Asuu minussa, on minä, ja minä olen se. Olen ollut hoidossa yli kymmenen kertaa ja asunut suljetussa laitoksessa 1/4 osan elämästäni. Ja lääkärit taikka hoitajat eivät löydä sitä. Perus skitsofrenia diagnoosin löivät mutta kyse ei ole siitä.
Olen eristänyt itseni muista ihmisistä heidän turvallisuutensa vuoksi. Minulla on naisystävä ollut kauan, mutta yöt hän nukkuu eri huoneessa. Minä nukun toisessa huoneessa jonka olemme rakentaneet sellaiseksi etteivät tämän ruumiin voimat riitä murtamaan tietä ulos.
Päivällä en yleensä muutu, mutta öisin niin käy liian usein. Haluan vapauden. Mitä teen?
Rina kirjoitti 29.4.2016 12:51
Esitit kysymyksen, johon ei ole helppoa vastata sen vuoksi, että mulle tuollainen tilanne kuvaamastasi toisesta todellisuudesta on vieras. Yritän kuitenkin pilkkoa automaationi havainnoiksi, joista selviää, miten selviän vahingollisista impulsseista (eli versiosta omasta itsestäni).
Ajatus vaikkapa kallioon ajamisesta on impulsiivisen ja vahingoittavan minän ajatus ( siis yksi "versio minästä". Siihen on olemassa syynsä,miksi tämä itseäni vahingoittava minän osa on päässyt kehittymään ja niitä syitä olen pohtinut muissa ketjuissa, joten ei niistä sen enempää.
Näennäisen normaali päiväminäni kykenee kuitenkin neuvottelemaan asiasta niin ettei vahingoittavan minuuden osan aie pääse toteutumaan. Eli nämä kaksi minän eri osaa ovat tietoisia toisistaan, ja myös sillä tavalla, että kontrolli on näennäisellä päiväminällä.
Kun olen tietoinen vahingoittavasta minästä, en ainoastaan saa sitä luopumaan itseni tuhoamisesta, vaan voin myös vaikuttaa siihen myötätunnolla ja lohdutuksella niin että sen vaikuttimet tehdä pahaa minulle kutistuvat.
Itseään vastaan ei voi taistella, vaikka se tuntuu usein ainoalta vaihtoehdolta. Se on kuin peili: mitä enemmän huidot, sitä varmemmin vastapuoli huitoo _ yhtä nopeasti ja yhtä voimakkaasti.En tiedä, vastasiko tämä mitenkään kysymykseesi. Mukavaa päivänjatkoa sinulle, kirjoittele lisää 🙂🌻
Vastasi kysymykseen. Katsotaanko osaanko vastata siihen mitä Sinä kysyit.
Tuo viittaus "impulsiivisen ja vahingoittavan minän" herätti ajatuksia. Käyttäessäsi "minä" termiä kahdesta erilaisesta tavasta ajatella ja liittäessäsi "vahingoittavan" - sanan siihen koen ymmärtäväni että se on omassa mielessäsi selkeä käsite ikäänkuin negatiivisesta/pahasta versiosta sinun ajatusmaailmaasi. Ikäänkuin toisesta persoonasta puhuisit. Näinollen voin myös olettaa että olet asettanut itsellesi moraaliset rajat tekojen ja ajatusten hallitsemiseen.
Ihmismieli pyrkii tekemään todeksi aistimiaan asioita. Pidemmälle vietynä myös pitämään totuutena esimerkiksi kuulemaansa juttua tai lukemaansa uutista. Tämä todentaminen tapahtuu logiikan ja matematiikan (lähinnä alitajuisen todennäköisyyslaskennan) avulla. Logiikka lienee jokaisella erilainen, pohjautuen varhaisempiin kokemuksiin mitä muistista löytyy, mutta se on ns. normit täyttävällä ihmis-yksilöllä aina looginen. Looginen logiikka.
Ongelma on kielioppi. Totuus on sanana asia joka käsitetään jokaiselta kannalta täysin loogiseksi, selkeäksi ja paikkansapitäväksi asiaksi. Faktaksi.
Totuus on kuitenkin ihan muuta sillä se on usein epälooginen, epäjohdonmukainen, epärealistinen. Ja etsiessään ratkaisua ongelmaa, ihminen etsii usein "totuutta", etsiessään "totuutta" ihminen tekee sen nimenomaan yrittäen löytää loogisuutta jota "totuudessa" ei välttämättä ole, logiikka johtaa sinut Totuuden luokse, mutta "totuus" (Se ehkä epälooginen lopputulos.) Ei löydy, vaan löydät jotain muuta.
Ja onko se sitten mitä tarvitsit, se Totuus. Vai tarvitsetko edetäksesi sen "totuuden".
En pysty kerralla selittämään "todellisuus" käsitettä niinkuin sen ymmärrän, mutta yritän näyttää mistä löydät sen mitä ajattelen.
Käsityksemme "totuudesta" ja logiikasta on suhteessa tulkintaamme maailmasta. Emme ole maailman ulkopuolella havaitsemassa sitä, vaan kuulumme siihen ja pyrimme kuvaamaan, laskemaan ja mittaamaan sitä omin käsittein. Olemme siten myös vangittuja omaan havaintomaailmamme, enkä siksi kuvaisi havaintojamme sanalla "totuus" yhtä vähän kuin hyönteisen kokema maailma on "ainoa ja oikea totuus".
Oma "totuuteni" koostuu oppimastani ja kulttuurista, jossa elän. Pidän ensimmäisenä mainittua ihmisen yrityksenä lähentyä totuutta. En pidä edes olennaisena, mikä absoluuttinen totuus olisi. Sen löytäminen on vähän sama asia kuin että ihmisen aivoista voitaisiin uuttaa ajatukset johonkin lasiastiaan, ja tarkastella niitä ajatuksia ikäänkuin ihmisen aivoista erillään. Eli täysin absurdi juttu.
Rina kirjoitti 2.5.2016 13:42
Käsityksemme "totuudesta" ja logiikasta on suhteessa tulkintaamme maailmasta. Emme ole maailman ulkopuolella havaitsemassa sitä, vaan kuulumme siihen ja pyrimme kuvaamaan, laskemaan ja mittaamaan sitä omin käsittein. Olemme siten myös vangittuja omaan havaintomaailmamme, enkä siksi kuvaisi havaintojamme sanalla "totuus" yhtä vähän kuin hyönteisen kokema maailma on "ainoa ja oikea totuus".
Oma "totuuteni" koostuu oppimastani ja kulttuurista, jossa elän. Pidän ensimmäisenä mainittua ihmisen yrityksenä lähentyä totuutta. En pidä edes olennaisena, mikä absoluuttinen totuus olisi. Sen löytäminen on vähän sama asia kuin että ihmisen aivoista voitaisiin uuttaa ajatukset johonkin lasiastiaan, ja tarkastella niitä ajatuksia ikäänkuin ihmisen aivoista erillään. Eli täysin absurdi juttu.
Tulkintamme maailmasta pohjautuu logiikkaan aiemmasta, joka on logiikkaa tulevaisuudessa ja muokkaa tulevaisuuden käsitysten perusteista uutta logiikkaa sitä seuraavia tilanteita varten, oikeassa olet.
Matemaattisesti näen kolme ongelmaa jotka on ratkaistava ennenkuin voimme lähestyä sitä "absoluuttista totuutta"
Ensinmäinen on se että onko kaikkeus parillinen vai pariton. Molemmat mahtuvat samalle janalle, mutta parittomassa kaikkeudessa keskiarvo (keskikohta janalla) on konkreettinen numero "0". Sensijaan parillisessa on myös se keskiarvo, janan keskikohta, mutta se ei ole konkreettinen. Tämän selvittäminen lähinnä vahvistaisi sen onko kaikella ollut joskus alku, vai onko niin ettei alkua ollut ja on vain loppu.
Toinen ongelma on ihmiset. Jos jokainen ihminen merkitään erilaiseksi numerosarjaksi, on silloin olemassa mahdollisuus että jokainen on yksilö (kuten asia käsitetään) mutta on myös mahdollisuus että olemme yksi ja sama olento josta jokainen elävä ihminen on erillinen versio. Mikäli taas tietyt ihmiset merkitään samanlaisena numerosarjana silloin tilanne on todella pelottava ja en halua ajatella sitä.
Kolmas ongelma liittyy tietoon. Tämä on naurettavan yksinkertainen kaava, mutta yleensä asiat ovatkin.
Jos on yksi (1) tieto, ja henkilö joka sen tietää kertoo sen henkilölle jolla on aiheesta kaksi (2) tietoa, niin käykö silloin niin toisella henkilöllä onkin kolme(3) tietoa, vai murtuuko kaksi (2) tietoa sen yhden(1) tiedon vaikutuksesta pienemmäksi. Tämä on tärkeää lähinnä sen mainitsemasi ajatusten "uuttamisen"ja tutkimisen kannalta, sillä ajatukset ovat sähköä. Sen varauksen voi poistaa aivoista kokonaan tai sitä voi johtaa jonnekkin. Näinollen sitä voisi myös tutkia ja tulkita, mutta siinä on paljon miettimistä miten sen varauksen saa käännettyä esimerkiksi puhekieleksi tai kuvaksi.
Hei pitkästä aikaa🙂. En välttämättä pysy ihan kärryillä, sorry, mutta en ymmärrrä, miksi yhden henkilön tieto1 "mansikka", toisen henkilön tiedot; tieto2 "punainen", tieto3 "marja" jotenkin yhdistyessään vähenisivät. Pikemminkin 2+1 tiedon suhteen on 4, eli kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Vähän niinkuin maailmankaikkeudessa on ulottuvuuksia enemmän kuin tuntemamme. Eikö myös se kaaosteoria viittaa siihen, että epäjärjestys lisääntyy, eikä vähenny.
Tuo numerosarjajuttu ei ole ihan alaani..En ainakaan ajattele, että maailmankaikkeuden olennot voitaisiin typistää ihmisiin tai johonkin jumaluuteen. Mulle jako on elolliset ja elottomat. Tässä jaottelussa siis hyönteinen ja ihminen ovat samaa tavaraa. Maailmankaikkeutta sinänsä voitaisiin pitää "yhtenä", mutta en oikein osaa kuvitella sitä olennoksi. Yksinkertaisista palikoista syntyy vain runsas kudelma. Sitäpaitsi maailmankaikkeuksia nykyteorian mukaan on useita. Jos olennolla tarkoitat tietoisuutta, niin en ole varma, tarviiko itse maailmankaikkeus sitä. Vaikka itsestään tietoisia olemmekin vaikkapa kissojen ja koirien ohella, niin mielestäni se ei edellytä tietoista maailmankaikkeutta.
Jos ratkaiset ajan salaisuuden eli miksi se menee vain yhteen suuntaan, niin kerro minulle 🙂 ja muillekin. Jotenkin tuo aika on kiehtova ja ydinkysymys. Matikka mulla ei ole järin hallussa, joten joudut tyytymään näihin pohdintoihin 🙂🌻
Rina kirjoitti 9.5.2016 15:0
Hei pitkästä aikaa🙂. En välttämättä pysy ihan kärryillä, sorry, mutta en ymmärrrä, miksi yhden henkilön tieto1 "mansikka", toisen henkilön tiedot; tieto2 "punainen", tieto3 "marja" jotenkin yhdistyessään vähenisivät. Pikemminkin 2+1 tiedon suhteen on 4, eli kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Vähän niinkuin maailmankaikkeudessa on ulottuvuuksia enemmän kuin tuntemamme. Eikö myös se kaaosteoria viittaa siihen, että epäjärjestys lisääntyy, eikä vähenny.
Tuo numerosarjajuttu ei ole ihan alaani..En ainakaan ajattele, että maailmankaikkeuden olennot voitaisiin typistää ihmisiin tai johonkin jumaluuteen. Mulle jako on elolliset ja elottomat. Tässä jaottelussa siis hyönteinen ja ihminen ovat samaa tavaraa. Maailmankaikkeutta sinänsä voitaisiin pitää "yhtenä", mutta en oikein osaa kuvitella sitä olennoksi. Yksinkertaisista palikoista syntyy vain runsas kudelma. Sitäpaitsi maailmankaikkeuksia nykyteorian mukaan on useita. Jos olennolla tarkoitat tietoisuutta, niin en ole varma, tarviiko itse maailmankaikkeus sitä. Vaikka itsestään tietoisia olemmekin vaikkapa kissojen ja koirien ohella, niin mielestäni se ei edellytä tietoista maailmankaikkeutta.
Jos ratkaiset ajan salaisuuden eli miksi se menee vain yhteen suuntaan, niin kerro minulle 🙂 ja muillekin. Jotenkin tuo aika on kiehtova ja ydinkysymys. Matikka mulla ei ole järin hallussa, joten joudut tyytymään näihin pohdintoihin 🙂🌻
"En välttämättä pysy ihan kärryillä, sorry, mutta en ymmärrrä, miksi yhden henkilön tieto1 "mansikka", toisen henkilön tiedot; tieto2 "punainen", tieto3 "marja" jotenkin yhdistyessään vähenisivät. Pikemminkin 2+1 tiedon suhteen on 4, eli kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa."
Tämä on loistava esimerkki juuri siitä mitä tarkoitin, ja nyt en tahdo loukata Sinua, Rina, mutta uskoisin että pystyn selittämään mitä tarkoitan "murenemisella".
Tieto1: Mansikka lienee molemmilli sama ja fakta, se on kieliopillinen nimitys Mansikalle.
Tieto2: Punainen ei ole tietoa, vaan se on informaatiota (vahvistamaton tieto). Loogisestihan mansikka on punainen, mutta se on näköaistista riippuva asia, ja siksi en henkilökohtaisesti voi pitää sitä varmana. (Olen myös nähnyt keltaisia mansikoita mutta se on geenimuuntelua/jalostamista joten ei lasketa sitä)
Tieto3: Marja, on väärä, sillä Mansikka ei ole marja. Käsittääkseni on tehty jopa väitöskirjoja siitä mikä Mansikka on.
Mutta tosiaankin tarkoitus oli vain havainnollistaa kuinka ajattelen asioita, en todellakaan tahdo ryhtyä väittelemään siitä mikä mansikka on. Tai mistään muustakaan, pidän kehittävistä keskusteluista enemmän kuin väittelyistä.
"Eikö myös se kaaosteoria viittaa siihen, että epäjärjestys lisääntyy, eikä vähenny."
Mikäli puhut entropiasta niin silloin se on niin että epäjärjestys materiassa lisääntyy. Entropian mielenkiintoisin puoli mielestäni on se että pysyykö se yllä tarpeeksi kauan. Viittaan tällä siihen että "epäjärjestys" kehittyessään tarpeeksi pitkälle saavuttaa ennenpitkää "absoluuttisen epäjärjestyksen" mikäli alueen (jossa se tapahtuu) rajat eivät laajene. Mikäli kaikki olisi niin sotkeutunut, sulautunut, epäjärjestäytynyt keskenään niin suuresti ja laajasti kuin vain voi, että yksikin seuraava liike olisi lähempänä alkupistettä kuin epäjärjestystä (alkupisteeseen nähden) on silloin täydellisestä kaaoksesta syntynyt niin täydellinen epäjärjestys että siihen syntyy logiikka, ja näinollen se on täydellisesti järjestyksessä. Ja kaikki tämä olettaen että on ollut olemassa alku ja lähtöpiste. Mikäli ei ole niin silloin tästäkään ei mikään pidä paikkaansa. Tai jos kaikkeus laajenee liian nopeasti entropiaan nähden. Silloinkaan entropia ei voi saavuttaa "absoluuttisuutta"
Matematiikka Sinulla on hallussa erittäin hyvin. Suurimmalla osalla ihmisistä on, sanovat vain ettei ole. Jo pelkästään päivällä kaupungin läpi kävellessäsi aivosi arvioivat matemaattisesti riskejä, mahdollisuuksia, etäisyyksiä... Koulussa matematiikka keskittyy siihen että opit numeroilla kirjoittamaan toiselle ihmiselle ymmärrettävään muotoon jonkun laskun minkä olet päässäsi tehnyt. Ihminen ei keksinyt matematiikkaa, vaan löysi sen. Se on luonnossa ja materiassa yleispätevä "kieli" jota lukemalla voi määrittää asioita.
Esimerkiksi elollisesta ja elottomasta. Vesi on elotonta. Se on palanutta typpeä. Ja silti kaikki elollinen tarvitsee sitä eläkseen.
P.S. Aikaan voin perehtyä eri viestissä. Kaikki "todellisuus" jututkin liittyvät kiinteästi aikaan, tulisi liian pitkä viesti jos nyt lähtisin kirjoittamaan.
Ja vielä ohi viestin aiheen, olen voinut hieman paremmin viime päivinä. Lääkemuutokset toimivat ja kykeneen taas paremmin toimimaan.
Korjaan omaa viestiäni sen verran, että VESI on palanutta VETYÄ, ei TYPPEÄ. Olin ajatuksissani aiemmin.
Jep, mansikka ei ole marja, vaan turvonnut kukkapohja. Ja punainen on se valon aallonpituus, jota mansikka heijastaa niin, että aistijärjestelmämme näkee punaista. Jokainen ihmisen kuvaama, ihmisestä riippumaton fakta on myös kielellinen. Vaikka luonnossa asiat ja kaavat näyttävät toimivan tietyn logiikan mukaan, matemaattinen ilmaisu on ihmisen ihan oma keksimää. Ihminen siis keksi matematiikan kuvatakseen luonnon fysikaalisia ilmiöitä. Elollisen elottomasta erottaa solu(t) ja niiden rakenne, ja muut elolliseen kuuluvat ominaisuudet kuten kyky lisääntyä, aineenvaihdunta jne. Rakennuspalikat ovat tähdistä lähtöisin niin elollisten kuin elottomienkin. Evoluutio teki meistä ihmisestä matemaattisia kuin kielellisiäkin. Olemme siis sopeuma vallitseviin oloihin, emmekä mitenkään ulkopuolella "havainnoimmassa". Pysyäkseen lajina hengissä ihmisen on osattava arvioida vaikkapa nopeuksia tai riskejä. Muutoin tulee leijona ja syö.
En todellakaan osaa ottaa kantaa saati että minulla olisi minkäänlaista kompetenssia pohtia,, mihin entropia lopulta johtaa🙂. Kemiaa olen lukenut jonkin verran, mutta lähinnä orgaanista kemiaa. Fysiikka ei ole minulle kovinkaan tuttua, ja pidän sitä vaikeana. En siis oikein pysty vastaamaan sinulle, enkä ainakaan osaa väitellä minua lahjakkaampien ihmisten kanssa. Mistään kirjoituksistasi en kuitenkaan loukkaannu. Olet matemaattisesti ja filosofisesti lahjakas, ja mietinkin, oletko opiskellut alaa. Ei sinun ainakaan kannata pitää "kynttilääsi vakan alla", kun pohdiskelet vaativia asioita.
Mukavaa kaikenkaikkiaan, jos olet tuntenut olosi paremmaksi. 🙂 Niin minäkin. 🙂
Rina kirjoitti 10.5.2016 15:52
Jep, mansikka ei ole marja, vaan turvonnut kukkapohja. Ja punainen on se valon aallonpituus, jota mansikka heijastaa niin, että aistijärjestelmämme näkee punaista. Jokainen ihmisen kuvaama, ihmisestä riippumaton fakta on myös kielellinen. Vaikka luonnossa asiat ja kaavat näyttävät toimivan tietyn logiikan mukaan, matemaattinen ilmaisu on ihmisen ihan oma keksimää. Ihminen siis keksi matematiikan kuvatakseen luonnon fysikaalisia ilmiöitä. Elollisen elottomasta erottaa solu(t) ja niiden rakenne, ja muut elolliseen kuuluvat ominaisuudet kuten kyky lisääntyä, aineenvaihdunta jne. Rakennuspalikat ovat tähdistä lähtöisin niin elollisten kuin elottomienkin. Evoluutio teki meistä ihmisestä matemaattisia kuin kielellisiäkin. Olemme siis sopeuma vallitseviin oloihin, emmekä mitenkään ulkopuolella "havainnoimmassa". Pysyäkseen lajina hengissä ihmisen on osattava arvioida vaikkapa nopeuksia tai riskejä. Muutoin tulee leijona ja syö.
En todellakaan osaa ottaa kantaa saati että minulla olisi minkäänlaista kompetenssia pohtia,, mihin entropia lopulta johtaa🙂. Kemiaa olen lukenut jonkin verran, mutta lähinnä orgaanista kemiaa. Fysiikka ei ole minulle kovinkaan tuttua, ja pidän sitä vaikeana. En siis oikein pysty vastaamaan sinulle, enkä ainakaan osaa väitellä minua lahjakkaampien ihmisten kanssa. Mistään kirjoituksistasi en kuitenkaan loukkaannu. Olet matemaattisesti ja filosofisesti lahjakas, ja mietinkin, oletko opiskellut alaa. Ei sinun ainakaan kannata pitää "kynttilääsi vakan alla", kun pohdiskelet vaativia asioita.
Mukavaa kaikenkaikkiaan, jos olet tuntenut olosi paremmaksi. 🙂 Niin minäkin. 🙂
"Vaikka luonnossa asiat ja kaavat näyttävät toimivan tietyn logiikan mukaan, matemaattinen ilmaisu on ihmisen ihan oma keksimää. Ihminen siis keksi matematiikan kuvatakseen luonnon fysikaalisia ilmiöitä."
Tartun tähän, kaikella ystävyydellä. Kaikki, kaikessa, kaikkialla materiaalisessa/aistittavissa olevassa kaikkeudessa toimii loogisesti ja täysin matemaattisesti. Kuten varmastikin tarkoitit niin "keksiessään" matematiikan ihminen teki siitä työkalun itselleen. Mutta tosiaankin matematiikka josta puhun on ollut olemassa ennenkuin yksikään ihminen on voinut sitä löytää.
Ongelmaksi matematiikan ymmärtämisessä muodostuu pian se, että sitä on tutkittu kauan, ja pitkän aikaa sitä on myös lähestytty "vanhan tiedon pohjalta", se tarkoittaa sitä, että jos menneisyydessä virheellinen oletus on hyväksytty, ja sen pohjalta on luotu uutta, on mahdollista että nyt vuosikymmeniä tai vuosisatoja tai vuosituhansia myöhemmin olemme päätyneet todella kauas siitä minne olisi pitänyt. Tämänkin voi selittää matemaattisesti ja laitan sen tähän alle:
[Jokainen numero kuvastaa tehtyä keksintöä. Käytän + merkkiä kuvaamaan uuden tiedon siirtämistä tulevaan)
2+3+4+5+6+7 = 27 (Eli 27 kuvastaa käsitystä matematiikasta nykyään)
2+3+8+9+10+11 = 43 (Eli 43 kuvastaa käsitystä matematiikasta nykyään)
Laskutoimitukset etenevät muuten samalla tavalla, + merkin jälkeinen keksitty numero on 1 enemmän kuin edeltävä, mutta aiemmin "3" jälkeen keksitty "4" ylemmässä laskussa, onkin keksitty että se on "8" alemmassa laskussa.
Eli 1 väärä oletus muutti tuloksen 27:stä 43:meen
Lopputulos eroaa valtavasti, jo noin pienestä muutoksesta, lyhyessä kaavassa. Joten voi miettiä miten paljon tulos on voinut muuttua jos laskutoimitus on paljon, paljon pidempi, ja siinä on myös muitakin kuin + merkkejä.
Mutta koen että puhun liikaa matematiikasta, puhun mielelläni muustakin. Minulla vain on suuri pakkomielle tällaisiin asioihin, anteeksi siitä.
En ole opiskellut näitä asioita mistä olen puhunut, mikäli tarkoitat jonkunlaista koulua. Peruskoulun sain aikoinaan suoritettua loppuun kun olin nuorten psykiatrisella suljetulla. Keski-arvo taisi olla noin 6,5. Sen jälkeen en ole mihinkään kouluun pystynyt. Olen yrittänyt ammattikoulua muutaman kerran, mutta se sosiaalinen kehä siellä on hankala asia minulle. Tunnistan kyllä urokset joilla on hierarkiassa korkeampi asema, mutta en pysty nousemaan ylöspäin siinä systeemissä koska he eivät kohtaa minua yksin, vaan useamman hengen porukassa ja he myös vetoavat joidenkin muiden sosiaalisten piirien ihmisiin ikäänkuin uhkauksena minulle. Koen siis ympäristönä ammattikoulun hankalaksi mutta myös ristiriitaiseksi ja sekavaksi.
Tällä hetkellä minulla on vireillä opiskelumuoto joka on sovitettu minulle sopivaksi, mutta se ei ole vielä alkanut. Myös se että ruumiini kerryttää ikävuosia vaikeuttaa opiskelu mahdollisuuksia, en ole enää ihan niin nuori että kouluun ensisijaisesti kuuluisin.
"En siis oikein pysty vastaamaan sinulle,enkä ainakaan osaa väitellä minua lahjakkaampien ihmisten kanssa."
Tässähän me keskustelemme kokoajan, ja rehellisesti sanoen ystävällisyytesi ja kykysi sopeutua siihen että lähes jokaisessa viestissäni selitän tai korjaan puheitasi (en pahalla tietenkään) ja silti jatkat keskustelua, on moninkertaisesti suurempi lahjakkuus kuin se että ymmärränkö maailmankaikkeudesta jotain vai en. Minun kaikki tietoni perustuu oletuksiin ja pohdintoihin jostakin jota en todellisuudessa kykene koskaan käsittämään. Se on ikäänkuin tutkimusmatkailua josta tehdyt muistiinpanot eivät hyödytä minua, tässä elämässä. Mutta se että tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa hyödyttää sinua konkreettisesti, joka päivä.
Ja siitä tulikin mieleeni kysymys jonka tahtoisin esittää, ja johon voit myös olla vastaamatta.
On kahdenlaisia ihmisiä, nöyristeleviä ja nöyriä.
Nöyristelevä ihminen syntyy, kun ihminen kokee koko elämänsä ajan olevansa hieman tai enemmänkin jollain tapaa huonompi kuin muut.
Nöyrä ihminen syntyy, kun ihminen joka kokee pidemmän aikaa olevansa muita parempi, ellei jopa ylivertainen, jossain vaiheessa tajuaa ettei olekkaan yhtään parempi kuin muut.
Kysymykseni on, millaista on henkinen vointi "nöyristelevällä" ja "nöyrällä" verrattuna toisiinsa?
Mukavaa se minusta on, että selittelet/kautta korjailet. Eri näkökulmiin tutstuminen on antoisaa ja laajentaa omaa maailmankuvaa. Se on ihan eri juttu kuin mielipiteen esittäminen, jossa ihmisellä ei ole aikomustakaan tinkiä omasta näkökulmastaan😉.
Tuosta sinun matemaattisesta yhteenvedosta, jossa lopputulokseksi tulee kaksi aivan eri lukua, mulle tulee mieleen se kuuluisa perhosefekti, jossa jokin minimaalisen pieni muutos jossakin osassa maailmankaikkeutta aiheuttaa aivan eri lopputuloksen kuin ilman sitä muutosta olisi tapahtunut. Pidän sitä kiehtovana lähestymistapana ajatella kaikkea sitä, mikä tähän mennessä on näyttänyt väistämättömältä lopputulemalta eli siihen tilaan, missä maailmankaikkeus ja sen kaikki osaset (myös ihmiset mukaanluettuna) tällä hetkellä ovat. Inhimilliseltä kannalta: puhutaan paljon valinnanvapaudesta, mutta onko se todellista? Jos kerran tietyistä parametreistä seuraa vain yksi toteuma, niin eikö jokainen oma tekonikin ole ikäänkuin ennalta määrätty, johon minun on pakko päätyä.
Kysyit nöyristelystä ja nöyryydestä. Siihen minun lienee helppo vastata, koska olen elämässäni tutustunut molempiin 🙂. Yleisesti ottaen ajatellaan kai, että mitä enemmän ihminen tiedostaa ja hankkii tietoa, sitä vähemmän hän huomaa todellisuudessa tietävänsä, ja sitä nöyremmäksi hän sen tiedon kanssa tulee. Nöyristely sen sijaan voi liittyä huonoon itsetuntoon, mutta sillä on myös toinen funktio, mikä liittyy yhteisöllisyyteen. Eli toisin sanoen samoin kuin koirat heittäytyvät selälleen ja näyttävät alistuneilta lajitovereidensa edessä, niin ihmiset saattavat nöyristellä ollakseen helpommin lähestyttäviä ja luodakseen puutteellisen kuvan itsestään, joka taas helpottaa toista ihmistä olemaan välitön ja avoin. Omien virheiden ja vajavaisuuksien tunnustaminen on mielestäni kuitenkin nöyryyttä, eikä nöyristelyä. Nöyristelyssä vedetään överit ikäänkuin varmuuden vuoksi (juuri sosiaalisten seikkojen vuoksi). Toisaalta ihmiset, jotka eivät nöyrry tai nöyristele, saattavat omata hyvinkin huonon itsetunnon: silloin omat puutteet, joista olisi aihettakin nöyrtyä, projisoidaan muiden viaksi. Sellaiset ihmiset ovat kaikkein hankalimpia esim. työelämässä.
Mitä tulee näiden kahden -nöyryyden ja nöyristelyn vaikutukseen henkiseen" hyvinvointiin, niin arvelisin, että kummatkin saattavat edistää hyvinvointia, mutta etenkin nöyryys rakentaa itsensä hyväksymistä kaikkine puutteineenkin. Nöyristely on jossakin mielessä sosiaalista peräänantamista, jota joutuu annostelemaan saavuttaakseen siitä riittävää hyvinvointia.liian suurta sisäistä ristiriitaa sosiaalisen saavutettavan edun ja oman itsensä todellisuuden välillä ei saa syntyä. Ei voi siis "myydä itseään" hinnalla millä hyvällä. Huonolla itsetunnolla varustettuna siihen saattaa sortua. Esim, ystävyys ja sosiaalisuus toiseen ihmiseen saattaa merkitä niin paljon, ettei uskalla sanoa omia mielipiteitään, vaan sortuu nöyristelemään liiaksi. Mikään ystävyys ei ole sen arvoista.
Kiva, jos sulle saataisiin räätälöityä sopivaa koulutusta 🙂. Mutta harrastamista ei kiellä kukaan 🙂. On selvää, että sairaus on vaikuttanut koulunkäyntiinsi, mutta toivottavasti et anna sen vaikuttaa itsetuntoosi. Kirjoitat hyvin ja sinulla on mielenkiintoisia ajatuksia! Kuulen mielelläni niitä lisää!
Rina kirjoitti 12.5.2016 11:21
Mukavaa se minusta on, että selittelet/kautta korjailet. Eri näkökulmiin tutstuminen on antoisaa ja laajentaa omaa maailmankuvaa. Se on ihan eri juttu kuin mielipiteen esittäminen, jossa ihmisellä ei ole aikomustakaan tinkiä omasta näkökulmastaan😉.
Tuosta sinun matemaattisesta yhteenvedosta, jossa lopputulokseksi tulee kaksi aivan eri lukua, mulle tulee mieleen se kuuluisa perhosefekti, jossa jokin minimaalisen pieni muutos jossakin osassa maailmankaikkeutta aiheuttaa aivan eri lopputuloksen kuin ilman sitä muutosta olisi tapahtunut. Pidän sitä kiehtovana lähestymistapana ajatella kaikkea sitä, mikä tähän mennessä on näyttänyt väistämättömältä lopputulemalta eli siihen tilaan, missä maailmankaikkeus ja sen kaikki osaset (myös ihmiset mukaanluettuna) tällä hetkellä ovat. Inhimilliseltä kannalta: puhutaan paljon valinnanvapaudesta, mutta onko se todellista? Jos kerran tietyistä parametreistä seuraa vain yksi toteuma, niin eikö jokainen oma tekonikin ole ikäänkuin ennalta määrätty, johon minun on pakko päätyä.
Kysyit nöyristelystä ja nöyryydestä. Siihen minun lienee helppo vastata, koska olen elämässäni tutustunut molempiin 🙂. Yleisesti ottaen ajatellaan kai, että mitä enemmän ihminen tiedostaa ja hankkii tietoa, sitä vähemmän hän huomaa todellisuudessa tietävänsä, ja sitä nöyremmäksi hän sen tiedon kanssa tulee. Nöyristely sen sijaan voi liittyä huonoon itsetuntoon, mutta sillä on myös toinen funktio, mikä liittyy yhteisöllisyyteen. Eli toisin sanoen samoin kuin koirat heittäytyvät selälleen ja näyttävät alistuneilta lajitovereidensa edessä, niin ihmiset saattavat nöyristellä ollakseen helpommin lähestyttäviä ja luodakseen puutteellisen kuvan itsestään, joka taas helpottaa toista ihmistä olemaan välitön ja avoin. Omien virheiden ja vajavaisuuksien tunnustaminen on mielestäni kuitenkin nöyryyttä, eikä nöyristelyä. Nöyristelyssä vedetään överit ikäänkuin varmuuden vuoksi (juuri sosiaalisten seikkojen vuoksi). Toisaalta ihmiset, jotka eivät nöyrry tai nöyristele, saattavat omata hyvinkin huonon itsetunnon: silloin omat puutteet, joista olisi aihettakin nöyrtyä, projisoidaan muiden viaksi. Sellaiset ihmiset ovat kaikkein hankalimpia esim. työelämässä.
Mitä tulee näiden kahden -nöyryyden ja nöyristelyn vaikutukseen henkiseen" hyvinvointiin, niin arvelisin, että kummatkin saattavat edistää hyvinvointia, mutta etenkin nöyryys rakentaa itsensä hyväksymistä kaikkine puutteineenkin. Nöyristely on jossakin mielessä sosiaalista peräänantamista, jota joutuu annostelemaan saavuttaakseen siitä riittävää hyvinvointia.liian suurta sisäistä ristiriitaa sosiaalisen saavutettavan edun ja oman itsensä todellisuuden välillä ei saa syntyä. Ei voi siis "myydä itseään" hinnalla millä hyvällä. Huonolla itsetunnolla varustettuna siihen saattaa sortua. Esim, ystävyys ja sosiaalisuus toiseen ihmiseen saattaa merkitä niin paljon, ettei uskalla sanoa omia mielipiteitään, vaan sortuu nöyristelemään liiaksi. Mikään ystävyys ei ole sen arvoista.
Kiva, jos sulle saataisiin räätälöityä sopivaa koulutusta 🙂. Mutta harrastamista ei kiellä kukaan 🙂. On selvää, että sairaus on vaikuttanut koulunkäyntiinsi, mutta toivottavasti et anna sen vaikuttaa itsetuntoosi. Kirjoitat hyvin ja sinulla on mielenkiintoisia ajatuksia! Kuulen mielelläni niitä lisää!
"Pidän sitä kiehtovana lähestymistapana ajatella kaikkea sitä, mikä tähän mennessä on näyttänyt väistämättömältä lopputulemalta eli siihen tilaan, missä maailmankaikkeus ja sen kaikki osaset (myös ihmiset mukaanluettuna) tällä hetkellä ovat. Inhimilliseltä kannalta: puhutaan paljon valinnanvapaudesta, mutta onko se todellista? Jos kerran tietyistä parametreistä seuraa vain yksi toteuma, niin eikö jokainen oma tekonikin ole ikäänkuin ennalta määrätty, johon minun on pakko päätyä."
Jokainen tekosi on ennalta määrätty, ja et voi muuttaa mitään mitä tulet tekemään tulevaisuudessa. Siitä hetkestä alkaen kun tietoisuus itsestäsi syntyy alat jäämään jälkeen ajassa. Olet sivustakatsoja omassa elämässäsi loppuun asti. Tämä on minun mielipiteeni johon kaikki pohdintani päätyvät.
On kuitenkin eräs asia, mitä en ole vielä saanut sopimaan paikalleen tässä kuviossa. Ja se tulee todennäköisesti vaivaamaan mieltäni siihen päivään asti kunnes minulle tulee kylmien kyytimies.
Yritän selittää tämän parhaani mukaan, mutta voi olla että en siinä onnistu.
Kysymys on nykyisestä evoluutio-teoriasta joka on lähestulkoon kaikissa länsi-maissa kouluissakin opetettavaa faktaa. Eri uskonnoilla on toki omat teoriansa, ja evoluutioteoria on tiede-uskonnon versio siitä. Enkä lähde vertailemaan niitä keskenään, tai ota mitään kantaa jostain nähden. Pohdin vain evoluutio-teoriaa ilman mitään muuta.
Nimittäin fossiilit ovat fossiileja, ymmärrän melko hyvin niiden syntymisen, ymmärrän myös suo-hauta, muumioituminen ja meripihka mahdollisuudet, ja pidän niitä täysin mahdollisina keinoina saada alunperin elossa ollut asia säilymään miljoonia vuosia. Kuitenkin se määrä dinosaurusten luita mitä on löydetty, niiden kunto, sekä se miten lähellä maan pintaa ne ovat ihmetyttää minua suuresti. Maapallo on ikäänkuin komposti, maa-aines jonka päällä kävelemme on periaatteessa kuolleista eliöistä muodostunutta kompostoitunutta massaa. Jos eliö on kuollut jurakaudella (noin 150 miljoonaa vuotta sitten, arvioisin) ja maan pinnalle syntyy 1 millimetri uutta "eliömassaa" vuodessa, se tarkoittaa:
(150,000,000 x 1) / 1000 = 150,000 metriä eliömassaa.
Eli siis 150 kilometriä eliömassaa. Ja jos siis jurakautisen kerroksen päälle on kertynyt 150 kilometriä kuollutta ainesta, niin vaikka miten yritän keksiä mihin sitä massaa voisi hävitä, en keksi kuin yhden vaihtoehdon joka selittää että 150 kilometrin syvyyden sijaan se dinosauruksen luu löytyy 30 metrin syvyydestä.
Se mahdollinen vaihtoehto on se että maapallolla ei synny uutta, vaan olemme kaikki edelleen niitä samoja rakennuspalikoita mitä dinosauruksetkin olivat. Toki avaruudesta tulee jatkuvana virtana niin kutsuttuja neutriinoja, ja vaikka niiden massa on täysin mitätön ja _arvioisin_ että 1 / 10,000,000,000 neutriinosta jää maapallolle eikä vain läpäise maapalloa ja jatka matkaansa avaruudessa, niin silti niiden tuoma massa voisi selittää tuon 30 metriä.
Toinen ongelma evoluutioteoriassa on itseasiassa ihminen itse. Sanotaan että ihmiset kehittyivät apinoista, kauan sitten. Evoluutio-teorian mukaan evoluutio on "sokea seppä" eli se työstää menestyviä eliöitä, karsien heikot yksilöt, voimistaen vahvoja ominaisuuksia, välittämättä siitä miltä lopputulos "näyttää". Se myös tarkoittaa että evoluutio pätee kaikkialla, kaikessa elävässä.
Jos ihminen on kehittynyt apinasta, miksi sitten vieläkin on olemassa apinoita, jotka näyttävät samalta kuin oletetusti (teorioiden, löydösten mukaan) näyttivät silloinkin kun ihminen lähti kehittymään. Päättivätkö vain eripuolilla maailmaa olevat apina-lajit että
"emme ole kiinnostuneita evoluutiosta, me emme muutu"?
Väittelin tästä asiasta erään biologin kanssa, kohtasimme hautajaisissa, ja myöhemmin harhauduimme tähän aiheeseen. Hän perusteli ilmiötä oletuksella että evoluutio ei muuta menestyvää eliötä ennenkuin olosuhteet vaativat sitä.
[Nyt olen puhunut asiat jotka tieteestä löytyvät, loput kirjoitan omasta näkökulmastani]
Eli lopputulokseksi saamme sen että on kaksi (2) voimaa jotka muuttavat elämää maapallolla. Evoluutio yrittää ylläpitää elämää, ja "ympäristön muutokset" yrittävät tuhota sen.
(Tässä on toki inhimillinen asettelu "luo tai tuhoa" ja siihen liittyvät moraaliset arvot ja muuta. Mutta jos vain objektiivisesti katsomme asiaa, niin on luova ja tuhoava voima.)
Jos "ympäristön muutokset" ovat tuhoava voima, jota vastaan evoluutio pyrkii taistelemaan, niin "ympäristön muutokset" täytyy nimetä.
"Ympäristön muutokset" johtuvat 70% eliöistä ja elämästä itsestään
(30% edustaa avaruudesta saapuvia meteoriitteja sekä maapallon seismistä toimintaa)
eli kyseessä on tilanne jossa luova voima (evoluutio) kehittyessään ja voimistuessaan luo tuhoa itseään kohtaan ("Ympäristön muutokset") ja näinollen evoluutio ei voi koskaan saavuttaa täydellisyyttä.
Evoluutio on siis luova ja tuhoava voima, sellaisenaan kuin se nykyään käsitetään. Pakotettu ikuisesti taistelemaan itseään, ja omia voimiaan vastaan. Mitä täydellisemmän luomuksen (_selviytyminen_ on siis täydellisyyden mittari) sitä suuremman tuhon tämä "täydellisemmin selviytyvä" eliö saa aikaan. Mitä enemmän se muuttaa ympäristöään, sitä suuremman tuhon se saa aikaan, ja ennenpitkää käy niin, että sitä suuremman määrän elämää se myös hävitessään vie mukanaan.
Ja sitten niihin apinoihin takaisin, niihin joiden ei enää tarvinnut kehittyä, koska olosuhteet eivät vaatineet sitä. Jos evoluutio toimii niinkuin oletetaan, ihmisen tuhoutuessa olisivat nämä kyseiset apinat ikäänkuin evoluution varasuunnitelma ja takaportti, josta voisi nousta uusi ihmisen kaltainen eliö, luonnon itse itsestään luoma aspekti joka kykenee muuttamaan itse itseään. Toisinsanoen "täydellisesti selviytyvä" eliö.
Ihminen on kuitenkin liian hiottu eliö, ja evoluution luoma "selviytyjä" joten nykyisen logiikan mukaan ihminen tulee myös aiheuttamaan omia voimiaan vastaavan tuhon, muuttamalla olosuhteita.
Nyt olen puhunut tarpeeksi, joten kirjoitan enää vain sen asian mikä mieltäni askarruttaa liittyen tähän kaikkeen.
Olen ollut hautausmaalla töissä, vuosia sitten. Kaivoin lähinnä hautoja, ja usein uusi hauta kaivetaan vanhan haudan "päälle". Hautarauha, ainakin silloin, oli 30 vuotta, jonka jälkeen samaan kohtaan voi kaivaa uuden.
Ja vaikka hautaamisesta oli kulunut vain 30 vuotta, niin luita tulee vastaan hyvin vähän. Lähinnä kallo, reisiluu ja olkapään luut ovat enää löydettävissä 30 vuoden jälkeen.
Palataan.
Vastaan nyt pikaisesti tuohon ensimmäiseen kappaleeseesi, ja palaan juttuun myöhemmin.
Unohdit, että aine kiertää jatkuvasti ekosysteemissä eli se, miksi dinosauruksen luut eivät löydy syvemmältä, johtuu ravintoketjun moninaisuudesta. Aineet kiertävät jatkuvasti eliöistä toiseen, eikä niitä tarvita enempää. Eli bakteerit hajottavat kuolleen eliön orgaaniset jätökset ( lukuunottamatta ehkä juuri näitä luita). Bakteereja taas syö maaperän muut pieneliöt, näitä pieneliöitä suuremmat eläimet. Maaperässä on huikea määrä näitä otuksia. Matoja taas hyödyntävät esim. Linnut. Aine siis kulkeutuu maaperästä maan päällä oleviin eliöihin. Ja entäpä kasvit? Mistäpä muualta puu saa voimansa kasvaa kuin maaperän ravinteista? Ja mitäpä muutakaan kuollut eliö on kuin pelkkää ravinnetta. Kompostimullan muotoon tarvitaan vain niitä bakteereja.
Eli se 150 000 vuotta ei ole mikään ongelma evoluutioteorian kannalta, koska suurin osa aineesta palautuu jatkuvasti kiertoon.
Mutta palaan myöhemmin turisemaan 🙂 lisää. Mukavaa päivää sulle!
Vähän vielä lisää. Ihminen ei kehittynyt nykyapinasta, vaan sekä nykyiset apinat, että ihminen kehittyivät niiden yhteisestä kantaisästä. Kummatkin lajityypit ovat olleet siis evoluution alaisia. Apina on kehittynyt siinä, missä ihminenkin. Se, että osa yhteisen kantaisän porukasta (eri populaatiot) joutui erilleen ja eri olosuhteisiin, on luonnollista. Sattumanvarainen mutaatio (kantamuodosta kohti ihmistä) vahvisti kyseisen populaation eloonjääntiä savanniolosuhteissa, missä tuo toinen apinalaji ei olisi pärjännyt. Näin populaatiot eriytyivät ja kehittyivät omiksi lajeikseen.Kummallekin lajille löytyy siis ekolokeronsa. Eikä yhteisestä kantaisästä tullut ihmistä kertaheitolla! Nykyihmisessäkin on neantherdaliilaisen geenejä. Ei evoluutiolla mitään suunnitelmallista suuntaa ole! Jos evoluutio pyrkisi tietoisuuden lisäämiseen ja älykkyyden maksimointiin, niin kastemadoillakin olisi aivot! Ja vaikka ihminen häviäisi maapallolta, niin välttämättä ei mikään laji kehittyisi ihmismäiseen suuntaan. Geenien itsekkyys ei edellytä mitään muuta kuin eloonjäämistä niissä olosuhteissa, joita kulloinkin on tarjolla. Sattumanvaraiset muutatiot ovat joko a) hyödyttömiä b) haitallisia c) lajin eloonjäämisistä edistäviä. Valintapaineeseen vaikuttaa jatkuvasti sekä ympäristöolosuhteet että saalistuspaine, ravinnon riittävyys jne. Ihminen helposti ajattelee olevansa ikäänkuin evoluution huipulla, vaikka maailmamme on hyönteisten valtakunta, mitä tulee laji- ja yksilömääriin. Tietoisuus ja älykkyys ovat evoluution sivutuote, ei itsetarkoitus.
Jotta saisit parhaan hyödyn tuosta matematiikasta, niin suosittelen biologian rinnalleottamista 🙂. Yhdessä nämä kaksi tieteenalaa voisivat tuottaa mielenkiintoisia kysymyksiä ja päätelmiä 🙂.
Itse en hetkeäkään kyseenalaista evoluution olemassaoloa. Ei tarvitse kuin katsoa eri koirarotuja tajutakseen, miten yhdestä kantamuodosta (susi) saadaan jalostettua eri näköisiä piskejä. Vaikka ne teoriassa vielä kykenevät lisääntymään toistensa kanssa, niin käytännössä mäyräkoira ei muhinoi bernhardilaisen kanssa. Jos näihin eri rotuihin kohdistuisi jokin merkittävä valintapaine ja osuisi sopiva muutatio, niin saattaisivat ne kehittyä omiksi lajeikseen. Evoluutio on muuten fakta, eikä mikään "kilpaileva teoria" niinkuin jotkut uskonnolliset tahot väittävät...
Ihminen täydellisesti selviytyvä eliö? Tokkohan. Nykyihminen on lajina varsin uusi, eikä ole mitään takeita lajin selviytymisestä. Lajin kannattaisi ottaa oppia miljoonia vuosia vanhoista lajeista, joihin ei ole kohdistunut merkittävää valintapainetta ja jotka ovat pysyneet verrattain muuttumattomina. Vaikkapa krokotiilit ja jokihelmisimpukat päihittävät ihmisen täydellisyyskisassa 10-0. Puhutaan ns. Elävistä fossiileista. Ihmislajin selviytymiskyky punnitaan vasta kaukana tulevaisuudessa. 🙂
Olen todella iloinen juuri nyt, ilahduin vastauksistasi oikeasti. Minulle on nyt täysin selvää että kykenet jatkamaan eteenpäin tässä aiheessa, ja lupaan että kauas vie tämä tie.
Jos puhutaan täydellisestä selviytyjästä eliönä niin sitä paikkaa tosin eivät dominoi hait taikka muut esihistorian eliöt. Sillä paikalla on yksinoikeudella eliö jota kutsutaan nimellä:
Tardigrada (Suomennos on jostain syystä "Karhukainen")
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhukaiset
Tuo linkki vie wikipediaan ja lähteiden kautta pääset englanninkielisiin lähteisiin.
Mutta palataan siihen alkuperäiseen aiheeseen eli evoluutioon. Kirjoitin omasta mielestäni niin, että selkeästi mainitsin että sama aines kiertää maapallolla "ainut vaihtoehto" mutta esitin passiivimuotoisia kysymyksiä ennen sitä niin se ehkä jäi huomaamatta. Pyydän anteeksi tekstin vaikealukuisuutta, en ole kovinkaan hyvä tässä.
Kun jatkamme tätä tietä eteenpäin ja kaikki mitä kirjoitit otetaan mukaan jo kaikkeen siihen mistä olemme aiemmin puhuneet, niin päädymme muutaman omituisen kysymyksen äärelle.
Puhuessani ihmisen ylivertaisuudesta selviytyjänä, vetoan tottakai ainoastaan ulkoisen aivokuoren ylivertaisuuteen muihin lajeihin nähden. Fyysisesti ihminen on erittäin heikko eliö, se on täysin totta. Ihmisen kyky muistaa on, ja tulee olemaan, se ylivertainen selviytymiskeino. Eläimillä puhutaan enemmänkin jonkunlaisesta geeni-muistista, jotkut puhuvat jopa aktivoituvasta muisti-aineksesta, mutta kuitenkin kyse on enemmänkin vaistonvaraisesta toiminnasta joka muovaa ympäristöä hyvin vähän.
Jos krokotiili syö kylällisen ihmisiä, vaikkapa 50 ihmistä, se on mediassa ja ihmisten mielissä kauhea peto ja hirviö. Ja fakta että ihminen on viimeisen 100 vuoden sisällä tappanut 40% maapallon elämästä sukupuuttoon, tai saattanut erittäin uhanalaiseksi, unohtuu niissä jutuissa aivan varmasti.
Oma mielipiteeni on että evoluutio-teoria on virheellinen. Se menee oikeaan suuntaan, ja on niin looginen että pidin sitä itsekkin joskus absoluuttisena totuutena, mutta mielipiteeni on muuttunut. Arvostan kuitenkin myös sinun mielipidettäsi siitä että evoluutio on fakta, absoluuttinen totuus, ja en käännytä sinua mihinkään suuntaan, esitän kuitenkin muutaman jatko-kysymyksen, sillä sen olen sinusta oppinut ettet kavahda keskustelua.
"Ihminen ei kehittynyt nykyapinasta, vaan sekä nykyiset apinat, että ihminen kehittyivät niiden yhteisestä kantaisästä."
Tästä heitän sinulle ensinmäisen kysymyksen, ja nyt haluan painottaa että tämä keskustelu jos voin päättää ei eksy mihinkään moraalikysymyksiin, vaan pysyy objektiivisena.
Mikäli näin on, että ihmisellä ja apinoilla on yhteinen kantalaji, otamme huomioon mannerlaattojen sijainnit eri ajanjaksoina, pitkät etäisyydet sun muut, päädymme silloin siihen että nykyihminen ei ole "laji" vaan eripuolilla maailmaa asuvat ihmiset ovat itseasiassa eri "lajeja". Ihmislajeja.
Koska kaikella elämällä on evoluutio-teorian mukaan ollut joskus yhteinen kantalaji, niin jos ihmisiä pidetään yhtenä(1) lajina, laajasta ja eriävästä geeniperimästä huolimatta, silloin myös sikoja ja rottia täytyisi pitää ihmisenä. Ymmärrät pointin?
Toinen kysymys liittyy juurikin siihen kiertoon maapallolla. Ajatukset ja muistot ovat sähköä. Aiemminkin puhuimme materiaalisen universumin energian vakiosta (mikä on se on, mitä ei ole sitä ei ole) Saman täytyisi evoluution ja tuon kiertokulun myötä tapahtua maapallollakin myös sähkölle ja sen kaikille muodoille. Ja jos ihmisen tajunta, se missä olet ja mitä aistit, on aivojen sisäisten sähkövarausten luoma todellisuus, niin missä kaikkialla se sähkö on joskus ollut, ennenkuin se päätyi aivoihisi?
Ja nyt joudun lisäämään sen verran, että gravitaatio ja magneettikentät pitävät sähköä kiinteästi maapallolla, mutta en ole täysin varma voiku sähkövaraus poistua maapallolta, tai voiko jostain tulla tänne sähköä. (ja mitä mahdollisuuksia se sisältää...) Avaruuden läpi matkatessaan energia, hiukkaset jne. muuttavat muotoaan, joskus puhutaan "muuttaa makua" käsitteestä. Esimerkkinä auringon lämpö. Tuossa pihalla tuntuu selvästi että aurinko lämmittää kasvoja, vaikka tiedän että auringon ja maapallon välissä on parisataa astetta pakkasta.
Hei taas. En ymmärrä, miksi sähkön pitäisi kiertää 🙂. Kemiallinen sähköpotentiaali aivoissa (hermoston toiminta) loppuu sillä sekunnilla, kun aivot lakkaavat toimimasta.
Lajiiutumisesta sen verran, että lajimääritelmiin kuuluu kiinteästi lisääntyminen eli koska kastemato ei saa jälkeläisiä ihmisen kanssa, kastematoa tuskin voidaan pitää ihmisenä. On totta, että banaaniln ja ihmisen geeneistä 50 % :a on samoja, mutta emme kuvittele olevamme samoja lajeja. Mutta se, että meillä on yhteisiä geenejä, puhuu sen puolesta, että elollisilla on yhteiset kantajuuret. Ihminen kuuluu isojen ihmisapinoiden heimoon. Tähän samaiseen heimoon kuuluvat simpanssit, gorillat ja orangit. Arviolta noin 95%:a geeneistämme on samoja simpanssien kanssa. Ihmisen suku kehittyi vasta n. 2-2.5 miljoonaa vuotta sitten. Yksinkertaistettuna Heidelberginihmisestä kehittyi Afrikassa nykyihminen, Euroopassa neanderthalinihminen ja Aasiassa denisovanihminen. Eurooppalainen neanderthalilainen kuoli sukupuuttoon n. 30 000 vuotta sitten. Homo sapiens oli kuitenkin jonkun verran tekemisessä neanderthalilaisen kanssa. Niistä petipuuhista on peräisin pieni, vaihteleva osa nykyihmisen geeneistä. En tiedä, mikä osa evoluutiosta sinulle on epäselvää? Ihminen on saanut jalostuksella kehitettyä esim. Lampaan, joka ei enää risteydy kantalajinsa, Muflonin kanssa. Toisaalta luonnossa esiintyy lähillajeja, jotka voivat risteytyä toistensa kanssa esim. Hevonen ja aasi ( tuloksena lisääntymiskyvytön muuli).
Suurimmat lisääntymisesteet lähilajien kesken ovat erilainen soidinkäyttäytyminen tai lisääntyminen eri aikoina.
Oli tässä jotakin muutakin, mitä piti kirjoittamani, mutta ensi kerralla lisää 🙂.