Epävakaa persoonallisuushäiriökö?
On niin tyhjä olo juuri nyt. Monesti olen sanonutkin että ”kun kaiken pitäisi olla hyvin”. Suututtaa, ettei näin ole vaikka oikeasti onkin. Mulla on varmastikin todella vääristynyt mieli. On poikaystävä, ystävä, kavereita, koulu, työ, harrastuksia. Reagoin todella voimakkaasti asioihin. Ahdistus kouluunpaluusta (nyt teen siis verkossa kursseja) on suunnaton. Saa nähdä jääkö koulu kesken. Ahdistaa jo opinnäytetyökin, vaikka se on vasta pitkän ajan päässä.
Luin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja huomasin paljon samankaltaisuuksia. Mutta voihan se olla että vain tuntee paljon? On myös pitkäaikaisia kurjia asioita menneisyydessä mitkä ovat voineet laukaista epävakaan persoonallisuushäiriön.
Olen toki onnistunutkin asioissa, mutta ne onnistumiset eivät tunnu juuri nyt miltään. Olen ollut ulkomailla lapsenlikkahommissa vuoden, meinasin mennä uudelleen, eri maahan tosin. Siellä asiat, mitkä Suomessa ahdistavat, eivät ahdistaneet. Uskalsin elää. Täällä jokin pidättelee. Täällä lähes joka aamu mietin, että voikun kaiken voisi aloittaa alusta. Vihaan itseäni. Asioita, mitä mietin päässäni nyt, eivät vaivanneet, kun olin ”reissussa”, olisi pitänyt jäädä sille tielle. Vaikka ne asiat saisin (olen saanutkin) selvitettyä, aina jokin tilanne, esim koulu, muistuttaa niistä.
Haluaisi vaan paikkaan, missä kukaan ei tuntisi. Onko se pakenemista? Poikaystävästä, rakastan häntä syvästi, mutta meillä on hieman eri näkemykset ja toiveet tulevaisuudelta. Hän haluaisi pienen talon metsän lieppeiltä eikä välttämättä halua lapsia. Itsellä juuri toisinpäin: olisi ihana asua suurkaupungin läheisyydessä tulevan (?) perheeni kanssa. Mitä jos rakkaus ei aina riitä?
Koko ajan mietin, että tätäkö haluan? Ahdistuneena odotella mahdollista valmistumista koulusta, kun voisin reissata ja elää vähän. Mitä jos pidän välivuoden ja kokeilen siipiäni muualla. Ehkä se voisi avata asioita mitä elämältä haluan.
Onko tämä vain kriiseilyä vai mitä? Väsyttävää tämä on ainakin.
Onko tällä foorumilla epävakaata persoonallisuushäiriötä ”sairastavia” ihmisiä? Rajahan on häilyvä, onko se häiriö vai vain osa persoonallisuutta.
No, minulle kyllä tuotakin diagnoosia on tyrkytetty, jopa kirjattu. Muutama vuosi sitten revin kaikki paperit mitä minusta oli kirjoitettu. Joskus vain kaikki tuo liika diagnosointi on höpö hommaa. lääkäri yrittää pistää ihmistä johonkin pakettiin ja lääkkeet päälle. olen jo aikoja sitten huomannut että minussa löytyis vaikka mitä jos alettaisiin tutkimaan.
Mutta tuohon että kaipaat pois, tuntematomaan paikkaan, aloittamaan alusta. Minä tein niin enkä kadu hetkeäkään. Tämä oli elämäni paras teko. Nytkin asun sellaisella paikakunnalla että saan olla tuntemattomien kanssa tekemisissä, eikä menneisyyteni ole täällä mukana. Itsetunto on paljon paremmalla tolalla kuin jos olisin jäänyt pyörimään sinne menneisyyden näyttämölle jossa minuun oli isketty jokin rooli jota suoritin, niin näen sen näin jälkikäteen. ja kun käyn joskus siellä asuinsijoilla, niin edelleen ne samat ihmiset tekevät just samoja juttuja kuin ennenkin, ja ajattelevat samoja asioita. Mikään ei ole muuttunut, ja muuttuuko ikinä. No, seuraava sukupolvi ehkä muuttaa siellä jotain, toivon.
Pitää vain hyväksyä itsensä sellaisenaan kuin on. Mutta vastuu on sitten myös itsen, jos tekee ratkaisuja ei voi toisia syyttää, vaikka kuinka muut olisivat antaneet neuvoja niin itse on valittava. Ei ole ikävä takaisin kotiseudulle, paitsi luontoa on ikävä, mutta sitähän on täälläkin.🙂
salainen55 kirjoitti 19.1.2016 8:46
No, minulle kyllä tuotakin diagnoosia on tyrkytetty, jopa kirjattu. Muutama vuosi sitten revin kaikki paperit mitä minusta oli kirjoitettu. Joskus vain kaikki tuo liika diagnosointi on höpö hommaa. lääkäri yrittää pistää ihmistä johonkin pakettiin ja lääkkeet päälle. olen jo aikoja sitten huomannut että minussa löytyis vaikka mitä jos alettaisiin tutkimaan.
Mutta tuohon että kaipaat pois, tuntematomaan paikkaan, aloittamaan alusta. Minä tein niin enkä kadu hetkeäkään. Tämä oli elämäni paras teko. Nytkin asun sellaisella paikakunnalla että saan olla tuntemattomien kanssa tekemisissä, eikä menneisyyteni ole täällä mukana. Itsetunto on paljon paremmalla tolalla kuin jos olisin jäänyt pyörimään sinne menneisyyden näyttämölle jossa minuun oli isketty jokin rooli jota suoritin, niin näen sen näin jälkikäteen. ja kun käyn joskus siellä asuinsijoilla, niin edelleen ne samat ihmiset tekevät just samoja juttuja kuin ennenkin, ja ajattelevat samoja asioita. Mikään ei ole muuttunut, ja muuttuuko ikinä. No, seuraava sukupolvi ehkä muuttaa siellä jotain, toivon.
Pitää vain hyväksyä itsensä sellaisenaan kuin on. Mutta vastuu on sitten myös itsen, jos tekee ratkaisuja ei voi toisia syyttää, vaikka kuinka muut olisivat antaneet neuvoja niin itse on valittava. Ei ole ikävä takaisin kotiseudulle, paitsi luontoa on ikävä, mutta sitähän on täälläkin.🙂
Hei,
kiitos vastauksesta. Tuo on kyllä totta, että nykyään laitetaan ihminen heti johonkin lokeroon. Kateudesta vihreänä luin tuosta uudesta alustasi. Välillä se on ainoa vaihtoehto. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Haluan tuntea samoin taas. Ja aionkin! 🙂