Eilen sain taas tuta mitä on erityisherkän mieli ja miten siihen on nyt saanut järkeä kun olen tajunnut että suurin osa ongelmista johtuu vain minun "väärästä" reagoinnista, oli asia mikä tahansa.
En tiedä kuuluuko erityisherkkyyteen myös se ettei osaa ottaa arvostelua oikein, vaan se tuntuu liian henk.koht. mitätöinniltä ja häpeä, syyllisyys on se tunne mikä siitä tulee.
Tai ainakin joskus. Joskus jos on arvostelu ollut myönteisesti sanottu, tai ihminen on muutoin mukava, niin en ole ottanut sitä niin loukkauksena.
Yritän nyt järjellä vain ajatella etten "lyö hanskoja tiskiin" vain yhden mokan takia.

Epäilen oikeasti, että olen erityisherkkä, niin monet asiat tuntuvat tutuilta mitä täällä on kirjoitettu. Samalla huomaan miten helpottunut olo on kun nämä eivät olekaan niin ihmeellisiä tuntemuksia.

Mitä tarkoittaa " Erityisherkkä voi unohtaa jopa itsensä "? Voiko tällainen olla mahdollista.

Nämä saattaa olla tyhmiä kysymyksiä, mutta miten erityisherkkyyden ja asenteen erottaa toisistaan? Voiko erityisherkkä tuhota itsensä tiedostamatta? Varsinkin omalla asenteellaan ja kyynisyydellään, ja sillä ettei usko mihinkään.

Erityisherkkyys voi olla kirous, koska sitä kokee asiat niin sydänverellä, mutta samalla se on suunnaton lahja näkeä enenmän, tuntea enenmän. Mutta kuinka löytää se kultainen keskitie..se on itselläkin etsinnässä. Olin koomassa ja lähellä kuolemanporttia, mutta koen henkilökohtaisesti, että selvisin, koska kattini tulivat koomaani ja hakivat minut kotiin. Koen sen johtuvan kohdallani suunnattomasta herkkyydestäni. Puhun nyt kuinka henkilökohtaisesti koen asian. En osaa antaa yhtä oikeaa vastausta. Vastauksia taitaa olla yhtä monta, kuin meitä ihmisiäkin.😳

dahliakukka kirjoitti 18.12.2015 16:33

Erityisherkkyys voi olla kirous, koska sitä kokee asiat niin sydänverellä, mutta samalla se on suunnaton lahja näkeä enenmän. Mutta kuinka löytää se kultainen keskitie..se on itselläkin etsinnässä. Olin koomassa ja lähellä kuolemanporttia, mutta koen henkilökohtaisesti, että selvisin, koska kattini tulivat koomaani ja hakivat minut kotiin. Koen sen johtuvan kohdallani suunnattomasta herkkyydestäni. Puhun nyt kuinka henkilökohtaisesti koen asian. En osaa antaa yhtä oikeaa vastausta. Vastauksia taitaa olla yhtä monta, kuin meitä ihmisiäkin.😳

Hmm. Olin shokissa ja etsin psykologian oppaasta selitystä. ��

Minusta, jos kokee olevansa HSP, mitä mie en siis ole vaan olen autistinen. Eli muuten vaan herkkä. Mutta toisessa ketjussa sanottiin ettei ole niin väliä onko erityisherkkä vaan autistisen herkkä.
No nyt on vaikea jatkaa ajatusta, alotan alusta.

Siis jos kokee olevansa HSP, niin enemmän pitäisi keskittyä näkemään sitä paljon enemmän mitä muut näkee eikä muihin ihmisiin ja heidän tekoihinsa. Jotenkin menee koko herkkyys hukkaan, jos kaikki voimansa keskittää muihin ihmisiin ja silloin jää näkemättä se enempi mitä voisi nähdä.
Eli, että ottaisi sen herkkyyden voimavaraksi eikä joksikin marttyyrivaraksi. Ja heti totean ettei tuo ole hyvä sana mutten muutakaan keksi. Mutta voimavara on se pääasia tuossa.

maanvaiva kirjoitti 20.12.2015 10:28

Siis jos kokee olevansa HSP, niin enemmän pitäisi keskittyä näkemään sitä paljon enemmän mitä muut näkee eikä muihin ihmisiin ja heidän tekoihinsa. Jotenkin menee koko herkkyys hukkaan, jos kaikki voimansa keskittää muihin ihmisiin ja silloin jää näkemättä se enempi mitä voisi nähdä.

Siis tuo pitäisi mennä niin että näkemään sitä paljon enemmän mitä muut EI näe...

maanvaiva kirjoitti 20.12.2015 10:28

Jotenkin menee koko herkkyys hukkaan, jos kaikki voimansa keskittää muihin ihmisiin ja silloin jää näkemättä se enempi mitä voisi nähdä.
Eli, että ottaisi sen herkkyyden voimavaraksi eikä joksikin marttyyrivaraksi.

Tämä on mielestäni hyvin sanottu. Pitäisi osata nauttia siitä rikkaasta ja monivivahteisesta sisäisestä maailmastaan. Liian helposti alkaa vähätellä omia tuntemuksiaan, että ihan naurettavaa, että nyt juuri tällä hetkellä olen ihastuksissani jostain tähtitaivaasta. Tai että ompa tyhmää liikuttua jossain kirkon joulukonsertissa niin, että alkaa itkeä. Miten osaisi olla vertaamatta itseään ja tuntemuksiaan jatkuvasti muihin ihmisiin?

Jotenkin oli niin ihmeellinen tunne hetki sitten. Kävelin ihan muissa maailmoissa pihalla, tuntui että naapurit katsoivat ja kaikki pitivät outona. Tuntuu että vaivuin tavallaan ikään kuin shokkitilaan ja olin kauan siinä, koomassa. Järkyttävä tunne. Mieliala vaihteli ja ahdisti vain kaikki. Kukaan ei puhunut mitään.

Ahdistun ihan hirveästi riitaisasta ilmapiiristä ja tunnen oloni tukalaksi. Tuntuu joskus että haluaisin jonnekin kauas pois.

Mietin tässä mitä eroa on autismin kirjolla ja erityisherkkyydellä. Mistä tunnistaa autistisen? Autismin kirjoon kuuluvia sairauksia on ainakin aspergerin tauti.

hanne3 kirjoitti 26.12.2015 10:31

Mietin tässä mitä eroa on autismin kirjolla ja erityisherkkyydellä. Mistä tunnistaa autistisen? Autismin kirjoon kuuluvia sairauksia on ainakin aspergerin tauti.

hanne3, alla on suora linkki kohtaan, jossa HSP:tä vertaillaan mm. aspergeriin.
Erityisherkkyyden erottaminen sairauksista ja häiriöistä:
http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat#!erottaminen/crr9

Palasin itse taas uudelleen tähän eritysherkkyys-aiheeseen, kun olin jo päässyt unohtamaan miten paljon samaa sillä voi olla masennuksen kanssa (kohta jonka aloituksessa otin esiin).
Tietoa olisi siis kaikesta mahdollisesta, mutta osa tiedosta vain unohtuu tai sitä ei osaa hyödyntää käytännössä. Tiedon omaksumiseen kuluu kauheasti aikaa ja energiaa. Olisi kiva välillä oikeasti elääkin; siis tuntea elämäniloa.

hanne3 kirjoitti 18.12.2015 7:57

Mitä tarkoittaa " Erityisherkkä voi unohtaa jopa itsensä "? Voiko tällainen olla mahdollista.

Jäin miettimään mitä tämä voisi tarkoittaa itselleni.
Tunnen olevani lähes aina tarkkailijan asemassa tässä elämässä. Ulkopuolinen, joka seuraa sivusta kun muut oikeasti elävät. Siinä mielessä unohdan itseni, että en elä itse. Näen kaiken ympäristöstäni, mutta en itseäni. En aina tiedä, kun reagoin johonkin asiaan, että onko se oikeasti minun reaktioni vai olenko vain imenyt muiden reaktion tai tunnelman itseeni. Mitkä ajatukset ovat oikeasti omiani ja mitkä muiden? Mitä minä oikeasti haluan? Eläydyn ympärilläni näkemieni ihmisten elämään sen sijaan, että keskittyisin omaani (koska sitä ei ole, on vain jotain mitä pakolla suoritan eteenpäin).

Olisi kiva tietää, miten koette herkkyytenne voimavarana ja vahvuutena?
Joidenkin "vahvojen" ihmisten mielestä herkkyys on huono asia.
Miten väittäisitte vastaan tällaisille ihmisille?

Ote psykologi Heli Heiskasen kolumnista "Hidasta elämää" -sivustolta (liittyy itsensä hukkaamiseen):

"Äärimmilleen vietynä herkästä on voinut tulla kameleontti, joka muuntautuu joka tilanteeseen ja ihmiseen ja suorittaa elämäänsä kuin pakon edessä ponnistellen. Sellaisella on kuitenkin kova hintansa, kuten kaikella pakon edessä tapahtuvalla: voit menettää yhteyden omaan itseesi ja väsähtää kaiken miellyttämisen ja suorittamisen alle. Samalla muut eivät voi oppia tuntemaan herkän todellista minää ja ihmissuhteet ovat vaarassa jäädä yksipuolisiksi tai etäisiksi. Pidemmän päälle on olemassa myös katkeroitumisen riski, kun itsensä hukkaaminen alkaa vähitellen harmittaa."

Koko kolumni tässä:
Herkkyytesi voima: Onko pakko olla hyvä ihminen?
http://hidastaelamaa.fi/2014/05/herkkyytesi-voima-onko-pakko-olla-hyva-ihminen/

Itse olen juuri sellainen, että pienetkin asiat jäävät kalvamaan. Jauhan myös jälkeenpäin päässäni kaikkia käymiäni keskusteluja. Häpeän pitkään, jos olen sanonut jotain harkitsematonta. Menetin kerran yhden ystävyyssuhteen, kun kerrankin uskalsin olla terveesti "itsekäs". Siitäkin olen jälkeenpäin tuntenut syyllisyyttä ja miettinyt teinkö sittenkin väärin ja olinko kauhean itsekäs ihminen. Järjellä ajatellen tein aivan oikein eikä se ihminen mikään oikea ystävä koskaan ollutkaan. Tuo syyllisyyden tunteminen on kumma juttu. Tunnen välillä syyllisyyttä asioista, joista tiedän etteivät ne ole minun syytäni. Otan kaiken aina niin vakavasti. Olen liian vastuuntuntoinen. Välitän töissäkin sellaisista asioista, joista muut sanovat, ettei niistä pidä välittää. Tämä kaikki on tosi raskasta.