Ymmärrän niin hyvin kaiken mistä kirjoitat!
Sitä tuntee olevansa aina se kakkonen, kolmaspyörä, vähiten tärkeä.
Ystävät suunittelevat tulevaa kesälomaa perheensä tai puolisonsa kanssa.
Kenen kanssa minä sitä suunnittelen? En kenenkään!
Kukaan heistä ei pysty asettumaan minun asemaani ja näkemään miten pahalta tuntuu aina seurata muiden suunnitelmia sivusta. Mitä ystäviä sellaiset edes ovat?

Hei Sivusta_seuraaja. Kiitti kun jaksoit kirjoittaa. En todellakaan toivo että sulla on samanlainen tilanne mutta "kiva"huomata etten ole yksin. Tuntuu että oon muille vaan se ystävä joka otetaan käyttöön aina siltä kun heistä tuntuu. Säälittävää että olen päättömänä juossut kerran ehkä kolmessa viikossa "ystävien"mukaan jos ja kun he kerrankin ehtivät nähdä sen pari tuntia. Pelkään niin että jään ilman edes sitä kontaktia. Sitten oon ihan totaalisen yksin(ei sillä etteikö siltä tunnu jo).

Sitten kun tavataan niin kännykkä on paljon kiinnostavampi kun minä. Yritän kertoa omista kuulumisista ja omista jutuista, mutta ei kiinnosta. Facebook kiinnostaa ja twitter. Tuntuu etten ole minkään arvoinen ja ketään ei kiinnosta mun jutut. Oon turha. Kukaan ei vaan välitä.
En tarkoita ettei saisi olla poika/tyttöystävää, ja ymmärrän että alussa tulee vietettyä heidän kanssa enemmän aikaa. Alan vaan olla kyllästynyt siihen 2 sijaan. Aina menee mies kaiken edelle.

Pari viikkoa sitten suutuin " ystävälleni" kun meillä piti olla tyttöjen ilta ja olikin ehkä kaksi tuntia. Senkin aikana poikay. oli txt 3 kert ja soittanut 2 krt. Ja sitten teki sen tosi paskan huipun. Lähti ja jätti mut yksin baariin. En oo ikinä ollut niin loukattu, vihainen ja surullinen. Siellä urpona istuin yksin baarissa.
Sovittiin että jutellaan asiat selviksi kun nähdään seuraavan kerran(alotettiin jo tekstareilla). Nyt tuosta on kuulunut yli kaksi viikkoa enkä oo kuullut kaverista mitään.
En jaksa tätä. Väittää että oon tärkeä ja rakas ja tukenut aina.

Mutta kun sanon asiasta niin mikään ei muutu. On ehkä aika jättää 8 vuoden läheinen "ystävyys" ja olla kokonaan yksin kun pelkillä armopaloilla😭.

Miksi ei kukaan välitä? Mitä teen väärin?Miks edes elän? Oon nyt 2 päivää itkeny ja tuntuu etten saa henkeä. Tuntuu etten oo minkään arvonen.

Oon niin väsynyt. Niiin väsynyt....

Mulla kävi sääliks, kun kukaan ei vastannut sulle ja tunnut olevan tosi hädissäsi. Ootko ajatellut puhua terapeutille?
Ihmiset kasvaa ja priorisoi yleensä perheen. Sellaisille ystäville, joista saa voimaa on yleensä tilausta silloinkin kun on perhe. Ehkä ystävistäsi tuntuu, että olet kateellinen heille ja he vetäytyvät taka-alalle. Ehkä odotat ystäviltäsi liikaa. Tai ehkä et osaa tukea heitä tarpeeksi. Haluat että on hauskaa ja he kuuntelevat sinun huoliasi, mutta mitä luulet heidän haluavan? Ajatteletkohan liikaa itseäsi? Sinua tuntematta, voisin sanoa että miettisit sitä miten voisit olla parempi ystävä.

Tsemppiä muutokseen 🙂👍

LaaLaLaa.

Kiitokset neuvoista. Monta kertaa on mulle sanottu että olen loistava ystävä. Tuen aina kun he tarvitsevat, autan surujen ja ongelmien kanssa. Olen kuulemma todella vahva. Tottakai alussa olin mustasukkainen ystävien poikaystäville, mutta se on jo ollutta ja mennyttä.

Oon vaan oppinut tunnistamaan ihmiset jotka eivät enää välitä tai käyttävät hyväkseen silloin kun heille sopii. Oma kokemus on vanha 12 vuoden takainen ystävyyssuhde. Missä mua haukuttiin, vähäteltiin, kiusattiin ym. en väitä etteikö olisi ollut hyviäkin aikoja. Tottakai niitä oli.
Oon käynyt terapiassa nyt 1,5 vuotta ja edelleen jatkan.

Sun tekstistä tuli kyllä itselle paha mieli. Saat asiat kuulostamaan siltä kun tämä olisi mun syy kokonaan☹️

Axuli83 kirjoitti 5.2.2016 22:37
Tuntuu että oon muille vaan se ystävä joka otetaan käyttöön aina siltä kun heistä tuntuu. Säälittävää että olen päättömänä juossut kerran ehkä kolmessa viikossa "ystävien"mukaan jos ja kun he kerrankin ehtivät nähdä sen pari tuntia.

Sitten kun tavataan niin kännykkä on paljon kiinnostavampi kun minä. Yritän kertoa omista kuulumisista ja omista jutuista, mutta ei kiinnosta. Facebook kiinnostaa ja twitter. Tuntuu etten ole minkään arvoinen ja ketään ei kiinnosta mun jutut.

Pari viikkoa sitten suutuin " ystävälleni" kun meillä piti olla tyttöjen ilta ja olikin ehkä kaksi tuntia. Senkin aikana poikay. oli txt 3 kert ja soittanut 2 krt. Ja sitten teki sen tosi paskan huipun. Lähti ja jätti mut yksin baariin. En oo ikinä ollut niin loukattu, vihainen ja surullinen. Siellä urpona istuin yksin baarissa.

”Ennen kuin diagnosoit itsellesi masennuksen ja huonon itsetunnon,
varmista ettet ole vain ääliöiden ympäröimänä.”
—Sigmund Freud

Huonot ihmissuhteet kyllä sairastuttavat siinä missä yksinäisyyskin. Mielestäni ystäväsi on kohdellut sinua todella huonosti. Kyllä ystäviltä kuuluu voida odottaa arvostavaa kohtelua. Olen kokenut vastaavaa itsekin joskus kun minulla vielä oli joitain "ystäviä". Nykyään sitten olenkin hyvin yksinäinen, mutta olen silti mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Sen verran olen oppinut niiltä ajoilta kun olin koulukiusattu, että katkaisen välit aika nopeasti heihin, jotka kohtelevat huonosti.

Tuskin teet mitään väärin sen enempää kuin minäkään. Ihmiset ovat itsekkäitä eivätkä osaa arvostaa ystäviään. Minulla oli joskus alle kolmekymppisenä ystävä, joka sitten alkoi seurustella, meni naimisiin ja sai lapsen. Minä olin viimeinen, jolle vaivauduttiin kertomaan, että hän edes oli raskaana ja lapsen syntymästäkin luin vahingossa facebookista. Tuli olo, etten tainnut kovin tärkeä ystävä ollakaan. Sitten ei enää nähtykään, kun perhe-elämä vei hänet mennessään, eikä millekään sinkkuystävälle riittänyt aikaa. FB:stä sain kyllä lukea muiden ystäväpariskuntien kanssa pidetyistä grillijuhlista yms, joihin tietenkään mua ei kutsuttu. Siihenkin ihmiseen olin erehtynyt oikeasti luottamaan. Olin ollut aidosti iloinen hänen puolestaan, kun meni naimisiin jne.

Mutta mistä sitten löytäisi niitä oikeita ja fiksusti muita kohtelevia ystäviä? Olen niin usein pettynyt, että en oikein jaksa ihmisiä enää ollenkaan. Tämä yksinäisyyskin tuntuu silti tosi pahalta.

Mäkin ihmettelin tota laalalaa:n kommenttia 😮

Ansku83
Minäkin olin tuohon aikaan tosi yksinäinen, tai jo aiemmin kun kaverit "ystävät" seurustelivat ja sitten oli itse heille "kuin ilmaa". Aina olen minäkin ollut se kuuntelija, auttaja ja mitä olen saanut vastineeksi? Joo, yhtä yksinäistä on nykyisinkin. Mistä niitä oikeita ystäviä saa? Tuntuu, että kaikki on kauhean pinnallista, tai kun tutustut johonkuhun saat kuunnella huolet ja murheet ja itse et ehdi omista asioistani juuri mitään puhua. Tulee ihan sylkykuppi -fiilis. Tänne vaan kaikki kuona sellaiselle, joka on jo lapsuudestaan asti ihan riittämiin kerännyt. Muuttuuko tää asetelma sitten, kun lapset on tehty, vaimo tai mies lähtenyt toisen matkaan? Silloinko niitä "ystäviä" on? 😀

En tiedä, mutta ei ole kiva olla, kun ei löydä sellaista seuraa jonka seurassa olisi mukava olla. Joko toimit toisen selkä-/ tai käsinojana. Tympäisee!

Tulis olla sellanen keskus missä vois käydä ystävättömät ihmiset. Ehkä silloin oikeat ihmiset kohtaisi toisensa? 😳

Oliko tässä ketjussa, vai toisessa, että kun suunnitellaan lomia ja vaikka kuinka vihjaat, että olis mukava päästä mukaan, niin ei tietoakaan. Nykyisin en edes haluaisi. Koskaan ei yksinäistä ihmistä huomioida lomia suunniteltaessa. Miksi pitäiskään? Ainahan se on yksin, miksi ei sitten loma-ajankin 😟:

Niimpä. Lapsena mulla oli parass ystävä, mutta mulla meni 12 vuotta ennen kuin uskalsin "sanoutua"irti kyseisestä henkilöstä. oli juuriaan myöten ilkeä mulle: Olin huono ja luuseri, mulla ei saanut olla muita kavereita tai hän suuttui ja ei puhunut mulle viikkoon. Smaoin kävi jos sain kokeesta paremman numeron(mikä oli kyllä harvinaista)jos edes puhuin jollekin toiselle. Ylä-asteella päätti mun puolesta mihin kouluun mennään yhdessä, koska en kuulemma pärjää illman häntä.
Sitte tuli kuvioon miehet. Jos joku lähetyi mua jossakin alkoi "ystäväni" haukkua että hän itse on läski josta kukaan ei kiinnostu koskaan. Aina kun hänellä oli mies kierrossa, muhun ei ollut yhteydessä kertaakaan. Kelpasin taas kun äijät katosi.

Onneksi pääsin tuosta suhteesta. Oonkin oppinut oikean ystävyyden arvon. En olisi ikinä uskonut että nykyinen ystäväni (tunnettu v.2007)jättää mut kun nallin kalliolle. Se jolle olin uskoutunutkin. Nyt alkaa olla sellanen fiilis että ei uskoudu enää koskaan kenellekään. Kaikki pettää luottamuksen☹️.

Elämä on todella yksinäistä. Tänäänkin kävin piipahtamassa kaupoilla ja paljon tuli vastaan ystäväporukoita. Huomasin juttelevani keski-ikäisen naisen kanssa kirjakaupan värityskirja osastolla. Olen aina jutellut helposti tuntemattomille. Nyt nainen aloitti itse keskustelun. On hirveätä huomata että kassalla oleva ihminen on ainoa kontakti jonkun kanssa puhumiseen päivän aikana. Ehkä siksi tulee kaupoissakin ravattua, vaikka rahaa ei olekaan.

Ennen ystävänpäivätkin olivat kivoja. Nyt..noh..pimeää usvaa. Päivä muiden joukossa.

This day is every day...

Olen pahoillani, että otit kirjoitukseni niin raskaasti ja pahoitit mielesi. Olin varmasti liiankin provosoiva. Sitä voisit kuitenkin miettiä, miksi se sinussa herätti niin voimakasta vastustusta, että halusit välttämättä kertoa minulle, kuinka se sattui? Hyvä, että kerroit. Mielelläni vastaan rehelliseen kommenttiin.

Alkuperäisestä kirjoituksestasi ymmärisin, että olet hyvin riippuvainen ystävistäsi. Haluasit jopa kuolla heidän vuokseen. Tai pikemminkin heidän kiinnostuksen puutteensa vuoksi. Kerroit myös sen, että haluaisit kostaa heille, koska he eivät olekaan kiinnostuneita seurastasi. Huudat että, "ymmärtäkää mua! säälikää mua! mun hautajaisiinkaan ei varmaan tulisi ketään!" Tämä ei vaan kuulosta mun korvaan normaalilta.

Miksi et mieluummin teksi elämästäsi mielenkiintoisempaa, itsellesi! Lopettaisit pahanmielen lisäämisen ja keskittyisit elämän positiivisempiin puoliin. Antaisit ystävillesi tilaa ottaa etäisyyttä ja rauhassa hoitaisit itseäsi. Masentuneet ihmiset voivat käydä raskaiksi kenelle tahansa. Anna heille tilaa ja katso, ketkä pysyvät vierelläsi ja ketkä palaavat takaisin kun olet taas voimissasi. Sitten tiedät, ja vain tiedät, keneen oikeasti voi luottaa: Ei sitä tarvitse kenellekään kuuluttaa, eikä ketään tarvitse jättääkään sen vuoksi. Ystäviä on erilaisia. Ei kaikki halua olla yhtä läheisiä ystäviensä kanssa kuin sinä. Ja hanki uusia ystäviä, erilaisia ja monimuotoisia. Ole vahva ja siirry eteenpäin, ihan itse.

🙂🌻

Axuli83 kirjoitti 13.2.2016 20:45

Niimpä. Lapsena mulla oli parass ystävä, mutta mulla meni 12 vuotta ennen kuin uskalsin "sanoutua"irti kyseisestä henkilöstä. oli juuriaan myöten ilkeä mulle: Olin huono ja luuseri, mulla ei saanut olla muita kavereita tai hän suuttui ja ei puhunut mulle viikkoon. Smaoin kävi jos sain kokeesta paremman numeron(mikä oli kyllä harvinaista)jos edes puhuin jollekin toiselle. Ylä-asteella päätti mun puolesta mihin kouluun mennään yhdessä, koska en kuulemma pärjää illman häntä.
Sitte tuli kuvioon miehet. Jos joku lähetyi mua jossakin alkoi "ystäväni" haukkua että hän itse on läski josta kukaan ei kiinnostu koskaan. Aina kun hänellä oli mies kierrossa, muhun ei ollut yhteydessä kertaakaan. Kelpasin taas kun äijät katosi.

Tällaisia "ystäviä" on varmaan moni tavannut. Ehkä varovaisesti heitä voisi kutsua narsistisiksi, sillä he tarvitsevat itselleen ystävää lähinnä seuraneidiksi ja tottelevaiseksi palvelijaksi. Olen itsekin kokenut tällaisia ystävyyksiä, mutta en ole heihin enää yhteydessä. Eroon pääseminen voi olla vaikeaa, varsinkin jos ei ole muita ystäviä. Niin surullista kuin se on, tällaisessa "ystäväsuhteessa" oppii kieroutuneita ihmissuhdetaitoja, joista on lähinnä haittaa myöhemmin kunnollisissa ihmissuhteissa.

Pompula kirjoitti 13.2.2016 13:52
Mistä niitä oikeita ystäviä saa?

Oikeita ystäviä voi saada varmaan monistakin paikoista. Minä olen löytänyt kaksi internetin ystäväilmoituksista kauan sitten. Mutta oleellista ei taida olla, mistä vaan miten. Noiden ystävyyksien rakentamiseen on kulunut paljon aikaa ja vaivaa. On riidelty, itketty, lohdutettu, muuttotalkoiltu, mökötetty, naurettu, autettu, halattu, kiistelty, oltu eri mieltä ja samaa mieltä, jaksettu, siedetty jne. Molemmin puolinen kuunteleminen ja kertominen on tärkeää. Ystävää ei voi oppia tuntemaan, jos hän ei kerro itsestään. Ystävä ei myöskään voi oppia tuntemaan sinua, ellet avaudu hänelle. Kaikki tämä vie aikaa ja edellyttää sopivia tilanteita. Olen esimerkiksi liikkunut luonnossa molempien ystävieni kanssa aika paljon. Luonnossa on hyvä keskustella hankalistakin aiheista. Tärkeitä hetkiä ovat olleet myös erilaiset surut ja murrokset jonkun elämässä. Niistä eteenpäin pääseminen yhdistää. Välillä ystävyydessä on ollut hiljaisempia jaksoja ja sitten taas aktivoiduttu.

On vaikea antaa mitään ystävyysreseptiä, kun ei sellaista ole. Se täytyy sanoa, että monesti olen luullut, jotakuta potentiaaliseksi ystäväksi, mutta vain harva tosissaan sen tittelin saa. On minullakin tietenkin lisäksi tuttavia ja kavereita, mutta he ovat eri juttu kuin ystävät. Kaveritkin ovat ihan tärkeitä ja joskus on helpottavaa, kun joku "jää" sille asteelle eikä ole potentiaalinen ystävä eikä yritä tyrkyttäytyä liian lähelle. Joskus on ihan kiva käydä vaikka kahvilla tällaisten kavereiden kanssa, mutta jutut ovat silloin pinnallisempia. Ihan piristävää sekin.

Tulis olla sellanen keskus missä vois käydä ystävättömät ihmiset. Ehkä silloin oikeat ihmiset kohtaisi toisensa? 😳

Tällainen keskus tai vaikka kahvila voisi olla hyvä idea. Ylellä on kampanja #suomitekoja, johon joku oli ehdottanutkin kahvilaa, jossa ystävää kaipaavat voisivat löytää ystäviä. Sinne voi vielä käydä laittamassa ideoita, joiden avulla Suomesta voisi tehdä paremman paikan.

Itse olen sen verran erakkoluonne ollut koko elämäni, että ystävyyksien solmiminen on ollut vaikeaa "oikeassa elämässä" aina. Saan ystäväni siis internetin kautta erilaisilta keskustelupalstoilta ja chateista.

Paljon on kiinni siitä, miten itse itseensä suhtautuu. Sinä axuli vaikutat ihan mukavalta imiseltä jolla olisi paljon sanottavaa, mutta uskallatko päästää parhaat puolesi ulos vai kätketkö ne sisääsi koska koet ettei niitä arvosteta? Itse ainakin niin teen ja sitten tunnen olevani yksin.

Minusta on usein jopa helpompaa olla yksin kuin kuluttavien "ystävien" piireissä. Yksin saa sentään olla itselleen oma itsensä ja tehdä asioita omassa rauhassa ilman toisten arvosteluita tai tunnetta siitä, että pitäISI tehdä jotain jonkun muun puolesta vaikka ei itseä kiinnostaisi pätkääkään. Mutta lähtisin kyllä mielelläni vaikkapa kahville tai kirpparille tai levykauppaan tai ihan vaan ulos jonkun ihmisen kanssa, jonka kanssa pystyisi olemaan oma itsensä.

Täällä palstalla on ihmisiä, jotka tuntevat asioita hyvin voimakkaasti ja ennen kaikkea uskaltavat niistä puhua. Arvostan sitä todella paljon. Ehkä täältä löytyisi sinullekin sellainen ystävä, jolla olisi sinulle aikaa?

Hei viestiketjun aloittaja! 🌻🙂🌻
Muistathan, että sinussa ei ole mitään perustavan laatuista vikaa jonka vuoksi olet jäänyt yksin. Olet ansainnut hyviä ystäviä, älä tyydy huonoihin. Vain sinä itse tiedät mitä hyvä ystävä itsellesi tarkoittaa ja toivon että jaksat uskoa että sellaisia löytyy. Älä anna huonojen kokemusten pilata elämäniloasi, oikeasti!

Tiedän että tilanteesi on tukala ja on ihan oikeutettua tuntea noita tunteita mistä kerroit. Älä silti hukkaa mahtavaa persoonaasi sen vuoksi kuinka muut ovat sinua kohdelleet. Jooko🙂🌻

Kiitokset kaikille vastauksista. Olen vaihteeksi voinut hiukan paremmin. Teidän viestit auttoi mua jaksamaan eteenpäin ja oon kiitollinen😎.

LaLaalle: (ööh ei tainnut tulla nimi nyt oikein??) En halua kuolla vain sen takia että ystäväni surisivat mua sitten. Olen sairastanut yli 10 vuotta keskivaikeaa toistuvasti uusiutuvaa masennusta ja nyt menossa erittäin huono jakso voinnissa. Toki nk. ystävien torjunta ja ilkeä käyttäytyminen ei auta.

En nyt rupea kaikkea tähän kirjoittamaan mutta nämä ongelmat kumpuavat jo kaukaa. Siitä miten mua on kohdeltu viimeisten 20 v aikana(enkä nyt puhu pelkistä kavereista)todella rankastikin. Niin ei ihme että kuka tahansa välillä mietii "kostoa".

Esim.kukapa ei koulukiusaajilleen toivo sattuvan jotain(Mua ei ole koulukiusattu)aina silloin kun kiusataan ja se on niin pahaa ettei uskalla kouluun edes mennä.

Käyn tosiaan terapiassa ja yritän kovasti työstää ongelmia ja sitä että pääsisin taas elämään kiinni.

Kiva kuulla että sun vointi on ollut hiukan parempi ja jaksat pitää toivoa yllä. Oothan sä tännekin kirjoittanut. Se kertoo siitä että tiedät ansaitsevasi parempaa 🙂🌻

Lukossa kirjoitti 15.2.2016 15:27

Pompula kirjoitti 13.2.2016 13:52
Mistä niitä oikeita ystäviä saa?

Oikeita ystäviä voi saada varmaan monistakin paikoista. Minä olen löytänyt kaksi internetin ystäväilmoituksista kauan sitten. Mutta oleellista ei taida olla, mistä vaan miten. Noiden ystävyyksien rakentamiseen on kulunut paljon aikaa ja vaivaa. On riidelty, itketty, lohdutettu, muuttotalkoiltu, mökötetty, naurettu, autettu, halattu, kiistelty, oltu eri mieltä ja samaa mieltä, jaksettu, siedetty jne. Molemmin puolinen kuunteleminen ja kertominen on tärkeää. Ystävää ei voi oppia tuntemaan, jos hän ei kerro itsestään. Ystävä ei myöskään voi oppia tuntemaan sinua, ellet avaudu hänelle. Kaikki tämä vie aikaa ja edellyttää sopivia tilanteita. Olen esimerkiksi liikkunut luonnossa molempien ystävieni kanssa aika paljon. Luonnossa on hyvä keskustella hankalistakin aiheista. Tärkeitä hetkiä ovat olleet myös erilaiset surut ja murrokset jonkun elämässä. Niistä eteenpäin pääseminen yhdistää. Välillä ystävyydessä on ollut hiljaisempia jaksoja ja sitten taas aktivoiduttu.

On vaikea antaa mitään ystävyysreseptiä, kun ei sellaista ole. Se täytyy sanoa, että monesti olen luullut, jotakuta potentiaaliseksi ystäväksi, mutta vain harva tosissaan sen tittelin saa. On minullakin tietenkin lisäksi tuttavia ja kavereita, mutta he ovat eri juttu kuin ystävät. Kaveritkin ovat ihan tärkeitä ja joskus on helpottavaa, kun joku "jää" sille asteelle eikä ole potentiaalinen ystävä eikä yritä tyrkyttäytyä liian lähelle. Joskus on ihan kiva käydä vaikka kahvilla tällaisten kavereiden kanssa, mutta jutut ovat silloin pinnallisempia. Ihan piristävää sekin.

Tulis olla sellanen keskus missä vois käydä ystävättömät ihmiset. Ehkä silloin oikeat ihmiset kohtaisi toisensa? 😳

Tällainen keskus tai vaikka kahvila voisi olla hyvä idea. Ylellä on kampanja #suomitekoja, johon joku oli ehdottanutkin kahvilaa, jossa ystävää kaipaavat voisivat löytää ystäviä. Sinne voi vielä käydä laittamassa ideoita, joiden avulla Suomesta voisi tehdä paremman paikan.

Valitettavasti se suomitekoja oli päättynyt 17.pv.

Kirjoitat hyvin Lukossa, noista asioista, tai tutustumisen vaiheista. Minulle ei vaan ole tullut niitä potentiaalisia ystäviä vastaan. On ollut monenlaista ja aina olen pettynyt. Kavereista en nykyisin kauheasti perusta. Se on niin pinnallista. Ja minulla on yksi todella huono pinnallinen kaverisuhde takana.

Kun pääsisi edes tuohon rakennusvaiheeseen. Tietysti sekin, että oma elämä on ollut enemmän ja vähemmän katastrofista ja katastrofaalisista ystävyys/kaverisuhteista rämpkmistä eteenpäin. Ei tee ystävystymisestä yhtään sen helpompaa. Olen minäkin käyttänyt monia erilaisia kanavia potentiaalisten ystävien löytämiseksi, mutta huonolla tuloksella. Ylipäätään se, että voit tavata samanhenkisiä ihmisiä on vaikeaa. Ja kun luulet löytäneesi, petyt jälleen. Ja ne vievät viimeisetkin voiman rippeesi.

Toivotaan, että se ylen kämppä ja tuottaa tulosta. Uskaltaako sinne sitten kukaan mennä, jo sellainen paikka olisi 😋