Kerroin eräänä päivänä vähän luottamuksellista työkaverille ja heti sen jälkeen on alkanut tuntua, että hän käyttäytyy eri lailla. Toisekseen tuntuu, että ihmiset vahtii milloin tulen ja menen töistä, vaikka minua ei kiinnosta muiden jutut yhtään. Välillä tuntuu kuin kaikki pyörisi ympärilläni ja kaikella olisi joku minua koskeva merkitys. Töissä etenkin. Sanon itselleni, ettei maailma pyöri ympärilläni eivätkä ihmiset ajattele minua koko ajan.
Toinen työkaveri taas on mennyt tosi hiljaiseksi. Olen miettinyt miksi enkä viitsi nyt itse mennä juttelemaan ollenkaan. Kuitenkin käytän aikaa miettimällä miksi ja vahtaamalla onko joku kokous tai muuta kun ei kuulu mitään. Muutenkin olen usein kohteena esim busseissa ja jotkut alkaa mäkättään ihan kuin tyhjästä. Tuijottelua olen saanut yleensä aina kestää vaikka ulkonaisesti ei ole mitään poikkeavaa, ennemminkin olen ihan keskiverto nyt vähintään. Lisäksi yksi kollega tuntuu yrittävän väheksyä töitäni. Muutenkin välillä tuntuu että miksi nyt niin kiinnostava olen?
Tuntuu kanssa että mielialani tarttuu aina koko toimistoon? Mietin mistä kyse? Vai onko se päässäni. Kuvittelenko vain tuon kaiken?
Tein sitten sellaisen psykoosioirekyselyn kellä on riskiä saada jossain vaiheessa psykoosi. Sain siitä, että jotain riskiä olisi, mutta ne kun pitäisi ammattilaisen tulkita. Mietin mainitsenko asiasta lainkaan psykiatrille? Jos hän änkeää jotain lääkkeitä.
Ja tännekin on vaikea kirjoittaa. Tuntuu että mitä jos joku tunnistaa minut kirjotuksesta? Ekaa kertaa uskallan aloittaa ketjun. Ja varmaan tästäkin tulee pakkomielle miten saan kirjoituksen pois mutta painan äkkiä lähetä nappulaa.p
Sinuna kyllä puhuisin lääkärille noista oloistasi mitä pikimmin. Ja ottaisin vastaan psykoosinestolääkityksen.
Itse kerroin yhdelle henkilölle töissä myös, että olin käyny lääkäris pari kertaa masennuksen takia. Sanoin sille, että ei se mikään salaisuus sinänsä ole, mut ei tarvi mitenkään kuulutella. Mut ei haittaa vaikka olisi muille työkavereille kertonukki. Mielestäni sen jälkeen oli hetkenaikaa vähän ystävällisen uteliata ihmiset mulle ja lähinnä enempi kyseli kuulumisia ja tuntu käyttäytyvän jollain tapaa erillailla.
Mielestäni jos työkaverillesi kertoma asia on semmonen että voisi olettaa sen asian jollaintapaa sen käyttäytymisen tai sinuun suhtautumisen vaikuttavan, niin ehkä työkaverisi käyttäytyy sitten sinua kohtaan hieman erillailla. Ja jos tämä työkaveri olisi siitä sitten kuitenki kertonu muille, vaikka luottamuksellista oli, niin ehkä nekin käyttäytyis erillailla. Tai sitten se on vaan kuvittelua. Ehkä samaiselta kaverilta voisi kysyä huomaako hän, että jokin olisi muuttunut. Mut ei kannata miettiä liikaa 😉.
Onhan se jos kertoo toiselle esim. että on masentunut.. tai luulee olevansa, niin kyllähän toisen käytös väkisinkin ehkä vähän on erillaista sillon masentunutta kohtaan.
Itse en ehkä ottaisi kyllä lääkkeitä ihan heti vaan testin perusteella. Ja lääkärithän niitä tuntuisi olevan tytkyttävän heti vaikka ei pyytäisikään, joten siinä kannattaa pitää musta jokseenki korkee kynnys ennenkö lääkkeitä ottaa käyttöön.
Auttaahan ne joitakin kyllä, mutta tää on vaan mun mielipide 🙂.
Kiitos vastauksesta Krooninen. Jäin miettimään asiaa ja tuntuu, että ehkä vain ylireagoin. Olisi ehkä liian järeä keino. Tunnistan kuitenkin että voi olla kuvittelua ja toisaalta voihan ne olla tottakin lopulta. En tiedä miksi tein tuon kyselyn, varmaan useimmat saa siitä viitteitä mahdolliseen psykoosiin.
Hei Jupiter, ehkä onkin juuri niin et fiilikset on ihan aitoja. Oma testaus on aika vaarallista, vähä kuin lukisi lääkärikirjaa jossa kaikki oireet aina sopii. 😉
Hei vaan taas, harmi ettei ole pahemmin tullut kommentteja. Pyysin itseasiassa että tämä ketjuni poistettaisiin, varmaan otsikosta arvaatte miksi. Olen joutunut käymään tässä fyysisten juttujen takia lääkärissä pari kertaa, mutta minusta lääkärit ovat käyttäytyneet kummasti. Ihan kuin viitsisivät vaivautua hädin tuskin tutkimaan. Sain kanssa minusta sellaista kommenttia että tuntui että olivat vähän et miks ees tulin (menin siis toisen lääkärin lähetteellä eikä mun syy jos lähettävät eteenpäin). Kaikki käyttäytyy niin kummallisesti. Onko normaalisti käyttäytyviä ihmisiä enää missään? Kaikki on niin outoja. Ystävätkin (ne pari) käyttäytyy oudosti.
Olokin on outo. Normaali. Mutta ei huvita syödä ollenkaan, pari päivää mennyt parilla jogurtilla ja muutamalla palalla juustoa, olen valvonut useana iltana aamuyöhön kun ei väsytä (yleensä ei siis mitään ongelmia nukkua) ja nyt melkeen neljään ylhäällä. Näen kamalasti unia, ja taas unia ja harmikseni muistan ne aina aamulla ja ne jää pyöriin ja kummitelemaan päähän. Onko muita joista ympäristö käyttäytyy oudosti. Entä jäävätkö unelle vaivaamaan ja kiertämään päässä vaikkei ne ole edes kauheita. Välillä nousee mieleen kuvia ja tapahtumia kauan sitten näkemistäni unista tai sitten näen samoja uudestaa. Kuitenkin nämä unet vaivaa, aamulla särkee päätä ja niska on jysähtänyt. Yritin tehdä tarkkaavaisuusharjoituksen, se oli 5 min pitkä. En päässyt edes puolväliin. Piti keskittyä johonkin kuvaan tai muuhun kohteeseen. En ollut tyytyväinen kuvaan, enkä toiseenkaan ja rupes ärsyttään koko homma. Koitin sitä ennen rentoutusharjoitusta. Sen sentään jaksoin koko 5 min. Huvittaisi tehdä vaikka mitä mutta en saa mitään aikaiseksi. Jotenkin niin sekavaa.
Teen myös aina niin että aloitan jotain hommaa, jää kesken ja aloitan toisen homman. Puheet unohtuu välillä melkeen kesken lauseen jne.
Teflon kirjoitti 6.4.2013 0:0
Hei vaan taas, harmi ettei ole pahemmin tullut kommentteja. Pyysin itseasiassa että tämä ketjuni poistettaisiin, varmaan otsikosta arvaatte miksi. Olen joutunut käymään tässä fyysisten juttujen takia lääkärissä pari kertaa, mutta minusta lääkärit ovat käyttäytyneet kummasti. Ihan kuin viitsisivät vaivautua hädin tuskin tutkimaan. Sain kanssa minusta sellaista kommenttia että tuntui että olivat vähän et miks ees tulin (menin siis toisen lääkärin lähetteellä eikä mun syy jos lähettävät eteenpäin). Kaikki käyttäytyy niin kummallisesti. Onko normaalisti käyttäytyviä ihmisiä enää missään? Kaikki on niin outoja. Ystävätkin (ne pari) käyttäytyy oudosti.
Olokin on outo. Normaali. Mutta ei huvita syödä ollenkaan, pari päivää mennyt parilla jogurtilla ja muutamalla palalla juustoa, olen valvonut useana iltana aamuyöhön kun ei väsytä (yleensä ei siis mitään ongelmia nukkua) ja nyt melkeen neljään ylhäällä. Näen kamalasti unia, ja taas unia ja harmikseni muistan ne aina aamulla ja ne jää pyöriin ja kummitelemaan päähän. Onko muita joista ympäristö käyttäytyy oudosti. Entä jäävätkö unelle vaivaamaan ja kiertämään päässä vaikkei ne ole edes kauheita. Välillä nousee mieleen kuvia ja tapahtumia kauan sitten näkemistäni unista tai sitten näen samoja uudestaa. Kuitenkin nämä unet vaivaa, aamulla särkee päätä ja niska on jysähtänyt. Yritin tehdä tarkkaavaisuusharjoituksen, se oli 5 min pitkä. En päässyt edes puolväliin. Piti keskittyä johonkin kuvaan tai muuhun kohteeseen. En ollut tyytyväinen kuvaan, enkä toiseenkaan ja rupes ärsyttään koko homma. Koitin sitä ennen rentoutusharjoitusta. Sen sentään jaksoin koko 5 min. Huvittaisi tehdä vaikka mitä mutta en saa mitään aikaiseksi. Jotenkin niin sekavaa.
Teen myös aina niin että aloitan jotain hommaa, jää kesken ja aloitan toisen homman. Puheet unohtuu välillä melkeen kesken lauseen jne.
En ollu huomannu et tänne oliki viel kirjotettukki aikasemmin lisää. No.. mut joo voin arvata miksi pyysit poistettavaksi tätä. Ite ajattelen ainaki sillain ku tänne kirjotan nii vähän mietityttää et jos joku tuttu sen lukee ja tunnistaa niin se vasta perseestä oliski, niin semmosta epäluuloa mulla ainakin on ja se sit rajottaa kirjotuksen sisältöäkin.
En kyl muista et olisin samoja unia nähny uusiks, joskus ahdistavia unia kyllä, varmaan kaikki joskus näkee, kuhan se ei oo jatkuvaa. Nyt on ollu olo vähän inspiroituneempi ja saanu asioita tehtyä, mut heti ku on tehny ja istuu lepään alkaa välil kelaileen samoja asoita mille ei enää mitään voi, ja miettiin mitä pitäis tehä vielä. Joskus sit saattaa koko päivä mennä mietties et mitä alottais tekeen, niinku periaatteessa mitään ees tarvis tehä kokoajan.
Musta tuntuu et yliajattelet asioita, liikaa aikaa, mut vaikka on aikaa niin ei saa tehtyä mitää, semmone lukkotilanne. Jos on jotain projekteja/hommia kesken ni joskus, ennekö istuu edes koneen ääreen tekee jonku pienen homman, ja sit se tuliki ehkä tehtyä ja siit pikkuhiljaa saa aikaseks. Mut toisaalta joskus itellä on turha ees yrittää rueta väkisin jotain hommaa vääntään jos olo on jo semmone et ei, vaikka haluais jotai tehä.
Oletan et vietät paljon aikaa tietokoneella, jos oot sillä nuita testejä tehny ym ? Ne vasta ruokkiikin epäluulosta olotilaa ja pään pyörintää, voisin kuvitella. Helposti sitä jämähtää koneen ääreen ja siin sit selailee ja miettii mitä tehdä samalla kun vilkuilen kelloa välil et "prkl se on jo nui paljon ja ei täs mitää enää kerkee, ja haluais levätäkki hetken, vaikka vaan lepääki".
Rutiinit ja harrastukset saa sitä ajatusta vähän ehkä paremmaks, ainaki kesän mukana kun tulee myös taas aktiiviseks jotain harrastuksia niin niitä alkaa enempi touhuaan ja sitä ainakin siksi hetkeksi unohtaa ne päänpyöritys asiat, vaikka sit palaiski taas uusiks.. mut ei kai se hetkessä korjaannukkaan.
Oudosti käyttäytyminenki on kyl tarttuvaa, muutki kanssaihmiset käyttäytyy varmasti oudon tuntusesti kun itsekkin luultavasti käyttäytyy oudosti, varsinki jos niille on kertonu ja ne tietää syyn miks ite käyttäytyy sillain.
Mut tässä nyt jotain ajatuksia, sitä kai tääl musta pitääki antaa, vaikka liikaa ajatellaanki 😉.
Jos ei muuta keksi eikä saa mitää aikaan nii lähtee vaikka kävelylle, tai juokseen vaikka väkisin, ku on nätti ilma, se avartaa mieltä kummasti hetkeks.
Ootko sä muuten puhunu kellekkään ns."ammattiauttajalle" lääkäri, psykologi tai muu semmone, nuista sun ajatuksista ? Sehän vois auttaa, vaikka ne eka tyrkyttääki lääkkeitä joka ei ny aina oo hyvä ☹️
Hei, nämä epäluutoiset tai harhaluuloiset jutut on mulle melko uusia. Olen sen verran varovainen kanssa etten oikeestaan kerro ees koko totuutta kellekään, enkä edes kertonut muuta kuin mitä on tapahtunut. En kertonut että olen masentunut ja ahdistunut ja saan aina välillä näitä post-traumaattisia stressireaktioita. Nuorempana mulla oli 6 vuotta bulimia ja varmaan sitä ennen osin anorektisia piirteitä, ja siitä ei tiedä kukaan muu kuin yksi pappi. Perheellekään en koskaan kertonut. Osin on ollut pakko-oireita mutta lieviä ja pakkoajatuksiakin, mutta näistäkään ei kukaan tiedä. En puhu enkä luota kenenkään, pelkään että suhtautuminen jotenkin muuttuu. Kerran puhuin äidille mitä yks mies oli tehnyt, luulin kertoneeni siitä ja hän kuunteli järkyttyneenä. Välillä lipsahtaa jotain. Nyt on pitkään jatkunut tilanne jolle en oikein mitään voi. Psykiatri minulla on ja hänen tavoite on estää romahdus, että jaksan nämä vaikeat ajat. Mitä en voi taas kertoa missä syy kun pelkään taas jotain että koko maailma käy täällä tukinetissä ja tietää että se tuo joka kirjotti.
Mutta siis olen aina ennen selvinnyt kaikista "pikku probleemista" itse. Bulimian takia kävin muuten kerran psykologilla, sinne soitin heti perään et joo olenkin kunnossa, kiitos vaan avusta, pelkäsin että tiedot jotenki seuraa mua loppuiän...
Mutta en näe että kerron psykiatrillekaan viimeaikoina esiintyneistä harhaluuloisista ajatuksista. Ongelma mulla tosin on että olen lukenut tätä psykologiaa melko paljon joten lienee syytä jättää se nyt pois.... Eli tunnistan liikaa juttuja. Mutta siis psykiatrille olen kertonut valveunista, ennen nukahtamista näen kuolleita joiden silmistä tulee matija, välillä vaan hyönteisiä, eräässä unessa joka vaivaa joku hyökkäsi töihin ja ampui kaikki kollegat, kaikki oli vaan kuolleita ja verta, retkottivat työpöydillä jne. Tohon tyyliin. Mutta en halua että psykiatri alkaa miettiin jotain tai mitään psykoosin suuntaan, siitä ei hyvä seuraa. Lääkitystäkin on ja se auttaa. Masennusta ei erityisemmin ole, iskee kyllä kohtaua masennus, ahdisrus, vapina, sydän laukkaa jne jos jokin muistuttaa eräistä tietyistä tapahumista. Mutta huh tulipa pitkä tästä.
Ehkä meistä täällä käviöistä moni tataa ajatellakki et mitä jos joku tuttu lukee ja tunnistaa ☹️. Harmi jos ei psykiatrillekkaan kaikkee voi kertoa, tai enpä siitä mitään tiedä, en ole koskaan käynyt. Mut kuvittelen et sille pitäis kertoo sit kaikki.
Vähän arveluttaakin kun minulla vois olla mahdollisuus päästä säännöllisesti puhumaan ns. omalle psykiatrille, mut oon alkanu miettiin et vittuakos mä siellä ja mitä se enää voi antaa ku on jo asiat lääkärin kans puhunu ja se on pahimman ohi auttanu eikä asioista puhuminen kenenkään kanssa tunnu enää tuovan mitään uutta. 🙄.
Mitä sä pelkäät et psykiatri tekis jos kertoisit sille sitten kaiken ? Eihän sekään voi mihinkään pakottaa, eikä edes sanoa mitä pitää ehdottomasti tehdä. Itse luin päiväkirjasta eilen että kerran olin saman unen muuten nähnyt kanssa, ei mitenkään paha uni, ärsyttävä lähinnä. Nuo sun unet on kyllä todella erikoisia kieltämättä, itse ku joskus näkee outoja unia, niin niihin kyllä löydän asioita mistä ne voi joihtua tai mistä ne kertoo.
Hei Jupiteri, käyttäisin kyllä mahdollisuuden mennä psykiatrille jutteleen. Voi avata uusia näkökulmia ja muutkin mitä et ehkä arvaakaan. Koita edes. Jos ei istu, niin eihän sinne uudelleen tarvi mennä.
Mä en kaikkea halua kertoa, kuten näitä kaikkia omituisia pikku juttuja, koska pelkään että en osaa kuvailla siten, että hän ymmärtää. Ehkä vetää vääriä johtopäätöksiä. Vaikea itse vetää sitä normaalin ja ei normaalin rajaa tosin.
Moi. Tuli tietoo ettei ota psykiatrijutut tuulta purjeisiin, mut eipä se haittaa.
Vois ajatella et jos psykiatrille kertoisit, juurikin niin, että sanois sille ettei haluaisi kertoa sen takia juuri koska ei osaa antaa asiasta oikeaa kuvaa, ja että asia ymmärretään väärin. Mun mielestä psykiatrin pitäis se ymmärtää. Mut en tiiä. Voihan se olla ettei ymmärrä. Jospa nämä tästä 🙂