Menossa elämän pituinen matka tulla siksi ihmiseksi joka oikeasti olen.

Luettuani tämän palstan viestejä havaitsin etten ole yksin matkaa taittamassa ja että voin ehkä jollain tavoin lohduttaa toisia oman historiikkini kautta.Se on itsestäni huikea selviytymistarina joskin oma perussairauteni ei väisty mukanaolosta kaiketi koskaan.

Olen mokaillut rankasti jokaisella elämään kuuluvalla alueella =äitiys,muut ihmissuhteet,talousasiat ja sitkeä käsitykseni että selviydyn ilman apua,ilman lääkitystä.Metsään on mennyt usein ja kovaa.

Näistä huolimatta olen yhä toiveikas itseni suhteen.En enää yritä lopettaa elämääni itse enkä tee tuhoa toisten elämissä.
En tiedä (eikä kukaan muukaan)veikö sairauteni minut nuorenpana moniin hankaluuksiin vai oliko se luonnekysymys.Bibo on kuitenkin itse ajatellen ollut minussa hyvin nuoresta alkaen ,olin välillä kuukausia vilttihoidossa ja toisinaan kuvittelin olevani loistava joka asiassa.
Eniten ovat mielialani vaihteluista kärsineet lapseni.
Nyt on muutaman vuoden mennyt paremmin Heidänkin kanssaan koska sain diagnoosin ja sen tiedostamisen myötä aloin ymmärtää etteivät tekoni olleet pelkästään pahan sisuni aiheuttamia vaan olen ollut ja yhä olen sairas.

Sitten on tietenkin kaiken sotkun lisänä olleet epätoivoiset meissuhteet. 2 sellaista suhdetta joissa mies käyttäytyi hyvin väkivaltaisesti.Niskani murtui eräässä pahoinpitelyssä ja hoitanut lääkäri sanoi että minun pitäisi olla todella kiitolinen etten 4-raajahalvaantunut.

Nykyisin asun ja elän yksin enkä halua mitään miessuhdetta.

Olen siltikin mokannut aivan lähiaikoina,muutin liian kalliiseen vuokra-asuntoon ja rahaa elämiseen jää liian vähän.Yritän saada kaupungin asunnon että siltä osin helpottaisi.

Masis on tulollaan tämän asuntoasian vuoksi koska tarvitsisin kevyen sohvan ja rahaa siihen ei nyt sitten ole.En jaksa siivotessa nostaa painavia huonekaluja.

Annoin itselleni aikaa tämän viikon vielä ennen kuin otan yhteyttä omalääkäriini.Ostin viime viikolla Beroccaa koska se on auttanut aiemmin keväisin ja syksyisin alkaneita masennusoireita vastaan ja tilanteeni on mennyt ohi ilman muun lääkityksen vaihtoa/lisäämistä.

En tiedä useinkaan itkeäkö vai nauraa näitten omien toilailuitteni seurausten jälkeen.😭 😀