Olen jokin aika sitten saanut avomieheltäni järkyttävän tiedon, että hän muuttaa yhteisestä kodistamme omaan asuntoon. Emme ole avioliitossa vaan suhteemme on kestänyt lähes 30 vuotta. Meillä on yksi aikuinen lapsi ja hänellä 2 ihanaa lasta. Olen vaan jostakin syystä todella masentunut ja hautomassa jopa itsemurhaa, kun elämästä ei oikein mitenkään saa kiinni. Olen vain ollut ehkä liiankin sinisilmäinen ja kuvitellut että meidän suhteessamme olisi kaikki pääpiirteittän hyvin, mutta näinhän sitten ei kuitenkaan miehen puolelta ollut. Elääkö hän jotain elämätöntä elämää ja hakee itsenäisyyttä.Etsin keskustelukaveria jonka kanssa voisin jakaa tunteitani.Olo on todella tuskainen ja kaikenlaiset pahat ajatukset tulevat väkisinkin mieleeni. Mistä lähden apua hakemaan.
Heippa
Niin olen puolestasi pahoillani ihan vilpittömasti ja kun olette noinkin pitkään toisenne
tunteneet.
Mut vaikka nyt on vaikeata niin kyllä se elämä siitä järjestyy ( usko minua sen tiedän
omasta elämästä )
Mut onkos sinulla ketään ystäviä / kavereita jolle voisit jutella iloja ja suruja???
Sillä kun on ongelmia niin niiden kanssa ei pidä jäädä yksin sillon äkkiä on
sellaisessa oravan pyörässä että ei uskoskaan.
Kaunista loppuvuotta sinulle
Hyvä että lapsenne on aikuinen. Minusta tuntuu, että siihenkin vaaditaan aikaa, että aivot edes tottuvat uuteen elämään eron jälkeen. Itse yritän alkaa uutta elämää 21 vuotta kestäneen suhteen jälkeen. Mekään emme olleet avioliitossa. Ensin tuntui, että miten osaan jäädä eri pysäkillä pois kuin aikaisemmin olin tehnyt mennäkseni eri asuntoon kuin ennen. Jo yhden aikaisemman eron kokeneena tiedän, että kun pikku hiljaa saa uusia asioita ja kokemuksia, jotka eivät liity aikaisempaan suhteeseen, niin ne auttavat uuden elämän alkuun. Niistä asioista kun voi ajatella, että ne eivät tosiaan ainakaan kuuluneet menneeseen suhteeseen. Eroamiseen liittyvä itku voi tulla kyllä missä ja milloin vain. Ekassa erossani itkin mutta en toisessa, koska olemme vielä väleissä toisen mieheni kanssa. Jotenkin en ole menettänyt häntä täysin.
Toinen voi ajatella suhteessa, että myös toisella osapuolella on kaikki hyvin. Tämä toinen osapuoli voi kuitenkin hautoa mielessään pitkään kaikenlaisia suhteen epäkohtia ja omia täyttymättömiä tarpeitaan ja sitten jossain vaiheessa asiaa tarpeeksi kauan kypsyteltyään ilmoittaa puolisolle, että haluaa erota. Ihminen voi suhteessa ollessaan miettiä sitä, mitä haluaa tulevalta elämältään. Sellainen miettiminen voi ilmaantui vasta pitemmän ajan jälkeen parisuhteessa. Se osoittaa myös ihmiseltä rohkeutta, jos pystyy tekemään muutosta elämäänsä. Kun miehesi ilmoitti sinulle asiasta, niin ei se sinusta tietysti hyvältä tunnu. Mutta usko pois, miehesi on sitä varmasti pitkään harkinnut, jos ei sitten mistään uudesta "salamarakkaudesta" ole kyse. Ja hänen on ollut pakko tehdä se itsensä takia. Kyllä siinä ollaan elämän peruskysymysten äärellä siinä mielessä, että eroaja miettii, että haluaisi muuten kuolla, jos ei saa muutosta aikaiseksi elämäänsä. Ei toiselle tahallaan halua pahaa tehdä eroamalla. Itse halusin erota kummastakin suhteestani. Toisessa suhteessani tiesin 3 vuotta aikaisemmin, että halusin erota. Lopulta rupesin käytännön toimiin eron toteuttamiseksi. Olen exän kanssa hyvissä väleissä, mutta emme ole koskaan varsinaisesti keskustelleet eron syistä.
Minulla ei ole kokemusta siitä, miltä sinusta nyt tuntuu, kun olet jätetty osapuoli. Itse kun olin jättäjän roolissa. Eka suhteen jälkeen minulla meni pari vuotta voimakkaissa syyllisyydentunteissa. Voin toki miettiä sitä toisen suhteeni osalta, että jättikö puolisoni minut aikanaan ollessamme parisuhteessa, kun ei huomioinut minua tarpeeksi toivomallani tavalla ja rakkauteni häneen loppui. Minä vain sitten jouduin tekemään ratkaisuni, jotta saisin elämänhaluni takaisin. Mutta kyllä jättäjällä voi olla voimakkaat syyllisyydentunteet ja ei hänelläkään ole helppoa, kun on vielä ottanut vastuun eroamisesta.
Voisitko säilyttää hänet tulevaisuudessa ystävänä ja voisit siten pitää hänet elämässäsi? Voi se joissakin tapauksissa olla vaikeaa, kun tunteet, katkeruus yms. ovat pinnassa. Kumpi on sitten parempi: ei tavata ollenkaan vai säilyttää jonkinlaiset suhteet exään.
Eka eron jälkeen puhuin paljon uuden kaverini kanssa. Eli puhu jonkun kanssa tarpeeksi tästä asiasta, puhuminen auttaa. Sanotaan, että ennen kuin alkaa uuteen suhteeseen, niin pitäisi työstää entinen suhde. Toisaalta voi uusi rakas ystävä olla myös helpotus niin tuskallisessa olotilassa kuin eronkin jälkeen voi olla. Itse haaveilen, että olisi mukava olla uusi suhde siinä mielessä, että ainainen taustalla oleva ahdistus helpottaisi ja tuntisi sellaista toisen ihmisen tuomaa hyvääkin oloa välillä. Eka eron jälkeen minulla oli heti uusi rakastettu mutta nyt toisen eron jälkeen olen ollut vuoden yksin ja se on ollut minulle hyvää itsetuntemuksen opettelun aikaa.
Olisi hyvä, jos voisitte nyt kommunikoida myös asiallisesti, sillä ei toista voi pakottaa elämään parisuhteessa. Rakkautta toista kohtaan voi olla myös se, että antaa toiselle vapauden toteuttaa omia haaveitaan elämässä ja että ei omista toista. On sanonta, että jos kämmenellä on vettä ja sen laittaa nyrkkiin, niin vesi valuu pois kämmeneltä. Mutta jos kämmenen pitää levällään ja siinä on vettä, niin siinä vesi myös pysyy. Jospa antaisit siis tulevallesi exälle vapautta, niin hän huomaa, miten kultainen ihminen olet ja myös myöhemmin osaa arvostaa sinua. Se jää nähtäväksi, mitä tulevaisuus teille yhteisesti sitten merkitsee. Siihen voi paljon vaikuttaa omalla käytöksellään ja kypsyydellään.
Löytäisitkö kriisikeskuksen sivuilta puhelinnumeron, josta voisit varata käyntiajan asuinalueesi kriisikeskukseen, jolloin voisit siellä puhua ongelmistasi jonkun henkilön kanssa. Hän voi sitten ohjata sinua kenties muuallekin. Minä kävin itse juttelemassa muutama viikko sitten. Aika voi järjestyä melko pian. Lisäksi on kaikenlaisia auttavia puhelimia olemassa. Ne voi kyllä tulla aika kalliiksi.