Hyväksyn.

Ensinnäkin, laatu on määrää tärkeämpää. Ja oman elämänsä laadun määrittää jokainen itse.

Toisen pakottaminen jatkamaan elämäänsä vasten tahtoaan se vasta itsekästä onkin!

Jaksaako? kirjoitti 22.5.2012 9:38

Hyväksyn.

Ensinnäkin, laatu on määrää tärkeämpää. Ja oman elämänsä laadun määrittää jokainen itse.

Toisen pakottaminen jatkamaan elämäänsä vasten tahtoaan se vasta itsekästä onkin!

Juuri näin.

Ihmiseltä ei ole kysytty haluaako hän syntyä tähän maailmaan. Kärjistetysti sanoen jo syntyminen on vapauden riisto. Ihmisellä on oikeus päättää elämänsä, jos hän niin haluaa.

Hyväksyn eutanasian. Ihmiset, joilla on parantumaton sairaus ja odotettavissa tuskallinen kuolema, on mielestäni oikeus päättää, milloin haluaa pois tästä maailmasta. Mikä oikeus jälkeenjäävillä on roikkua kiinni ihmisessä, jonka tuskia emme voi kun arvailla. Uskon loppupeleissä läheisille jäävän kauniimmat muistot, kun siirtyminen rajan yli tapahtuu kuolevan toivetta kunnioittaen.

Hyväksyn.
Parantumattomasti sairaille ja vanhuksille, joilla "pää" toimii sen verran, että pystyy päätöksen tekemään. Vuodeosastot on täynnä vanhuksia, joita pidetään nykykeinoin hengissä ja jotka sitten itkevät, että onko Jumala unohtanut heidät?
Elämänlaatu on tosiaankin tärkempää.

Juuri näin. Jokaisella olkoon oikeus määrätä elämänsä laadusta ja määrästä siten kuin vain on mahdollista. Myös siitä pois lähdöstä.

Mä hyväksyn niille jotka ovat viittä vaille kuoleita tai joiden elämän laatu on olematon mm. aivokuoleet, ALS jne.
Mut ne joiden elämä jatkuis vielä ni en.
Tosin olen salaa täällä antamassa isälleni tollasta piikkiä, vaikka hän voi ehkä elää vuoden tai kaks vielä.
Sekavia ajatuksia näin aamusta.

Hyväksyisin eutanasian., koska jos ihminen kärsii ja mitäänei ole tehtävis muutaku odottaa. Esim. syöpä joka käytännös mädännyttää uhrinsa tuskaisesti tai se että on koneet vain jotka enää pitää hengityksen toiminnassa tai totaallinen halvaantuminen kun ei voi kuin vain olla ja odottaa loppua vuositolkulla. Miksi pitäisi kärsiä kun kuolema kuikuilee jo ovella mut ei piruuttankaa ota vielä mukaansa. 🙄

Vaikea asia. Äkkiseltään tuntuisi, että hyväksyn JOS on todella sairas ja on aivan varmaan, että lähiaikoina kuolee joka tapauksessa. Jäljellä on vain kärsimys, jota ei pysty enää kunnolla helpottamaan. Silloin eutanasia olisi tuskallisen kuoleman auttamista helpommaksi. Samoin jos elää koneiden varassa, niin mielestäni voi kieltäytyä "keinotekoisesta" elämän ylläpitämisestä. Se ei oikeastaan ole edes eutanasia, vaan hoidosta kieltäytyminen.

Vain siis ihan tosi raskaista syistä näin äkkiseltään hyväksyisin. Tää on vielä niin uutta ja ihmeellistä, että ainakin näin alkuun on aika jyrkkä linja. Saa sitten katsoa mihin suuntaan mielipide ehkä joskus kehittyy.

Elämä on kuitenkin ainutlaatuinen ja loppuu joka tapauksessa joskus. Kukaan ei elä täällä ikuisesti ja elämään liittyy aina myös kärsimystä... Mutta toki, kuten ylle pistin, ihan kamalassa tilanteessa olis kait ok...

Hyväksyn jos loppu tulee kuitenkin vaikkapa vakavan sairauden takia ja se on kivulias. Jos vain väkisin pidetään hengissä ihan vain "elämä on pyhää", niin mielestäni se on jo kidutusta. Sen takia haastaisin kaikkia eutanasian vastustajia tekemään kirjallisen lupauksen näyttäen sen kaikille parhaimmille ystävilleen, että jos ITSE joskus vakavasti sairastuu, niin talvisota hengessä aikoo kuolla kivuliaasti, koska vastustaa eutanasiaa OMALLA KOHDALLAAN MYÖS viimeiseen asti. On nimittäin helppoa tuomita muita, mutta väitän, että mielipide muuttuu kun se kivulias sairaus sattuu omalle kohdalle. Sitä kummasti alkaa miettimään, että pystyykö sitä kivuliasta kuolemaa jotenkin välttämään jos kuitenkin kuolee...

Kovin ristiriitaista on, että koiran omistajiakaan ei katsota hyvällä, jotka väkisin koittavat pitää koiraansa elossa vaikka eläinlääkäri arvioi koiran kärsivän paljon. Kuitenkaan eläimen kärsimys ei paina oman rakkauden tarpeen takia? Tai kysytään asia toisinpäin, että miksi sitten eläimiä saa piikille viedä jos (ihmis)elämä on pyhää?

Minulla avattiin jokunen vuosi sitten juurihoidettu hammas jonka hoito oli vastaavasti silloin vuosia sitten mennyt jotenkin pieleen. Jotain oli jäänyt eloon hampaan sisälle ja oli riski että se pommina aktivoituu kovana särkynä kuitenkin. Hammas kävi avaamisen jälkeen "viimeiseen taistoon" 2 päivän päästä ja kivut olivat kovat. En varmaan 3 päivään pystynyt edes kunnolla nukkumaan ja olin aivan epätoivoinen VOIMAKKAAN kipuni kanssa. Söin ibumaxia reilusti yli turvarajan päivässä, koska kivun takia en vain jaksanut välittää. Se piti pari kertaa vuorokaudessa noin puoli tuntia kivun poissa. Viimein viikonlopun jälkeen kun sain oikeat antibiootit hammaslääkärin puhelinreseptin kautta ja tabletti alkoi vaikuttamaan, niin tunsin kuin olisin saanut elämäni takaisin. Halailin sitä lääkepurkkia kuin joku huumenarkkari hymy huulilla ja olin hyvin kiitollinen "normaalista elämästä". 🙂

Tuo VOIMAKAS hammassärky oli sellainen kokemus, että jos olisin tiennyt että se vain jatkuu viikkoja eikä parannuskeinoa ole, niin olisin tehnyt varmaan itsemurhan. Kivut olivat niin kovat. Ei sitä yksinkertaisesti kyennyt ajattelemaan järkevänä ihmisenä eikä yksinkertaisesti elämään kun oli jotenkin "poissa elämästä". Joten ymmärrän kyllä ihmisiä, joilla on huono ennuste ja vain kivuliasta elämää edessä. Ei KUKAAN sellaista elämää halua elää ellei kuoleman pelko ole suurempaa (kivuliaampaa) kuin itse kärsimysten kipu...

"En voi kertoa mikä Matrix on.... sinun on koettava se itse..."

Valtaosa vastustajista näyttää provosoivan asiaa ja liittävän siihen aiheettomia uhkakuvia.

Kyse on mielestäni tietämättömyydestä ja omista peloista. Ne eivät oikeuta määräämään muiden elämästä.

Eikä eutanasia tulisi koskemaan kuin ehkä sataa ihmistä vuodessa - etukäteenhän on vaikea arvella.

Jokaisella on oikeus LAADUKKAASEEN elämään. Kenelläkään toisella ei ole oikeutta määritellä minun elämäni laatua - se kuuluu yksin minulle.

Toivottavasti tätä ei sitten katsota provosoinniksi.
Minä hyväksyn eutanasian, omalle kohdalleni, sen tietää kaikki läheiseni. Olen sanonut, jos minusta tulee tajuton vihannes, niin siihen sen on loputtava. Minusta on paljon parempi ajatella, omalla kohdallani, läheiset muistava minut mielluummmin tulta syöksevänä lohikäärmeenä kuin mistään, mitään tietämättömänä vihanneksena.
Tämä on minun mielipiteeni ollut jo vuosikymmeniä.
Mutta, toiveeni on, kesken askeleen, kengät jalassa, kiitos.

Uskon näin...Me synnymme tänne ilman omaa päätöstä ja kuolemme kun se päivä koittaa, siinä välissä voimme jotakin mieliksemme muka, jotakin sohlata, mutta vaikka sanotaan, että itsemurha on ihmisen oma itsekäs ratkaisu, niin se parasta ennen päivä, on kuitenkin jo syntyessa takamukseen leimattu ja se koittaa varmasti, tavalla tai toisella.

Minä olen taas hieman googlaillut ja hoksasin sellaisen sanonnan ettei kaikkia voi auttaa.
Pitäisikö sitten sellaiselle mielisairaalle tehdä eutanasia jos häntä ei voi kukaan enää auttaa?
Jos hän kävisi vaikka kolmella eri lääkärille ja jokainen toteaisi ettei sua voi auttaa, niin silloin pitäisi kyllä tehdä eutanasia, jos ihminen sellaisen haluaa.

Eutanasiaa ei kuitenkaan pitäisi sallia sellaisille mt- sairaalle joka kieltäytyy hoidosta ja lääkkeiden syönnistä. Koska hän on kykenevä tekemään itsarinkin.
Ps en kuitenkaan kehoita ketään sitä tekemään.

Ite en oo todellakaan eutnasian kannalla.

en ymmärrä, miksi elämän pitäisi olla kivutonta tai helppoa. Ei kärsimys ole välttämättä kirous, se voi viedä ihmisen myös avun tarvitsijaksi, ja sitä kautta ihmiseksi. Se voi myös johtaa löytämään sellaisen Jumalan, jolle kaikki on mahdollista. Siinä suhteessa on toivo elämän ollessa kuinka helvettiä. Itselle Jumalan läsnäolo oman kärsimyksen keskellä on ollut pelastus. Usein olen huutanut ylöspäin että haluan vaan kuolla, mutta todellisuudessa haluisin vaan Elää normaalia elämää - ja pelkäisin kuolla.

Kärsimys voi olla tie autetuksi tulemiseen - vasta sairaana tajuaa tarvitsevansa parantajaa.
Ymmärrän kyllä että loputon hengissä pitäminen koneiden avulla ei ole enää mielekästä - jokin raja täytyy olla, mutta tällöin ajattelen enemmänkin hoitotahdon tekemistä kuin eutanasian.
Elämä on loppujen lopuksi häviävän lyhyt, vaikka kärsiessä tuntikin tuntuu ikuisuudelta.
Itse uskon, että Ikuisuus on taas hyvin pian edessä- ja siihen on turvallista mennä käsi Luojan kädessä - sillä hetkellä kuin on minulle määrätty.
(eikä se tarkoita etten edelleen huutaisi useinkin Jumalalle, etten jaksa enää. Mut jotenki siinäki tilassa luotan, että vaikka mä en jaksa, hän jaksaa. Ja sen täytyy nyt riittää...) ei kuolema oo lopultakaan mikään ratkasu. On vaikeaa valita elämä -- mut yritän silti.

ps. en ajattele, että elämänlaatu tarkoittaisi elämää, jossa ei ole kipua ja kärsimystä. Mitä todella on elämän laatu?
Ei pinnallinen hyvinvointi ole mielestäni mikään laadun mittari, tai se että tuntuu hyvältä ja menee hyvin. En usko, että elämä tai kuolema on ihmisen käsissä, vaan Luojan. Joka on luonut jokaisen rakkaudella, arvokkaaksi ihmiseksi. Jumalan hoidossa kärsimykseen kätkeytyy siunauksia, joita ei voi rahassa mitata. Jo sekin, että näkee itsensä rehellisesti, oman raadollisuutensa ja rikkinäisyytensä, ja kuitenkin rakastettuna.
Laulu:

Katso, katso miten pieni ihminen
Katso paljasta varvasta sen
Nuppu nostaa valoon hahmoaan
Vaan kestääkö se omaa painoaan
Kunniaa jota saa kantaa
Kunniaa jota saa kantaa

Arvo, arvonsa ei mahdu mittoihin
ei tyhjene se koskaan testeihin
Aina kantaa sitä mukanaan
Myös tuskaan, häpeään ja kuolemaan
Arvoaan aina kantaa
Arvoaan aina kantaa

Valo, valo tulee silmään jostakin
säteilet kuin kuu, olet kuvastin
otetta en säteistä sen saa
silti täyttyy niistä koko maa
Kirkkautta yllään kantaa
kirkkautta yllään kantaa

Kriinu, kruunusi on orjantappurat
sanat jotka päänsä ruhjoivat
Köyhyytensä sinut korottaa
Ja kuolemansa nostaa kunniaan
joka ikuisesti sua kantaa
ikuisen kirkkauden antaa

Elämähän on yhtä kärsimystä, jos sen haluaa olla.
Minua ei erilaiset kärsimykset/kivut ainakaan ole yhtään jalostaneet, mutta kiukkuisuus on vain lisinyt. Ei niistä oman elämänsä kärsimyksistä marttyyrin kruunua saa, ei edes kuukausipalkkaa.
Kaiken todennäköisyyden mukaan, jos listataan ihmisen kärsimyksiä, kipuja ja epäonnistumisia, minun pitäisi olla suljetulla osastolla tai haudassa. Köysien puutteessa kai sitten irti olen ja niin palavasti haluan nähdä huomisen päivän, että jo se antaa syyn elää.
On ollut aikoja, olen miettinyt, mitä h-tin järkeä tässä elämässä on ja se loppu on ollut tosi lähellä. Sen kuilun reunalta kääntyminen otti voimille, kaikki oli mustaa, mutta takaraivossa tykytti, jos minua ei kukaan toinen voi auttaa, niin on itse autettava itseään.
Itse me olemme itsemme parhaita kannustajia, piiskaajia ja eteenpäin viejiä.
Karkasin aiheesta, mutta eutanaasiakaan ei ole ongelmien ratkaisu, sen enempää kuin itsemurhakaan, molemmat ovat se viimeinen vaihteoehto, jonka jälkeen, mitään ei voi enää muuttaa ja itsemurha se itsekkäin ratkaisu.