mulla on tosi usein semmonen olo, et ois parempi olla kuollut. Tai en sillee haluis kuolla, mut haluisin tän tuskan pois. Kaikki muuten hyvin, opiskelut alussa lähihoitajana, perhe, poikaystävä, ystäviä, harrastuksia, baaris käyn viikonloppusin, harrastuksia paljon.. silti joku mättää.. tunneilla ei meinaa saada happea, näen painajaisia, ahdistaa. En halua tehdä itselleni mitään koska rakastan läheisiäni enemmän kuin itseäni välillä ja se olisi tyhmää ja lapsellista.. Olen hakenut apua kunnalliselta puolelta lääkäriltä, mut hän vaan antaa lääkkeitä. en saa terapiaa. koska ei ole resursseja. voi olla yksi syy ett’ kunnallinen puoli inhoo mua kun olen joskus suuttunu osasto jaksolla ja haukkunu kaikki pystyyn. Eli siel en käy, lääkkeitä en syö Ois kova tarve puhua. Läheisille en pysty. Yksityinen sektori opiskelijalle liian kallis. OLen kokeillut, kela ei maksa. Yhen papin kanssa olen jutellut välillä. Mutta hän on kädet levällään. Koska mulla ongelmia syömisen kanssa ja juon liikaa.. Pahinta tää olo kuitenkin. Kestäny kohta viisi vuotta. Olen 19v. Mitä teen?