En huomannut, onko aiheesta meneillään aktiivista keskustelua, ehkä ei. Itselläni on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö joskus 2008, jolloin oireet olivat todella voimakkaita. Sain tilanteen hallintaan about viidessä vuodessa monen mutkan ja sairauseläkkeen kautta ja opiskelin uuden ammatin itselleni. Nyt kuitenkin työstressi, korona, sota Ukrainassa ja vaikea parisuhde kumppanin kanssa lapsineen nostivat häiriön pintaan ja tuntuu, että olen sen syövereissä. Erosin ja muutin omilleni pitkän pohdinnan ja keskustelujen jäljiltä. Ihmettelen kuitenkin toisinaan, että miksi olen taas samassa suossa? Kaikki oli jo tosi hyvin ja eikö epävakaa kuulu nuoruuteen? Miten nyt keski-iässä samat oireet kolkuttelevat ja tuntuu vaikealta välillä ymmärtää mikä on totta ja mikä harhaa. Impulsiivinen häiriötyyppi on siis ristini. Joinain päivinä voin tosi hyvin, opiskelen ja olen sosiaalisesti aktiivinen. Sitten taas toisina en jaksa mitään. Kaikki tunteet ovat korostuneina ja vievät energiaa. Olin toivonut ja luullut, että itsetuhoiset teot olisivat jääneet historiaan, mutta olen löytänyt itseni nyt useamman kerran päivystyksestä tai selviytymisasemalta intoksikaation tai itsetuhoisten ajatusten myötä.

Onko tämä oireilu vain huomion hakua? Haenko turvaa, kun en vaikeissa tilanteissa ole sitä saanut? Kaikki itsetuhoiset yritykseni ovat tapahtuneet humalassa, jolloin itsekontrolli on hakusessa. Ja miten muuten voisin tätä tarvetta tyydyttää? Löytyykö täältä tarinoita, miten epävakaan kanssa on onnistunut elämään ja saamaan sen hallintaan myös vaikeissa olosuhteissa?