Hei olen 26v mies. Olen kärsinyt jostakin mielen probleemasta koko ikäni ja olen nyt aikuisiällä tiedostanut sen entistä vahvemmin. Pystyn toimimaan rennossa olotilassa luontevasti ja olemaan ns normaali eli keskustelemaan ihmisten kanssa ja.painamaan asioita mieleeni. Kuitenkin ajoittain, ahdistuksen kasvaessa eri syistä niin ajatukseni iköön kuin hidastuu, minun on vaikea muodostaa loogisia lauseita, sanat jäävät.niistä puuttumaan mutta mitään ylimääräistä niihin ei tulle. Tähön liittyy kiinteösti myös sumuinen olo päässä, myös muistamisen kanssa tulee ongelmia ja en völttämättö tilassa muista edellistä päivää kuin hitaaati takerrellen ja loogisesti päätellen esim. Mikä viikon päivä tuolloin oli ja tästä mietittynä mitkö treenit tuolloin olivat.
Tässä tilassa siis vastailen ”joo”, ”olipa kiva” tyylisiö lausahduksia, en pysty aloittamaan mitään spontaania ja äärimmöisyyksiin mentäessä on vaikeaa vastata mitään. Jos yritän vastata monimutkaisemmin ajatus katkeaa ja en saa sanotuksi kuin osan sanoista mitä normaalisti sanoisin. Myös tunteet katoavat tuolloin ja koen depersonalisaatiota sekö deralisaatiota. Mielestäni tämä laukeaa siis ahdistuksen yhteydessä joka johtuu yleisimmin stressistä. Tilassa aktivoituvat myös masennusoireet ja kaikki motivaatio katoaa. Tila voi kestää tunneista viikkoihin vaikeusasteen vaihdellessa, nykyään saan purettua tilan nopemmin mutta subjektiivisesti srvioituna.ne tuntuvat syvenevän ja työssäni se häiritsee paljon kun kaikki onnistuu hitaammin ja pätkii. Olen kärsinyt tästä siis niin pitkään kuin muistan, mutta vasta aikuis-iällä oppinut vapautumaan stressiä välttämällä. Tuossa tilassa mieleni on usein ihan tyhjä, mistä syystä en voi puhua mistään ja jos väkisin yritän siitä tulee väkinäistä ja se kuulostaa ihmisistä oudolta.
Olen pelännyt psykoosia, mutta muita oireita ei ole ja tila aktivoituu vain ahdistuksen jälkeen ja saattaa kasvaa tilaan että en voi sanoa kuin joo ja mitään ei jää mieleen. Muilla tälläisiä kokemuksia?
Oireet:
Ahdistus >ajatus katkeilee, päähän syöksee negatiivisia ajatuksia ja mieli tyhjenee. Välillä voin keskittyä mutta se katkeaa pakonomaisista negatiivisista ajatuksista joita tulee. Motivaatio, kaikki katoaa. Viestittelyssä tulee sana ja kirjoitusvirheitä, kuten ajatuksissani.
Minulle tuli nyt vaan mieleen, että auttaisiko meditaatio, tai mindfulness oireisiin ja parantaisi olotilaa siten, että ne eivät menisi niin "syvälle"? Rauhoittaisi mieltä.
Minullakin saattaa puhuessani sanat ruveta takeltelemaan erityisesti stressaavissa tai yllättävissä tilanteissa, tai jos olen ns. tunnekuohun vallassa. Viime aikoina on tuntunut usein, etten vaan pysty ilmaisemaan puhumalla niitä asioita, mitä haluaisin. Tuntuu kuin sanojen pakottaminen ulos olisi liian vaikeaa... Se on todella ahdistava tunne, sillä tuntuu kuin jäisin silloin itseni vangiksi, enkä pysty ilmaisemaan itseäni muille. Lisäksi vihaan sitä jos alan takeltelemaan tai änkyttämään, siitä tulee todella epänormaali olo itselle. Ja sitä rupeaa miettimään, huomasivatko muut ja että mitä he ajattelevat siitä.
Toivon että osaisin puhua sujuvammin, sillä se helpottaisi niin paljon sosiaalista elämääni. Välillä välttelen kavereiden tapaamistakin, kun tuntuu että en osaa puhua mitään järkevää tai ilmaista ajatuksiani tavalla jolla haluaisin. En tiedä mikä aiheuttaa tämän vaivan. Välillä omaksi yllätykseksenikin pystyn puhumaan melko vaivatta jopa tuntemattomammille ihmisille, ja se tuntuu hyvältä. Sitten taas seuraavalla kerralla en osaa ilmaista itseäni järkevästi edes läheiselle ystävälle.
En tiedä liittyykö vaiva ahdistukseen, että silloin kun on enemmän ahdistunut, niin ajatus takkuaa koko ajan. Tällä hetkelllä koen nimittäin olevani ahdistunut ja onneton, ja tuntuu että myös toisille puhuminen tuntuu raskaalta ja yritän vältellä sitä.
Oho konide, oletko ollut katsomassa, millainen olen terapiassa? 😀 Nimittäin lähes jokainen kuvailemasi kokemus istuu myös minuun, mutta minä koen tuollaista ahdistavaa, lamauttavaa ja pään tyhjentävää ahdistusta useimmiten vain terapiassa. Minulla tilanteeseen liittyy myös voimakas häpeä, joka lisää itsensä tarkkailemista ja siten vaikeuttaa itse keskusteluun osallistumista. En pysty keskittymään vastauksen muotoilemiseen, jos terapeutti kysyy jonkin kysymyksen. Jos kysymys on sellainen, johon en pysty vastaamaan, koska vastaus tuntuu liian syvältä paljastettavaksi, oloni pahenee. Hänen kommenttinsa sitten siihen, mitä satun suustani saamaan ulos, herättää minussa ärtymystä. Ärtymys kuitenkin kääntyy itseä kohti ja alan soimata itseäni mielessäni.
Jos minulle tulee olo etten pysty ilmaisemaan itseäni minua alkaa suututtamaan.
Nuoruudessani sain aika pahoja raivokohtauksia kuin oli liian vaikeata ilmaista itseänsä selkeästi, elikä niin että joku muu kuin minä ymmärtäisi mitä minä tarkoitin.😉