Hei!

Olen usein ajatellut, että olisi kiva jos olisi joku kiva tukihenkilö. Sitten ajattelen, että sehän on aivan mahdoton juttu - mistä siis muka voisin löytää itselleni tukihenkilön? Mikä olisi tukihenkilön tehtävä? Tulen siihen tulokseen, että tukihenkilöllä ja todellisella ystävällä ei ole mitään eroa. Kumpikaan ei saa maksua "tehtävästään", kumpikin on täysin vapaaehtoinen ja edellytyksenä toimivalle suhteelle/ystävyydelle on henkilökemioiden toimivuus. Mistä löytää hyvä, rakas ystävä on sama kysymys kuin mistä löytää hyvä, rakas, tukihenkilö? Jos sellaisen löytää, niin on aarteen löytänyt. Uusien ystävien löytäminen on todella kiven takana ja voi olla, että jos on mt-ongelmia niin ystävän/ystävien löytäminen on vielä vaikeampaa ja sitä saattaa vielä mutkistaa se, että elää vaikeassa elämäntilanteessa ja ehkä rahattomana. Hyvä ystävä kuten myös tukihenkilö yrittää varmaan keksiä jotakin yhdessä tekemistä, mutta olipa kyseessä tukihenkilö tai ystävä niin oma tehtäväkin on varmaan yrittää olla aktiivinen ja keksiä jotakin. Oli kyseessä tukihenkilö tai ystävä, niin kummassakin tapauksessa mielestäni osapuolten tulee sekä antaa että ottaa siinä suhteessa, muuten suhde imee toisen tyhjäksi ja jaksamisen raja tulee vastaan. Jos tukihenkilö ei enää jaksa tai tukitehtävä ei mahdu hänen elämäänsä, niin hän sanoutuu irti tehtävästään. Mutta ystävän lähteminen on vaikeampi juttu. Ystäväkin voi kuitenkin jättää, jos alkaa tuntua siltä, että suhde vetää loppuun.

Mitä on sitten vertaistuki verrattuna tukihenkilötehtävään tai ystävänä olemiseen? Vertaistuki voi olla kaikkein parasta. Siinä molemmat ovat samassa vaikeassa elämäntilanteessa. Siinä yritetään tukea toinen toisiaan. Itselläni on pari vertaistukikaveria. Kumpaakin suhdetta pidän erittäin hyvänä. Toisen kohdalla on vain niin, että olen tehnyt asioita, jotka olisivat kuuluneet vähintään mt-toimistolle. Olen tarjonnut ystävälleni kodiksi oman asuntoni. Hän sanoo, että jos en sitä olisi tehnyt, niin hän olisi pyörinyt nämä vuodet sairaalassa ja hoitokodeissa. Nyt hän on saanut oman kaksion ja on asuntoonsa erittäin tyytyväinen. Vuokra on kohtuullinen ja puolentoistavuoden sisällä taloon tehdään täysi remontti ja hän saa sitten kuin upouuden kämpän. Mutta kun mt-toimisto tästä kuuli, niin sanoivat vain törkeästi, että tämä on vertaistukea parhaimmillaan...Ei todellakaan! Tämän kaltainen tukeminen ei kuuluisi myöskään tukihenkilölle. Minua mt-toimisto ja hoito ei ole pystynyt auttamaan mitenkään, mutta samana aikana kun olen ollut heidän kirjoillaan olen tarjonnut vertaistukeani kanssasairailleni - siis sellaista tukea/apua, mikä mt-toimiston olisi itse tullut hoitaa/tarjota/järjestää. Nyt toinen vertaistukiystäväni on samassa jamassa: asunto on menossa alta työttömyyden ja liian pienien tulojen vuoksi. Saa nähdä millaista "vertaistukea" voin sitten hänelle tarjota. Nyt pitää kuitenkin järjestää äitinikin asioita, sillä hänen taloonsa on tulossa putkiremontti eikä siellä voi asua kuukausiin. Asukkaille oli vain annettu hotellin yhteystiedot: muuttakaa hotelliin rempan ajaksi, jos teillä ei ole muuta paikkaa...

En todellakaan ole ottanut tehtäväkseni järjestää näiden/toisten ihmisten asioita. Sellainen ihminen en ole. Näin on nyt vain käynyt...jostain syystä...ehkä olen perillä asioista, ehkä minulla on kokemusta tms...

Mutta on minulla sellainen ongelma mihin en tiedä mitä tekisin. Eräs bipo-ystäväni haluaa vain nukkua. Ja se on todella raskas ongelma. Hän on yhteydessä mt-hoitoon ja lääkkeiden pitäisi muka olla kohdallaan, mutta onko todella niin kun noin oireilee? Kyllä hän epäilee lääkkeiden tehoa ja sanoo, että jos olisi töitä, niin tätä nukkumisongelmaa ei olisi. Kerran hänellä oli sellainen viikko, että lääkkeet eivät todellakaan olleet kohdallaan ja hän halusi vain nukkua ja yritti unen saantia päivisin joillakin käsikauppalääkkeillä ehkä muutamaan kaljaan sotkien. Siihen maaseudun mt-hoito tarjosi hänelle katkaisuhoitoa, mutta mies ihmetteli, että onkos katkaisuhoito muka oikea paikka kun bipo-lääkkeet eivät ole kohdallaan ja alko-ongelmaa ei ole. Ja kun lopulta oli sitten kuitenkin lähdössä jonnekin katkaisuhoitoon, niin mitään paikkaa siellä ei ollut antaa. Minusta tämä oli heitteillejättöä mt-hoidon taholta. Mitä siinä ystävänä olisi voinut tehdä? Ei kerrassaan mitään muuta kuin soitella puhelimella ja kysellä, että kuinkas menee? Se oli todella raskasta ja omat voimat joutuivat koetukselle. Kyllä todellakin mietiskelin, että mitenkäs tämä oikein päättyy. Että niin se vaan on, että vertaistukea tarjoten voi joutua aikamoisiin tilanteisiin. Mitä sen enempää olisi tukihenkilönä tai ystävänä voinut tehdä? Ainakin minulle on täysin hämärtynyt käsitys siitä mikä on mt-ongelmaisen ystävä, tukihenkilö tai vertaistukiystävä. Ihan samaa juttua on kaikki. Kukaan ei väkisin ystäväksi rupea, SPRn tai kirkon tukihenkilön saattaisin kokea rasitteeksi, mutta vertaistuki on parasta, jos löytää sellaisen ok-ystävän. Mutta varmasti on jossain määrin myös kyse siitä kuinka sairas on, mitenkä sairaudentunnoton, minkälaiseen toimintaan pystyy, pystyykö edes huolehtimaan itsestään ja omista asioistaan jne. On varmaan monia, jotka todella tarvitsevat jonkun tukihenkilön tukemaan ja auttamaan itseään ja joiden on ehkä mahdotonta tarjota vertaistukeaan toisille mt-ongelmaisille. Tärkeää on myös saada olla muiden ihmisten kanssa eikä sillä mistä rupatellaan ja mitä tehdään ole niin kamalan suurta merkitystä.

Kirjoitin tämä aloituksesi "inspiroimana", mutta kirjoitukseni ei liity juuri sinun tilanteeseesi mitenkään vaan on vain omia ajatuksiani tukihenkilöstä, vertaistuesta ja ystävyydestä. Varmaan jos menettää ihanan tukihenkilön, jonka kanssa on mennyt hyvin, niin suru on kova ja aivan sama kuin menettäisi yhtäkkiä hyvän ystävän. Mutta voi myös olla niin, että tukihenkilöllesi on ollut rankkaa jättää sinut ja hänelläkin on ikävä suhdettanne huolimatta siitä syystä miksi hän jätti tehtävänsä juuri sinun tukihenkilönä.

Heippa pala lasia
Joo onhan se kurja kun tukisuhteesi päättyi tukihenkilölle mutta etsi itsellesi
uusi tukihenkilö onhan tukihenkilöitä.
Monesti olen itsekkin miettinyt kun kaikenlaisia asioita sattuu ja tapahtuu
elämässä että kaipa niillä on aina joku tarkoitus.
Joo elämässä vaan eteenpäin.
Kaunista alku vuotta sinulle

Heippa adele
Joo kyllä ihan kivoja tukihenkilöitä löytyy
tukihenkilö kyllä on sellainen ihminen että se kuuntelee ihmisen murheita ja neuvookin
ja auttaa ihmisiä.
Mut se olisi tärkeätä etttä kun ihmisellä on vaikeata / vaikeita elämän tilanteita
niin koskaan ei saisi jäädä ongelmien kanssa yksin kun on joku jolle murheita
voi kertoa niin se helpottaa elämää ja pääsee näin elämässä eteenpäin.
Sen tiedän elämänkokemuksesta.
Kaunista alku vuotta sinulle

Minä olen miettinyt ettei tukihenkilöä oikeastaan kannata ottaa. Ei ainakaan suremisen tukemiseen. Kun sitten suree sen tukihenkilön lopettamiasta.
Vaikka mulla onkin ehkä ollut maailman paras tukihenkilö silloin äidin kuoleman jälkeen, niin lähes kaikki se hyvä jäi moneksi vuodeksi unhoon, kun lopetimme olemasta yhdessä.
Kyllä siitäkin toipui ja nykysin hänkin on hyvä muisto.

Minulle tarjotaan diabetekseen liittyvää tukihenkilöä, sellaista elävää.
Joka opettaisi minua huolehtimaan itsestäni pitkillä vaelluksillani.
En ota, kuitenkin hänestä alkaisin pitää ja kohta se häipyisi pois.
Kannattaa kyllä kahdesti miettiä sotkeeko omaan elämäänsä enää jotain tukihenkilöä.

Hei!!

Siis mä joudun jättämään hyvästit tämän Tukinetin tukihenkilölle, kun hän ei saa enää jatkaa, kun oli määräaikainen. Tämä on mulle oikeasti tosi surullinen paikka. Hänestä tuli tärkeä. Olen kyllä tosi lapsellinen, kun ajattelen niin. Voi olla, että tarvitsee yrittää jotain muuta.

Olen kyllä iloinen, kun hän jaksoi "kuunnella" mun murheita. Tämä "loppu" vaan tuli niin äkkiä ja pelkästään rahasäästöjen takia. Ei kiva juttu!!

No sitä minäkin vähän ajattelin, niin kuin Maanvaivakin, vaikka unohdin kirjoittaa, että jos tukihenkilö haluaakin lopettaa ja päättää lopettaa niin siitä voi tulla suru ja varsinkin hylätyksi tulemisen tunne. Kuka haluaa tulla hylätyksi? Ei kukaan ja jos kärsii mt-ongelmista ja tulee hylätyksi niin todella raskastahan se on. Joten kuten Maanvaiva sanoi niin kannattaa varmaan todellakin miettiä ennen kuin päästää jonkun tukihenkilön elämäänsä. Onkos teillä kenelläkään muuten diakonissoja, jotka soittelevat ja kyselevät kuulumisia? Sellainen minulle on tähän ilmestynyt. Yhteydenpitomme alkoi ihan yhdestä tapahtumasta ja nyt ollaan puhelimitse joskus pirauteltu. Mutta mitään sitoutumista ei kummankaan puolelta ole. Viimeksi hän ehdotteli, että tulisinko rupattelemaan niitä näitä ja sanoin, että voisinhan minä tullakin kun ei tässä ole mitään kummempaa. Ja ajattelin siis mennä. Ja siis varmaan menenkin.

Hei!
Kiitos Adele, kiitos maanvaiva ja kiitos volvomies teille kaikille. Sain jäähyväisviestin tukihenkilöltä ja parkuhan siinä tuli.
Oliskohan nyt aika hävitä tältä sivustolta vaivaamasta? Ainakin hetkeksi...

Nöyrimmät kiitokset kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea mun rutinoita. Olette hienoja ihmisiä. Toivottavasti maltan pysyä pidemmän aikaa täältä pois. Hyvää elämää kaikille! 🙂👍

No et sie nyt meitä voi kyllä hylätä, pala lasia. Suakin sitten joutusi miettiin.

On mullekin nää Tukinetin tukihenkilöt tärkeitä, omani jota en en enää käytä ja livetukarit.
Vaikka en kaikkien uusien nimiä edes opettele jotta en sitten kaikkia kaipaisi, kun he näyttävät tulevan ja menevän aika tiuhaan tahtiin.

Hei pala lasia!

Miksi jättäisit sivuston kun sun tukihenkilö lopetti? Eihän se ole mikään syy jättää koko sivusto. Luultavasti sulle annetaan uusi tukihenkilö, joka voi hänkin osoittautua kivaksi kirjekaveriksi, sillä ethän näitä tukihenkilöitä livenä tapaa ja varmasti kaikki täällä olevat tukihenkilöt ovat hyviä kirjoittajia.

Mä sain eräältä sivustolta kesän alussa ison kasan kirjekavereita, joille kirjoittelin oikein mielelläni. Mutta kun aikaa kului niin kaikki häippäsivät. Kaksi viipyi vähän pitempään, mutta rupesivat jauhamaan mulle, että tekevät itsemurhan ja se oli inhottavaa. Enhän tiennyt noista ihmisistä yhtään mitään - en oikeaa nimeä enkä asuinpaikkaa. Olivatko tosissaan vai jauhoivatko vain roskaa tuntemattomalle, hyvää tarkoittavalle kirjekaverille. Sanoin niille suoraan, että tollasta en halua kuulla, koska en voi tehdä mitään ja sitten hekin katosivat. Pelkkä kirjekaveruus ilman että on tavannut ihmistä on todellakin vähän eri juttu kuin ihminen, jonka on livenä tavannut. Pelkän kirjekaverin päälle voi kaataa mitä moskaa tahansa, sellaista mitä ei "ihminen tukihenkilölle muuten tekisi". Avaa tänne joku aloitus, jossa pidät "päiväkirjaa" niin kuin sille lopettaneelle tukihenkilölle ja porukat vastailee sulle oikein urakalla. Kirjoitat sinne kaiken mitä mieleesi juolahtaa mistä haluat puhua ja pidät ketjusi itse hengissä. Ehkä se vähän korvaisi menetettyä tukinet.net tukihenkilöä. Ja on täällä varmaan porukkaa, joka on saanut tukihenkilöitä, joista ei niin kamalasti ole hyötyä ollut, vaikka tukihenkilöt ovat vain hyvää tarkoittaneet ja olleet kunnianhimoisia tehtävänsä suorittamisessa. Mulle tukihenkilö kirjoitti pitkiä kirjoituksia hengitysharjoitusten tekemisestä ja muuta asiaa, mikä ei nyt ollenkaan ollut toteutettavissa mun tilanteessa eikä olisi sitä tarvittua helpotusta tilanteeseeni tuonut.

Älä nyt missään nimessä katoa minnekään!

Hei!
Kiitos tsemppiviesteistänne maanvaiva ja Adele! Ette te tosissanne voi kaivata mua täällä. Ajattelin, että kaikki huokaisisivat helpotuksesta, kun mä häviäisin täältä.

Mulle toi tukihenkilön menettäminen tuli muutaman päivän varoitusajalla. Olisi mulla kai mahdollisuus saada uusi, mutta ei ainakaan vielä. En pysty. Kuitenkin tuo menetetty tukihenkilö "pääsi" mun syvälle sieluun. En ole vielä valmis uuteen. Olen ainakin harventanut käyntiä täällä. Tunnen olevani vain vaivaksi.

Hei!
On tyhjä kolo sydämessä, kun tietää ettei ole sitä tukihenkilöä. Opettelen olemaan ilman. En ainakaan vielä ole valmis uuteen tukihenkilöön. Ainakin tietäisi, että joku vastaa. Täytyy sitten harrastaa yksinpuhelua. Alan kirjoittamaan päiväkirjaan päivittäin vain itselleni luettavaksi, jos siitä olisi apua.

Sen kyllä voin sanoa ihan omasta kokemuksesta ettei uutta tukaria kannata ottaa jos sitä vanhaa vielä suree. Koska se uusi ei tunnu miltään.
Kun aikansa on surrut, sitten voi ottaa uuden.

Minä olen täällä aika paljon kirjoitellut miten vaikea on surra elävää ihmistä joka on vielä olemassa mutta ei ole kanssani enää. Mulla on parikin sellaista ihmistä jo. Eikä kyseessä ole kuitenkaan esmes joku läheinen eikä poikaystävä vaan ihminen joka oli joskus tärkeä.
Jotenkin hävettävää puhuakaan muille sellaisen ihmisen suremisesta.
Toisaalta ottaa päähän, että se vaan jatkaa elämistä kai aivan normaalisti vaikka ei minusta koskaan enää mitään kuulisi.

ps. voithan sinä vaikka tässä ketjussa surra tukihenkilöäsi, on meitä muitakin.

Hei!
Kuulostan varmaan itsekkäältä, mutta juuri nyt kaipaan tukihenkilöä, jonka menetin. Rauhoittavaa on purkaa tänne ahdistavia ajatuksia ajan kanssa. Sitten siihen kommentoi viisaasti ymmärtävä, välittävä ja hieno ihminen. Se jo, että mulle sanotaan jotain kauniisti ja lohduttavasti, tuntuu hyvältä.

Vaikka anonyymisti täällä saa purkaa asioita, on juttuja, mitä en voi "julkisesti" kertoa. Mut on niin lapsesta asti petetty ja täytetty pelolla, joten en helposti löydä väylää tai tapaa tai henkilöä jolle voisin "turvallisesti" purkaa asioita. Olen joskus väärälle henkilölle avautunut ja saanut sen pilkkana takaisin. Olen kuitenkin edelleen se sinisilmäinen, herkkäuskoinen ja ihmisen hyvyyteen uskova. Täytyyhän mun neljän lapsen äitinä uskoa huomiseen. Kunhan edes joskus olisi se pieni hetki vain itselle. Tuntuu, että pääasiassa elän vain perheelle ja työlle. Itselle ei enää ole aikaa eikä varaa ja miksi olisikaan olenhan pienestä asti oppinut, etten ole mitään tai olinhan mä jotain miehelle, joka käytti mua hyväkseen. Pisteet sille!

Minun tukihenkilöni kanssa sovittiin että lopetetaan hoitosuhde. Olin sitä halunnut mutta en ollut sanonut hänelle. Mutta kun hänkin oli sitä mieltä ettei siellä kannata viikon kuulumisia käydä kertomassa niin sitten lopetettiin. Aluksi olin huojentunut ja olen vieläkin mutta nyt on tullut mieleen että on aika turvaton olo kun ei ole ketään. Hän kyllä sanoi että voin soittaa hänelle jos hätä tulee.
Kyllä jossain vaiheessa ainakin minun oli pakko ottaa tukihenkilö kun pää meinasi hajota. Ei siinä tullut mieleen miettiä että mitä jos joudun joskus luopumaan.

Helppohan se on noin sanoo,EI tukihenkilöille! Mä oon kaivannu tukihenkilöö. Sossus joskus semmone luvattii,ku kysyin ni vasttatiin ei oo RAHAA.☹️