En uskonut että voisin masentua!
Tässähän minä iloinen 40v mies!Tai ainakin olin ennen.
Muistelen niitä aikoja jolloin kaikki sanoi että olen aina iloinen
karjalais mies ja niinhän minäkin uskoin,kunnes tuli ensimmäinen
avio ero.
Olin 30v ja työelämässä mutta rupesin käyttämään alkoa aika runsain mitoin
ja asuin tolloin itäsuomessa.
Vuosi eron jälkeen muutin Tampereelle jossa oli ainoastaan yksi ainut kaveri
jonka tunsin ja hänkin naimisissa joten olin aikas yksinäinen silloin.
No hyviä töitä olin saanut sieltä mutta silti yksinäinen.
Yritin tutustua ihmisiin ja baareistahan saa aina hoidon jos toisenkin mutta
siihen taas kuului se kunigas alkoholi!
Sitten tutustuin netin kautta erääseen naiseen ja mehän rakastuttiin päätä pahkaa.
Muutin hänen luokse Hämeenlinnan kupeeseen ja tehtiin jopa yksi yhteinen penskakin.
Vuosi oli tällöin 03 sain töitä järvenpäästä ja elämä hymyili MUTTA se kunigas alkoholi kulki koko ajan mukana.
Haukuin siihen aikaan kaikkia masentuneita ja niin sanottuja Hiukasti mielisairaita ihmisiä.
kunnes sain kuulla että exä oli pettänyt mua!
No siintähän taas nostin kytkintämieli maassa ja muutin tuusulan seudulle.
Mieli oli maassa ja paha olla ja viina virtasi mutta töissä kävin silti.
Mutta eräs kaunis päivä soitin ambulanssin kun tunnuin kuolevan siihe paikkaan!
siintä kiidätettiin sairaalaan ja sydämessä ei mitään ja ukko kunnossa mutta sanottiin että rajoita juomista.
Seuraavana päivänä taas lääkäris kun sydän mukamas pysähtyy!
diagnoosi paniikki häiriöt🙂
Hidastin hiukan tahtia kunnes tapasin nykyisen kihlattuni ja meillä jostain syystä
alkoi lähteä lapasesta ryyppääminen kunnes alkoi raha huolet ja emäntä alkoi voida henkisesti huonosti.
Hän pääsi kuntoutukseen jasinä aikana kuin salama kirkkaalta taivaalta
kohtasin sen masennuksen.
En koskaan ole itkenyt niin paljon ja kaikki meni päin helvettiä.hirveitä paniikki kohtauksia sairas lomaa ja kaikki päin peetä.
Nyt ekakertaa yritän raitistua ja ensiviikolla lääkärille juttelemaan asioista.
ensiavusta sain hiukan masennuslääkettä joka auttaa nukahtamaan ja on hiukan toi elämäkin alkanut näyttämään iloisempaa puolta🙂
ollaan juteltu emännän kanssa joka tulee keskiviikkona kotiin että meillä loppui nyt tämä alkon käyttö tai olemme kumpikin haudassa tai hoidossa.
Mutta halusin vain tässä yksinäisyyttä purkaa tätä kautta ja varoitta siintä alkoholista🙂
Nyt en väheksy ihmisiä ketkä on masentuneita tai muuten sairastuneet mieliala asioihin.
Tsemppiä kaikille sairastuneille.
Ja oli vähän pitkä toi juttu mutta siintä jäi paljon vielä pois🙂)
Mitä sait tehtyä paniikkikohtauksille? Itselläni on käynyt niin, että fyysiset vaivat aiheuttivat niin rajun mielialan vajoamisen, että vasta ensimmäinen paniikkihäiriö (Pitkäperjantaina) herätti lääkärini siihen, että vaivat aiheuttavat masennusta. Itse tajusin asian vasta, kun lääkärit ehdottivat psykologista apua.
No, psykologeille pääsee vasta heinäkuussa ja Kriisipuhelin on jatkuvasti varattu. Toivon tämän nettikeskustelemisen auttavan. Kyllä se vaan auttaa kun kuulee että on olemassa ihmisiä jotka tietää miltä musta tuntuu. Sain toisen paniikkikohtauksen viikko vapun jälkeen ja koska molemmat lähtivät itkusta liikkeelle, en uskalla nykyään itkeä vaikka itkettää. Joku sairaanhoitaja sanoi että paniikkikohtaukset ovat vaarattomia, mutta tottakai tuntuvat inhottavilta. Tottakai tuntuvat! Nehän ovat kehon hätähuutoja.
Niin, eli siis miten sait paniikkikohtaukset loppumaan? Menitkö niiden tullessa sairaalaan/terveyskeskukseen vai menivätkö itsestään ohi?
Entinen aurinko kirjoitti 23.5.2011 18:10
Mitä sait tehtyä paniikkikohtauksille? Itselläni on käynyt niin, että fyysiset vaivat aiheuttivat niin rajun mielialan vajoamisen, että vasta ensimmäinen paniikkihäiriö (Pitkäperjantaina) herätti lääkärini siihen, että vaivat aiheuttavat masennusta. Itse tajusin asian vasta, kun lääkärit ehdottivat psykologista apua.
No, psykologeille pääsee vasta heinäkuussa ja Kriisipuhelin on jatkuvasti varattu. Toivon tämän nettikeskustelemisen auttavan. Kyllä se vaan auttaa kun kuulee että on olemassa ihmisiä jotka tietää miltä musta tuntuu. Sain toisen paniikkikohtauksen viikko vapun jälkeen ja koska molemmat lähtivät itkusta liikkeelle, en uskalla nykyään itkeä vaikka itkettää. Joku sairaanhoitaja sanoi että paniikkikohtaukset ovat vaarattomia, mutta tottakai tuntuvat inhottavilta. Tottakai tuntuvat! Nehän ovat kehon hätähuutoja.
Niin, eli siis miten sait paniikkikohtaukset loppumaan? Menitkö niiden tullessa sairaalaan/terveyskeskukseen vai menivätkö itsestään ohi?
Itse menin muutaman kerran lääkäriin kun todella
luulin kuolevani sydän kohtaukseen mutta nyt olen oppinut ja ja ainakin yrittänyt
ottaa rauhallisesti ja toistanut että se menee ohitse🙂
Välillä sain monta kertaa päivässä kohtauksia mutta nyt on onneksi vähentynyt noi paniikki kohtaukset tosi paljon.
Niiden kanssa on vain opittava elämään vaikka ne tuntuvatkin tosi pahoilta ja ainakin itse vapisen pitkään ja oon tosi väsynyt kohtauksen jälkeen.
Itse en olisi myöskään ikinä uskonut masentuvani. Enkä oikein hyväksy sitä vieläkään. Olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, joka jaksaa aina tukea ja rohkaista muita. Niin olen aina tehnytkin; Elänyt muille. Tajusin tilanteeni noin vuosi sitten, mutta vasta nyt olen uskaltanut hakea hieman apua. Tosin tuntuu, ettei vieläkään ole jäänyt "aikaa sairastaa". Ja niin kauan kun sitä ei ole, pelkään etten parane.. Osaako joku kertoa, että tarviinko tuota aikaa vai...?????🙂🌻