Moikka taas, Cella! Sait mut iloiseksi!! Löytyyhän noita mukavia asioita, eikä tainnu olla edes vaikee juttu huomata niitä. Ulkoilusta tulee yleensä tosi mahtava olo, ja mitäs siitä jos vaikka heittäytyy lumihankeen pötkölleen ja nauttii elämästä kuin lapsi.
Puhtaat lakanat, mikäs sen mukavampaa...nuo on mukavia nuo onnentunteet, välillä itsellekin tulee niin onnellinen olo, että rintaa pakahduttaa.
Oliko mukavaa nähdä lapset kyläreissun jälkeen? Tais lapsetki nauttia kun oli piristynyt äiti vastassa.
Kun itse olin kaikkein vaikeimmassa masennustilassani, leikin tuttavaperheen lasten kanssa piilosta pimeällä pihalla. Taskulamppujen kanssa juoksin ja ryömin pitkin metsää ja pihamaata. Ai että oli mukavaa. Kyllä paha olo siinä pääsi unohtumaan.
Jaksamisia taas kaikille!!!

Taikku!

Kiitos taas kirjoituksestasi. Myönnän etten olisi jaksanut ottaa lapsia vielä silloin lauantaina kotiin.. Olin silloin vielä niin morkkiksissa ja väsy ja ahdistunut. Mutta su iltana pelailtiin pelejä ja eilen illalla oli mukavaa lasten kanssa. Pötköteltiin, kutiteltiin, pussailtiin ja oltiin lähekkäin. 🙂

Kyllä niitä onnen aiheita on, ja niitä huomaan ihan päivittäin, mutta huonoina päivinä niitä asioita ei vaan jaksa arvostaa, ne tuntuu uuvuttavilta. Kaikki tuntuu ahdistuneena/masentuneena uuvuttavalta. Mutta onneksi nyt tosiaan paranemaan päin on oloni. Puuhaan usein pahan oloni pois, tekeminen auttaa. Menen laittaa pyykkejä, siivoo keittiötä, keittää teetä.. Mitä vaan, kunhan en ole aloillani ja annan ajatusten pyöriä. Tosin jos kovin masentaa, olen toimintakyvytön, en pysty puuhamaan. Mutta ainakin nyt se auttaa ja siihen pystyn joten näillä mennään. 🙂👍

Ja lapset on aikamoinen boost kun pitää saada itsensä liikkeelle. Pitää laittaa ruokaa, olla läsnä, auttaa läksyissä, katsoa sitä ja tätä temppua, tehdä viuhka.. Milloin mitäkin. 🙂

Me on muuten mökillä oltu taskulamppujen kanssa pimeässä piilosta monet kerrat, se on aivan hulvattoman hauskaa! 😋 Ja kuinka lapset nauttiikaan siitä! Koirat vaan aina paljastaa minun piilopaikan.. Tulevat aina perässäni ja jäävät pyörimään jalkohini, lapset löytää minut aina heti! 😋 EPISTÄ!!!!😀

Miten muuten oma viikonloppusi meni?🙂🌻

Kiva notkahdus taas alaspäin. Olen ihan turta, ahdistaa. Jotain pitäisi tehdä, mihinkään en kuitenkaan kykene. Voi hitto kuin tää vie energiaa tälläinen heittely mielialoissa!😯🗯️ Istuin juuri tunnin aloillani, tuijotin maton kuvioita, sitten revin itseni ylös, edes tänne kirjoittamaan. JOTAIN!! Lapset kattelee dvd:ltä piirrettyä, mun pitäisi ruoka saada tehtyä. Perunat kiehumaan, paloitella nakit ja tehdä kastike. Helppo homma, paitti tässä olotilassa. Uuvun jo ajatuksesta..

No, sain kirjeen kuitenkin vihdoin psyk.polilta. Sitä on odotettu! Pääsen vihdoin terapiaan ja saan lääkärin joka katsoisi lääkityksen uudelleen, tietäisi kaiken, ettei aina tartte selittää uudelle lääkärille asioita alusta saakka.

Voi että jumii.... Tätäkin kirjoittaessa jään tuijottamaan ruutua vähän väliä.. Parempi siis lopetella tällä erää. Ehkä seuraava kirjoitus on taas parempi. 🙂👍

Cella! Sellaistahan se on normaali "terveenkin" elämä, että välillä on huonompia päiviä ja välillä kaikki on hyvin. Kun itse olin toipumisvaiheessa, minun oli tosi vaikeaa erottaa normaali ahdistus ja sairauden aiheuttama paha olo. Pienikin tylsä/ huono hetki saattoi muuttua paniikkikohtaukseksi, kun aloin olotilaani liiaksi miettimään.
Mitenkö minun viikonloppuni meni? Kiva kun joku joskus kysyy minultakin. Olen nimittäin aika yksinäinen, vaikka olenkin sen itse aiheuttanut. Meillä on nimittäin kaiken muun lisäksi sellainen suuri kohtalo kuin lapsettomuus. Totaalinen sellainen, lääkärin toteama, ja sen vuoksi olen miltei erakoitunut kotiimme. No, onhan noita lapsia. Nytkin viikonloppuna meillä oli neljä tukiperhelasta hoivissamme. Mukavastihan aika kului...
Olen muuten vastikään huomannut, etten taida ihan terve ollakaan vielä. Mieheni oli muutaman päivän reissussa, ja olin siis yksin kotona. Ja mua pelotti, pelotti ihan kamalasti...en oikeen tiiä mikä...yksin ollessa tulee ajateltua asioita enemmän. Kai mä pelkäsin niitä paniikkikohtauksia, vaikken ole vuoteen niitä saanutkaan. Koko ajan piti olla jotain tekemistä...ahdistavaa. Nyt mieheni puhui että voisi lähteä käymään vabnhempiensa luona toisella puolen Suomea, ja mua alkoi heti pelottaa.Kerroin pelostani heti...saa nähdä miten käy. Huomioiko mies minun tunteeni. Toisaalta pakkohan minunkin on tottua olemaan välillä yksin. Mies on vaan ollut jo yli kaksi vuotta päivittäin kotona; sairaslomalla.
Tulin juuri kuntosalilta, ja nyt täytyis kai venytellä, että pääsee aamulla sängystä ylös.
Mukavaa päivää sinulle!!!🙂

taikku79!

Voi olen pahoillani lapsettomuudestanne. Se ei varmasti ole helppoa. Mutta hienoa että olette saaneet tukilapsia. 🙂🌻 Minkäs ikäisiä he on? Kuinka usein käyvät teillä?

Lueskelin muita viestejä ja huomasin että miehelläsi on bipo.. Kuinka jakselette hänen sairautensa kanssa? Kuinka SINÄ jakselet? Ystävälläni on sama "vaiva" ja välillä hänen elämänsä on... noh, aika vauhdikasta kun mania iskee päälle. Hän on muutaman kerran vuodessa osastolla joko maanisena tai erittäin vaikeasti masentuneena.

Mulla olisi tarkoitus koittaa töihin paluuta ens viikolla. Jännittää aivan saakelisti. Pelottaa että jos romahdan taas. ☹️ Mutta toivottavasti kaikki menee ok. Kaipaan jo normaalia arkea, sitä että aamulla ajan töihin, töissä menen aika ekana hakee kahvia. Asetun paikoilleni ja alan käymään kaffekupin kanssa päivän töitä läpi jne.

Aurinkoista päivää taas sinulle! 🙂🌻

Heippa taas, CELLA! Ja kaikki muutkin.
Meidän tukilapset ovat iältään 1-13 vuotiaita, niitä on yht.10, kahdesta eri perheestä. Juu, onhan tää elämä aika rankkaa välillä, mutta kyllä tästä selvitään.
En oikein heti uskonut, että miehelläni on bibo, mutta pakko kai se on uskoa. Se tosin on tällainen sekamuoto, eli lievempi. Maniajaksoja tuskin huomaa, ne ovat lähinnä normaalia terveen ihmisen olotilaa. Masennusjaksot ovat sitten sitäkin uuvuttavampia. Ja kaikkein rasittavinta on se että mielialat vaihtelee usein, jopa tuntien välein. Rahankäyttö ja kaikenlainen muukin normaali vastuunotto arkipäivän asioista on mitä on, parhaimmillaankin satunnaista ja vähäistä.
En valita enempää, pahemmankin sairauden hän olisi voinut saada, ja olen tyytyväinen ettei niin ole.....
Toivottavasti työhönpaluusi sujuu hyvin. Oletko ollut kauan pois töistä?
Kaikkea hyvää sulle!!!🙂👍

Heippa taikku!

Olet suuressa vastuussa näemmä teidän elämässänne. Toivottavasti jaksat. Ystäväni on juuri maniassa. En voi kuin pyöritellä päätäni, hän on täysin sairauden tunnoton ja touhottaa mennä tuhatta ja sataa eteenpäin. Hän itse tajuaa olevansa maniassa mutta kuulemma se tunne on niin ihana että antaa mennä. Itse pelkään hänen romahtamistaan koska masentuneena hän on sitä todella pahasti. Onneksi miehelläsi mania ei ilmene kuitenkaan näin voimakkaasti. Toivon sinulle voimia. 🙂🌻 Toivottavasti tukilapset antavata voimaa ja iloa elämäänne miehesi sairauden rinnalla.

Itse olin tämän viikon töissä. Hyvin meni. Maanantaina olin ekaa kertaa psyk. polin lääkärin luona, lääkitys vaihdettiin. Edellinen turvotti _kamalasti_ eikä tuntunut edes auttavan masennukseen. Olen maanantaista saakka syönyt uutta lääkettä se tuntuu toimivan! Tosin 5 päivää mielialalääkkeelle on vähän, mutta nyt oloni on normaali. 😋 no, niin normaali kuin minunlaisellani voi olla.. no vitsi vitsi. Oloni on oikeasti aivan ihana. Pelkään tosin romahtamista. Viimeksi kun oloni oli näin hyvä (myös lääkkeenvaihdon yhteydessä) tulin ryminällä alas. Viiltelin itseäni ja olin _todella_ itsetuhoinen. En välittänyt mistään mitään. En tuntenut muuta kuin suunnatonta ahdistusta. Pitäkää minulle peukkuja ettei se enää uusisi.... 🙂 Ensi viikon pe on ensimmäinen terapia aika. Jännittää, mutta hyvällä tavalla.

Cella! Mitä nyt kuuluu?? En ole muutamaan päivään käynyt täällä, kun mulla oli mieheni kanssa aikamoinen kriisitilanne. Kaikki johtui siitä, kun emme voineet puhua toisillemme. Minä en uskaltanut, koska pelkäsin miehen suuttuvan. Ja mieskään ei puhunut kun touhusi kaikkea muuta.Kävi jo mielessä, että olen tainnut valita aivan väärän miehen itselleni. Äitini neuvo tuollaisessa tilanteessa on, että silloin vaaditaan TAHTOA rakastaa, jos kaikki rakkauden tunteet ovat hävinneet. Siis tahtoa. Tahtoahan minulta löytyy!! Onneksi saimme tilanteen selvitettyä ja nyt on kaikki taas hyvin.
Kyllä tämä kevät on ihanaa aikaa...koko kesä vielä edessäpäin. Mielikin on paljon virkeämpi kun on niin valoisaa. Mua stressaa päivittäin talon osto. En muista olenko kertonut siitä. Tämä nykyinen, vuokraamamme ok- talo on myytävänä, ja meidän pitäis piakkoin päättää ostammeko tämän. Meillä on siis etuosto-oikeus. Välillä tuntuu ,että jäämme tähän. Olemme kotiutuneet hyvin, ja muutenkin niin monta muuttoa on takana. Toisaalta arveluttaa talon kunto. Iso remontti ois edessä...mies ei siihen itse kykenisi. No, toivotaan että vielä kesän yli saamme miettiä asiaa...

Taikku!

Tiedätkös, kuuluu LOISTAVAA!!!!! Olen kuin eri ihminen, lääkkeenvaihdos siis oli lottovoitto. Nukunkin kaikki yöt läpeensä kun otan illalla yhden Stella-nukahtamislääkkeen. Ilman sitä en nuku oikeastaan ollenkaan. Aurinko paistaa ja olen niin onnellinen että meinaan pakahtua. Olen nyt toista viikkoa töissä ja jaksan todella hyvin, päivät töissä menee nopsaan. Ainoa mikä meinas masentaa on se että olen lihonut 10kg muutaman kk sisällä, vanha lääkkeeni turvotti ja laittoi syömään. Olen muutenkin reippaasti ylipainoinen joten lisäkilot ei todellakaan tunnu mukavilta. Mutta tämä nykyinen uusi lääke vähentää ruokahalua, olenkin syönyt nyt tosi maltillisesti ja uskon että saan kiloja karistettua. Olen tehnyt iltaisin pitkiä lenkkejä koirien kanssa. 🙂

Voih, ikävä kuulla että teillä ollut kriisiä.. Tahtoahan se pitkä liitto ottaa. Sen olen itsekin huomannut. Olemme olleet mieheni kanssa muutamaan otteeseen todella pahassa kriisissä ja silloin sitä tahtoa mitataan. Onneksi molemmat tahdomme. Tänä vuonna tulee 10v yhdessä.

Onneksi saitte asiat selvitettyä miehesi kanssa. 🙂👍 Ja tosiaan kevät tekee kohisten tuloaan, eiköhän se talo asiakin selvene ajan kanssa. Jos tuntuu että remppaaminen on liian iso vaiva niin ostakaa parempi kuntoinen. 🙂 Ei kannata alkaa itseään uuvuttaa turhanpäiten jos on mahdollisuus päästä hieman helpommallakin. 😉 Mun oma äitini aina sanoo että kyllä kaikki aina selviytyy tavalla tai toisella, ei kannata stressata liikaa. Ja monessa asiassa tuo onkin totta. Itse olen vähän sellainen boheemi, en osaa stressata oikeastaan mistään. Niin siis kun olen terve, masentuneena/ahdistuneena tulee kyllä stressattua sekin edestä.

Ihanaa ja aurinkoista kevään jatkoa! 🙂🌻

(kissa juuri oksensi...plääh. mentävä siivoomaa. YÖK)