Hyväksytäänkö ihminen silloin vain osaksi yhteiskuntaa, jos hän käy töissä?
Itse olen ollut vain muutaman kerran ns. oikeissa töissä. Ja vain lyhyen aikaa. Oli fyysisesti niin raskasta. Olen kuntoutustuella tällä hetkellä. En tiedä jaksaisinko tehdä oikeastaan mitään työtä. Olen ajatellut, että ehkä olemassaolo on kuitenkin se tärkein asia. Vaikka yhteiskunta painostaa töihin yms. En vain enää haluaisi olla osa mitään. Miksi ihmisen muka täytyisi olla osa yhteiskuntaa tai jotain muuta suurempaa ryhmää? Ymmärrän toki, että niillä joilla on energiaa yms. he voivat rakentaa työuran jne. Mutta on niin paljon ihmisiä joille työ on olemassaolo. Siis ihan se että syö säännöllisesti, nukkuu, käy kaupassa, ulkoilee. Siis elämässä on jo muutenkin niin paljon kaikkea, ainakin minusta tuntuu siltä, ja sitten pitäisi vielä käydä töissä. Pitäisi vielä polttaa itsensä loppuun työllä. Toki ihmiset on erilaisia. Jotkut jaksaa paiskia hommia aamusta iltaan. Mutta mun mielestä yhteiskunnan pitäisi myös ottaa juuri se huomioon, että kaikki eivät jaksa. Ja vaikka kuinka tienaisi rahaa, niin ei niitä hautaan saa sitten mukaan. Toki jos kävisin töissä, niin olisi siinä ainakin se hyvä puoli, että tulisi jokin rytmi tähän päivään. Tuntuu välillä että elämä on tällä hetkellä tietynlaista venailua, vaikka en tiedä mitä venailen… Luin jostain muusta ketjusta, että jos olisi jokin helppo tapa lähteä tästä maailmasta, niin että tietoisuus vain lempeästi sammuisi, niin en tiedä valitsisinko tuollaisen tavan… Mutta tiedän että ihmisen keho taistelee kuolemaa vastaan niin kovasti (itsesuojeluvaisto), että on turha yrittää mitään im-juttua. Parempi vain kuunnella kehoa ja elää elämää. Vaikka sitten syrjässä kaikesta. Minun ei tarvitse lopulta ottaa osaa mihinkään maailman tai yhteiskunnan asiaan. Ei mun tarvitse oikeastaan muuta tehdä kuin mennä kehon ehdoilla. Jos keho tarvitsee ruokaa, niin sitten syön jne. Oikeastaan mulle alkaa olla ihan sama, mitä lähipiirini enää mua käskee tekemään. Olen kuitenkin 33 v. ja jonkin verran jo elämää kokenut. Ja tiedän että tämä on ainut elämä melkein sadan prosentin varmuudella, joten ehkä pitää tehdä vain sellaisia asioita jotka ovat omasta mielestä mukavia… No tällaista tällä kertaa….
Ymmärrän kyllä, kun ihminen on sairauden vuoksi työkyvytön. Silloin on valtion suojaverkot tarpeen. Mutta jos terve ihminen siipeilee toisten kustannuksella siihen ei ymmärrykseni riitä. Moraalisestikin se on arveluttavaa,että nauttii toisten työpanosten eduista panematta rikkaa ristiin asian hyväksi. Mikä oikeus jollakin ihmisellä on odottaa, että toiset elättävät häntä koko elämän ajan.
Mollyan kirjoitti:
Ymmärrän kyllä, kun ihminen on sairauden vuoksi työkyvytön. Silloin on valtion suojaverkot tarpeen. Mutta jos terve ihminen siipeilee toisten kustannuksella siihen ei ymmärrykseni riitä. Moraalisestikin se on arveluttavaa,että nauttii toisten työpanosten eduista panematta rikkaa ristiin asian hyväksi. Mikä oikeus jollakin ihmisellä on odottaa, että toiset elättävät häntä koko elämän ajan.
Mutta miten se sitten määritellään, että kuka on ns. terve ja kuka ei? Ja onko kukaan oikeasti täysin terve?
No onhan meillä kattava lääkäriverkosto, joka määrittelee onko ihminen työkykyinen vai ei. Jos jokainen vetoaisi siihen, ettei ole terve niin miten tämän yhteiskunnan kävisi.
Onneksi suurin osa ihmisistä tajuaa, että työtä on tehtävä leipänsä eteen.
- Muokattu moderaattoreiden toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten.
Monenlaista työtä on tarjolla vaikkei olekaan täysin terve. Kuten minä itse vaihdoin alaa, kun en enää kyennyt tekemään entistä työtä. Harmitus oli varsin suuri, kun en uuttakaan työtä voinut tehdä kuin osa-aikaisesti. Ei tietenkään kaikilla ole samaa mahdollisuutta mitä minulla oli.
Hyvin työttömät ja eläkeläiset ym. hyväksytään osaksi yhteiskuntaa. Rahallisesti yhteiskunnan tukia saa lähes yhtä paljon mitä saavat pienpalkaiset, melkein voi nykyisin jo sanoa, keskipalkkaisetkin. Mitä nyt tarkoittaa osaksi yhteiskuntaa? Saa ruuan, asunnon, terveydenhoidon, mitä muuta se yhteiskunta sitten on? Tai mitä työelämässä poissaoleva menettää sellaista mitä työssäkäyvä saa?
Eipä sitä onneksi kukaan pakota töihin. Vaikka ns. terve olisikin. Se pitää ymmärtää että ihmiset on hyvin erilaisia. Jos ihminen on esim. todella introvertti, niin hän ei välttämättä pysty oikein tekemään mitään työtä. Eipä häntä silti yhteiskunta määrittele sairaaksi...
Tuosta koko lääkäri hommasta: Ei ne lääkäritkään mitään kaikki-tietäviä ole. Voi tulla väärä diagnoosi yms. Toki sen ymmärrän, että tämän yhteiskunnan pitää määritellä jotkut sairaiksi. Niin se tuntuu sitten menevän... Ja toiset tietenkin oikeasti ovatkin. Mutta on sitten rajatapauksiakin... Joillekin lyödään leima otsaan, että sinä olet tuollainen, etkä muuksi muutu. Ja sitten hän joutuu elämään sen leiman kanssa koko elämänsä. Ja yhteiskunta muistuttaa sitten ihmistä tuosta leimasta aina välillä... Esim. juuri mielenterveyskuntoutujan leima tulee mieleen. Tuntuu siltä, että jos ihmisellä on joskus ollut mielenterveysongelmia, niin hänet leimataan. Että hän sitten on koko loppuelämänsä mielenterveyskuntoutuja, eikä mitään muuta... Ja hänelle sanotaan ettet voi tehdä, koko loppuelämän aikana töitä. Tässä sinulle eläke...
lehmus55: Meinasin sillä tavalla osaksi yhteiskuntaa, että hänet nähdään samanlaisena ihmisenä kuin muutkin. Että tavallaan ei olisi sitä kuilua työssäkäyvien ja työttömien välillä... Kun joskus tuntuu siltä, että jotkut ihmiset tavallaan heti polkevat maanrakoon, jos sanoo että on työtön tai sairaseläkkeellä. Siis jotkut, ei kaikki...
Nyt pitää kyllä erottaa tästä vapaamatkustajien listasta työttömät siis sellaiset, joilla on halu tehdä työtä, mutta eivät onnistu työllistymään syystä tai toisesta.
Tarkoitan niitä ihmisiä, joilla ei ole halua tehdä mitään tämän yhteiskunnan eteen, mutta etuudet kyllä kelpaavat. Joidenkin selkänahasta nekin revitään.
Mollyan kirjoitti:
Nyt pitää kyllä erottaa tästä vapaamatkustajien listasta työttömät siis sellaiset, joilla on halu tehdä työtä, mutta eivät onnistu työllistymään syystä tai toisesta.Tarkoitan niitä ihmisiä, joilla ei ole halua tehdä mitään tämän yhteiskunnan eteen, mutta etuudet kyllä kelpaavat. Joidenkin selkänahasta nekin revitään.
Sellaiset ihmiset eivät taida miettiä sitä mitä muut ihmiset heistä ajattelevat tai, että kuuluvatko yhteiskuntaan tai ei?
Tässä mietin tarviiko sitä sitten ns. "kuulua yhteiskuntaan"? Tai että kai sitä kuitenkin on osa yhteiskuntaa vaikkei tekisi mitään? Kun kerran tähän maahan on syntynyt. Ehkä työssäkäyviä kunnioitetaan enemmän yms. Mutta mitä väliä silläkään oikeastaan on? Jos ajatellaan individualistisesti. Ihmisellä kuitenkin yleensä on aina jotain ongelmia, jotka ei ratkea sillä että yhteiskunta ns. kunnioittaa häntä. Toki se raha siinä on se tekijä joka ratkaisee. Kuntoutustuki on kohtalaisen pieni. Ihminen voi elää rikasta elämää vaikkei hänellä olisi työpaikkaa. Mun mielestä se on se pointti. Jotkut ajaa itsensä loppuun työtä tekemällä, vaikka maailmassa ja elämässä on kuitenkin paljon muitakin, vielä tärkeämpiä asioita kuin työ...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: korjailu
Olin vuoden kuntoutustuella ja mielestäni se oli lähes yhtä suuri kuin palkkani. Töissä kuluu rahaa matkoihin, lounaaseen ja vaatteitakin pitää olla.
He jotka eivät käy töissä, elävät jossain haavemaailmassa, kun kuvittelevat, että meillä työläisillä olisi jotenkin hienompaa elämää. Eipä paljon muuta jaksa kuin käydä töissä ja sitten tehdä kotihommat. Vapaapäivinä sitten sitä rikasta elämää voi yrittää elää.
No joo, onhan tuo kuntoutustuki sinänsä ihan kohtalaisen iso. Vielä kun tulee takuueläke siihen päälle.
Ainakin on tekemistä, kun käy töissä. Itse en tiedä kyllä pystyisinkö tällä hetkellä tekemään mitään työtä. Väsyy niin nopeasti.
En nyt sanoisi että haavemaailmassa ainakaan itse elän. Kyllä elämä aina on jossain määrin vaikeaa, kävi töissä tai ei. Ei tämä eläkkeellä olokaan mitenkään hirveän ruusuilla tanssimista ole...