Ihminen voi tulla hyväksi vain kärsimyksen/ kokemusten kautta

Ihminen voi tulla hyväksi vain kärsimyksen/ kokemusten kautta

Käyttäjä -tp- aloittanut aikaan 23.08.2013 klo 14:12 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä -tp- kirjoittanut 23.08.2013 klo 14:12

-tp- 21.08.2013
Ostin talon maalta jossa oli kaikki kaunista ja hyvin. Kävin töissä. Olimme silloisen miehen kanssa kihloissa, saimme lapsen. Hän oli väkivaltainen ja joi mutta muuten oli hyvä mies loppujen lopuksi. Meillä oli poni, kolme koiraa ja kaksi kissaa.
Kunnes yhtäkkiä talon seinästä löytyi hometta ja kaikista vaarallisinta sellaista. Elämästä tuli hankalaa ja ahdistavaa. Ei tiennyt minne mennä. Olen parin vuoden sisällä muuttanut viisi kertaa ja joutunut käymään monenlaisia asioita läpi. Ponikin sairastui ja hänet piti lopettaa ja sitten tuli avioero. Jäin lapsen kanssa kahdestaan.

Laina ja suuret menot painoivat mieltä miten selviäisimme. Onneksi työpaikka oli kuitenkin. Emme myöskään voineet asua missä sattuu koska oli kotieläimiä jotka olivat/ovat hyvin rakkaita. Kunnes tuli uutinen, että myös isä sairastui. Pahanlaatuinen kasvain löytyi mahasta, jota ei voinut leikata. Elämäni oli yhtä myllerrystä.

En voinut muuta kun turvautua Jumalaan, luontoon, eläimiin, ystävääni ja lapsi on ollut minun elämäni tähti, jotkut harrastukset ovat myös saaneet helpottamaan ahdistusta.. perheeltäni tukea en ole saanut. Ilman näitä en olisi selvinnyt näin pitkälle.

Ensimmäinen oikeudenkäynti on ohitse josta minun onneksi tuli hyvä päätös, mutta talon myyjä valitti hovioikeuteen. Joten vielä taistelu edessä. Tukiryhmiä en ole oikein löytänyt. Olen edelleen törmännyt vain huonoihin miehiin, jotka ovat vain huonontaneet oloani.. Olisi mukavaa löytää vertaistukea. Joskus, kun olen tarpeeksi eheytynyt olisi kova halu auttaa muita hankalassa tilanteessa olevia nuoria, myös yksinäisiä ihmisiä.

Olen myös oppinut arvostamaan elämää ja pieniä asioita enemmän, mitä en ole koskaan ennen ajatellutkaan. Olen myös ruvennut käymään raamattupiirissä ja kirkossa, huomannut että ne on rauhoittanut oloa, sydäntäni ahdistukselta. Myös oppinut: olkaa lapsillenne rakastavia, että heidän ei tarvitsisi tuntea itseään hylätyksi. Kiitos kun luit tämän.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 24.08.2013 klo 09:29

Luin kirjoituksesi ja samaistuin joissain asioissa.
Niinhän se taitaa olla, että kärsimys ja ahdistus pakottaa muuttumaan ja etsimään elämään jotain muuta mistä saisi pysyvämpää iloa kuin nämä maalliset tavarat ja talot sekä ihmiset. kaikki muuttuu, mihinkään ei oikeastaan voi ihan täysin luottaa, katoavaa sanotaan jossain laulussa. Voimia sinulle!

Käyttäjä arka kirjoittanut 24.08.2013 klo 11:50

Hei!
Voimia Sinulle. Haluan kirjoittaa Sinulle näin toisena kärsivänä ihmisenä. Minun kärsimykseni aiheutuu siitä että aikoinani opiskelin pitkälle sairaanhoitajaksi mutta jännittämisen takia en saanut päättötyötä tehtyä. Työskentelin sen jälkeen henkilökohtaisena avustajana kymmenen vuotta kunnes romahdin psyykkisesti. Nyt olen sairauslomalla ja voin erittäin huonosti. Pelottaa koko ajan että joudun sairaalaan. Jos uskot Jumalaan voitko rukoilla puolestani etten joutuisi sairaalaan vaan pärjäisin täällä kotona ja rukoiletko vielä että kykenisin hyväksymään sen etten valmistunut. Minua pelottaa eläkkeelle jääminen mutta en kai ole oikein työkykyinenkään. Minua ahdistaa koko ajan. Yritän lukea mutta pakkoajatukset kiusaavat minua tosi paljon. Jos uskot Taivaan Isään niin voitko rukoilla puolestani.

Käyttäjä -tp- kirjoittanut 27.08.2013 klo 21:08

Rukoinen ja toivon, että ahdistuksesi poistuisi. Hyväksyisit itsesi sellaisena kun olet hieno ihminen ja arvokas. Helpottaa kun pyydät Jumalalta apua ja odotat niin asiat muuttuvat parempaan suuntaan. Etsitään elämästä hyviä puolia esim. meillä on jalat, kädet, näkö, kuulo eli voimme käyttää niitä...emme ole menettäneet niitä vielä. Olen ruvennut harrastamaan erinlaisia asioita, että voisin paremmin. Kirkkoonkin menin vain yhtäkkiä aivan yksin en tiennyt mitä tehdä ahdisti ja oli tosi pahaolla. sieltä tuli oikea sanoa minulle ja todella helpotti oloa.