Huolesi on aiheellinen. Valitettavasti tällainen nuorten, sanoisinko eristäytyminen, mielenterveysongelmien vuoksi on yhä tavallisempaa.

Mutta mikä kannattelisi? Tietysti hänen tulee olla yhteydessä psykiatriin, psykologiin, saada lääkitys kuntoon.
Siinä on pian opintotukikin katkolla ellei suorituksia tule. Pitäisikö hakea sairauslomaa?

Jotain mieltä virkistävää. Paikkakunnalta saattaa löytyä vertaistukiryhmiä mielenterveyden häiriöistä kärsiville. Seurakunnalla saattaa olla ryhmiä. SPR:n ystäväpalvelu.

Kiinnostuisiko jostain harrastuksesta että tutustuisi toisiin nuoriin ?
Mitä hän on aikaisemmin harrastanut ?

Vaikka hän on täysi-ikäinen, on sinulla oikeus puuttua hänen elämäänsä ennenkuin on myöhäistä. Pidä yhteyttä ja mene käymään. Ellet itse pääse, olisiko joku muu sukulainen joka kävisi ?

Hei äitinoita! Tunnen tuskasi ja huolesi. Meillä samankaltainen tilanne. Juuri aikuistunut nuori joka opiskelee mutta nyt makaa vaan sängyssä. Kotona kylläkin vaikka oikeasti pitäisi olla asuntolassa ja käydä koulua. Hänellä on koko lapsuus ajan ollut ongelmia oppimisessa ja tunne-elämän kehittymisessä ja itsesäätely taidoissa. Kävi alakouluikäisenä kolmen vuoden psykoterapian.

Nyt on juuri laitettu ulos akuuttipsykan polilta hoitoon sitoutumatomuuden takia. Sai masennusdiagnoosin ja lääkkeet mutta ei niitä lääkkeitä syö. Mä olen ihan avuton kun en saa häneen aina ees puheyhteyttä. Mutisee vaan mennessään. Eikä halua asioistaan kertoa mulle. Onneksi meillä on etsivä nuorisotyöntekijä jonka antaa auttaa itseään. Nyt on menossa sosiaalityöntekijälle. Ja mun hoitaja on päättänyt että helmikuun lopulla istutaan kaikki samaan huoneeseen ja puhutaan mun huolesta ja pojalla ois mahdollisuus puhua omasta huolesta. Tovon että se onnistuu.

Sulle paljon voimia. Lapsen sairastelu (vaikka kuinka muka olisi aikuinen)on rankkaa ja sitä tuntee ittensä ihan avutttomaksi kun suljetaan ulkopuolelle. Ja kun keneltäkään et saa mitään tietoja kun on täysi-ikäisestä kysymys.

Kieltäytyy kaikesta toiminnansta missä pitää olla tai puhua vieraiden kanssa.
Sai koulun alussa apua psykologilta, mutta jätti käyntejä väliin ja hoito on nyt katkolla. Luultavasti hän ei ole maksanut yliopistonterveyssäätiön jäsenmaksua ja psykiatrin aika peruttiin siksi.
Olen yrittänyt antaa tekstiviesteillä ohjeita, kun ei vastaa soittoihin. En siis tiedä ottaako yhtään vastaan kun yritän neuvoa häntä maksamaan jäsenmaksu ja hakeutumaan psykiatrin vastaanotolle tai terveyskeskukseen.

Kysyin, josko hän tulisi takaisin kotiin kun viimeksi olemme puhuneet puhelimessa ja vastaus oli, ettei halua tulla. Kun puhuin opintotuen ja asumistuen menettämisestä, niin hän sanoi, että mitä sitten. Ehkä saan jotain muuta tukea jostain!?

Hän sai nuoruudessa psykoosi-diagnoosin ja minulle sanottiin, että saattaa olla vakavan sairastumisen uhka. Tästä on aikaa 7 vuotta ja ajattelin sen olevan murrosiän vaikeutta. Olen huomannut hänen elostaan, että kaikki siirtymävaiheet ovat hyvin vaikeita hänelle. Epäilin aspergerin mahdollisuutta, mutta kaikki hoitavat tahot ovat poisulkeneet minun mielipiteeni asiasta.

Olen eronnut hänen isästään jo 15 vuotta sitten. Hänellä ei ole kovin läheiset välit isänsä kanssa. Isä oli paljon poissa ja isä ei ole tukenut häntä muutoin kuin rahallisesti. Eivät ole nyt juurikaan yhteydessä toisiinsa. Hän asui vuoroviikoin molempian vanhemman luona.

Raskaalta tämä tuntuu, kun ei tiedä missä mennään.
Yritän mennä hänen luokseen 12 päivä, jos hän suostuu ottamaan minut vastaan.

Kiitos kirjoituksistanne, sekin helpottaa kun joku "kuuntelee"
☺️❤️

Onko mahdollisuutta jotenkin saada joku etsivänuorisotyöntekijä tai joku tukihenkilö auttamaan asiassa. Meillä nyt juuri etsivänuorisotyöntekijä hommasi pojalle ajan psykan polin sossulle toimeentulotuki asiaa varten. Ja varmaan miettivät muutenkin jatkoa. Ja sitten meillä on tän sossun ja mun hoitajan kanssa sellainen yhteinen tapaaminen mihin poika tulee mukaan. Se vähän helpottaa omaa kuormaa kun joku muukin on asiassa auttamassa. Tietysti meillä helppaa se että poika oli aktiivisesti mukana noissa nuorisotyön piireissä ja etsivänuorisotyöntekijä on hänelle entuudestaan tuttu. Etsivälle nuorisotyöntekijälle täällä on ikäraja 27 vuotta että vielä voi auttaa. Muutenhan noista nuorisotyön piireistä tipahtaa kun täyttää 18.

Nyt selvis että makoilee kotona siksi että on saanut porttikiellon koulun asuntolaan. Onneksi hänelle on koululla räätälöity oma opinpolku ja pääsee taas jatkamaan työharjoittelulla. Ja on varmaan sen ajan kotona kun harjoittelu on tässä meidän kylällä.

Toivoisin niin että saisit jostain apua tilanteeseen. Mulla on tukena hoitaja ja sossu. Äidilleni en oo niinkään näistä ongelmista kertonut. Ja pojan isä ei oo seitsemään vuoteen ollut missään tekemisissä meidän kanssa. Pojalle laittaa vähän rahaa ja vastailee sen tekstareihin. Mutta tiedän että tilanne satuttaa poikaa paljon.

Voimia sulle! Ja jaksamista auttamisessa. Ne on nyt siinä iässä etteivät osaa arvostaa äidiltä tulevaa apua. Mäkään en kaikkea ees tietäis mutta jätti loppulausunnon tohon pöydälle avoimena niin lukaisin sen ja teksti repi mua sisuskaluja myöden.

Hei Sakira,
kiitos kirjoituksestasi!

Tuntuu kuin tuska ja huoli jotenkin vähän hellittäisi, kun kuulee ettei ole ainoa, joka painii näiden samanlaisten asioiden kanssa.

Meillä alkoi oirehdinta yläasteella, kun ei poika enää mennyt kouluun. Oli sitten sairaalahoidossa puoli vuotta ja suoritti siellä sairaalakoulussa peruskoulun loppuun hyvin arvosanoin. Lukio jäi kesken samasta syystä, mutta suoritti iltalukiossa opinnot loppuun. Hänen elämänsä on ollut jatkuvaa keskeytymistä ja uudelleen aloittamista. Olen yrittänyt tukea ja kannustaa.

He ovat olevinaan niin aikuisia ja eivät näe omaa nenäänsä pidemmälle. Neuvoja ei oteta vastaan, kun ei vanha mutsi mitään tajua tai tiedä.
Se puhuminen kun on niin iso juttu, toinen ei voi auttaa jos toinen ei edes puhu. Epäilyttää josko hän edes kuuntelee. Vaikea on isoa miestä viedä kouluun, jos ei itse halua. Meilläkin on ollut lääkitys, mutta nyt ei ole, eikä halua käyttää. Monille nuorilla on tuo lääkekielteisyys, vaikka apua siitä olisi. Onko koti samalla paikkakunnalla, kuin asuntola ja koulu ovat?

Laitoinkin s-postiin tuon nuorisotyöesitteen pojalleni ja lisäksi laiton terveyskeskusten yhteystietoja ja mielenterveyssivustoja, joista voisi olla apua.
Esitin hänelle, että menisin jo tulevana maanantaina hänen luokseen, jos vaikka kävisimme yhdessä pyrkimässä vastaanotolle. Vastausta en ole saanut, enkä lähde ennenkuin tiedän ottaako hän minut vastaan. En lähde ajamaan 150 km, jos en pääse sisälle.

Hänellä on ollut täällä yhteyksiä tuohon nuorisotyöjuttuun, mutta kun haki opiskelupaikkaa, niin työpajatoiminta ei kiinnostanut vaan se jäi kesken. Toivottavasti teillä onnistuu ja saatte elämän oikeaan suuntaan.

Minulla ei ole halua puhua näistä ongelmista omille läheisille, sillä minua on syytetty pojan
liiallisesta paapomisesta, mutta jos en minä niin kuka sitten? Ei hänestä ole kukaan muu kiinnostunut tai siitä miten hänellä menee. Oma pää alkaa olla niin tukossa, että ajoittain luulen sekoavani lopullisesti.

Jaksamista sinullekin, toivotaan että asiat järjestyy.