Hän ehkä itse jossain vaiheessa tajuaa ettei alkoholi sovi hänelle. Minunkin se piti ihan itse ymmärtää ja sitten minusta tulikin täysin raitis, siihen meni kyllä vuosia.
Voisitko soittaa koulun terkkarille ja kysyä voisiko hän puhua poikasi kanssa?
En tässä nyt muuta osaa neuvoa.

Poikasi alkaa olemaan jo siinä iässä että varmaan kannattaa hänen jo olla itse vastuussa tekemisistään, ettei enää vanhemmat huolehdi ja passaa.
Minun poikani sekaantu kaikenlaisiiin porukoihin jo murrosiässä, silloin sille asialle yritin kaikkeni tehdä, vein psykiatrille ja vaikka minne, puhuttiin ja ymmärrettiin yms. muttei siitä mitään apua ollut. Hän teki omat valintansa ja se on pakko hyväksyä. Ehkä tein virheen siinä että aloin liikaa huolehtimaan, olis kait pitäny antaa olla ja antaa pojan itsensä ottaa vastuu tekosistaan.
Puhuahan voi, sanoa, mutta tuntuu ettei nuo lapset usko vanhempiaan. heidän pitää itse saada elää ja kokea omat virheensä ja selvitä niistä.
Jos ei varoituksen ääntä kuuntele niin eihän sitä väkisin voi ketään muuttaa?

Vanhemmat varmaan ovat huolissaan lapsistaan vaikka nämä olisivat aikuisiakin. Eikä minusta sitä välittämistä tarvitse lopettaa. Tietenkin pitää antaa heidän tehdä omat ratkaisunsa, mutta kyllä minusta voi yrittää puhua järkeä. Sanoa vaikka suoraan, että olet hänestä huolissasi ja ehdottaa koulukuraattorille tms. juttelua, että olo helpottuisi. Mitä juomiseen tulee, niin ei kai sitä voi oikein estääkään. Asuuko poika vielä sinun kanssasi? Voit sanoa hänelle, että jos on paha olla, kannattaa hakeutua jonnekin juttelemaan ja että se tulee auttamaan ja helpottamaan hänen oloaan. Toivottavasti asiat järjestyvät ja hän alkaa voida paremmin.

Juu juomisesta olemme jutelleet, mutta viimeksi viime yönä poika oksensi yläkerrassa vessan lattialla kun oli juonut viinaa. En tiedä. Olen yrittänyt vähentää huolehtimista, mutta kuinka voin katsoa vierestä kun poika pilaa elämäänsä?
Lupasi vakaasti saada koulunsa käytyä nyt keväällä ja valmistua merkonomiksi, mutta enpä tiedä kuinka sekin onnistuu.
Armeijan kutsunnat olisivat syksyllä. Lykkäystä hän sai pari vuotta, mutta nyt pitäisi mennä ainakin yrittämään armeijaa. Pojalla on ylipainoa sen verran ettei varmaan armeijassakaan selviä.
On todella vaikeaa katsoa vierestä kun poika tekee hidasta itsemurhaa. Pari kertaa on ollut kuolemakin lähellä kun humalassa ollut niin sekaisin että viillellyt itseään. Ensimmäisellä kerralla oli jopa viety päivystykseen, mutta ei sieltäkään mitenkään asiaan sen syvällisemmin puututtu. Toisella kerralla soitti minut hakemaan itsensä kotiin. Olen yrittänyt keskustella asioista, mutta tuntuu ettei hän halua asioihin mitään parannusta.
Tiedän että monilla on pahempiakin ongelmia lastensa kanssa että tämä kuulostaa hyvin pieneltä asialta, mutta minulle se on suuri asia.