Tätä erittäin vaikeaa vaihetta on nyt ollut muutama viikko. Toissailtana raahauduin vapisevin jaloin psykiatriseen päivystykseen ja olin päivystysosastolla yön. Nukuin lääkkeiden avulla 12h ja aamulla olo olikin jonkinverran parempi. Olisivat laittaneet mut osastolle, mutta halusin mieluummin tulla kotiin. Ajatuksella, että nyt nukun, lepään, hoidan itseäni ja stressaan mahdollisimman vähän. Nyt olen kotona ja olo on kamala. Olen sekä fyysisesti että henkisesti aivan loppu. Nyt on käytössä kaikki tarvittavat lääkkeet, koko arsenaali. Vakilääkityksen lisäksi Temesta ja Ketipinor. Silti olo on kovin hauras. Olen koko ajan siin hilkulla, mennäkö sairaalaan vai ei. Toisaalta tiedän vanhastaan, että lopulta osastolla ensin tulee helpotus, että nyt saan todella levätä ja vain toipua ja jutella hoitajien kanssa jne. Toisaalta taas kaikki arjen vaatimukset vaativat niin paljon säätöä, kun pitää perua tai siirtää asioita, järjestää kaikenlaista jne. ja se puolestaan lisää stressiä ihan hirvittävästi. Puhumattakaan siitä, että joutuisi olemaan pois töistä. Tässä kunnossa en todellakaan kykene menemään töihin. Onneksi mulla on nyt viikko vapaata eli muutama päivä aikaa katsoa, vahvistunko tästä sen verran, että kykenen töihin menemään vai pitääkö hakeutua sairaslomalle. En tiedä, mikä olisi parasta. Mutta näin en voi jatkaa. Jotain vahvistumista pitää tapahtua tai sitten on vain luovutettava ja mentävä sairaalaan. Aika kornia, että masennukseen liittyy myös päätöksenteon vaikeus ja nyt minulla olisi iso päätös tehtävänä ja kovin näyttää vaikealta.