Pompula kirjoitti 20.2.2016 14:42
Kirjoitat hyvin Lukossa, noista asioista, tai tutustumisen vaiheista. Minulle ei vaan ole tullut niitä potentiaalisia ystäviä vastaan. On ollut monenlaista ja aina olen pettynyt. Kavereista en nykyisin kauheasti perusta. Se on niin pinnallista. Ja minulla on yksi todella huono pinnallinen kaverisuhde takana.

Kun pääsisi edes tuohon rakennusvaiheeseen. Tietysti sekin, että oma elämä on ollut enemmän ja vähemmän katastrofista ja katastrofaalisista ystävyys/kaverisuhteista rämpkmistä eteenpäin. Ei tee ystävystymisestä yhtään sen helpompaa. Olen minäkin käyttänyt monia erilaisia kanavia potentiaalisten ystävien löytämiseksi, mutta huonolla tuloksella. Ylipäätään se, että voit tavata samanhenkisiä ihmisiä on vaikeaa. Ja kun luulet löytäneesi, petyt jälleen. Ja ne vievät viimeisetkin voiman rippeesi.

Toivotaan, että se ylen kämppä ja tuottaa tulosta. Uskaltaako sinne sitten kukaan mennä, jo sellainen paikka olisi 😋

On totta, että pettymykset vievät voimia ja uskoa onnistumiseen. Silti pitäisi jaksaa rämpiä pettymysten yli. Jos onnistuisit tekemään omasta elämästäsi vähemmän katastrofaalista ja tasaisempaa, se voisi auttaa ystävien löytämisessä. Voimia Sinulle.

Moi. Ymmärrän hei hyvin miltä susta tuntuu. Piirit on pienet ja itse tuntuu että on vaan muutama hyvä ystävä ketkä hyväksyy sellaisena kuin on. Usein joutuu olemaan itse tosi aktiivinen ja se väsyttää. Tulee turhautumista, koska kuten sinä myös itse olen sosiaalinen ja aktiivinen ystävyyssuhteiden kanssa. Tiedän että monilla sama tilanne mutta sosiaalisen median jne viestit kertoo muuta. Mua ahdistaa tällä hetkellä, vatsaan sattuu ja tulee kylmiä väreitä kun jatkuva yksinäisyyden tunne vaivaa. Tosin mulla on se etu että on pari ystävää jotka kuuntelee mutta silti olo on tosi yksinäinen. Tää maa on täynnä yksinäisiä ihmisiä, luulen. Jotenkin vaan jotkut väsyy ja kukaan ei nää.

Kiitoksia todella paljon kaikista viesteistä☺️❤️. Ihanaa kun jollakin on aikaa kuunnella ja vastata. Tai se että saa purkaa pahaa oloaan. Olin todella lohduton kun aloitin tämän keskustelun. Mulla vaihtelee masennuskaudet parempiin ja huonompiin n.4-5 krt vuodessa. Riippuu ihan vuodestakin. Toistuvasti uusiutuva keskivaikea masennus on dg. ja se on aina tuntunut oikealta.

Ikävää tässä on se että juuri kun on alkanut voida paremmin niin seuraava päivä voi taas viedä maton alta. Kaiken sen mitä on kovalla työllä rakentanut. Sitä vaan miettii että koska on se viimeinen kerta kun ei enää jaksakaan nousta sieltä syvältä??
Ite on lakannut toivomasta ja asettamaasta tavoitteita. Oon aina pettynyt todella paljon ja koskaan ei ole tavoitteet toteutuneet. Ja ne ei ole edes mitää yli jumalallisia, vaan ihan perusjuttuja. Valmistuminen, työ jne.

Piti vielä sitä snaoa että se hetki kun voi paremmin ja seuraavana päivänä kaikki taas kaatuu niin tuntuuko teistä kenestäkään siltä että, oma mieli ja kroppa on jotenkin juuttunut pitämään tätä mielialaa normaalina ja heti kun on jotenkin onnellinen niin se estää sen. Ihan kun ei oma mieli/kroppa haluaisi olla onnellinen??? Vai pelkääkö sitä niin paljon juuri sitä romahdusta että on jäänyt tähän tilaan??

Ääh toivottavasti joku saa selvää mitä yritin selittää tossa🙂.

Pahoittelen muuten kaikkia kirjoitusvirheitä. Mulla on lukivaikeus ja oppimisv.ja toi "oikein" kirjoittaminen ei oikeen luonnistu.

On parempi fiilis, mutta yksinäinen...

Axuli83 kirjoitti 26.2.2016 23:27

tuntuuko teistä kenestäkään siltä että, oma mieli ja kroppa on jotenkin juuttunut pitämään tätä mielialaa normaalina ja heti kun on jotenkin onnellinen niin se estää sen. Ihan kun ei oma mieli/kroppa haluaisi olla onnellinen??? Vai pelkääkö sitä niin paljon juuri sitä romahdusta että on jäänyt tähän tilaan??

Hei Axuli83, olen itse huomannut saman ilmiön! Aivan kuin välillä ei itse antaisi iselleen "lupaa" olla hyvällä tuulella ja iskee joku jarru päälle ja mieli alkaa väittää ettei siihen ole mitään syytä, huijaat vain itseäsi. Kai tuonne aivoihin on jo kaivertuneet niin syvät negatiiviset urat, että niihin valuu väkisinkin. Ehkä se on joku alitajuntainen itsesuojelumekanismi, joka toimii lopulta tosi huonosti?

Minäkin olen huomannut tuon. Sitä uskottelee itselleen, ettei ansaitse parempaa ja vähitellen alkaa tehdä asioita ja valintoja jotka vahvistaa tuota ajatusta. Sitten ne vahvistavat toisiaan. Vähitellen käytös menee alitajuntaan, joka ei enää tunne eroa onnen tai onnettomuuden, hyvän eikä pahan välillä. Se vaan tekee niinkuin on opetettu kerta toisensa jälkeen. Asiasta tulee tapa, niinkuin autolla ajamisesta tai kävelystä.

Tapoja voi muuttaa samalla tavalla kuin millä ne on opeteltukin. Se vaatii niiden huomaamisen ja määrätietoisen korvaamisen uusilla paremmilla ajatuksilla joihin itse uskoo. Ja toistoa.

Toistoa ja kovaa työtä. Tuntuu vaan ettei se kova työ tuota tulosta ollenkaan. En oletakaan että tämä tästä katoaa ja helpottaa tosta noin vaan, mutta olisi kiva saada jonkinlainen vahvistus että se kova työ tuottaisi hiukan edes jo näkyviä tuloksia.

Sitä on kun kissa joka jahtaa oma häntäänsä, sillä erotuksella että juuri kun olet saamassa siitä kiinni, häntä livahtaa karkuun.

Tuosta voitaisiin muuten tehdä tulevaisuudessa joku tutkimus. Että onko tosiaan niin että masennusta sairastavat eivät anna itsensä olle onnellisia. Ja jos tosiaan erehdyt hymyilemään ja toteamaan että olipas hyvä päivä niin PUF..kaikki muuttuu seuraavana päivänä ja kaatuu niskaan.
Muistan ihan lähi aikoina kun oli ollut hyvä päivä ja olin tyytyväinen ettei ollut tarvinnu esim.kelan kanssa tapella pitkään aikaan. No jopas, seuraavana päivänä postiluukusta tunki kelan kirje ja jotain virhelaskelmia ym.joita täytyi lähteä selvittämään. Niin mun tuuria.

Toivottavasti kaikilla menee ihan hyvin? 🙂🌻

Täällä käydään yksinäisyydestä keskustelua niin monessa ketjussa, ettei meinaa perässä pysyä. Olen näköjään tähän ketjuun jo aiemmin vastannutkin, mutta en kertonut itsestäni paljon. Nimittäin vaikka minulla nuo kaksi ystävää onkin, koen itseni yksinäiseksi. Ystävillä kun on omat kiireensä, toinen on naimisissa jne. Yksinäisyyttä on siis monenlaista. Siitä tulin kuitenkin iloiseksi, nyt kun luin koko tämän keskusteluketjun, että täällä puhuttiin huonoista ystävyyssuhteista ja siitä että yksinäisyyskin voi olla parempi vaihtoehto. Ystävien suhteen kannattaa pitää rimaa korkealla ja samaan hengenvetoon sanoisin, ettei liian korkealla. Nimittäin on noissa minunkin ystävissä vikoja, (voi kuulkaa tietäisittepä vaan… 😉 ). Kun hiljattain täällä Tukinetissä oli livechat teemalla lähisuhteiden ongelmat, tukihenkilö sanoi siellä mielestäni viisaasti. Nimittäin kun pohdin, mistä hyviä ihmissuhteita löytäisi, hän totesi jotain sellaista että kaikissa ihmissuhteissa on ongelmansa/täydellisiä ihmissuhteita ei ole olemassakaan tms.

Tuota masennuksen ”jarruvaikutusta” olitte pohdiskelleet tosi hyvin. Minullakin on nyt jo toinen tai kolmas masennusjakso, laskentatavasta riippuen. Ensimmäisen masennusjakson jälkeen toivuin kuitenkin mielestäni aika hyvin ja elin kymmenisen vuotta ei-masentuneena. Siksi uskon toipumiseen paitsi omalta myös teidän muiden kohdalta. Se on mahdollista, joskin se vaatii paljon työtä kuten Satoshi tuossa kuvasi. Vanhoja urautumia täytyy tosiaan jyrsiä pois (talvisin jyrsitään uria pois sillä katujyrsijällä) ja uusia uria täytyy oikein päättäväisesti tehdä toistoilla, toistoilla ja toistoilla. Hyvät ja huonot jaksot vaihtelevat, mikä on kuluttavaa, mutta toisaalta hyvät päivät ovat ihania koska niiden ansiosta tiedämme mitä parempi olo on. On luonnollista pettyä huonon päivän iskiessä ja eikös se pettymys kuitenkin osoita, että haluamme parempaa.

Axuli83: Minäkin hätkähdin nyt kun luin ensimmäisen viestisi. Ajatusten vaihtosi Laalalaa:n kanssa kuitenkin mielestäni osoitti sinussa kypsyyttä. Oli rohkeaa, että alunperinkin vastasit Laalalaalle ja vielä ilmoitit viestin pahoittaneen mielesi. Molemmat ovat tärkeitä taitoja ihmissuhteissa. Hätkähdykseni perusteella ymmärrän kyllä myös Laalalaan ajatuksia. Oli hyvä, että Axuli83 kuvasit jälkikäteen, että sinulla oli ollut huono päivä. Jäin kuitenkin miettimään, että onkohan tuo ystävyyssuhde sinulle ns. liian tärkeä. Tarkoitan sitä, että ehkä olisi hyvä, jos sinulla olisi useampia ystävyys-, tuttavuus- ja kaverisuhteita, niin tuon yhden ystävyyssuhteen ilmiöt eivät kaataisi venettäsi niin helposti. Minusta kuulosti hyvältä, että käyt siellä mielenterveysryhmässä.

Ihmissuhteista vielä sen verran, että kyllä minulle tulee nyt masennuksen pysäyttämänä mieleen parikin ihmissuhdetta, jotka ovat olleet ”silmullaan”. Kummastakin suhteesta olisi voinut rakentua jotain enemmän, mutta ehkä olin liian kiireinen, ehkä ei oltu riittävän määrätietoisia suhteen rakentamisessa jne. Hyvä puoli on, että minä voin (kunhan vointini on parempi) lähteä uudestaan kuulostelemaan noiden ihmisten perään, että mitä heille mahtaa nykyään kuulua. Myös vanhoissa tutuissa olisi ehkä joku, johon voisin ottaa uudelleen yhteyttä, en tiedä, täytyy pohtia. Tarkoitan näillä jutuilla sitä, että on hyvä, että ihmisellä on riittävän paljon ja keskenään erilaisia ihmissuhteita. Toiset ovat syvällisempiä ja toiset pinnallisempia, mutta olisi tärkeää ettei ihmissuhteessa olisi ilkeyttä. Eräs tuttuni löysi ystävän uintiharrastuksesta ja toisen kuorosta, joten sekin on mahdollista että harrastuksesta löytyy ystävä. Ja joka tapauksessa harrastusten parissa pääsee olemaan ihmisten joukossa jolloin tulee puhuttua muillekin kuin vain kassatyöntekijälle. Oletko Axuli83 miettinyt tällaisia muita ihmisiä läheltäsi tai oletko kokeillut harrastuksia? Kysyn nämä kysymykset, vaikka näitä on ehkä muuallakin sinulta kysytty. Minua muuten kiinnostaa tämän viestiketjun nimi, mistä se mahtaa kertoa. Onko sinulla ennen ollut vilkaskin sosiaalinen elämä?

Lukossa:Kiitoksia viestistä🙂. Joo tuntuu kun on vaan se yksi ystävyyssuhde että sitten kun on jotain häikkää koko maailma on pilalla. Luulin että opin siitä mitä mulle nuorena tapahtui ja lupasin etten ikinä enää sorru huonoon ystävyys suhteeseen. Se kuluttaa ja saa tietyllä tavalla kuihtumaan pois. Mutta pelko onkin siinä että jos jää lopullisesti yksin, niin kuinka nopeata sitä sitten katoaa ja unohtuu. Muistaako tai tietääkö edes kukaan että olen olemassa.

Näin pyhinä on vielä normaaliakin vaikeampaa. Ennen vapaat oli ihania. Mutta nyt kun sitä on ollut rajattomasti useita vuosia, vihaan sitä. Mikään ei ole hirveämpää kun viikonloppu. Yritän uppoutua esim.telkun maailmaan, mutta ei hän sieltä mitään nykyään tule.

Varsinkin tämä päivä on ollu aika kamala. Ja vielä olisi yksi päivä jäljellä.

Monia aurinko ja kevät ja tuleva kesä piristää, mutta mua ahdistaa. Oon aina vihannut kumpaakin vuoden aikaa ja masentuneena se on entistä pahempaa. Itsellä on valo yliherkkyys ja aurinko allergiakin todettu ja en kestä muutenkaan kuumuutta tai lämpöä. Kulje n talvenkin ohkasessa takissa.

Noista masennus jaksoista pitikin kommentoida. En edes muista moniako niitä on ollut. Vuoden aikana aina se 2-4. Joskus enemmänkin. Mutta muistan ajan kun selvisin yli kaksi vuotta "terveenä". Kävin töissä ja opiskelinkin. Sitten kaikki romahti ja kunnolla. Todella kunnolla. Hain apua vasta kun ajatukset olivat alkaneet pyöriä itsemurhassa. Akuutille ja sieltä osastolle.

On pitänyt tätä kysyä jo monta kertaa, mutta unohtanut, Mitä ironiaa;).
Onko teillä muisti huonontunut sairastelun aikana?

Mulla on paljon. Ennen en tarvinnu kalenteria, mitään muistutuksia ym. ja jos mulle sanottiin vaikka kerran vain 15 numeron sarja muistin sen heti ulkoa. Muistin tapaamiset, synttärit, toistenkin pankkikorttien numerot ja sos.turvatunnukset. Tätä oon aina ihmetellyt, sillä laskeminen ja mikään matemaattinen ei ole mun juttu. Oon niin surkea matikassa etten ole vielä surkeampaa tavannut.

Lopettelen tältä päivältä. Jos vain tunkisin peiton alle lukemaan. Rakkaita terveisiä kaikille
🙂🌻.

Luulen ymmärtäväni tuota pelkoa totaalisesta yksin jäämisestä. Sitä suuremmalla syyllä sinun kannattaisi mielestäni vahvistaa sosiaalista verkostoasi. Millainen kokemus se mielenterveysryhmä on ollut? Onko siellä ketään, josta saattaisi tulla vaikka kaveri? Jos sinua kiinnostaa täällä kirjoittaminen, niin tervetuloa tuohon meidän turinaketjun porukkaan. Meitä on siellä kourallinen vakiokirjoittajia ja siellä tulee paljon kommentoitua toinen toistemme kirjoituksia. Siinä on vähän sellainen vertaisryhmäfiilis.

Sinulla kuulostaa olleen ikävän paljon kokemusta masennuksen kanssa painimisesta. Hyvä, että olet välillä ollut terveenäkin. Ehkä voit taas joku päivä laskea olevasi terve tai ainakin terveempi sekä toimintakykyinen johonkin. Minäkin hain apua turhan myöhään tai hain kyllä itse asiassa aiemminkin, mutta tilannettani ei silloin otettu riittävän vakavasti enkä ottanut sitä itsekään.

Ja kysymykseesi muistista, on minulla muisti huonontunut sairastelun aikana. Se kuuluu masennuksen oireisiin.

Voimia sinulle 🙂🌻

Kiitos kommentista Lukossa🙂. Mikä se teidän turina ryhmä on? Kuulostaisi hyvältä jutulta🙂.

On tuosta mielenterveysryhmästä tullut pari kaveria jonka kanssa oon käyny kaupungilla ja kahvilla. Ollaan vaan totaalisen erilaisia. Enkä tarkoita ettei saisi olla, mutta kun ei ole mitään yhteistä(muuta kuin sairastaminen). Yhden kanssa oleminen tuntuu taakalta. Hänellä ei ole koskaan mitään positiivista sanottavaa(paraskin puhuja;))ja on niin negatiivinen että ahditun itse ja kuormitun todella paljon. Ei pysty kantamaan kaikkia toisen ihmisen juttuja kun on omatkin.

Toinen tyyppi ei ole kartalla oikeen mistään. Ei tiedä maailman menosta ym. mitään. Puhu siinä sitten. Saa ja pitääkin olla erilainen, mutta ei niin ettei ole mitään puhuttavaa. Sekin rasittaa että ite joudun koko ajan tekemään kaiken "työn" muut ei viitsi ottaa yhteyttä ym.

Ymmärrän tietenkin väsymyksen ja sen että on saamaton olo ja aina ei huvita olla ihmisten kanssa kanssakäymisessä. Mutta liika on liikaa:/.

Ilmoitteletko turinaryhmästä?🙂🎂

Axuli83 kirjoitti 15.4.2016 23:28
Kiitos kommentista Lukossa🙂. Mikä se teidän turina ryhmä on? Kuulostaisi hyvältä jutulta🙂.

Se on siis ihan vain yksi keskusteluketju täällä Tukinetissä. Otsikko on "Yleistä turinaa. Mitä kuuluu tänään?" Se ei ole kenenkään "oma keskustelu", vaan siellä on meitä kirjoittajia monta ja keskustelemme yleensä elämisestä masennuksen/ahdistuksen/tms. kanssa. Keskustelu etenee aika nopeasti, kun on monta kirjoittajaa. Ei varmaan kannata yrittää lukea keskustelua alusta lähtien (nyt jo yli 100 sivua), vaan hypätä rohkeasti mukaan, jos kiinnostaa. Kesken matkan on tullut mukaan muitakin ja jotkut ovat jättäytyneet tauolle.

Axuli83 kirjoitti 15.4.2016 23:28
On tuosta mielenterveysryhmästä tullut pari kaveria jonka kanssa oon käyny kaupungilla ja kahvilla. Ollaan vaan totaalisen erilaisia.

Joopa. Kyllähän sitä toivoisi ystäviltä/kavereilta jotain yhteistä kosketuspintaa. Minusta on kuitenkin hyvä, että olet edes vähän kaveerannut joidenkin kanssa. Se on mielestäni hyvää lääkettä yksinäisyyteen, vaikka se ihmissuhde ei niin täydellinen olisikaan. Ja minudta on hyvä, että olet käynyt siellä mt-ryhmässä. Uskon siihen, että on parempi vääntäytyä liikkeelle ja mukaan johonkin kuin eristäytyä maailmasta kokonaan. Olen itsekin yrittänyt samaa, mutta olen kyllä vielä aika vakavasti masentunut. Tuo meidän turinaryhmä on siitä hyvä, että siellä nettikeskustelu etenee nopeasti eli on joka päivä viestejä luettavana ja voi itsekin vastailla. Sosiaalinen vuorovaikutus on siis vilkasta, joskin on kyse "vain" nettiryhmästä. Saa kuitenkin kertoa kuulumisiaan toisille ja kuulla toisten kuulumisista eli sillä tavalla se tarjoaa sosiaalisuutta päivittäin. Se lisäksi voi sitten yrittää aktivoitua live-elämässä, kuten meistä turinaryhmäläisistä jokainen omalla tavalla tekeekin.