Himohamstraajan elämää
Olen eläkkeellä, sairauksia, ei juuri kavereita, koska en juo enkä käy tansseissa tai kapakoissa.. monesti niin väsynyt, että en paljoa mitään saanut aikaan tai kiinnostanut mikään.
Ennen seurasin enempi telkkaria, erilaisia keskustelupalstoja, facebookkia. Kävin vain pakolliset kaupat ja apteekit, mutta noin kolme vuotta sitten aloin innostumaan enempi jotain muutakin sisältöä saamaan elämääni.
Päätin vain, että nyt on pakko olla ulkonakin ja entinen harrastus valokuvaus nousi taas esiin, se vei mua ulos aina vaan enempi ja enempi ja sen myötä into lisääntyi ja kuinka nautinkaan olla ulkona ja aivan kuin näkisin kaiken eri tavalla ja kuvasin joka suuntaan, kesällä enimmäkseen, oikein jo odotin aamua että mihin taas suuntaisin, matkat piteni ja voimaa kertyi.
Nyt sitten iski valtava tarve saada uusia vaatteita, jotka motivoi lisää ulosmenoa, siinä mulla vaan meni aivan liiallisuuksiin ja en enää loppuja tilauksia hakenutkaan ja entisistä piti luopua, että mahtuu uusia.
Yhden ison kasan sain jo pois ja vielä on pakattavaa, sain henkistä tukea, että tajusin ja ei niin pahalta tunnu enää luopua jostain. Sen huomasin kun ennen ostin aina jotain makeaa, suklaata, karkkia, keksiä jne. joilla mielihyvää, niin nyt kun niitä vaatteita nettimyynnistä ostellut, niin nuo herkut poistuneet lähes kokonaan.
Vielä olen juuri alkanut käymään läpi turhia tavaroita ja pakkaamaan pois ja uudet nyt esillä ja sinnittelen nyt, etten enää osta mitään. Ihan helppoahan tämä ei ole, mutta pakko että mahdun tänne kotiini.
Kaikki oli melko pimeää ja tylsää vielä nuo muutama vuosi sitten, mutta niin se vaan jostain valoa alkoi näkymään tunnelin päässä. Näin tällä kertaa ja nyt löysin tämän foorumin, jos voisi vaihtaa kokemuksia.🌻🙂🌻
Hienoa että löysit tänne tiesi. Minäkin olen jo toipunut pahimmasta ja saanut elämään jotain muutakin kuin masennuksen aiheuttamaa.
Minä hurahdan aina välillä kaikenlaisiin käsitöihin tai maalaa tuherran jotain. kamera on minullakin usein mukana ja vihko sekä kynät, jos vaikka hyvä paikka luonnosteluun tulisi vastaan. Olen käynyt kursseja maalaamisesta, varsinkin silloin kun oli pahin aika menossa tämä maalaaminen auttoi pysymään hengissä ja siitä sain iloa. Sekä kirjoittaminen. Rustasin runoja, onneksi vain pöytälaatikkoon. Kuten huomaat edelleen aikalailla vähättelen itseäni että osaisin jotain noista mistä tykkään tehdä. mutta kait se kuuluu tähän, ettei itseään kovin korkealle uskalla nostaa osaamisessa.
Tuo kuulosti ihanalta että olet uusinut vaatekaappisi. Minunkin pitäisi. Mutten uskalla, tai en kehtaa, enkä tiedä mitä minulle sopisi. Ostaminen on vaikeaa ollut aina, kun haluan että sama vaate pysyy hyvänä kauan, etten tuhlaa rahaa turhuuksiin, olen näet nuuka ja hamstraaja siinä suhteessa etten uskalla kovin helposti mitään nakata pois, vaan käytän liian tarkkaan vaatteet. Mutta ostankin vain sellaisia jotka eivät mene muodista pois. Ja pukeudun mahd. huomaamattomasti, kadehdin toisia jotka uskaltavat pukea kauniisti ja huomiota herättävän kauniisti, olisin pelosta jäykkänä jos laittaisin jotain tosi hienoa päälle. Jännittäminen, ujous ja arkuus, sekä paniikki eivät minusta kait koskaan lähde, olen vain oppinut ne hyväksymään itseeni kuuluvina ominaisuuksina. Joskus vain tympäisee kun en saa sanaa suustani ja muut luulee että olen ylpeä tai muuten typerä. Tänäänkin pitäisi mennä sukujuhlaan, pelottaa jo etukäteen kuinka taas olen hiljainen ja puhumaton, se nolottaa, vaikka mielelläni kyllä kuuntelen kun toiset höpöttää ja puhuu, voihan se olla ettei kukaan edes huomaa etten ole puhunut sanaakaan.
Kerran olen sen kokenut että hurahdin ostamaan kalliita vaatteita ja kenkiä, se oli melko pian kun olin jäänyt sairauslomalle. Muistan että olin jonkin kumman tunteen vallassa. Onneksi se loppui lyhyeen.🙂