No, tuolla on tapana haudata kaikki ikävät asiat tosi syvälle - ja äkkiä. Asiasta ei siis ole puhuttu ollenkaan. Mutta sen verran asiat sitten muuttuivat (ei johtunut tuosta huutamisesta), että huutaja ei enää ole esimieheni millään tavalla. Henkisesti se oli todella suuri helpotus.

Nyt on 3 kk osa-aikaista takana, ja aina vain väsyttää. Päivän jälkeen yhä ihan kuitti. Kotona ei tule siivottua tai muutakaan. Makaan vain sängyllä ja selailen tv-kanavia. Mutta ei olo niin alakuloinen, masentunut ole kuin vaikka 1/2 vuotta sitten. Siksi sitä varmaaan huomaakin erilaisia asioita. Ja sitten niistä ottaa stressiä.... siksihän tässä terapiassa käydään, että oppisi olemaan itselleen armollisempi. Että oppisi, ettei aina ja ikuisesti täydy olla täydellinen.

On kyllä huomannut, kuinka huono lapsuus painaa ja on jättänyt syvät haavat ja arvet. Vaikea niitä on käsitellä - kysehän on historiasta, ei niitä voi muuttaa. Pitää opetella käsittelemään niitä jotenkin eri tavalla kuin takertumalla niihin.

Näin tällä kertaa.... kiva kun tuli lunta.

Ollut muutamassa tapahtumassa vapaaehtoisena. Se vie voimia, ja on vaikea keksiä mitään hyvää. Mutta kai se niin kuitenkin on, että jossain syvällä se antaa voimia, ainakin ihan pikkuruisesti.... uskoa siihen, että ehkä kelpaa johonkin...

Onneksi on lomaa nyt. Töissä ei olisi enää kauaa jaksanut. Hakemus Kevaan lähtenyt, saa nähdä. Jos sieltä tulee hylky, niin en oikeasti tiedä mitä tehdä. Tuskin saan saikkua, kun "kiintiöt" täyttyy.... pelottaa.

Olisi kiva, kun olisi jotain varmaa. Ainainen odottelu ja pelko hylkäävistä päätöksistä käy voimille. Kun jo pelkän hakemuksen tekeminen on lähes ylivoimaista, siihen pitää erikseen ponnistaa.

Mutta kiva, kun tulee lisää lunta...

On lukenut netistä ohjeita lasten hyvään kasvatukseen. Siis sitä, kuinka vahvistaa lapsen itsetuntoa, kuinka harjoitella sosiaalisia taitoja ym.

Minulle ei näitä koskaan opetettu. Sain tietää olevani tyhmä ja ruma. Opin, että paras pysyä hiljaa ja näkymättömänä. Että ei minusta tykätä vaikka tekisin mitä. Lapsi uskoo kun vanhempi näin sanoo - ja monta kertaa.

Vuosia olen sitten taistellut noita vastaan - huonolla menestyksellä. Masennus, ahdistus ja sosiaalisten tilanteiden pelko ottivat sitten vallan. Vähän myöhemmällä iällä, mutta kuitenkin. Tai mistä sitä tietää, vaikka olisin kärsinyt noista koko ikäni...

Tuntuu vaan hölmöltä opiskella olemaan ihminen.... joka ei pelkää kaikkia muita, joka ei kauhistu hiljaiseksi kun toinen puhuu itselle, joka ei aina jää näkymättömäksi seinäkoristeeksi.

Miten se laulu menikään? --- kummastuttaa pientä kulkijaa ---

On ihan turtunut olo, ei tunne mitään. Ehkä nää perhepyhät tekee sen, ehkä tämä on jotain itsesuojelua...

Ajatuskaan ei tunnu kulkevan: muisti pätkii ja sanat menevät sekaisin.

Uusi vuosi alkaa. Tuleekohan siitä samanlainen painajainen kuin tästä? Vai olisiko terapian kautta nähtävissä pienen pieni valopilkku jossain kaukaisuudessa?

Osa-aikaisen työn päätöksen odottaminen stressaa: pakko soittaa ja kysyä ennen kuin loma on ohi. En tiedä työpäivän pituutta... plussaa ei saa kerryttää, mutta ei 60 tunnin miinuskaan hyvältä tunnu...

😟

Vai niin, että näin alkoi uusi vuosi.... aamu alkoi kauhealla ahdistuksella. Yö meni painajaisten kanssa. Paha olo, vaikka en juonut. Sen sijaan tuli itkettyä pariinkin kertaan illan aikana. 😟 🤔

Osa-aikatyössä yhä vain rankkaa...

Aloitti antabuslääkityksen. Onpahan yksi asia vähemmän, mitä miettiä. Lääkäri tuntui tyytyväiseltä tähän päätökseen.

Ahdistus tulee ja menee, masennus pysyy. Terapia tuntuu junnaavan, omaa syytä varmaan: en uskalla lähestyä syvällisemmin joitain asioita. En osaa niitä edes sanoiksi pukea.

Yrittänyt lähteä mukaan muutamaan vapaaehtoisjuttuun, mutta aina on väsymys voittanut.

Valoisuuden lisääntymisen olen huomannut kyllä - ekaa kertaa ikinä varmaan. Hyvä vai huono juttu? En tiedä.

Itkua pukkaa... tosi onneton olo. Taas miettii, ettei tässä ole mitään järkeä. Onko ihan oikeasti tarkoitus, että täällä eläminen on pelkkää tuskaa ja itkua?

Ei ei jaksa eikä haluaisi olla olemassa...

Tuli päätös osa-aikaeläkkeestä. Myönteinen, mutta mutta:

koska päätös tuli vasta nyt eikä ennen vuodenvaihdetta, niin mun pitää tehdä sisälle kaikki "tekemättömät" tunnit tai vaihtaa ne pois lomapäivistä. Sen lisäksi multa menee 10 lomapäivää JA pitäisi tehdä 2 viikkoa täyttä työpäivää PLUS toisellaö viikolla 8 tuntia ylitöitä ja toiselle 9 tuntia. Ja tietysti palkasta pidätetään 3 kuukauden osalta ylimääräinen.

Ihan shokissa olen vielä. Siis on mun vika, ettei viranomainen ehdi tehdä päätöksiä ajoissa. Mun vika, että työnantaja ei ihan itsekkään ymmärrä asiaa. Mun vika, että olen pitkään sairastanut ja jaksan tehdä vain osa-aikaista.

Vaikka kaikki on työnantajasta lähtöisin: se mut loppuun ajoi, se multa elämänilon tappoi, se musta itsetuhoisen teki. Se sai mut tuntemaan itseni hyödyttömäksi ja arvottomaksi.

Ja mä joudun tuosta vielä maksamaan.

Mitä järkeä jatkaa tällaista? En jaksa edes itkeä.

Jaksaako? kirjoitti 31.1.2013 17:1

Itkua pukkaa... tosi onneton olo. Taas miettii, ettei tässä ole mitään järkeä. Onko ihan oikeasti tarkoitus, että täällä eläminen on pelkkää tuskaa ja itkua?

Hei Jaksaako?
Uskon, että on oikeasti tarkoitus että eläminen iloksi muuttuu. Iloa on. Olemassa. Sinullekin.
🙂👍

Osaisiko joku auttaa? Edessä käynti psykiatrilla, jotta hän kirjoittaisi Kelaan lausunnon terapian jatkamiseksi Kelan korvauksella. Mitä pitää sanoa, että onnistuu?

Ja toinen asia: yleislääkäri on lähetteessään esittänyt, että lääkitystä alettaisiin purkaa. Se aiheutti mulle täydellisen pakokauhun tunteen. En vaan pystynyt sanomaan mitään, kun tuntui, että joku kuristaa ja lujaa.

Kevät on tehnyt olon entistä surkeammaksi. Jokainen auringonpilkahdus nostaa kyyneleet silmiin. Haluaisi vain kaivaitua johonkin hämärään kuoppaan ja pysyä siellä - iäti.

🤕 Kyllä mä olen ihan outo tapaus. Hakemus kelaan terapian jatkumisesta lähtetty ja psykiatrin lausunto oli ihan jees.

Mutta nyt tuli kelalta selvityspyyntö: terapeutin lausunto puuttuu. Terapeutti kertoi aikoja sitten, että asia on kunnossa. Nyt epäilen, että terapeutti ei halua pitää mua enää asiakkaanaan. Että haluaa musta eroon ja yrittää saada mut tajuamaan sen näin "kautta rantain"....

Tietysti ajattelen näin, kun aina on kaikki muutkin jossain vaiheessa häipyneet. Pitäisikö tästä mainita vai olla vaan hiljaa ja toivoa, että on väärässä? 😳