Epätyypillinen masennus
Kärsiikö kukaan muu epätyypillisestä masennuksesta? Miten hoito on onnistunut? Onko kukaan kokeillut hahmoterapiaa epätyypilliseen masennukseen?
Olen 28-vuotias nainen. Vuosia jatkuneille ahdistus-masennuskausille on nyt nimi: epätyypillinen masennus. Hoito on vasta aivan alussa ja toivoisin kuulevani vertaisten kokemuksia!
Itselläni tilanne on pahentunut viime aikoina. Väsyttää jatkuvasti, unirytmi sekaisin ja usein haaveilen kuolemasta. Ikiajoiksi ikävistä tunteista eroon. Myönteisistä myös, mutta ei sillä väliä kuoleman jälkeen, kun ei tiedä olleensa olemassa.
Olen ympäristölle todella todella herkkä ja etenkin äänille. Hälinä ahdistaa ja joukossa olo on melkein aina tunne ”minä en kuulu joukkoon”. Syön ahdistavien tilanteiden jälkeen ja ahdistavien ajatusten vallatessa pään aivan liikaa ja etenkin hiilaripainotteista ruokaa. Dumle-ruokavalio… Enkä osaa lopettaa.
Tuntuu kuin sisällä olisi möykky siinä kurkun ja sydämen tietämillä. Se on ollut siinä enemmän ja vähemmän voimakkaana jo vuosia.
Vuosia suoritin elämääni, toimin kuin robotti. Viime aikoina on kuitenkin toisin, olen vaipunut jonkinlaiseen välinpitämättömyys-tilaan. Itsekontrolli on myös kadoksissa. Suutun ja itken helposti. Ja nimenomaan toisten seurassa. Yksin en oikein osaa itkeä. Mutta toisaalta koska ympäristö vaikuttaa minuun herkästi – myös positiivisessa mielessä, saatan purskahtaa hillittömään nauruun. Väärissäkin tilanteissa. Muutenkin saan hetkellistä iloa mm.liikunnasta. Mutta vaikka esim.uimassa käydessä nautin veden kosketuksesta iholla ja hymyilen sydämestä, niin jo pukuhuoneessa saatan yrittää estää kyyneleitä virtaamasta. Kaiken tämän keskellä minä katselen itseäni hölmistyneenä ja kyllästyneenä lankojen pitämiseen käsissä.
Hei Manna!
Itselläni on ollut jo muutaman vuoden samanlaisia tuntemuksia, mutta olen selvinnyt päivästä toiseen vain toivomalla että huomenna olisi helpompaa.
Monia vastoinkäymisiä ja pettymyksiä on sattunut kohdalleni ja kokoajan tunnen että olen huonompi ja hitaampi kuin toiset. Ja odotan kokoajan että joku sanoisin minulle mitä teen ja olenko tehnyt oikein mitä olen tehnyt. Jos ei kukaan sano mitään pidän itsestään selvänä että olen tehnyt kaiken väärin ja liian hitaasti.
Nyt opiskelen lähihoitajaksi ja yritän saada mielekästä työtä missä voin olla avuksi muille ihmisille. Tässäkin olen kokenut pettymyksiä, mutta niistä olen selvinnyt.
Sinullekin suosittelisin vain eteenpäin siirtymistä opiskelua tai jotain harrastusta. Rohkeasti menet ja teet vain sen minkä itsestä hyvältä tuntuu. Myös jonkun lääkärin tai psykiatrin kanssa keskustelu varmasti voisi auttaa sinua.
Kuolema on usein käynyt mielessäni, mutta jotenkin vaan jaksan sinnitellä päivästä toiseen. Se toivo että huominen voi tuoda jotain uutta ajaa minua eteenpäin. Itsekin olen aika herkkä ja itku tulee helposti, mutta nyt olen kovettanut itseäni. En enää välitä pahoista puheista enkä epäonnistumisista. Olen ehkä jotenkin muuttunut tunteettomaksi.
Tsemppiä sinulle! 🌻🙂🌻🌻🙂🌻