Henkinen vahvuus ja sosiaaliset taidot.
Minusta noilla kahdella ominaisuudella pärjää jo pitkälle. Vai? Jotta voi elää edes jotenkin siedettävää elämää, niin täytyy useinkin olla piittaamatta ns. mollaavista ajatuksista. Siinä mielessä pitää olla henkistä vahvuutta. Ja sellaiset sosiaaliset taidot on hyvä omistaa joilla pärjää erilaisissa ryhmissä ja porukoissa. Nuo kaksi asiaa kun on kunnossa, niin mun mielestä voi päästä jo aika pitkälle. Pitää vain treenata kumpaakin. Tai mitä mieltä olette? On vain mentävä erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin. On vain välillä pakotettava itsensä niihin. Se on myös tärkeä taito että pystyy välillä pakottamaan itsensä tekemään jotakin, jota ei haluaisi tehdä… Itse olen onnistunut siinä viime aikoina aika hyvin… Mitä ajattelette näistä asioista?
Kyllä, joskus pitää pakottaa itsensä sosiaalisiin tilanteisiin. Minulla on sinänsä ihan hyvät sosiaaliset taidot, mutta uuvun helposti sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Nuoruuden hybriksessä ajattelin, että en tarvitse muita ihmisiä, selviydyn kaikesta itse. Sen hybriksen taustalla ei kuitenkaan ollut mitään vahvuutta, vaan pikemminkin pelkoa, jota tunsin muita ihmisiä kohtaan. Pelko johtui varmasti paljolti kokemastani koulukiusaamisesta.
Nykyisin, kun sairaus ja elämä ovat opettaneet paljon nöyryyttä, ajattelen, että vahvuutta on tunnustaa heikkoutensa ja pyytää tarvittaessa apua. Toisten ihmisten kanssa voi oppia paitsi heistä, myös omasta itsestään. Vahvuutta on uskallus valjastaa rakkaus elämänsä käyttövoimaksi.
Mistä kehittyy henkinen vahvuus? Onko yhtä kuin itsetunto?
Sosiaalisuutta voi kehittää johkin rajaan asti kun kysymyksessä on taito.
Onko toiset henkisempiä kuin toiset ihmiset?
Vaikeita kysymyksiä...
Opin tuon itseni pakottamisen vähän vanhemmalla iällä. Hyvin on toiminut viime aikoina. Nuorempana jätin menemättä esim. juhliin tai muihin sosiaalisiin tilanteisiin. Nyt pystyn menemään. Se voi olla, että kun on tarpeeksi elämänkokemusta niin on helpompi pakottaa itseään.
Itse nykyään pyydän ehkä vain äärimmäisessä tilanteessa apua. Esim. terkusta. Sellainen nyt vain sitten olen. Aikanaan soittelin sinne paljonkin, mutta tänä vuonna olen ehkä vain kerran soittanut. Kun oli korona. Eipä siinä avun pyytämisessä mitään pahaa ole. Itse vaan olen sellainen etten enää viitsi/halua soittaa esim. kriisipuhelimeen yms. Mutta toki se useimpia ihmisiä auttaa, että saa jutella kriisityöntekijän kanssa tai sairaanhoitajan...
Mulle oli pitkään esim. töissä kova paikka näyttää, etten osaa tai tiedä jotain asiaa. Nykyään olen vähän kehittynyt, uskallan pyytää neuvoja ja apua. Seurakunnassa pyrin olemaan avoimesti oma itseni pappien ja rivijäsenten suuntaan, vaikkei tietysti ihan kaikille kannata esim. sairaudestaan kertoa.
Itse olen varmaan liian ns. "suomalainen" 😃 kun en pyydä apua. Kaikessa tietenkin on hyvät ja huonot puolet. Ehkä nykyään yritän vain yksin selvitä kaikesta. Johtuu siitä, että esim. terkussa hoitajat on olleet niin nyrpeitä. Että kai menen sinne vasta pää kainalossa.
Itse olin nuorena mukana seurakunnan toiminnassa. En enää. Aikanaan kävin paljon jumalanpalveluksissa yms. Ehkä nykyään olen agnostikko. Seuraan paljon tieteen kehitystä yms. Toki uskonnolliset asiat myös kiinnostaa jossain määrin, mutta enemmän keskityn tiedejuttuihin...
HerKaramazov kirjoitti:
Mistä kehittyy henkinen vahvuus? Onko yhtä kuin itsetunto?Sosiaalisuutta voi kehittää johkin rajaan asti kun kysymyksessä on taito.
Onko toiset henkisempiä kuin toiset ihmiset?
Vaikeita kysymyksiä...
Mun mielestä henkinen vahvuus on sellaista, että pystyy voittamaan itsensä tietyissä tilanteissa.
Henkinen vahvuus myös sitä, että pystyy etenemään elämässä vaikeuksista huolimatta. Tai että pystyy toimimaan synkälläkin hetkellä. Ettei lamaannu.
Pitää itsekin koko ajan yrittää pysyä vahvana. Vaikka elämä on välillä mitä on. Eikö se toisaalta ole luonnossakin eläimillä että vahvimmat selviää. Toki ei ihmistä voi eläimiin täysin verrata, mutta jossain määrin... Tai että kyllä ihmisenkin elämä on tietynlaista taistelua, hengissä pysyttelyä pohjimmiltaan... Niin kuin eläintenkin...
Henkinen vahvuus ei ole pelkästään sitä, että itse voi paksusti. Se on myös toisten ihmisten huomioimista ja vastuunkantoa läheisistä, lapsista ja vanhuksista. Henkistä vahvuutta tarvitaan monissa ammateissa, joissa koetaan painetta ja vastuuta: lääkärit, hoitajat, poliisit ja monet muut. Psykologisena ilmiönä tunnetaan myös vahvuuteen sairastuminen, jossa ihminen ei osaa ollenkaan olla auttamisen kohteena ja tuntee häpeää, jos ei suoriudukaan odotusten mukaisesti.
Itse oikeastaan jossain vaiheessa ns. kyllästyin avun hakemiseen. Kun hain aikanaan koko ajan apua. Ravasin terkussa ja ties missä. Mutta omalla kohdallani se ei oikein toiminut. Hain aivan liikaa apua pieniinkin ongelmiin. Mutta pikkuhiljaa ymmärsin, että useita toki auttaa meno esim. terkkuun jos ahdistaa, mutta minun kohdallani olo usein paheni kun menin terkkuun. Aloin tarkkailemaan liikaa itseäni yms. Eli minä sitten olen sellainen ihminen, että minun kannattaa soittaa terkkuun kun ns. oikeasti tilanne on todella paha. Mutta ihmiset ovat hyvin erilaisia...