Hoitomuodot ja muuta
Moi. Kirjotin tähän jo kahesti tosi pitkän sekavan tarinan ja pyyhin sen kaks kertaa ja oon täs varmaa pari tuntia soutanu tätä kirjotusta… 😟.
En nyt siis avaa mitään taustaa sen kummemmin.
Sain aikasemmin tossa lähettene psykiatriselle polille, siel halusin terapiaan, joka sitten evättiin aika nopeesti ja sitte ajattelinki jo etten sitä tarvi.
Nyt oli yks heikko hetki ja romahdus ja panikointi. Menin lääkärin reseptin uusinta vastaanotolle ku sattu oleen samana päivänä ja sieltä se varas mulle uuden ajan itselleen siis lääkärille, ei hoitajalle mis olin aikasemmin. Ja se puhu et se terapia asia kannattais ehkä käyttää nyt. …. mitä touhua ?! tuurilla ku kävin eri ihmisen jutuilla niin sitten sitä apua saiski ja en koe sitä enää tarvisevani. Moni muu tarvii sitä enemmän. Sain myös sit masennuslääkkeeseen reseptin. En ole lääkitystä tähänmennessä ottanu vastan, oon lääkeasennevammanen , en halua niitä, pärjään ilman ja inhoan niitä. Mulla ei ole kotona edes buranaa. Olisin suostunu siihen että se olis jotain taikapapuja määränny millä pääsee sen pahimman paniikkikohtauksen tai ahdistuskohtauksen ohi että voi mennä töihin tai mitä tekeekään. Olen lääkkeen ny hakenu ku luulin et se resepti on vaa päivän voimassa, en olis hakenu jos olisin tienny et se on vuoden voimassa … en ole ottanu viel lääkkeitä. Lääke on Optipar.
En tiedä mitä terapiassakaan sanoisin enää, sama jauhanta käyty jo muutaman hoitaja kanssa.
Kertokaa jotka olette enemmän terapiassa tai muussa hoidossa käyny, ja joilla on lääkkeet, kannattaako teidän mielestä siihen tiehen ny lähteä? Uskon tosiaan et jos otan tän lääkityksen käyttöön ja jossainvaiheessa totean ettei se toimi, niin haistatan pitkät kaikille napeille ja lopetan sen ja olen entistä enemmän sekasin😠 … se menee isihen et kohta niitä lääkkeitä lisätään ja on useempia ja lisätään ja siin on tehty sitte yks ongela lisää.
Tää mun kirjotus alkaa taas levitä ihan miten sattuu. Nyt lopetan koska en taida tästä muuten päästä ny irti.. katsotaan mitä ajatuksia tästä tulee jos joku elämänkokeneempi vastaa.
Hei, jos sinusta tuntuu että pärjäät itsekin, ei ole ehkä tarvetta aloittaa terapiaa. Minusta itse kuitenkin useimmitwn parhaiten tietää mutta onhan niitä häiriöitä joissa ei ole sairauden tunnetta. Toisaalta sitten välillä tulee tilanteita, että todella kaipaa sen psykiatriajan ja mahdolliset napit - mitä hyvänsä melkeen. Itselle ihan vastikään kävi juuri näin, meni sen verran oudoksi omat havainnot ja fiilikset.
Pitkäaikaiseen terapiaan en tosin aio suostua esim johkin psykoterapiaan. En koe että jonkun lapsuuden kaivelemisella saavuttaisin yhtään mitään, se on ollutta ja mennyttä, enkä luota kuin kokeneeseen psykiatriin. En välitä nähdä ketään matalamman koulutuksen terapeuttia. Varmasti he osaavat asiansa, mutta kun en luota niin en luota.
Jos sinulla on nappeihin voimakas vastenmielisyys, ehkä se ei ole sun juttu ja on sitä vasta sitten kun sinusta tuntuu että kyllä nyt on pakko.