Hirveä tuska syytöksistä!
Menin naimisiin vasta äskettäin ja sen jälkeen muutin miehelleni. Hän ei ottanut minua kirjoille, joten nyt kun hän heitti minut viikko sitten kämpästään pellolle niin olen koirani kanssa tuuliajolla. On minulla äiti, mutta ei ole kivaa olla siellä kun käy eroprosessia läpi. Kerron jotain viimeaikaisesta toiminnasta ja haluaisin saada mielipiteitä teiltä kaikilta.
Tosiaan ehdin sanoa asunnon irti ja muutta miehelleni. Jossain vaiheessa tajusin, että ei hän otakaan minua hänen luokseen kirjoille ja laitoin kirjat äitini kotiin. Joluna tapeltiin ja olin aika maassa kun en olisi halunnut viettää joulua tapellen. Aattoiltana sanoin miehelleni, että lähden äidilleni että kumpikin saataisiin vähän omaa aikaa ja miettiä tätä tilannetta ja riitaa. Siitä syntyi taas uusi riita ja käski minun hakea viikon sisällä tavarani. 27.12.12 menin sitten takaisin kun olimme edellisenä päivänä jo sopineet puhelimessa asiat joten kuten. Hänen töistä tullessaan ei kestänyt aikaakaan kun alkoi taas jostain tyhjänpäiväsestä uusi riita. Ne pari päivää meni jotenkuten yhteiselolla, mutta sitten 29pv hän lähti jo päivästä riitamme päätteksi ulos kavereittensa kanssa. Illalla tuli muutama tekstiviesti, jossa kysyi onko hänen vosut jo siellä ja jos oon urpo niin voin poistuu heti sieltä, en vastannut yhteenkään viestiin. En lähtenyt ja herra tulikin kotiin aamu viideltä ja ei muistanut koko viestiketjua minkä lähetti ja vannoi umpitunnelissa rakastavansa minua ym. Aamulla heräsin siihen, että hän yritti kömpiä päälle ja kysyinkin maistuuko krapulaseksi nyt kun oli jo pihdannut pari viikkoa. ”mä oon kännis vielä enkä krapulassa” oli vastaus. Nousin ja keitinkahvia ja herra nousi illan suussa vasta ylös. Myönsi olleensa urpo minua kohtaan ja sanoikin ”Lupaan olla parempi aviomies”. No sitä ei kestänyt kuin viikon verran ja alkoi samanlainen arki. Rupesi mököttämään ja nukkui sohvalla ym. Sanoi kyllä rakastavansa minua, mutta enpä sitä huomannut lainkaan. Kaikki vähäinen läheisyys oli jo kadonnut. Päivää ennen ulos lentoani, valehteli minulle ja nauroin asialle mutta en jaksanu alkaa pitää mekkalaa siitä. Sen yön nukkui sohvalla myös. Töistä tullessaan meni suoraan olohuoneeseen ja laittoi oven kiinni, kuulin kuorsauksesta että nukkuu siellä. Menin kauppaan ja tein vain itselleni ruoan, söin ja menin takaisin makuuhuoneeseen. Olin jättänyt keittiöön valot ja hän tuli sammuttamaan ne ja sanoi ”sä kun et maksa sähkölaskua, niin et myöskään valoa käytä” ja muuta samanlaista juttua tuli. Huomasi, että en myöskään enää jaksa olla ystävällinen ja pyytää anteeksi jokaista riitaa jota en ollut aloittanut ja sitten yks kaks PAM, ”painu vit… Täältä mä en jaksa kattoo sua …” Kesken sen kaiken huudon mulle, rupesin pakkaa vaatteitani säkkeihin ja olin jo pyytänyt kaveriani hakemaan pois minut. Sen ajan kun pakkasin, mies oli hiljaa ja kun kyyti tuli niin otin vaatteni ja muita juttujani ja laitoin oven kiinni sanaakaan sanomatta. (Ennen pakkaamista mieheni sanoi, että hae kamasi viimeistään ensi maanantaina.) 20 minuuttia lähtöni jälkeen sain viestin jossa käski minun laittaa avioeropaperit vetämään. Vastasin parin tunnin kuluttua takaisin, että niinkuin tiedät niin minulla on kiire nyt järjestellä asumisia ja muita juttuja , että laittaa itse. Seuraavana päivänä lähdin kaverini kanssa hakemaan lisää tavaroitani, mutta miespä oli ottanut töihin mukaansa kellarinavaimet kiusallaan. No otin mitä mieleeni ja eteeni tuli (omiani) sieltä asunnosta (sänky, keittiönpöytä, pari tuolia ja hyllyä vieläkin siellä) ja lähdin. Nyt tiistaina kysyin viestissä onko tavarani siellä tallella vai ei. Ei vastannut mitään kuin vasta eilen myöhään illalla että on ja tuu hakemaan ja ei oo kiva nukkuu sohvalla ja minun syyni on kun hänen autostaan on jarrulevyt rikki, koska minulla on hänen toisen auton avaimet ja tää auto on ostettu minulle ja hänen nimissään kyllä. Muita syytöksiä sateli ja et olisin häntä syytellyt jostain. Kiitin että kiva kun ilmoitti tavaroistani ja että haen ne kun saan asunnon.
Haluaisin kuulla onko kellään lähelläkään vastaavanlaista kokemusta ja miten riita päättyi. En halua palata takaisin, mutta toki ikävä on kaikesta huolimatta! Ollaan ennen naimisiin menoa oltu kuukausi erossa ja silloin hän ei käyttänyt henkistä valtaa minua vastaan koska asuin omassa kodissa ja silloinkin syytteli kyllä, mutta otti yhteyttä kuukauden kuluttua ja kertoi myöhemmin että oli ikävöinyt minua niin että oli herännyt keskellä yötä ym.. Jotenkin toivon, että hän rupeaa ikävöimään minua taas niin ja tällä kertaa en palaa takaisin, vaikka kuinka olisi tunteita!!
Lisään vielä, että olen ajatellut paljonkin kuolemaa. Onko joskus oikeasti rohkeutta toteuttaa sitä. Olen mielestäni arvoton ihminen! Masentaa ja ahdistaa kaikki ja näinkin vanhana joutuu takaisin äidin helmoille ei asiaa auta yhtään ☹️
Eikä tuossa ole tarkoitusta olla hymyilevä hymiö otsikossa, en vaan osannut poistaa sitä kun vahingossa sitä painoin.
Olen kerran yrittänyt itsemurhaa noin kaksi vuotta sitten puolitosissani, pelkäsin kuolevani ja halusin huomiota. Sitten kun sain huomiota sairaalassa psykiatrilta, pelkäsin että joudun sairaalaan sisälle jossa olisin saanut apua. Rupesi ahistamaan sairaala niin paljon siinä jutellessani, että en muistakaan kuinka hyvin puhuin itseni "vapaaksi".
Mutta kävin kerran tapaamassa sen jälkeen psykatrista sairaanhoitajaa ja sain toisen ajan. Menin sovitulla ajallani ja odottelin 30min. että nimelläni pyydettäisiin sisään. Eipä kuulunut nimeä ja vihdoin koputin oveen. Ei vastausta ja lähdin vastaanottotiskille jossa osattiin kertoa, että ei ole tällä hetkellä tavattavissa ja sain puhelinnumeron johon soittaa ja varaa uusi aika.
Soitin ja jätin soittopyynnön ja sitä soittoa takaisin odotan vieläkin! Se, että odotin sovitulla ajalla siellä ja hoitaja ei ollutkaan paikalla sai jo siinä ajattelemaan, että ei minusta välitetä täälläkään. Olen pelkkä väliinputoaja ja nyt olen nähnyt ja kokenut lisää paljon ja alemmaksi mennyt.
Miksi ottaa yhteyttä ja yrittää saada apua kun kerran ei auteta???
Voi kauhea mitä olet kokenut! Älä missään nimessä mene takaisin. Huomasin että olit kommentoinut omaa kirjoitustani joten ajattelin lukea sinunkin tekstisi. En ole siis mikään neuvomaan miten pitäisi toimia, kun en itsekään ole omasta suhteesta vielä lähtenyt. Mutta onhan tuo nyt ihan älytöntä käytöstä tuolta sinunkin mieheltäsi! Oletteko olleet kauan yhdessä ennen naimisiin menoa, oliko silloin kaikki ok? Olen minäkin miettinyt samoja asioita kuin sinä, etten ole minkään arvoinen ja haluaisin kuolla, mutta olen käynyt psykologilla ja kavereideni kanssa paljon jutellut ja he saivat minut ajattelemaan toisin. Todella ikävää jos et ole apua edes saanut, tätä tämä taitaa olla täällä suomessa tämä mielenterveystyö nykyisin, ihan sanonko mistä...Olen miettinyt myös että voisikohan mistään terapiastakaan olla apua tällaisille tapauksille kuin sinun ja minun mies ovat? Siis jos meinaa parisuhdetta jatkaa.
onneton_nainen kirjoitti 25.1.2013 8:41
Voi kauhea mitä olet kokenut! Älä missään nimessä mene takaisin. Huomasin että olit kommentoinut omaa kirjoitustani joten ajattelin lukea sinunkin tekstisi. En ole siis mikään neuvomaan miten pitäisi toimia, kun en itsekään ole omasta suhteesta vielä lähtenyt. Mutta onhan tuo nyt ihan älytöntä käytöstä tuolta sinunkin mieheltäsi! Oletteko olleet kauan yhdessä ennen naimisiin menoa, oliko silloin kaikki ok? Olen minäkin miettinyt samoja asioita kuin sinä, etten ole minkään arvoinen ja haluaisin kuolla, mutta olen käynyt psykologilla ja kavereideni kanssa paljon jutellut ja he saivat minut ajattelemaan toisin. Todella ikävää jos et ole apua edes saanut, tätä tämä taitaa olla täällä suomessa tämä mielenterveystyö nykyisin, ihan sanonko mistä...Olen miettinyt myös että voisikohan mistään terapiastakaan olla apua tällaisille tapauksille kuin sinun ja minun mies ovat? Siis jos meinaa parisuhdetta jatkaa.
Oltiin melkein 3 vuotta yhdessä ja suhteen aikana oli kriisejä ja pari kertaa n. kuukauden breikki, joista molemmilla kerroilla olin varma, että suhe oli loppu ja paluuta ei ole. Kummatkin breikin aikana sääti omiaan ja niistä yhteen paluun aikana puhuttiin ja molemmista tuntui pahalle, että on ollut muiden kanssa. Näistä päästiinkin yli ja niistä ei ole jäänyt mitään ongelmia. Luotto on pelannut aina meillä toisiamme kohtaan. Mutta mieheni on jäänyt kiinni siitä, että heti kun on päätetty suhde, niin hän on mennyt nettitreffi sivuille. Tosi inhottavaa ajatella, että kun minusta pääsee eroon, niin heti uutta putkeen ja vielä netin kautta. Taitaa nytkin olla kirjautuneena jonnekin senssilinjoille.
Mieheni ei näe omia vikojaan lainkaan. Kaikki on minun syytä ollut aina. Olen muutaman kerran sitä pyytänyt pyytää minulta anteeksi ja silloinkin vastahakoisesti sen tekee ja ilman mitään tunnetta. On ehdottanut yksin minulle terapiaa, mutta hän ei niihin lähde. Paljon on miehessä narsistin oireita ja eihän narsistit yleensä huomaa kuin muitten viat!
Kaiken tämän jälkeen vaikka rakastankin häntä, en voisi luottaa siihen. Olen menettänyt asunnot ja kaikki. Hän on välinpitämätön ja tälläkin hetkellä kun tietää, että olen hankalassa tilanteessa niin ei välitä!
Sain ajan kriisikeskukseen heti alkuviikosta ja toivon siitä olevan apua. On tuskaa käydä eroprosessia kun ei ole omaa rauhaa ja asuntoa.