Asuu minussa, on minä, ja minä olen se. Olen ollut hoidossa yli kymmenen kertaa ja asunut suljetussa laitoksessa 1/4 osan elämästäni. Ja lääkärit taikka hoitajat eivät löydä sitä. Perus skitsofrenia diagnoosin löivät mutta kyse ei ole siitä.
Olen eristänyt itseni muista ihmisistä heidän turvallisuutensa vuoksi. Minulla on naisystävä ollut kauan, mutta yöt hän nukkuu eri huoneessa. Minä nukun toisessa huoneessa jonka olemme rakentaneet sellaiseksi etteivät tämän ruumiin voimat riitä murtamaan tietä ulos.
Päivällä en yleensä muutu, mutta öisin niin käy liian usein. Haluan vapauden. Mitä teen?
Rina kirjoitti 21.4.2016 8:47
Tutustun tuohon diagnoosiin myöhemmin, kun terminä se on vieras. Ja olen samaa mieltä kanssasi, että tulkinta olostasi ei yksinään "tee selvää" olennosta. Se, että kärsit, on ydinkysymys ja elämääsi hankaloittava ja invalidisoiva tekijä. Toivon minäkin sulle hiljaisuutta ja rauhaa- kykyä iloita ja tuntea. Onko sulla päivässä parempia hetkiä tai onko päivien välillä mitään eroa? Onko olento yhtäkaikki ennalta arvaamaton? Onko mitään, joka sitä voisi hiljentää vai puuttuuko se kaikkeen ajatteluun tai tekemiseen. Voimia paljon sulle. Tahtoisin kevään auringon pyyhkivän olentosi olemattomiin tai kutistaa sen kirpuksi, jota voisi suurennuslasilla tarkastella. Haluaisin auttaa, en tiedä miten. Kirjoittele lisää.
Minun on rehellisesti sanoen vaikea toimia tai keskustella diagnoosien kautta. Ne jotkut mihin olen tutustunut, riippumatta onko sellaista minulla tai ei, rajaavat paljon asioita pois mutta myös vaativat paljon toteutuakseen. Ne kuulostavat ikäänkuin lääkäriltä-lääkärille tarkoitetuilta sivistyssanoilta joiden tarkoitus on lyhentään paperin pituinen teksti muutamaan tai jopa yhteen sanaan. Lapsena/varhais-teininä varsinkin kohtasin monesti tilanteen etten saanut apua tai tukea sen takia koska synnynnäinen vahvuus minussa on tekstin ja puheen "tuottaminen" tarkoittaen sitä että minun sanomieni asioiden sisältö mitätöitiin hoitavan tahon puolelta koska ilmaisin sen niin selkeästi. Näin ainakin olen ymmärtänyt kun olen keskustellut psykologin kanssa erilaisten testien ja terapia-tilanteiden aikana. Ennen niitä istuntoja uskoin vahvasti että en ansaitse apua, aivan kuten olentokin on sanonut.
Ensinmäinen mieli-sairaalassa olemani jakso (eli siis kauan sitten.) meni edellisestä, sekä muistakin syistä pilalle, koska en puhunut olennosta mitään, kenellekkään hoitajalle tai lääkärille. Käytännössä kävi niin että yli 7 kuukautta olin siellä toteamassa oikeaksi sitä mistä olento oli puhunut. Ihmisten halusta vahingoittaa minua, vangita minut, tappaa minut, kiduttaa minua.
En mainitse tämän kyseisen jakson jälkeisistä osasto/sairaala jaksoistani minkäänlaisia aikaan tai järjestykseen viittaavia asioita.
Kysyit tuohon mieli-alaan liittyen kysymyksen. Tämä olento olen minä, ja minä olen se olento. Mutta me olemme silti erilliset. En tiedä miten sen voi selittää sen paremmin, mutta jos minulla on hyvä olla, olennolla on enemmän voimia koska silläkin on parempi olo, ja silloin se on voimakkaampi, ja minun on vaikeampi hallita tämän ruumiin tekemisiä, ja se mitä olento haluaa, ei aina sovi sääntöihin mitä ihmisten kesken on sovittu, joten käyttäessäni voimavaroja siihen että hallitsen itseäni, minulle tulee heikko ja huono olo, ja myös olennolle tulee heikompi olo. Se on kuin yrittäisi koskettaa omaa peilikuvaansa ennenkuin se koskettaa sinua, mitään et voi tehdä ilman että toinen on yhtä nopea.
Laitan tähän pikaisen vastineen, kun mulle heräsi kysymys kirjoituksestasi. Enkä minäkään halua minkään diagnoosin valossa asioita käsitellä, eikä mulla ole mitään pätevyyttäkään siihen. Tiedän sen tunteen, kun lääkäri ikäänkuin astuu ammattiinsa ja ihmisen yläpuolelle. Se, jos mikä tuntuu mitätöimiseltä. Kun minulla oli somaattisia kipuja (ihan todellisia), yleislääkäri tokaisi ensimmäisenä, koska olen menossa sinne psykiatrille. Ja vaikka lääkäri olisi kuinka asiantuntija tahansa, hän ei voi asettua potilaan asemaan tai tuntemukseen. Siitä helposti tulee mitätöity olo.
No, en minäkään tunne olentoasi, joten saatan kirjoittaa umpimähkäisesti ja asiaa paremmin tuntematta. Evääni ovat sitä luokkaa, että hädänalaisena aistin toisen hädänalaisen.
Kirjoitit, että olento ja sinä olette yhtä, mutta myös erilliset. Kummankin vointi vahvistuu tai heikentyy samaa tahtia. Osaatko sanoa, tapahtuuko erillisyyden tuntemukselle mitään muutosta muun voinnin vaihtelun myötä. Tarkoitan, että kun mainitset myös tuosta eriilisyydestä, niin vahvistuuko kyseisen tuntemus silloin, kun sinä ja olento olette molemmat voimakkaampia. Vai onko tuntemus (olla yhtä ja yhtäaikaa erillinen) sama kaiken aikaa. En nyt itsekään tiedä, mitä haen. Tuli vain spontaanisti mieleeni.
Rina kirjoitti 21.4.2016 13:24
Laitan tähän pikaisen vastineen, kun mulle heräsi kysymys kirjoituksestasi. Enkä minäkään halua minkään diagnoosin valossa asioita käsitellä, eikä mulla ole mitään pätevyyttäkään siihen. Tiedän sen tunteen, kun lääkäri ikäänkuin astuu ammattiinsa ja ihmisen yläpuolelle. Se, jos mikä tuntuu mitätöimiseltä. Kun minulla oli somaattisia kipuja (ihan todellisia), yleislääkäri tokaisi ensimmäisenä, koska olen menossa sinne psykiatrille. Ja vaikka lääkäri olisi kuinka asiantuntija tahansa, hän ei voi asettua potilaan asemaan tai tuntemukseen. Siitä helposti tulee mitätöity olo.
No, en minäkään tunne olentoasi, joten saatan kirjoittaa umpimähkäisesti ja asiaa paremmin tuntematta. Evääni ovat sitä luokkaa, että hädänalaisena aistin toisen hädänalaisen.Kirjoitit, että olento ja sinä olette yhtä, mutta myös erilliset. Kummankin vointi vahvistuu tai heikentyy samaa tahtia. Osaatko sanoa, tapahtuuko erillisyyden tuntemukselle mitään muutosta muun voinnin vaihtelun myötä. Tarkoitan, että kun mainitset myös tuosta eriilisyydestä, niin vahvistuuko kyseisen tuntemus silloin, kun sinä ja olento olette molemmat voimakkaampia. Vai onko tuntemus (olla yhtä ja yhtäaikaa erillinen) sama kaiken aikaa. En nyt itsekään tiedä, mitä haen. Tuli vain spontaanisti mieleeni.
Minä ja Se tarvitsemme toisiamme ollaksemme olemassa. Kyse on siitä kumman tavalla asiat tehdään. Erillisyyden tunnetta en osaa selkeästi selittää. Yritän keksiä miten selitän tämän kaiken niin etten joudu kärsimään siitä liikaa. Mutta en tee sitä tänään.
Ja voit puhua myös omista kokemuksistasi ja ns. asioistasi tässä, asetelman ei tarvitse olla kysyjä->vastaaja. Ymmärrät varmaan että tuomituksi et tule minun taholtani.
Hei Fenrir, olen todellakin avuton suhteessa kokemukseesi tuohon olentoon. Se antaa, valitettavasti, lähtökohdan myös tulkinnoille, jotka ovat opittuja ja kliinisiä, eivätkä välttämättä helpota sun oloasi tipan vertaa. . Silberg (1996) havaitsi, että sairaalahoidossa olevilla, dissosiaatiosta kärsivillä lapsilla oli kokemuksia, että "heillä on mielikuvitusystävä, joka saa heidät ristiriitaan, kuinka käyttäytyä" ja että " tämä olento ottaa haltuunsa heidän kehonsa ja komentelee ja häiritsee heitä".
Kirjoitat, että kokemuksesi mukaan toinen ei voi olla ilman toista. Katastrofi olisi varma, jos olento ottaisi kokonaan vallan, mutta onko se edes mahdollista, jos se ei kuitenkaan pärjää ilman sinua.
Tuntuu, että pelkästä olennosta puhuminen ei ole ratkaisu sen karkottamiseen (vaan sen vahvistamiseen - vaikka silloin sinäkin koet vahvistuvasi, tai toisinpäin), vaan ydin piilee jossakin muualla. Voitaisiin siis kirjoitella niitä näitä (toki niin, että identiteetti pysyy suojassa ). Nyt en tiedä susta juuri mitään. Minusta löytyy paljon juttua täällä tukinetissä, enkä ajatellut kirjoittaa samoja asioita uudelleen 🙂. Yhtä kaikki olen avun tarpeessa, mutta uskon myös, että elämä voi tulla paremmaksi vertaistuen ja vuorovaikutuksen myötä. Vertaistukea mulla ei ole sulle tarjota, mutta ehkä vuorovaikutusta sentään🙂. Voit sinäkin minulta kysellä, jos keksit jotakin!
Rina kirjoitti 25.4.2016 12:3
Hei Fenrir, olen todellakin avuton suhteessa kokemukseesi tuohon olentoon. Se antaa, valitettavasti, lähtökohdan myös tulkinnoille, jotka ovat opittuja ja kliinisiä, eivätkä välttämättä helpota sun oloasi tipan vertaa. . Silberg (1996) havaitsi, että sairaalahoidossa olevilla, dissosiaatiosta kärsivillä lapsilla oli kokemuksia, että "heillä on mielikuvitusystävä, joka saa heidät ristiriitaan, kuinka käyttäytyä" ja että " tämä olento ottaa haltuunsa heidän kehonsa ja komentelee ja häiritsee heitä".
Kirjoitat, että kokemuksesi mukaan toinen ei voi olla ilman toista. Katastrofi olisi varma, jos olento ottaisi kokonaan vallan, mutta onko se edes mahdollista, jos se ei kuitenkaan pärjää ilman sinua.
Tuntuu, että pelkästä olennosta puhuminen ei ole ratkaisu sen karkottamiseen (vaan sen vahvistamiseen - vaikka silloin sinäkin koet vahvistuvasi, tai toisinpäin), vaan ydin piilee jossakin muualla. Voitaisiin siis kirjoitella niitä näitä (toki niin, että identiteetti pysyy suojassa ). Nyt en tiedä susta juuri mitään. Minusta löytyy paljon juttua täällä tukinetissä, enkä ajatellut kirjoittaa samoja asioita uudelleen 🙂. Yhtä kaikki olen avun tarpeessa, mutta uskon myös, että elämä voi tulla paremmaksi vertaistuen ja vuorovaikutuksen myötä. Vertaistukea mulla ei ole sulle tarjota, mutta ehkä vuorovaikutusta sentään🙂. Voit sinäkin minulta kysellä, jos keksit jotakin!
En tiedä miten tukinet pohjimmiltaan toimii. Kyse ei ole ammattilaisista ja se pysyy mielessäni toki. Ammattilaiset ovat koulun käyneet, tiedon saaneet ja sitten sitä soveltaneet, vuosien ajan. Lääketiede on myös arvoitus, että mihin siinä pyritään potilaan näkökulmasta.
Koen olevani onnekkaassa asemassa ettei "sairaus" ole tämän vakavampaa. Kaksisuuntaisen kanssa eläminen on varmasti täyttä helvettiä, sen olen vierestä nähnyt. Ja väittäisin että se on pahin mahdollinen kohtalo ihmismielelle.
En ole katsonut muiden ihmisten keskusteluja täällä, sinunkaan, ketjujen nimiä lähinnä, mutta suurin osa on sellaisia että olen käynyt niiden aiheet läpi viimeisen 15,000 vuoden aikana, joten ne ovat hyvässä muistissa.
Minulle on suurin apu siitä kun on joka jonka kanssa jutella, joskus, sillä minua vältellään, silloin harvoin kun poistun ihmisten pariin.
Tukinet taitaa parhaiten toimia vertaistukena niin että muiden kirjoitukset voi avata uusia näkökulmia tai sitten ylipäänsä yhteys muihin, samaa kokeneisiin ihmisiin antaa lohtua. Hyviä ideoitakin täällä saa, ja jonkun toisen piristyminen ja tervehtyminen antaa toiveita omallekin kohdalla. Tärkeää lienee myös omien asioiden käsitteleminen kirjoittamalla :lause lauseelta itsetuntemus etenee nytkähtäen. Mulle se on ainakin luontevin ja helpoin tapa. Kasvokkain ei ole niin helppo puhua omista asioista, eikä mulla ole oikein tahoakaan, jolle puhua. Ystäviä tai perhettä en halua kuormittaa.
Eikä pidä unohtaa, että tämä käy myös hyvästä ajanvietteestä 🙂.
Viittasit Fenrir, tuohon kaksisuuntaiseen. Eräs läheiseni on kärsinyt siitä. Mania ja depressio vaihtelivat, eikä tasoittava lääkitys kyennyt kokonaan poistamaan oireita. Mutta minkäs teet: maanis-depressivyys tai ainakin taipumus siihen on perinnöllistä. Mun suvussa näitä tämmöisiä perintöjä sitten riittääkin- sekä isän, että äidin osalta. Ja minä kun olisin toivonut perinnöksi vaikkapa osakkeita 😉 .
Miten on Fenrir, mitä harrastat? Tai siis mitä kiinnostuksenkohteita sulla on?
Rina kirjoitti 26.4.2016 11:49
Tukinet taitaa parhaiten toimia vertaistukena niin että muiden kirjoitukset voi avata uusia näkökulmia tai sitten ylipäänsä yhteys muihin, samaa kokeneisiin ihmisiin antaa lohtua. Hyviä ideoitakin täällä saa, ja jonkun toisen piristyminen ja tervehtyminen antaa toiveita omallekin kohdalla. Tärkeää lienee myös omien asioiden käsitteleminen kirjoittamalla :lause lauseelta itsetuntemus etenee nytkähtäen. Mulle se on ainakin luontevin ja helpoin tapa. Kasvokkain ei ole niin helppo puhua omista asioista, eikä mulla ole oikein tahoakaan, jolle puhua. Ystäviä tai perhettä en halua kuormittaa.
Eikä pidä unohtaa, että tämä käy myös hyvästä ajanvietteestä 🙂.
Viittasit Fenrir, tuohon kaksisuuntaiseen. Eräs läheiseni on kärsinyt siitä. Mania ja depressio vaihtelivat, eikä tasoittava lääkitys kyennyt kokonaan poistamaan oireita. Mutta minkäs teet: maanis-depressivyys tai ainakin taipumus siihen on perinnöllistä. Mun suvussa näitä tämmöisiä perintöjä sitten riittääkin- sekä isän, että äidin osalta. Ja minä kun olisin toivonut perinnöksi vaikkapa osakkeita 😉 .
Miten on Fenrir, mitä harrastat? Tai siis mitä kiinnostuksenkohteita sulla on?
Kirjoitan paljon. Oikein muuta harrastusta ei löydy. Ja kiinnostuksenkohteet joita minulla on eivät ole oikeanlaisia. Ne ovat vääriä, ja en saa puhua niistä.
Mutta yksi on mistä saan puhua. Pidän luonnosta ja metsistä ja eläimistä paljon.
Ja se onkin minun elämäni suurin haave, että saisin joskus itseni niin hyvään kuntoon että voisin pitää huolta koirasta.
Huomasin muuten kirjoituksestasi että et kirjoittanut sitä passiivi-muodossa kuten aiemmat viestit. Oletan että päiväsi (kun kirjoitit edellisen viestisi) oli tavallista parempi, ja olen siitä iloinen.
Vääristä kiinnostuksenkohteista mulle tulee mieleen vain rikolliset toimintatavat. Ehkä olento haluaa niitä? En tiedä, kun et kertonut, kenen mielestä vääriä.
Luonnosta ja eläimistä minäkin tykkään 🙂 tosi paljon. Vaikka minulla ei ole lemmikkiä, niin pihan kaikki ötökät kastemadoista kirjosieppoon ovat " lemmikkejä". Siksi kesä on minulle antoisinta aikaa, kun on paljon enemmän seurattavaa tuolla ulkona kuin keskitalven aikaan.
Vaikka et hankkisikaan koiraa vielä, niin olisiko sulla mahdollisuutta viettää aikaa enemmän ulkosalla? Jos asut kaupungissa, niin puistokin on mahdollisuus. Ei se tietenkään metsää korvaa, eikä siellä saa olla rauhassa. Hesassa on kuitenkin merta tarjolla esim. Lauttasaaressa tai Suomenlinnassa.
Kirjoittaminen on mulle helpompaa kuin puhuminen. Ylipäänsä ja niin, että en pidä esiintymisestä suuren joukon edessä. Jännitys joskus saa minut sekoamaan sanoissani.
Olet oikeassa, mä olen paljon paremmassa kunnossa kuin tukinettiin helmikuussa ? tullessani 🙂. Nykyisin huonoja päiviä tai huonoja hetkiä päivässä on vain harvakseltaan.
Toivottavasti sinäkin voit kohtalaisen hyvin 🙂. Kiitos taas, kun kirjoitit!🙂🌻
Rina kirjoitti 27.4.2016 14:10
Vääristä kiinnostuksenkohteista mulle tulee mieleen vain rikolliset toimintatavat. Ehkä olento haluaa niitä? En tiedä, kun et kertonut, kenen mielestä vääriä.
Luonnosta ja eläimistä minäkin tykkään 🙂 tosi paljon. Vaikka minulla ei ole lemmikkiä, niin pihan kaikki ötökät kastemadoista kirjosieppoon ovat " lemmikkejä". Siksi kesä on minulle antoisinta aikaa, kun on paljon enemmän seurattavaa tuolla ulkona kuin keskitalven aikaan.
Vaikka et hankkisikaan koiraa vielä, niin olisiko sulla mahdollisuutta viettää aikaa enemmän ulkosalla? Jos asut kaupungissa, niin puistokin on mahdollisuus. Ei se tietenkään metsää korvaa, eikä siellä saa olla rauhassa. Hesassa on kuitenkin merta tarjolla esim. Lauttasaaressa tai Suomenlinnassa.
Kirjoittaminen on mulle helpompaa kuin puhuminen. Ylipäänsä ja niin, että en pidä esiintymisestä suuren joukon edessä. Jännitys joskus saa minut sekoamaan sanoissani.
Olet oikeassa, mä olen paljon paremmassa kunnossa kuin tukinettiin helmikuussa ? tullessani 🙂. Nykyisin huonoja päiviä tai huonoja hetkiä päivässä on vain harvakseltaan.
Toivottavasti sinäkin voit kohtalaisen hyvin 🙂. Kiitos taas, kun kirjoitit!🙂🌻
Eivät ne rikollisia ole. Mutta niitä ei saa ajatella, näin minulle on sanottu.
Käyn ulkona, mutta ihmisten laumakäyttäytyminen on kovin sekavaa, en osaa lukea vastaantulijoita, tunnen itseni uhatuksi siellä. Ja täällä missä asun riittää metsää. Paljon.
Ja muutenkin pidän siitä kun voin olla yksin, silloin kun se on mahdollista.
Jos joku sanoo, että et saa ajatella...sanotaan vaikkapa KISSAA, niin onnistuuko olemaan ajattelematta. Eiköhän se katti välittömästi läikähdä siellä mielikuvissa. Mun mielestä ajatusten kieltäminen ei siis toimi millään tasolla. Mutta jos puhun lampaasta, niin tuskin kukaan silloin kissaa ajattelee eli ajatusten fokus on muualla kuin kissassa. Kuka kieltää sinua ajattelemasta joitakin asioita?
Mä pidän metsässä ja nyös yksin olosta, mutta kaipaan myös yhteyttä toisiin ihmisiin. En ole yltiösosiaalinen, mutta pyrin pitämään yhteyttä ystäviini. Nykyisin olen huomannut, että olen alkanut höpöttää myös aivan vieraille ihmisille, siis sanomaan sanan jos toisenkin esim. Kaupassa, jumpassa jne. Tunnen iloa rohkaistumisestani. Ihmiset yleensä vain ilahtuvat kontaktista, en muista kielteisiä reaktioita. Hymy ja ystävällisyys sulattavat useimpien sydämet.
Mukavaa päivää sulle toivotan, kiitos taas, kun vastasit🙂🌻
Rina kirjoitti 28.4.2016 10:44
Jos joku sanoo, että et saa ajatella...sanotaan vaikkapa KISSAA, niin onnistuuko olemaan ajattelematta. Eiköhän se katti välittömästi läikähdä siellä mielikuvissa. Mun mielestä ajatusten kieltäminen ei siis toimi millään tasolla. Mutta jos puhun lampaasta, niin tuskin kukaan silloin kissaa ajattelee eli ajatusten fokus on muualla kuin kissassa. Kuka kieltää sinua ajattelemasta joitakin asioita?
Mä pidän metsässä ja nyös yksin olosta, mutta kaipaan myös yhteyttä toisiin ihmisiin. En ole yltiösosiaalinen, mutta pyrin pitämään yhteyttä ystäviini. Nykyisin olen huomannut, että olen alkanut höpöttää myös aivan vieraille ihmisille, siis sanomaan sanan jos toisenkin esim. Kaupassa, jumpassa jne. Tunnen iloa rohkaistumisestani. Ihmiset yleensä vain ilahtuvat kontaktista, en muista kielteisiä reaktioita. Hymy ja ystävällisyys sulattavat useimpien sydämet.
Mukavaa päivää sulle toivotan, kiitos taas, kun vastasit🙂🌻
Puhut siis subminaalisesta viestinnästä?
Puhun ajatuksesta hieman lisää koska ymmärsin viestistäsi että tämä keino selventää sinulle asiani parhaiten. (Kissa->Lammas vertauksesta puhun nyt.)
Ajatus. Filmi jota joudut käymään läpi koko sen olomuodon ajan missä nyt olet. Se ei ole ihmisen omassa hallinnassa oikeastaan ollenkaan, siihen vaikuttavat aistit -> ärsykkeet ympäröivästä maailmasta. Tiedät hyvin tämän.
Ajatus ja käsite "elämä" ovat sama asia. Muisti toimii generaattorina joka muuntaa ärsykkeiden (jotka syntyvät siinä materiassa mitä kaikki on, aistitut asiat ovat mielikuvistusta josta käytetään nimeä "todellisuus") pohjalta ajatuksestasi "ääntä, kuvaa, tuntemuksia". Pohjautuen pitkälti siihen mitä olet kokenut. Löytäessäsi uuden asian, lisäät sen vanhaan muistiaineekseen ja muistisi organisoi sen sopivalle paikalle ja liittää sen sopiviin muistoihin/muistumiin ja näin muodostat ensivaikutelman, jota on tosiaan vaikea muuttaa. Jatka tästä eteenpäin omilla mietteillä, asian pitäisi olla selitetty ilman että kirjoitan loppu-osaa tästä virkkeestä. Ja se myös todistaa tämän totuudeksi.
Joku professori tai muuten opiskellut ihminen on varmasti keksinyt tälle tapahtumaketjulle hienon nimen. Itse en tiedä sitä, pyydän anteeksi.
Ongelma on kuitenkin tämä; "Elämä on ajatus joka päättyy kuolemaan"
Ja se on täysin totta. Jatkoi ruumis täällä tai ei, niin kun et kykene muodostamaan "ajatusta" sinua ei enää ole sellaisena kuin nyt olet.
Kun puhun "En saa ajatella". Se liittyy juuri tähän asiaan. En lähde ajatuksiin jotka tappavat minut.
Allekirjoitan tuon, mitä kirjoitit. Elämä on todellakin ajatusta (ainakin, mitä tulee nisäkkäisiin. Kastemadot eivät ajattele, vaikka on nilläkin alkeellinen hermoverkko.)Aistiärsykkeet, siis sähköiset impulssit saavat meidät muodostamaan kuvan ympäröivästä maailmasta ja yhdistämään aiemmin opittua uudeksi kokonaisuudeksi. Meille maailman materia on kiinteää ja totta, vaikka todellisuudessa se on täynnä tyhjää täynnä, mitä tulee aineen luonteeseen.
Sinun maailmasi ja minun maailmani eroavat taatusti toisistaan. Perinnölliset ominaisuudet ja kaikki, mikä muokkaa elämämme varrella , vaikuttaa todellisuuteemme ja siis kuvaamme maailmasta. Toistan tämän, minkä tiedätkin, jotta pääsemme varsinaiseen pointtiin.
Elämä on ajatus, mikä päättyy kuolemaan. Mulle jää epäselväksi, mikä osa tuosta toteamuksesta on se kielletty osa. Jos sen sijaan ilmaiset, että mahdollisesti haluat vahingoittaa itseäsi, niin silloin ajatus voi tekojen kautta todellakin johtaa kuolemaan tai jäädä pelkästään ajatuksen tasolle. Kun yritän lukea sinua, niin tulee tunne, että ajatuksesi ja tekojesi välinen yhteys on vahva. Ja että joudut kahlitsemaan ajatuksia sen sijasta, että kontrolloisit vain tekoja.
Sori, sorruin taas pohdiskelemaan. Ehkä suojatakseni itseäni ja jäsentääkseni kaaosta. Hallitakseni sitä, mitä en kykene hallitsemaan.
Olen iloinen, kun kirjoitit taas. Ja kuuntelin musiikkivinkkisi. Hypnoottisen kaunis kappale.
Sana vielä, ettet pidä mua ihan pöllönä. Tai pidä vaan 🙂.
Teko edellyttää ajatusta, joko tietoista tai tiedostamatonta eli en mä sitä linkkiä kiellä 😉😋. Mutta se, että aikeesta tulee teko, edellyttää muutakin kuin ajatusta. Mä tässä paraikaa mietin, että pitäisi nousta tästä sohvasta just nyt. Teko seuraa ehkä joskus vartin perästä 🙂. Mutta paljon on niitäkin ajatuksia, jotka ei teoksi koskaan asti päädy. Onneksi. Muuten olisin varmaan tappanut jo muutaman ihmisen, ajanut päin kalliota tai suututtanut ystäväni ikiajoiksi. Vahinko on tapahtunut korkeintaan mielessäni, ja ajatuksella olen vahingoittanut pääasiassa itseäni. Pahat ajatukset eivät mielestäni ole kokonaan vältettävissä, mutta niidenkin kanssa voi tehdä töitä ja todeta ne tarpeettomiksi. Tämä on oma kokemukseni ja yksityinen maailmani, jonka säännöt voivat olla erilaiset kuin jonkun toisen maailmassa🙂.
Rina kirjoitti 28.4.2016 18:42
Sana vielä, ettet pidä mua ihan pöllönä. Tai pidä vaan 🙂.
Teko edellyttää ajatusta, joko tietoista tai tiedostamatonta eli en mä sitä linkkiä kiellä 😉😋. Mutta se, että aikeesta tulee teko, edellyttää muutakin kuin ajatusta. Mä tässä paraikaa mietin, että pitäisi nousta tästä sohvasta just nyt. Teko seuraa ehkä joskus vartin perästä 🙂. Mutta paljon on niitäkin ajatuksia, jotka ei teoksi koskaan asti päädy. Onneksi. Muuten olisin varmaan tappanut jo muutaman ihmisen, ajanut päin kalliota tai suututtanut ystäväni ikiajoiksi. Vahinko on tapahtunut korkeintaan mielessäni, ja ajatuksella olen vahingoittanut pääasiassa itseäni. Pahat ajatukset eivät mielestäni ole kokonaan vältettävissä, mutta niidenkin kanssa voi tehdä töitä ja todeta ne tarpeettomiksi. Tämä on oma kokemukseni ja yksityinen maailmani, jonka säännöt voivat olla erilaiset kuin jonkun toisen maailmassa🙂.
Esitän kysymyksen , vastauksen sijaan. Kun ajattelet, ja kun teet, miten erotat ne toisistaan? Jos ajattelet ajavasi päin kalliota, niin sitten teit sen. Ei ehkä tämä ruumis, mutta yksi versio sinusta osui siihen kallioon. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Jos ajattelen, mutta en tajua että teenkin sen tässä, edellisissä viesteissä mainitussa "todellisuudessa", enkä ajatuksissani niin joudun suuriin vaikeuksiin, ihmisten sääntöjen takia.
Esitit kysymyksen, johon ei ole helppoa vastata sen vuoksi, että mulle tuollainen tilanne kuvaamastasi toisesta todellisuudesta on vieras. Yritän kuitenkin pilkkoa automaationi havainnoiksi, joista selviää, miten selviän vahingollisista impulsseista (eli versiosta omasta itsestäni).
Ajatus vaikkapa kallioon ajamisesta on impulsiivisen ja vahingoittavan minän ajatus ( siis yksi "versio minästä". Siihen on olemassa syynsä,miksi tämä itseäni vahingoittava minän osa on päässyt kehittymään ja niitä syitä olen pohtinut muissa ketjuissa, joten ei niistä sen enempää.
Näennäisen normaali päiväminäni kykenee kuitenkin neuvottelemaan asiasta niin ettei vahingoittavan minuuden osan aie pääse toteutumaan. Eli nämä kaksi minän eri osaa ovat tietoisia toisistaan, ja myös sillä tavalla, että kontrolli on näennäisellä päiväminällä.
Kun olen tietoinen vahingoittavasta minästä, en ainoastaan saa sitä luopumaan itseni tuhoamisesta, vaan voin myös vaikuttaa siihen myötätunnolla ja lohdutuksella niin että sen vaikuttimet tehdä pahaa minulle kutistuvat.
Itseään vastaan ei voi taistella, vaikka se tuntuu usein ainoalta vaihtoehdolta. Se on kuin peili: mitä enemmän huidot, sitä varmemmin vastapuoli huitoo _ yhtä nopeasti ja yhtä voimakkaasti.
En tiedä, vastasiko tämä mitenkään kysymykseesi. Mukavaa päivänjatkoa sinulle, kirjoittele lisää 🙂🌻