Häpeä on vallannut "elämäni"
Hei kaikki!
Olen 20vuotias tyttö ja asun yksin. Ongelmani on se, että häpeä on vallannut
elämästäni ison osan ja se rajoittaa elämääni. En kehtaa mennä kouluun, en kehtaa
mennä työhaastatteluun. Häpeän itseäni kun kävelen kaduilla. Häpeän omaa
peilikuvaani ja monesti jätän asioita (melkein aina) tekemättä koska en kehtaa.
Kaupassa käyntikin on vainoharhaista ja ohjaa mitä koriini laitan. Häpeän kuviani
facebookissa ja kaikkea.
Kukaan kaverini ei tiedä tästä. Kaikki on niin outoa, koska suuri häpeän tunne on
ristiriidassa oman ”julkisen minäni” kanssa. Muut luulevat että olen menestynyt,
onnellinen, sosiaalinen, muotitietoinen kaupunki *chic*. Oikeasti kaupungille meno
hoitamaan asioita vaatii monen viikon eteisessä itkut, ennenkuin uskallan sinne
mennä. Ja aina jos törmään vahingossa tuttuihin, voisin kadota maan alle.
Olen kärsinyt masennuksesta, syömishäiriöistä, huumejaksoista jne. Opiskeluni on
ollut monta vuotta kyseenalaisia ja olen ollut aina työtön koska olen kadonnut sieltä
tms.
Pelkään mielenterveyteni puolesta, koska minulla on kapasiteettia tähän elämään!
Minussa on paljon hyviä puolia! Kaikki pelottaa minua, varsinkin tämä vakava
syrjäytyminen (joskus kävin ulkona vain öisin koska en kehtaa näyttäytyä
päivänvalossa).
Miksi häpeän itseäni niin paljon? Mitä tälle voi tehdä? Olen yrittänyt ”altistaa” itseäni
menemällä monesti pakosta ulos! Lähtenyt vaan kävelylle ja olen tuntenut pyörtyväni
ihmisten katseista. Olen niin epäonnistunut elämässä ja itseeni.
Yritin pitää tämän viestin lyhyenä. Mutta, onko teillä ollut samanlaisia tunteita? Ja mistä
ne johtuvat? Tämä syö minua elävältä, vaikka kuollut olen jo monelta osaa. Niin pakko
vielä lisätä, että tämä on mennyt niin pitkälle – etten kehtaa näyttää esim. äidilleni jos
minulla onkin hyvä päivä. Olen jatkuvasti masentunut ja alakuloinen. Sitten jos jostain
syystä olenkin vähän toivoa enemmän ja hymyilyttää: en uskalla näyttää sitä! Eli
kaikenlaisten tunteiden näyttäminen on todella noloa. On parempi olla näkymätön.
Sairasta koska todellisuudessa rakastaisin olla esillä (niinkuin ennen), hyppiä, olla
rohkea ja täyttää muutkin ihmiset ilolla ja ideoilla. Niin muut minut ”tuntevat.” Äääh,
en tiedä.
Rakkautta kaikille <3
Hei, kertomasi tuntemukset ovat olleet itselleni tuttuja - ja ovat osin vieläkin. Jos haluat ymmärtää häpeän tunnettasi, suosittelen yhtä erinomaista kirjaa: Ben Malinen: Häpeän monet kasvot. Kerroit, että kukaan ei tiedä tunteestasi, vaan esität ulkopuolelle juuri päinvastaista. Se voi olla yhtenä syynä, mikä pitä sinut "häpeän kierteessä", sillä juuri puhuminen ja häpeänsä paljastaminen ainakin jollekin luotettavalle henkilölle voi auttaa sinua.
Häpeä lienee monesti lähtöisin lapsuudesta ja on monimutkainen ongelma, joka voi todella rajoittaa elämää ja johtaa välttelemään sosiaalisia tilanteita. Sä olet vielä nuori ja suosittelen että etsisit itsellesi juuri nyt ammattiapua, ennen kuin ongelma hankaloituu lisää.
Hyvin tuttua minullekkin tuo teksti aikoinaan, mutta vuosi vuodelta kun ikää tulee lisää niin itsevarmuus kasvaa ( -no joo olen itsekkin vasta 25-vuotias tässä selittämään, mutta kumminkin 🙂 )
Minusta asiaan vaikuttaa myös aika paljon se millaisten ihmisten kanssa liikut tai kaveeraat, jos porukka on hirveän "ulkonäkö-keskeistä" niin pakostahan sitä alkaa itseään vertaamaan muihin ja näkee itsessään virheitä ja muut paljon "täydellisempinä".
Tai jos seuraat muotia, malleja, missejä tai muita kaunottaria lehdistä ja netistä. Aina löytyy itseä paljon kauniimpia, upeampia ja menestyneempiä. Siksi ei kannata vertailla tai "jumaloida" ketään kaunista näyttelijätärtä. ilman meikkiä ja kuvanmuokkausohjelmia hänkään ei erottuisi massasta millään tavalla.
Itse en meikkaa tai tälläydy ketään varten, jolloin ensitapaamisen jälkeen voi olla jatkossakin oma itsensä. Tietysti katson peiliin ulos lähtiessäni, mutta en laittaudu sen koommin. -Suosittelen!
Oikeasti pelkällä ulkonäöllä ei pitkälle pötkitä. Kavereita ja tuttuja saa luonteella!
Ja vaikkei olisikaan sataa bestistä, niin se ei tarkoita, että luonteessa olisi vikaa. Ystävyys/kaveruus yms. on aina kahden kauppa. Paljolti siis riippuu siitä toisestakin.
Myös masennus, työttömyys ja eristäytyneisyys tms. voi vaikuttaa "oma-kuvaan". Kun menee huonosti niin ei se ulkonäkökään miellytä. Mutta kun pyyhkii hyvin niin johan oma ulkonäkökin alkaa kelpaamaan tai sitä ei edes ehdi miettimään.
Tsemppiä. Kyllä se siitä. Ei kannata suotta hävetä ja samalla heittää aikaa hukkaan turhaan suremiseen.
🙂👍