaa lajinsa ajan saatossa niin, että taas uudet elämänmuodot valtaavat jääneen ekologisen lokeron.
Pyrkimys eri lajien säilyttämiseen, luonnon monimuotoisuuteen on tietenkin upea juttu - mutta sehän on vain väliaikaista. Suuressa evoluution kehässä meillä eri lajeilla on kullakin täällä vain tietty aikamme - ja ihminen on ollut vain murto-osan elämän olemassaolon ajasta maapallolla - ja elämä tulee jatkumaan myös ihmisen jälkeen. Jos nyt sitten tällaisia asioita näkee itseisarvona. Maailmankaikkeuden historiassa me olemme ohikiitävä hetki.🌻🙂🌻
Ihmisen lisäksi on käsittäkseni myös muita eläimiä, jotka tuhoavat oman ympäristönsä esim. valtaisat heinäsirkkaparvet - luonto toipuu ajan kuluttua tästä. Uskon vakaasti, että myös ihmisestä luonto toipuu - ei ehkä sellaisessa mudossa kuin me olemme tottuneet - mutta elämä sopeutuu.
Hei Sirena!
Kirjoituksestasi tuli hyvin vahvasti mieleeni omat tuntemukseni asiasta joskus lukioikäisenä. Juuri tuollaisia ajatuksia löytyy silloisesta päiväkirjastani. Jotenkin ajatukset ovat sittemmin pehmenneet... Viha on vaihtunut vähän vaivihkaisemmiksi tunteiksi: inhoksi, katkeruudeksi yms. Nuoruuden palo on hiipunut kyynisyydeksi. Vaikka olen yhä oikestaan samaa mieltä, ihmiskunnan toiminnan vääryys ja epäoikeudenmukaisuus ei kertakaikkiaan herätä niin voimakkaita tunteita. Ehkä kyse on turtumisesta? Eikä sitä loputtomasti jaksa vihata. Toisaalta viha voi motivoida toimimaan paremmin (enkä tarkoita mitään massamurhia).
Minulla varmaankin perheen perustaminen muutti tunnemaailmaani. Varsinkin lapset ovat jotain niin ihanaa, että maailmojasyleilevä rakkaus valtaa mielen kun heidän kanssaan tekemisissä on (paitsi silloin kun ovat rasittavia pikku riiviöitä 🙂 ). Omien lastensa puolesta on myös valmis tekemään mitä tahansa. Oman jälkikasvun suojeleminen on mielettömän vahva vietti, ja eräänlainen vastapaino tuolle ihmisvihalle. Ja se muistuttaa siitä, miten eläimiä tässä ollaan ja miten alkukantaiset asiat ihmisten toimien taustalla vaikuttaa. Niin kuin Jasse hyvin kirjoitti, ihminen lajina toteuttaa itseään hautaan saakka.
Jassen kanssa samoilla linjoilla olen muutenkin. Ihmislaji vaikuttaa maapallolla aikansa ja häviää sitten. Ja eiköhän ihmisten vaikutus, niin suurelta kuin se meistä tuntuukin, jää kauas toiseksi jos verrataan vaikka bakteerien vaikutukseen, joka ei vain muokkaa vaan myös mahdollistaa kokonaisia ekosysteemejä, ja itse asiassa elämän maapallolla. Mutta tässä puhutaan niin suuressa mittakaavassa, että onhan siitä vähän vaikea löytää lohtua. Itseä kuitenkin koskettaa enemmän pienemmän mittakaavan jutut, kun vaikka sademetsää tuhotaan ja söpösiltä pikku orankeilta viedään elinmahdollisuudet. Vihaiseksihan se vetää. Täytyy kai vaan kanavoida sitä vihaa johonkin vastatoimintaan.
Joskus aina mietin, jos saisin mahdollisuuden avittaa luonnon kiertokulkua ja auttaa ihmiskunnan ennenaikaiseen hautaan, vaikkapa levittämällä jotain kulkutautia (tyyliin 12 apinaa - hyvä leffa). Siinä on mielenkiintoinen moraalinen dilemma. Olisiko omat läheiset tärkeämpiä kuin koko planeetan pelastaminen ihmisiltä? Entä kulttuuri sun muut ylevät asiat?
Teillä on hyviä ajatuksia aiheesta, kiitos niiden jakamisesta 🙂 Olette varmasti oikeassa siinä, että ihminen on vain yksi laji joka on täällä aikansa ja luultavasti tuhoaa itse itsensä tai ainakin ihmisten kanta romahtaa reippaasti jossain vaiheessa. Tämä on varsin selvääkin ihan ekologisesti ajatellen, niinhän käy muillekin liian suureksi kasvaneille populaatioille. Eläimiä mitä eläimiä yhtä kaikki. Tavallaan tuo ajatus kyllä osittain auttaa lievittämään sitä vihaa, kun ajattelen että olemme vain laji muiden joukossa. Joskus sitä silti vain toivoisi että kun kerran olemme tietoisia tekojemme seurauksista niin myös ottaisimme vastuun...
Edellisen kirjoittelijan tuntemuksiin pystyn kyllä sikäli samastumaan että itsekään en yleensä vihaa mitenkään silmittömästi ihmisyksilöitä, sillä peilaan jotenkin heitä omiin rakkaisiini (joskaan lapsia minulla ei ole mutta idea lienee sama 🙂 ). Se pehmentää kyllä.
Luin muuten jokin aika sitten netistä jotain artikkelia joka käsitteli vihaa. Siinä sanottiin, että viha on tunne, jota koetaan, kun jokin itselle tärkeä asia on uhattuna. Se voi olla ihan vaikka maine, jolloin vihaa synnyttää se, kun joku levittää typeriä, perättömiä juttuja toisesta. Minussa kai nostattaa vihaa tunne siitä, että minulle tärkeä, ei-ihmisen muuttama luonto, ollaan jotenkin viemässä minulta pois. Nautin suuresti metsässä kulkemisesta tai merenrannassa istumisesta. Jotenkin kai tuntuu, että kun kerran monet ihmiset pitävät niin hanakasti kiinni oikeuksistaan ("minulla on OIKEUS omistaa 5 maasturia ja ajella niin paljon kuin minulla on varaa"), niin onko jotenkin väheksyttävää, että minua harmittaa jos tuntuu että oikeuteni puhtaassa luonnossa olemiseen viedään? Toki metsää vielä riittää, en nyt väitäkään että kaikki on mielestäni riistetty pois, mutta ehkä ymmärrätte pointin. Tuntuu hieman epäreilulta... ☹️
Auttaa, kun pystyn purkamaan näitä ajatuksia tänne, kiitokset vastanneille 🌻🙂🌻 Kuuntelen erittäin mielelläni jos ihmisillä tulee lisää ajatelmia 🙂
Hei Sirena.
Oon tuntenut/tunnen aivan samoin.
Ajattelen sen niin että me toimitaan ihmisinä aika hemmetin tyhmästi täällä maapallolla, mut mun mielestä se ei todellakaan oo missään meijen sisimmästä luonteesta kiinni, vaan se liittyy tähän meijen väkivaltaiseen traumoilla ohjattuun kulttuuriin.
Ihmisapinalla on niin käsittämättömän suuret mahdollisuudet luoda mielikuvituksensa pohjalta lähes mitä vaan...... meillä on siinä edssä vaan suht. iso työ käsitellä nykyisiä ongelmiamme.
ihan tottahan se on, että vaikka homma menis meijen osalta prseelleen, niin ei se niinkun ole kovinkaan suuri pieraisu maailmankaikkeuden kokemuksessa itsestään, eikä sillä sit niin kamalan suurta väliä kaiken kokonasuudessa ookaan..
(kokonaisuudessa?..ikuisuudessa..?)
MUTTA jos saisin valita ja vaikuttaa, ja koska mulla On se valinta, kun minä nyt Olen täällä, yhdessä kasvien, eläinten, ja ties minkä kanssa, niin näkisin mielummin meijen tekevän täällä jotain sairaan ihanaa, tuottaen ja sallien kaikelle aistivalle olevaiselle maksimaalista nautintoa ja elämäniloa, mahdollisimman vähän kärsimystä.
Elikkä päätän sydämessäni pyyä uskossani sellaiseen mahdollisuuteen ja tiehen, vaikka joskus....ja joskus useemminkin....ei jaksa. Eli... apua toisiltamme jaksamaan.. ja sit ku aivot jaksaa niin raksuttamaan, ja sit ku ideoita syntyy, niin töihin vaan..... 🙂
kun voi hyvin niin jaksaa tehdä ja nähdä sitä "hyvää".
tämmönen fiilis mulla asiasta.
Toivottavast löydät keinoja purkaa niitä vihan tunteitasi jotenkin ..rakentavasti? 🙂
Kaikkea iloa
🙂🌻