Yksilöllisestä ammatillisesta kuntoutuksesta voi saada lisää rohkeutta elämään. Olin sellaisessa vaiheessa jossa kaikki vaikutti leviävän käsiin. Vuosi ei mennyt hukkaan, sain voimia sen päätyttyä tehdä opinnot loppuun. Toisaalta oli monipuolista tekemistä ja ilman painetta onnistumisista kun kyllin yksinkertaisia eri osastot joilla kaikki tavallaan samassa veneessä, ongelmat johtaneet jokaisen sinne. Sai tarvitessaan puhua, oli vaki-ihminen joka avusti lankojen kokoamisessa. KELA kontrolloi, psykologi teki aluksi arvion, suunnitelmaa tehtiin sitä päivitettiin ja lopuksi arvioitiin. Kannattaa ottaa rohkeasti vastaan mitä vuosi kuntoutuksessa antaa.

Kiva kuulla, että sulla Keskustelua on kokemusta yksilöllisestä ammatillisesta kuntoutuksesta. Vähän jännittää tai ei niin vähääkään mennä sinne. Kunhan tulisi ensiksi tieto, milloin se on. Jos siitä saisin hyvää potkua persuksille ja saisin oikeasti ja oikean työpaikan ja mahdollisuuden. Kaikki on nyt sekaisin ja levällään.

Sinne meno ei ollut yksinkertaista minullakan. Vielä kun kutsukirjeen oli lähettänyt saman niminen ihminen jonka nimisen tiesin aiemmista elämänvaiheista. Jotain kasvojen menettämisen pelkoa siinä oli. Kuvittelin että hän olisi tunnistanut minut, melkein peruin koko jutun, mutta sitten joku riskinottaminen puski päälle. Syteen tai saveen... Menin, ja oli tosi hyvä että pääsin tuon pelon kynnyksen yli. Kirjoitit tietokoneosaamisesta, perusosaaminen riittää, kun vaan on uskallusta kysyä jos ei jotain koneesta tiedä. Jos malttaa tutkia koneen ohjelmaa siiinä jossain ylänurkassa oikealla löytyy 'ohje' jonka klikkaamalla auki ja johon vilkkuvaan kohtaan kirjottamalla ongelman, saa vastaustakin. Tuossa kuntoutuksessa oli eri vaihtoehtoja(mediapaja, keittiö, siivous, alihankintatyöt, ompelua, metallipuoli), joista muutamaa sai kokeilla vuoden aikana, osan vuodesta tehdä erilaisia tekemisiä niissä. Mene rohkein mielin, jotenkin avoimin silmin, tulevaisuus alkaa seljetä, itseenkin lisääntyy luottamus tuon ryhmätilanteiden kautta, josta unohdin mainita tuon ryhmän. Sinne otettiin nonstoppina uusia ihmisiä, jokaisesta tuli ryhmä jota talonväestä yksi työntekijä vastasi, ohjasi ja neuvoi tarvittaessa. Kun tilanteet tässä maassa koronankin takia on muutoksessa, voi olla että paikassa johon menet, on vähennetty jotain, ja muutenkin eri puolilla maata on kuntakohtaisia eroja.

Kiitos Keskustelua kannustuksesta! Hyvä ettet perunut sinne menoa, vaikka luulit tietäväsi kirjeen lähettäjän. Kyllä mulla on tarkoitus mennä sinne avoimin mielin. On mulla perusosaaminen tietokoneella. Se on ongelmana, jos kaikki on jonkin sovelluksen päässä. Se jännittää myös, kummoinen henkilökunta siellä on vastassa. Mun täytyy kai vaan luottaa siihen, että se on räätälöity mulle. Olen mä ainakin kova yrittämään. Helposti en luovuta. Enkä tiedä, sinne voi olla jonoa, eikä siksi ole vielä otettu yhteyttä. Tuskin sitä kesä- ja heinäkuussa on ainakaan.

Kyllä mielestäni meille vajaakuntoisillekin pitäisi olla työ. Ymmärrän työnantajaa sii.ä, että mieluummin palkkaa täyspäisen, tehokkaan ja nuoremman. Kuitenkin telkkarissa puhutaan vajaakuntoisten ja iäkkäämpien työntekijöiden puolesta. Ihannemaailmassa saisi työn, jossa viihtyy ja siinä saisi olla pidempään.

Anemone nemorosa kirjoitti:
Kiitos Keskustelua kannustuksesta! Hyvä ettet perunut sinne menoa, vaikka luulit tietäväsi kirjeen lähettäjän. Kyllä mulla on tarkoitus mennä sinne avoimin mielin. On mulla perusosaaminen tietokoneella. Se on ongelmana, jos kaikki on jonkin sovelluksen päässä. Se jännittää myös, kummoinen henkilökunta siellä on vastassa. Mun täytyy kai vaan luottaa siihen, että se on räätälöity mulle. Olen mä ainakin kova yrittämään. Helposti en luovuta. Enkä tiedä, sinne voi olla jonoa, eikä siksi ole vielä otettu yhteyttä. Tuskin sitä kesä- ja heinäkuussa on ainakaan.

Kyllä mielestäni meille vajaakuntoisillekin pitäisi olla työ. Ymmärrän työnantajaa sii.ä, että mieluummin palkkaa täyspäisen, tehokkaan ja nuoremman. Kuitenkin telkkarissa puhutaan vajaakuntoisten ja iäkkäämpien työntekijöiden puolesta. Ihannemaailmassa saisi työn, jossa viihtyy ja siinä saisi olla pidempään.

Kiitos Anemone nemorosa 🌿

Tuo 'täyspäisyys', järkeä on tunnevaurioisellakin  ja tuo 'vajaakuntoisuus' siihen oikea termi ois 'osakuntoinen', mikä ois parempi termi 'osatyökyvytön' sanallekin.  Ihannemaailmaa ois jos  j o k a i s e l l a  ois työtä sopivasti, toimeentuloa sopivasti, mutta varsinkin vapaata sen verran sopivasti että ehtii taakoista luopua ja akku ehtii lataantua.

Se mikä iso asia minkä kuntoutuksen myötä sain, rytmit. Pväjärjestystä viikkoihin, säännöllisesti ylös, matka sinne, työntekemisentuntu, juttuhetket lähellä istuvan kanssa, samojen osien koostamista samassa tilassa samaa tekevien kanssa..

Sekin mikä jäi sanomatta, jokainen sai valita missä alueella halusi kokeilla miten osasi. Taisin kokeilla kaikissa muissa mutten keittiöllä enkä siivouksessa. Siinä paikassa oli myös kassatyöhon osallistumismahdollisuus, tavallaan kuin 'receptionia' vastaava jossa kassa. Paikassa oli kaikille ulkopuolellekin avoin ruokailumahdollisuus, oli hyvä ruoka, edullisesti sai kuntoutujat ruokalipuilla syödä tai vaikka vaan kahvitella.

Toivon että alueellasi on hyviä vaihtoehtoja, joilla syntyy vuoden aikana rytmiä elämään tai palautuu takaisin rytmi, joka vahvistaa luottamusta sinuun itseen kuntoutuksen jälkeistä elämää jotenkin virkistyneenä jatkaaksesi.

Me emme elä kuitenkaan ihannemaailmassa. Kauniista puheista huolimatta ei ole tasa-arvoa vaan syrjintää. Siksi täältä pohjalta on vaikeaa nousta. Tahtoa on ollut, mutta se on hiipumassa. Mitäs sitten tehdään, kun pohja pettää?

Mutta elossa ollaan.

Totta. Puheita on paljon kuinka pyritään että jokainen saisi kokea tasa-arvoa suhteessa toisiin. Mikä siinä on, ettei puheet yllä tekoihin asti?

Kuulostaa siltä kuin olisit kokenut tulleesi syrjityksi, miksi, ja missä tilanteissa olet kokenut tai koet yhä niin? Jos haluat, jaksat tai voit avata, niin se avaaminen voisi olla ensiapua syrjinnän synnyttämään viiltoon?

Jos pohja pettää, alla on manner, jolla eletään. Ne tukipilarit, jotka on elämäänsä löytänyt. Toivon, että jokaisella olisi joku taho mihin turvautua, tai joku ihminen, johon voi luottaa, joka jaksaa vaikka omiakin kantamuksia on.

Voimia 🌿

Syrjintäkokemuksista, kun kysyt, niin ne on alkanut jo ihan koulusta. Siellä tuli kiusatuksi ja syrjityksi tiettyjen tyyppien taholta.

Nyt kyllä koen ikärasismia, kun ei ole päässyt edes työhaastatteluihin asti. Niin ja onhan takana myrskyisä avioero, joten omanarvontunne ei ole kauhean korkealla tällä hetkellä. Olen aika äskettäin saanut myös ahdistus- ja masennusdiagnoosin. Silti multa löytyy vielä sisua. Siitä keskustelin mun omahoitajan kanssa, vaikka mulla on nyt paljon ahdistavia ajatuksia. Seuraava tapaaminen menee kuuden viikon päähän, kun hoitajalla on kesäloma. Ja jos on jotain akuuttia, voi ottaa aikaisemmin yhteyttä. En tiedä, pääseekö silloin jollekin toiselle. En tämmöisessä tilanteessa ole ollutkaan.

Myrskyisän eron jälkimainingit, jos ei ole kyennyt selvittelemään, selittää tuota ahdistus- ja masentumisreaktiota. Omanarvontunnonmenetys on syvä asia. Arvoaan on vaikea ymmärtää, jos kokemuksia siitä ei ole parisuhteessa ollut tai kriisi sitä oloa itsessä hajottanut.

Sisua kun on, on kuitenkin uskoa jaksamiseen, ja toivoa ettei tähän täysin hyydy. Voimia 🌿 kaikkeen!

Tulin vain kommentoimaan että hyvin kirjoitat keskustelua 💪voimia sinulleki. ☀️

Ero oli todella riitaisa ja ahdistava. Tulee ikävästi myös uniin, vaikka siitä on jo aikaa. En enää kaipaa exän perään. Siitä oli vaikeaa päästä irti. Mä olin se jätetty ja toisen naisen tähden. Kyllä se vielä tuntuu riipaisevan, kun sitä ajattelee.

Aikaa vie käsitellä asioita, varsinkin jos toinen ei halua mitenkään mitään selvittää. Eikä toiselta oikeastaan voi odottaa, jos toiseen ei enää yhteyttä ole. Omia solmuja ei välttämättä kykene avaamaan yksin. Ensin jos voisi tiedostaa mistä mikäkin mahdollisesti kiikastaa? Tai kiikasti. - Voimaannuttavia levon olotiloja toivotan!

Kiitos Keskustelua! Ei toinen todellakaan halua selvittää. Mä haluaisin jonkin selvyyden. Se ei ole kuitenkaan mahdollista.  Mitä mä enää kulutan mun kyyneliä enää exän takia. Sattuu se silti. Omia solmuja kyllä löytyy,  mitkä pitäisi selvittää.

Niin. Riipaisevaa on luopua ihmisestä, jonka kanssa jakanut elämäänsä. Voimia etsiä taho jonka kanssa avaat solmun kerrallaan. 🌿Tännekin voi, saa purkaa vaikeitakin solmuja.