Hei Auringonkukkanen. Ikävä kuulla että tilanteesi on mennyt huonompaan suuntaan mitä aikaisemmin viestittelimme.

Tärkeää olisi nyt saada apua tuohon elämänilanteeseesi, yksin sinun ei kannattaisi jäädä. Ymmärrän että tulevaisuus ahdistaa tällä hetkellä kovasti, mutta kannattaa ottaa askel kerrallaan. Esim. raha-asiat varmasti järjestyvät, voit kysyä avustusta mm. sosiaalitoimelta (eivät voi katsoa lastensuojeluasiaksi jos haet esim. toimeentulotukea), tarpeen mukaan perheeltä tai ystäviltä voi kysyä apua rahallisesti että pääset muuttamaan.

Laitoit myös toiseen ketjuun ettei sinulla ole hoitokontaktia mihinkään, nyt ehdottomasti suosittelisin ottamaan yhteyttä samaan tahoon kenen kanssa olet aikaisemmin ollut yhteydessä. Ero on kuitenkin kriisipohjainen elämäntapahtuma, sinulla on oikeus saada keskusteluapua aiheeseen.

Jaksamista rankkojen asioiden kanssa painiskeluun!

Kiitos viestistä! Ihme kyllä asiat ovatkin nopealla tahdilla kääntyneet edes vähän parempaan suuntaan. Sovittiin miehen kanssa, että yritetään vielä jatkaa tässä parisuhteessa. Saa sitten nähdä miten tulevaisuudessa käy. Kuitenkin tuntuu, että miehellä ja minulla on hyvin erilaiset arvot. Suretttaa silti tämä tilanne. Vaikka jatkekaankin nyt, niin en tiedä onko tämä siltikään kovinkaan onnellista elämää yhdessä.

Auringonkukkanen kirjoitti 25.4.2018 11:37

Kiitos viestistä! Ihme kyllä asiat ovatkin nopealla tahdilla kääntyneet edes vähän parempaan suuntaan. Sovittiin miehen kanssa, että yritetään vielä jatkaa tässä parisuhteessa. Saa sitten nähdä miten tulevaisuudessa käy. Kuitenkin tuntuu, että miehellä ja minulla on hyvin erilaiset arvot. Suretttaa silti tämä tilanne. Vaikka jatkekaankin nyt, niin en tiedä onko tämä siltikään kovinkaan onnellista elämää yhdessä.

Hienoa kuulla että tilanteesi on parantunut. Olen kuitenkin yhä sitä mieltä, että tilanteesi vaatii ehdottomasti selvittelyä sekä avun hakemista. Kuten sanoit, tuntuu että elämänne ei ole onnellista ja arvonne ovat kovin erilaiset. Lisäksi pakko-oireilusi on huomattavasti haitannut elämääsi (kuten toisessa ketjussa kirjoitit), tähän tulisi saada muutos.

Vaikka jatkattekin yhdessä, on varmasti jotain epäkohtia joita teidän tulisi miehesi kanssa selvittää. Pariterapiassa se voisi olla mahdollista. Valitettavaa on että odottamalla asiat eivät muutu, on tehtävä toimenpiteitä että tulevaisuus muuttuisi valoisammaksi. Uskoisinkin että nyt on aika tarttua ongelmakohtiin ja lähteä selvittämään niitä, niin miehesi ja sinun näkökulmista.

Kiitos vielä vastauksesta! Asiat on taas huonomalla tolalla..Sain vähän aikaa sitten työpaikan, mutta koin, että se työpaikka ei ollut sopiva minulle. Koska irtisanouduin itse, niin saatan saada 3 kuukauden karenssin työvoimatoimistosta. Pelottaa se.

Itkin tänään kun olin kaupungilla...itkin myös kun pääsin kotiin. Tuntuu välillä olo niin yksinäiseltä. Kunpa olisi joku joka haluaisi halata ja lohduttaa ja sanoa, että kaikki järjestyy.

Mulla on sama tunne, et joku vois halata ja lohuttaa..ei nii ku jaksa tän kaiken keskellä yksin..

Tsemppiä ja voimia Tyttönen vaan! Miten tänään voit? Kyllä sunkin elämä varmasti vielä paremmaksi muuttuu! Ei kannata menettää toivoa! Ootko saanut uutta terapiaikaa lähemmäksi? Itse olen miettinyt että jos mun tilanne vielä pahenee, niin sit varaan terapeutilta ajan. Mutta nyt vielä yritän selvitä itsehoitokeinojen avulla.

Hei.

Tä teema on kyllä vuosi vanha mutta löysin sen ja ajattelin sut. Olen täysin samassa tilantessa 33 v nainen lapseni ka. Mieheni kanssa yhdessä oltu 16v mistä avioliitossa 7. Päätetiin eroa. Lapseni kanssa muutetiin yhdeisestä kodista ulos.  Olen niin rikkinäinen. Avioero on vireillä ja mies ei suostu aihesta jutteleman. Mun koko maailma on kaadunut. Varmasti huomaat, että oikekirjoittus on väärä. Olen virolainen kuka muutti mieheni takia Suomeen. Nyt tässä ollaan. Ei perhetta, ei miestä ei koti . Lapseni kanssa kahdestaan. Taloudelisesti on vaikea. Joka ilta itkeen itsensä nukkumaan. Aivot ei lepää ja ajattukset kiusa. Miten hän sai tehdä meille niin, etkö hän katuu mitään ?  Syylisyyden tunne, viha, suru, pettymys. Kuukausi ollaan asutu erillään. Niin vaikea. Lapseni takia yritään pysy kasassa mutta aina ei onnistu. Mitä sinulle kuulu ? Jäitekö yhdeen , tai erosite.  Kaikki eronnut, milloin tä olo alkaa helppotuma ?

Elämän valo on kadoksissa 🙁

Kerstin78, olen ollut hyvin samantapaisessa tilanteessa vuosia sitten. Se oli ihan kauheaa, todella kauheaa. Mutta selvisin siitä jotenkin.

Tuo on hirmuisen raskas vaihe, varsinkin kun myös lapsesta pitää jaksaa huolehtia. Onko sinulla ketään, kuka voi auttaa edes lapsen kanssa?

Toivottavasti löydät apua tilanteeseesi. Itse hain ja sainkin monelta taholta, sosiaalityöntekijöiltä, seurakunnasta, psykoterapeutilta, lääkäreiltä... Muistan, että oli vain vaikea jaksaa hakea edes apua mistään. Kaikki tuntui suunnattomalta työltä, kun piti etsiä puhelinnumeroa tai yrittää varata aikaa jonnekin.

Paljon voimia sinulle. Tuo vaihe on kaikkein pahin, heti eron jälkeen.