Huono itseluottamus työssä
Hei!
Olen yleensä arka kirjoittelemaan omista asioistani näin julkisesti, mutta nyt päätin rohkaista itseni. Löytäisinkö näin kohtalotovereita, vai olenko tosiaan ainut ihminen, joka on jumiutunut itsensä kanssa täydellisesti tähän tilanteeseen. Olen siis jo kohta viisikymppinen nainen, ja minulla on takanani kolme tutkintoa eri aloilta. Opiskelut ovat sujuneet kohtalaisesti, mutta sitten kun olisi pitänyt siirtyä työelämään, ovat ongelmat alkaneet. Ensinnäkin on ollut vaikea lähteä etsimään töitä, kun on tuntunut etten osaa yhtään mitään, ei kukaan voi minua palkata. Olen yrittänyt etsiä aina jotenkin yksinkertaisia töitä, joissa ei voisi tehdä ainakaan suuria mokia, sillä virheiden tekemisen ja arvostelun pelko on ihan jäätävä. Se on ollut koko ajan läsnä niissä harvoissa töissä, joita olen tehnyt. Toinen asia, mikä työpaikoilla on virheiden lisäksi pelottanut, on ihmisten suhtautuminen minuun. Minulla on jotenkin aina ennakkoajatus, että minusta ei pidetä, koska olen aika hiljainen ja epävarma. Kahvitaukojen keskusteluihin en juuri osallistu ja minusta tuntuu, että ihmisille tulee minusta jotenkin töykeä ja ylimielinen kuva, vaikka syy hiljaisuuteen on siinä, että pelkään tuoda omia mielipiteitäni julki. En ole uskaltanut vaatia edes kunnollista perehdytystä työpaikoilla, ja yksi oppisopimuskoulutus päättyi varmasti osaksi siihen, että en saanut tarpeeksi perehdytystä töihin. Siinä firmassa oli sillä hetkellä ongelmia henkilöstön riittävyydessä ja jäin uutena ihmisenä oman onneni nojaan. Se yhdistettynä siihen, että minusta tuntui koko ajan, etten osaa mitään ja olen hidas oppimaan, sai tilanteen ajautumaan katastrofiin. Olin ollut tuolla työpaikassa lisäksi koko ajan ahdistunut pomosta, joka oli mielestäni pelottava. Siis eihän aikuisen ihmisen pitäisi pelätä tuolla tavalla!
Tuon kokemuksen jälkeen päätin, että on vaihdettava alaa ja lähdin sote-alalle. Se ei ehkä näin jälkikäteen ajateltuna ole näin epävarmalle ja huonolla itseluottamuksella varustetulle ihmiselle kaikkein paras ala, mutta olin sitä jo nuoruudessa miettinyt. Opiskelu sujui ihan ok, vaikka olin kauhean stressaantunut aina välillä, kun en mielestäni osallistunut tarpeeksi aktiivisesti ryhmätöihin yms. Valmistuttuani tein muutaman sijaisuuden ja ne sujuivat ihan hyvin, koska ne olivat aika lyhyitä. Sitten sain pitemmän sijaisuuden ja oli jo valmiiksi epävarma omasta selviämisestäni. Työpaikka oli päiväkodissa ja heti alussa ryhmäni muut työntekijät eivät olleet tyytyväisiä panokseeni. Minusta tuntui, että minulta vaadittiin heti täyttä ammattilaisuutta, vaikka tarvitsin aikaa sopeutua ja tutustua ja ottaa uusi työ haltuun. Lisäksi koin mielestäni epäasiallista kohtelua työkavereiden taholta. Virheistä huomauteltiin minusta tarpeettoman kärkkäästi. Mutta tämähän on vain minun näkökulmani asiasta. Ahdistuin aika nopeasti työpaikassa ja irtisanouduin koeajalla, mikä ei tietenkään ollut järkevää. Olisin voinut ottaa esimiehen kanssa esille tuon kokemani epäasiallisen kohtelun jne. ja voinut pyytää parempaa perehdytystä töihin.
Nyt olen taas miettimässä uutta suuntaa itselleni. Selaan työpaikkailmoituksia, mutta tyrmään ne yleensä nopeasti, koska vaatimukset vaikuttavat liian kovilta. Olen käynyt tässä keväällä yhdessä työkokeilussa, joka onnistui hyvin, koska työ oli aika yksinkertaista ja työkaverit todella ystävällisiä. Tuntuu, että minun pitäisi valita työpaikka työkavereiden perusteella. Jos tunnen oloni hyväksytyksi, työ kuin työ voisi sujua ja pystyisin rennossa mielentilassa oppimaan uusia asioita.
Syitä tähän epävarmuuteen ja huonoon itseluottamukseen voi löytyä nuoruudesta. Yläasteella olin kiusattu jne. Mutta haluaisin jotenkin päästä eteenpäin ja saada itseluottamusta niin, että vielä ennen eläkeikää löytäisin itselleni jonkin työn, jota pystyisin tekemään ahdistumatta ja koko aikaa stressaamatta. Terapiassakin olen käynyt aikoinaan, mutta ei se itseluottamus sieltä löytynyt. Kaikki ystäväni ja läheiseni ovat töissä ja tunnen itseni omituiseksi. Mikä ihme minussa on vikana, kun en voi vain etsiä työtä ja ryhtyä opettelemaan sitä avoimin mielin. Miksi minun pitää jo ennakkoon tuomita itseni epäonnistumaan.
Itsellänikin alkaa tutkintoja kertyä, mutta työitseluottamus on sitten vähän jäänyt, koska työpaikalla pitää perinteisesti olla ihan eri tavalla kuin koulunpenkillä: sanavalmis, muita ohjaistava, ulospäinsuuntautunut. Eikä kyllä auta, että työpaikkojen vaatimukset ovat usein kamalia (esim. vaatimuksena on jonkin ohjelmiston tuttuus, vaikka varmasti oppisi sen nopeasti kun opetettaisi).
Mutta siis, et ole yksin ajatuksinesi. Eikä ihme, ettei töiden haku innosta jos valmiiksikin on huonoja kokemuksia. Mitään neuvoja mulla ei ole, mutta toivotan voimia!
Minä olen alkanut tuntea epävarmuutta myös työelämässä. Uskon, että suurena syynä on itse ala jolla olen työskennellyt.
Työurani ensimmäiset 9 vuotta työskentelin myyjänä kaupassa, tai kerkesin olla muutamassa eri myymälässä, tapasin paljon erilaisia ihmisiä ja työsyhteisöjä. Oltiin tavallaan kaikki yhtä suurta perhettä, yleinen henki oli hyvä ja muiden kanssa oli helppo tutustua ja saada jopa uusia kavereita. Sitten vaihdoin ruokapalvelualalle jolle olin siis alunperinkin ammattikoulusta valmistunut. Olen sitäkin työtä tehnyt nyt 9 vuotta ja olen ehtinyt olla kolmella eri työnantajalla, ja talon sisällä useat keittiöt ovat tulleet myös tutuiksi. Suurimassa osassa paikkoja ilmapiiriasioissa oli enemmän tai vähemmän ongelmia, yhtäkään asiallisesti käyttäytyvää esimiestä en ole tavannut, olen kokenut kiusaamista, seksuaalista ahdistelua, arvostelua... harvassa paikassa saa kiitosta työstään, vain negatiivinen palaute kaadetaan niskaan. Viime vuoden lopulla päätin, että nyt tämä loppuu minun osaltani ja lähden katselemaan muita hommia.
Viimeiset vuodet olen kuitenkin tuntenut sitä jatkuvaa lyttäämistä, ja se on selvästi vaikuttanut omaantuntoon. Aloitin eilen uudessa työpaikassa, ja pelkään koko ajan etten opi mitään ja muut pitävät mua ihan huonona. Vaikka toisaalta ymmärrän, että työ on minulle ihan uusi, en ole vastaavia töitä tehnyt aiemmin ja tottakai oppimiseen menee alussa oma aikansa. Ja aina voi kysyä muilta. Oon aina ollut hyvä oppimaan uusia juttuja tekemällä, mutta silti se olo, että en tule koskaan olemaan tässä hyvä, kummittelee taustalla. Siitä on todella vaikea päästä irti.
Kaipaan itse sitä aikaa, kun työnteko oli hauskaa ja työyhteisö oli toimiva. Haluaisin joskus vielä löytää sellaisen yhteisön.
Hei!
Samanlaisia kokemuksia, huono itsetunto on jäänyt "päälle". Onko Sinulla perhe tai parisuhde? Itsellä epäonnistuminen siinäkin tuli pitkän liiton jälkeen (ero).
Itse tuumin, että olen erityisherkkä ja siksi tarkastelen itseäni liian kriittisesti.
Miten kohtelisit läheistäsi samassa tilanteessa? Luultavasti tukien ja hyväksyen? Entä jos itseä kohtaan voisi olla armollinen myös?
Näitä ajatuksia itse pyörittelen...
Työpaikat ovat rankkoja ja raakoja yhteisöjä etenkin ihmissuhdealalla nykyisin. Pitäisi kehittää "kova kuori" pärjätäkseen ja silti selkään puukottajia voi löytyä. Herkkää ei ymmärretä oikein ja siksi tulkitaan jopa ylimieliseksi ja saamattomaksi.
Korona ei ole lisännyt suvaitsevaisuutta, valitettavasti. Itse olen jo 58 ja ajattelin jotenkin jaksaa eläkeikään 😅. Mitä työtä etsit nyt?
Entä jos vaihdat paikkakuntaa, etenkin jos olet ollut pienellä paikkakunnalla tähän asti. Piirit ovat joskus Sote-alalla pienet...
Tsemppiä!
Nuo taustalla kummittelemaan ilmaantuvat olot uudessa työpaikassa vähenevät sitä mukaa kuin uusia kokemuksia syntyy. Katsoen vaan positiivisiin ei menetä rohkeutta niin herkästi.
Senso58 kirjoitti:
Hei!... Työpaikat ovat rankkoja ja raakoja yhteisöjä etenkin ihmissuhdealalla nykyisin. Pitäisi kehittää "kova kuori" pärjätäkseen ja silti selkään puukottajia voi löytyä. Herkkää ei ymmärretä oikein ja siksi tulkitaan jopa ylimieliseksi ja saamattomaksi.
Miettiessä omia tilanteita töissä, en tiedä kuinka paljon on vaikuttanut siihen, etten ole kokenut 'nokituksia' se, että olen keskittynyt siihen työhön mikä pitänyt tehdä. Kysynyt jos on ollut vaikea kohta. Missä nähnyt aihetta sanoa positiivista, sanonut vaikken olisi tuntenutkaan ihmistä. Ehkä oma ennakkoluuloton asenne, ehkä sillä myös vaikutusta. Eli tavallaan unohtanut itsen miettimisen, ottanut tilanteet kuin ne eteen tulee.
Tuo 'kova kuori' on pelolla hallituissa työpaikoissa tarpeen, mutta jos onkin kyse omassa itsessä olevasta pelonmuurista, se voi olla este, mikä 'darraa' sinua toimimasta ja siten ylläpitää oloa 'hitto en osaa'vaikka vapautuneemmassa olossasi osaisit sen kevyesti.