Haluatko ottaa vastuun elämästäsi ja elää onnellisempaa elämää?
Olen suhteellisen uusi tällä palstalla, mutta tässä muiden kirjoituksia lueskeltuani on tullut nopeasti sellainen olo, että monella on jotain ongelmaa, aivan kuten minulla, ja tavallaan jokainen kieriskelee tietynasteisessa itsesäälissä. Aivan kuten minäkin.
Ongelman kuvaaminen on minusta tärkeää, mutta se on vähän niin kuin ensimmäinen askel. Seuraavaksi pitäisi tehdä asialle jotain, joka lienee sitten vaikeampaa/pelottavampaa. Avuttomaksi heittäytyminen on helppoa ja mukavaa (tiedän kokemuksesta), mutta sillä ei saavuta minkäänlaista muutosta.
Lisäksi pyhässä yksinäisyydessä tehty jalo päätös muuttaa koko elämä huomenna tai viimeistään ensi viikon loppuun mennessä kokonaan ympäri harvoin onnistuu. Nähdäkseni ainakin sen takia, että ilman objektiivista näkökulmaa sitä tulee helposti vaadittua itseltä kerralla liikaa ja vääriä asioita, mikä sitten epäonnistumisen kautta johtaa vaan syvempään itsesääliin ja avuttomuuden kokemiseen. Myös se, että vaikka vaadittu toiminta olisi kohtuullinen, ei ole ketään ulkopuolista, jolle tavallaan olisi vastuussa asioiden viemisestä loppuun ja itsekseen sitä helposti luovuttaa. JA toisinaan on vaikea itsekseen hahmottaa mitä sitä pitäisi edes tehdä. Onhan se myös mukavaa kun voi jollekin kertoa omista onnistumisista.
JOTEN. Olisikohan palstalla kanssasisaria ja -veljiä, jotka haluaisivat pienin, mutta rohkein askelin muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan? Sellaisia jotka, kuten minä, ovat voivotelleet kohtaloaan tarpeeksi ja ovat tulleet siihen tulokseen, että itse se on näköjään omasta hyvinvoinnista otettava vastuu? Että vaikka kuinka ääneen valittaa niin ei kukaan silti tule pelastamaan 😀
Jokainen päättäisi luonnollisesti itse mitä tekee, se on koko homman juju, mutta ryhmässä voitaisiin kannustaa toisiamme ja tarjota näkökulmia. Ja kysellä mielipiteitä ja pitää tosiaan toisemme ”kaidalla polulla”, kuitenkin niin, että jokainen on tosiaan vastuussa omasta toiminnastaan. Jos välillä epäonnistuu niin ei se mitään, mutta pyritään nyt kuitenkin siihen onnistumiseen.
Avainasioita olisi vastuun ottaminen omasta elämästä, toistemme kannustaminen, ROHKEUS, epäonnistumisten sietäminen ja taas jaloilleen nouseminen sekä rehellisyys. Jokainen saa itse valita kuinka avoin haluaa olla.
Minun lähtötilanne on se, että olen tietyistä mielenterveydenongelmista kärsinyt kolmekmppinen työssäkäyvä nainen, jonka suurimmat ongelmat tällä hetkellä ovat väsymys, tylsistyminen ja olematon henkilökohtainen elämä. Ystäviä pitäisi hankkia, mutta vielä tällä hetkellä se on liian pelottavaa. Minulla on terapia ollut kesän ajan katkolla ja pitkään on ollut sellainen olo, että PITÄISI soittaa ja varata aika, mutta aina on ollut vähän sitä ja tätä. Soitan huomenna (eli tiistaina 8.8.) terapiaan ja varaan ajan, koska haluan ottaa ensimmäisen askeleen. Tulen tänne sitten kertomaan kun olen sen tehnyt. Lisäksi olen laiminlyönyt liikuntaharrastukseni liian pitkään ja se lienee yksi syy miksi olen niin väsynyt nykyään, joten tällä viikolla aloittelen sen myös uudestaan. Siitäkin tulen tänne kertomaan, JOS löytyy muitakin elämänparantajia tähän ketjuun 🙂 Jos epäonnistun, tulen siitäkin kertomaan ja yritän sitten uudestaan.
Moi Smaragda!
Ideasi kuulostaa hyvältä. Ilmottaudun mukaan.🙂
Mustakin tuntuu siltä että itsesääli saa jo riittää.
Mun suurin ongelma tällä hetkellä on lääkkeiden väärinkäyttö ja rintalihaksessa oleva kipu.
Heippa Smaragda! Mäkin välillä juutun siihen, että ei oo mitään toivoa ja kurja osa annettu mulle tässä elämässä. Toisinaan sitten taas oon täynnä toivoa ja tulevaisuudenuskoa. Muita vaihteita mulla ei oikein ookkaan ku noi kaksi... Nyt on menny oikein hyvin jo pitkän aikaa ja katson kirkkain silmin tulevaisuuteen.
Varasitko terapia-aikaa? Miten sun terapia on tähän saakka menny? Mullaki terapia jatkuu kesätauon jälkeen ens viikolla. Oon ollu tosi kiitollinen siitä, että löytyi sopiva terapeutti ja terapiasta on ollu paljon apua.
Tsemppiä liikuntaharrastuksen uudelleen aloittamiseen! Kylhän se on ihan tutkittu juttu, että liikunta yleensä kohentaa mielialaa. Mulla liikunta-asiat on hyvällä mallilla, mutta sosiaaliset suhteet huonolla. Yksinäni enimmäkseen olen. Siinäpä tavoitetta muuttaa tilannetta pienin askelin kuten aloitusviestissä kannustit. 🙂
Heips, oon myös uusi täällä. Sulla on Smaragda niin hyviä ja osuvia ajatuksia että laitanpa ekan viestini palstalle tähän 🙂Mun motto jonka vähän aikaa sitten omaksuin, on "Jos haluat olla onnellinen, niin ole". Se vaan tuppaa helposti unohtumaan, kenen käsissä avaimet oikeesti on. Tarvis joka aamu muistutuksen, ja monta kertaa päivän aikanakin oikeastaan. Olkoon tähän piiriin liittyminen ensimmäinen pieni askel tänä päivänä (tai oikeastaan yönä kun lähempänä aamukolmea tätä naputtelen).
Sinun suunnitelmasi ensimmäisiin askeleihin Smaragda kuulosti hyvältä. Toivottavasti onnistuit! Jos ei vielä eilen pystynyt, niin älä murehdi, tänään on uusi päivä täynnä uusia tilaisuuksia. Itselläni on myös ollut todella vaikeaa lähteä liikkelle ja tehdä aloitteita, mutta kun muistelee niitä kertoja kun se on onnistunut, vaikka ne olisivatkin olleet harvoja, niin tajuaa taas kuinka palkitsevaa se on.
Minua vaivaa myös ystävien puute. Mutta en oikeastaan tiedä, miten niitä saadaan? Tuntuu että nuorempana se oli helppoa, niitä tuli melkein huomaamatta. Mutta nyt, kolmattakymmenettäkuudetta kertaa aurinkoa kiertäessäni, muutaman rankan loppuunpalamisen ja masennuksen läpikäytyäni ei se ole enää niin helppoa. Ehkä tässäkin pitäisi vaan mennä kuskin paikalle ja lähteä vaikka johonkin kansanopiston kurssille. Kohtahan niitä kai taas alkaa. Pelottaa vaan todella paljon ennakolta, kun sitä tuntee olonsa niin epävarmaksi ja on jo melkein varma, ettei ystäviä vaan voi löytyä.
Miten sinä olet ajatellut selättää yksinäisyyden? Ja Joie voit myös vastata tähän jos haluat. Tsemppiä sinullekin, hienoa kuulla että olet ollut valoisalla mielellä viime aikoina 🙂
CooperX kirjoitti 9.8.2017 2:57
Minua vaivaa myös ystävien puute. Mutta en oikeastaan tiedä, miten niitä saadaan? Tuntuu että nuorempana se oli helppoa, niitä tuli melkein huomaamatta. Mutta nyt, kolmattakymmenettäkuudetta kertaa aurinkoa kiertäessäni, muutaman rankan loppuunpalamisen ja masennuksen läpikäytyäni ei se ole enää niin helppoa. Ehkä tässäkin pitäisi vaan mennä kuskin paikalle ja lähteä vaikka johonkin kansanopiston kurssille. Kohtahan niitä kai taas alkaa. Pelottaa vaan todella paljon ennakolta, kun sitä tuntee olonsa niin epävarmaksi ja on jo melkein varma, ettei ystäviä vaan voi löytyä.Miten sinä olet ajatellut selättää yksinäisyyden? Ja Joie voit myös vastata tähän jos haluat. Tsemppiä sinullekin, hienoa kuulla että olet ollut valoisalla mielellä viime aikoina 🙂
Moi CooperX! Minkälainen sun mieliala ja jaksaminen nyt on? Kova on ollu tie, jos loppuunpalamisia on ollut useita.
Ystävien saamisen suhteen itse oon kokenut nyt olennaisimmaksi purkaa niitä ihmissuhteiden tiellä olevia esteitä. Tunnen esim. itseni hirveän erilaiseksi kuin muut ja tuntuu, etten voi kuulua joukkoon. Oon katkera, vihainen ja kateellinen ihmisille noin ylipäänsä. Kostan sitten vetäytymällä pois yhteydestä ja torjumalla ihmiset.
Kärsin kyllä yksinäisyydestä, mutta sitten kun on konkreettisia mahdollisuuksia tutustua ihmisiin paremmin, en halua sitä ollenkaan. Tai sitten kukaan ihminen ei kelpaa, kaikissa tuntuu olevan jotain mitä en siedä. Kaikki ihmiset käy hermoille. Ja sit mua pelottaa, kun en oo ikinä ollu läheisissä ihmissuhteissa, että millasta se on! Sittenhän kaikki omat heikkoudet ja viat tulee esille, kun ei voi enää vaan pitää kulissia niinku tavallisesti.
Kirjoitan tarinoita ja se auttaa näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Sitten tuommoset valheelliset uskomukset "olen erilainen" tai "muilla on niin paljon sellasta mitä mulla ei oo" alkaa purkautua. Uskon, että sen myötä ihmisten kanssa oleminenkin hiljalleen helpottuu ja nousee aito halu olla yhteydessä toisiin. Terapiasta toivon myös apua tähän, ja kyl siitä varmaan onkin!
Moikka, mukava kun ootte lähteneet mukaan 🙂 Kirjoitin just pitkähkön vastauksen, mutta kesken lähetyksen nettiyhteys katkesi joten en ole varma tuleeko perille vai ei. Todennäköisesti ei. Päh... Nyt kuitenkin lähden lenkille ja kirjoitan myöhemmin uudelleen, jos viesti ei tosiaan tulekaan perille niin pähkinänkuoressa kerron että yritin tavoitella terapeuttia, mutta "numeroon ei saada yhteyttä", saattaa olla hän kesälomalla. Yritän kunnes tavoitan 🙂
Hei.
Minäkin voisin liittyä tähän ketjuun. Minulla asialistalla olisi laihduttaminen. Olen vielä alle kolmekymppinen mutta minulla on verensokeri koholla. Jollen saa painoa putoamaan, aloitetaan lääkitys aikuistyypin diabetekseen. Minulla on jo paljon muitakin lääkkeitä, joten tuntuisi kurjalta vielä siihenkin vaivaan alkaa syödä lääkkeitä. Tänään juuri lääkäri sanoi että nyt on viimeinen tilaisuus. Siis tehdä elintaparemontti.
Joie kirjoitti 9.8.2017 11:45
Moi CooperX! Minkälainen sun mieliala ja jaksaminen nyt on? Kova on ollu tie, jos loppuunpalamisia on ollut useita.
Ystävien saamisen suhteen itse oon kokenut nyt olennaisimmaksi purkaa niitä ihmissuhteiden tiellä olevia esteitä. Tunnen esim. itseni hirveän erilaiseksi kuin muut ja tuntuu, etten voi kuulua joukkoon. Oon katkera, vihainen ja kateellinen ihmisille noin ylipäänsä. Kostan sitten vetäytymällä pois yhteydestä ja torjumalla ihmiset.
Kärsin kyllä yksinäisyydestä, mutta sitten kun on konkreettisia mahdollisuuksia tutustua ihmisiin paremmin, en halua sitä ollenkaan. Tai sitten kukaan ihminen ei kelpaa, kaikissa tuntuu olevan jotain mitä en siedä. Kaikki ihmiset käy hermoille. Ja sit mua pelottaa, kun en oo ikinä ollu läheisissä ihmissuhteissa, että millasta se on! Sittenhän kaikki omat heikkoudet ja viat tulee esille, kun ei voi enää vaan pitää kulissia niinku tavallisesti.
Kirjoitan tarinoita ja se auttaa näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Sitten tuommoset valheelliset uskomukset "olen erilainen" tai "muilla on niin paljon sellasta mitä mulla ei oo" alkaa purkautua. Uskon, että sen myötä ihmisten kanssa oleminenkin hiljalleen helpottuu ja nousee aito halu olla yhteydessä toisiin. Terapiasta toivon myös apua tähän, ja kyl siitä varmaan onkin!
Moikka! Kiitos kysymästä, just tällä hetkellä on mieliala melko hyvä. Yleensä aamuisin on (ei aina) toiveikkaampi ja jaksavampi olo, mutta iltapäivällä alkaa hyytymään ja samalla mieliala synkkenemään. Iltakuuden jälkeen en kykene sitten yleensä tekemään muuta kuin maata sohvalla enkä kuuntelemaan kenenkään puhetta saati itse puhua (kestää ikuisuuden ymmärtää normaaleja asioita mitä minulle puhutaan, ja kahta-kolme sanaa pidempien lauseiden muodostaminen lähes mahdotonta).
Tuo on Joie hyvä, että olet tiedostat noin selkeästi nuo valheelliset uskomukset yms asiat mitkä estää ihmissuhteiden syntymistä. Olet jo aika pitkällä kun sen ymmärrät! Toivottavasti löydät sellaisia turvallisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä, joiden kanssa ottaa konkreettisia askeleita sinulle sopivassa tahdissa.
No nyt uusi yritys.
Eli tosiaan terapeuttiani yritin tavoitella tämän soittoaikana, mutta en saanut yhteyttä. (Sanoin soittavani tiistaina, mutta pienen käytännön mokan takia se ei sitten onnistunutkaan. Liittyy työpaikkaani ja siihen millainen puhelin minulla on 😀 No, pääasia lienee, että kuitenkin sitten soitin.) Terveysaseman nettisivut on muuttuneet siten, että sieltä ei enää löydä ajanvarauksen puhelinnumeroa, vaan ainoastaan suorat numerot terapeuteille. Nyt sitten tänään siivouksen yhteydessä löysin vanhan ajanvarauslapun jossa tosiaan myös ajanvarauksen puhelinnumero, ja siihen soitettuani kävi ilmi, että terapeuttini on poissa ainakin seuraavat kaksi viikkoa. Noh. Ei kai voi mitään. Kahden viikon päästä sitten uutta yritystä.
Minaitse89, olisko sulla jotain konkreettista pientä tai isoa, mitä voisit itse tehdä noiden sun ongelmien suhteen? Tai haluaisitko kertoa niistä jotain?
Joie, mun terapia on mennyt ihan hyvin, terapeutti on oikein mukava, sellanen jolle on helppo jutella. Mulla on kuitenkin usein vähän sellanen fiilis, että jos en mene sinne joku aihe tai ongelma valmiiksi mielessä, niin sitten vaan tuhlaan meidän kummankin aikaa. Kesän ajan on ollut sellanen fiilis, ettei mulla ole aitoa halua muuttua joten miksikäs minä sinne menisin mukavia lätisemään. Aika katkonaista on terapia ihan omasta syystäni tähän mennessä ollut, joten hirveän "syvälle" ei olla päästy.
CooperX, mulla on muutamia läheisiä puhelinsoiton päässä ja töissä olen joka päivä ihmisten (työkavereiden) kans tekemisissä, ja se meininki siellä työpaikalla on oikein kaverillinen. En siis ole ihan täysin ilman sosiaalisia kontakteja ja juttuseuraa. Kuitenkin tosiaan ne ystävät puuttuu. Mulla on yks työkaveri jonka kans ollaan pari kertaa käyty lenkillä, hänen aloitteesta. Uskoisin, että tämän ihmisen kans voitas alkaa hengailla enemmänkin. Eniten kuitenkin haluaisin vaan tulla ulos omasta kuorestani ja alkaa olla sosiaalisempi. Jutella vaikka kassaneidin kans, mitä en siis IKINÄ tee, tai kun ohi kävelee ihminen kauniin koiran kans voisin yrittää alkaa jutella siitä sen koirasta jotain. Ottaa siis suoraan kontaktia tuntemattomiin ihmisiin. Okei, otan tämän päivän tavoitteeksi että otan suoraa kontaktia vähintään yhteen tuikituntemattomaan ihmiseen! 🙂 Niin, ja se kassaneiti pitää sulkea pois, se on tavallaan liian helppo. Juttelen jollekin, jolle ei sen tilanteen vuoksi välttämättä KUULU jutella. Konkreettinen pieni askel.
Olisko siinä ystävien hankinnassa sellasta hyödyllistä esiharjoittelua just se, että tosiaan harjoittelee ottamaan kontaktia tuntemattomiin ihmisiin, olemaan aloitteellinen ja olemaan sosiaalinen? Ja olemaan itsensä niissä tilanteissa. Sen olen huomannu tässä viimeisen vuoden aikana, että paljon helpompaa ja "tuloksellisempaa" on olla ihmisten kans täysin oma itsensa eikä yritä liikaa. Mä olen pitäny itseäni lähestulkoon aina liian tyhmänä ja liian epäkypsänä, silleen että sitä pitää hirveästi peitellä ettei saa totaalista hylkäämistä, mutta nyt ku oon tuolla työelämässä alkanu avaamaan suutani ja puhumaan "tyhmiä ja epäkypsiä" juttujani, niin oon huomannu, ettei se nyt niin kamalaa ole. Jotkut pyöräyttää silmiään ja se taitaa olla pahinta mihin oon törmänny. Paljon helpompi myös olla omissa nahoissaan kun on avoimesti sellanen ku on. Tässä on mulla vielä työsarkaa, mutta alku vaikuttaa kuitenkin lupaavalta 🙂
terve88, mä voisin lähteä sun kans tohon laihdutusproggikseen! 🙂 Mulla ei hirveästi ole ylimäärästä painoa, silleen että olis terveydelle haitallista, mutta 15 kiloa on kuitenki ylimäärästä. Mikä sulla on suurin este laihtumiselle? Tai mitä teet/syöt sellasta mitä ei pitäs syödä? Mulla on makea! On tosin muitakin, eli syön muuten mitä sattuu enkä liiku. Mä voisin jättää ylimääräisen sokerin pois ainaki viikoksi näin alkuun. En jaksa alkaa kerralla mitään kokonaista ruokaremonttia ja veren maku suussa treenaamista vaan pikku askelin aloitella. Miten sinä ajattelit aloitella? Ja milloin? 🙂
Ja olisko teillä muilla tosiaan jotain pienen pieniä tai vaikka isojakin KONKREETTISIA asioita, joita voisitte tehdä? Tai jos ette tiedä mitä tehdä niin haluisitteko ottaa jonku ongelman käsittelyyn niin voitas yhdessä miettiä mitä sille vois tehdä? Pientä epämukavuuttahan tässä on pakko opetella sietämään, kun eihän se mukavalta tunnu nousta sieltä omasta lämpimästä lietelammikosta (missä siis itsekin olen tottunut istumaan 😀) ja alkaa ottaa askelia tuntemattomalla maaperällä. Että jos tavallaan tietää mitä pitäs tehdä, mutta kun se on niin epämukavaa eikä siksi halua tehdä sitä, niin sitten pitää varmaan vaan jatkaa istumista siellä omassa liejussaan kunnes siitä oikeasti haluaa nousta ylös. Ja ehkä siitä kuitenkin kannattaa ainakin puhua, voidaan sitten yrittää kannustaa tekemään konkreettisia asioita, mutta ehkä se on tiedostettava, ettei sieltä kukaan tule repimään vaan itse on loppujen lopuksi kuitenkin tehtävä se päätös, oltava rohkea, noustava ylös ja otettava ensimmäinen askel. Vai mitä ootte mieltä?
Moi!
Ehkä pitäis lisätä urheilua ja syödä terveellisemmin. Ja vähentää lääkkeiden käyttöä pikku hiljaa...
Kyllä tässä koko ajan on olo menossa parempaan suuntaan. 🙂
Mulla alkaa kohta opiskelukin ja odotan sitä . Menen opiskelemaan musiikkia ja olen siitä innoissani että vihdoinkin pääsen ammattiin valmistavaan opiskeluun.
Tässä on kaiken näkösestä tullu selvittyä. Eikä ne ongelmat vielä kaikki ole ratkennut mutta suunta on hyvä.🙂👍
Minäkin taidan liittyä tähän ryhmään, vaikken tiedä mitä "onnellisuus" on🙂 En ehkä ole koskaan ollut onnellinen niin sitä tunnetta on vaikea hahmottaa. Elämäni on ollut "ookoo", "ihan mukavaa" tai sitten huonoa, mutta minullekävisi tuon onnellisemman elämän sijaan "aika jees"🙂
Mutta kuitenkin, olen kohta puoliin 40 täyttävä nainen, naimisissa, lapsia. Töissä osa-aikaisesti. Olen koko ikäni asunut isossa kaupungissa, 1,5 vuotta sitten muutimme vaihtelun vuoksi maalaiskaupunkiin. Sosiaalisia suhteita ei juuri ollut kotikaupungissani (yksi ystävä, sukulaiset, työyhteisö), täällä vain ihmiset joita näen töissä. Yksinäisyys on vaivannut säännöllisin väliajoin, joskus taas nautin siitä. Kuten Joie hyvin asian kiteytti, en tunne samaistumisen tunteita oikeastaan yhteenkään tapaamaani ihmiseen, ihmisten oleminen ja heidän asiansa monesti vain ärsyttävät. Harvassa ovat he jotka oikeasti kiinnostavat ja joiden kanssa juttu luistaa. Jotenkin tuntuu, että minulla on jatkuvasti tuntosarvet ylhäällä ja vaistoan heti muutamassa minuutissa olisiko tuosta tyypistä mihinkään😀 Tästä haluaisin eroon! En vain osaa! Analysoin, pohdin ja kuuntelen totisella korvalla, kuin että antaisin jutulle mahdollisuuden (oli se sitten vaikka tarina kauppareissusta). Mutta ei, mielenkiintoni on jo kadonnut ennen kuin kissa tulee kuvioihin.
Tuntuu myös että kukaan ei halua ottaa minuun kontaktia omasta halustaan. Uskon että tämä edellä esitetty ongelmani näkyy myös ulospäin. Luulevat vielä ylpeäksi. Yksi esimerkki on se, että lapseni luokkakaverin äiti pyysi minun apuani pieneen pulmaansa mieheltäni! Tämä kyseinen äiti tiesi numeroni, mutta kysyi mieheltäni että "voisikohan vaimosi...". Olenko niin ärsyttävä/outo ettei minulta voi kysyä suoraan? 😐
Tuttu tunne tuokin, että tunnen olevani erilainen kuin muut. Ikään kuin minut olisi pakotettu elämään tätä elämää mihin en itse pysty vaikuttamaan. Vaikka juuri itsehän tähän pystyy vaikuttamaan😳 Ristiriitaista, mutta niin kai se vain on.
Apua siis kaivataan😀😀
Pikainen tilannepäivitys ennen töihin menoa; liikuntaharrastus on nyt aloitettu ja voi miten hyvä olo tulikaan heti sen jälkeen! Ensi viikolla jos kävisi muutaman kerran, mutta ainakin nyt kerran käynnin otan tavoitteeksi.
Meinasin viime viestissäni ottaa kontaktia tuntemattomaan ihmiseen ja otinkin kyllä. En tosin jäänyt pitkään juttelemaan, mutta avasin kuitenkin suuni ja juttelin. Tästä voisin ottaa sellaisen ihan päivittäisen tai "joka toisen päiväisen" tavan, että vähintään kerran kahdessa päivässä otan kontaktia tuntemattomaan ihmiseen.
Makeaa meinasin olla syömättä viikkoon. No. Sorruin eilen. Päivän olin syömättä ja seuraavana päivänä jo söin. Nyt taas tänään olen kaidalla polulla.
Tsemppiä kaikille muillekin omiin pyrkimyksiinne! 🙂
Hienoa, Smaragda!! Mä vielä vähän mietin mitä askeleita voisin ottaa. Ainakin lauantaina pärjäsin seurassa ihan ok enkä ottanut semmosta etukäteisasennetta, että en ainakaan juttele kenenkään kanssa. 😋
Viime päivinä olen uskaltanut ekaa kertaa kunnolla ajatella sitä, että mulla voisi oikeasti olla ystäviä, joita tavata, jakaa elämää ja tehdä erilaisia asioita. Tuntuu kipeältä myöntää, että olen itse tehnyt valintoja, joiden seuraksena mulla ei oo ystäviä. Mut toisaalta helpottavalta, kun voin pikku hiljaa tehdä valintoja toiseen suuntaan ja kulkea kohti yhteyttä!
Minusta tuntuu, että suurin este vastuun ottamiselle omista valinnoista ym on ollut itseviha ja tuomitseminen. Olen haukkunut ja tuominnut itseni niin raskaasti, että en oo jaksanu edes yrittää. Mitä enempi on rakkautta, armollisuutta ja myötätuntoa itseä kohtaan, sitä kevyemmältä tuntuu ottaa niitä askeleita parempaan suuntaan.
Eilen kävin tapaamassa yhtä tuttua, vaikka ei yhtään olis haluttanut. Sit kun menin niin olikin ihan mukava nähdä. Tänään kysyttiin mukaan yksiin talkoisiin, jotka on myöhemmin viikolla. Ajattelin ensin, että en varmaan mene, mut sit ajattelin, että miksi en menis vaikka joksikin aikaa. 🙂