Axulinen hei. Älä tee im. Sinä olet täällä ja minä ja moni muu haluaa kuunnella sinua, ymmärtää sinua ja vaihtaa ajatuksia sinun kanssasi. Sinä olet meille tärkeä.

Hei täältäkin axulinen! Huomaatko että sulla taitaa pyöriä masentuneiden ajatusten kela päässä? Se ei ole mitenkään harvinaista eikä se ole mikään vika ihmisessä, mutta silloin kun kela pyörii oikein voimakkaasti, tilanne voi muuttua vaaralliseksi. Silloin ajatukset lähtevät helposti kampeamaan kuin itsestään suuntaan jossa päivien päättäminen tuntuu loogiselta tai ehkä ainoaltakin vaihtoehdolta.

Se mikä niissä tilanteissa olisi tärkeää muistaa on se, että ehkä ajatukset esim. itsestä tai omista saavutuksista ei ole realistisia. Että oikeasti niitä onnistumisia ja saavutuksia on olemassa, vaikka juuri sillä hetkellä niitä ei muistuisikaan mieleen. Se liittyy voimakkaaseen tunnetilaan, ja jos huomaa sellaista, omiin johtopäätöksiin esim. itsemurhan loogisuudesta kannattaa suhtautua vähän epäilevästi.

Kiitos teille!

Oli helpotus saada purkaa pahaa oloa. Tuntuu että välillä pää on niin täynnä ajatuksia että se räjähtää. Vaikka kuinka puran kaikkea hoitaja tapaamisissa. Ne ei vaan osu sillon kun olo on järkyttävä. Tiedän että se kuuluu tähän omaan sairauteen ja ei tuu koskaan häviämään.

Epävakaana mielialat muuttuu niin nopeasti jo vaikka vartin sisällä. Oon kuullu että monilla epävakaa persoonallisuush.on lieventyny kun ikää on tullu,mutta mulla on käyny päin vastoin. Se jotenkin tuli esille terapiassa vuosia sitte ja tuntuu että en oikeen koskaan ehtiny saada siihen oikeen keinoja millä hoidan sitä itse. Että en vaikka tee jotain mitä kadun. Niin kun saan esim.raivokohtauksia niin yritän ajatella että jos en nyt rauhotu ja puhalla hetken niin teen jotain mitä tuun katumaan. (ja kyseessä ei oo siis väkivalta. En ole väkivaltanen. Jos oon niin tyynylle jota heitän ympäri kämppää. Asun yksin).

Ja kerran oli pakko karjua kaupungilla jossain nurkan takana täysiä🙈.

Ehkä kuitenkin oon saanu sen akuutin halun tappaa itteni niin kuriin jo vuosia sitten, mutta välillä se vaan iskee se valtava epätoivo ja tuntuu että ei oo enää mitään muuta.

Tuosta aloitus-tekstistä. Minullekin on elämän varrella tullut varmaan satoja kertoja, jo ajatus että esim. hyppäisin jäiseen jokeen tai jotain vastaavaa, koska ihmiset ovat olleet niin hemmetin julmia. Mutta nykyään tuo ajatus, vain välillä tulee, viipyy hetken ja sitten unohtuu. Olen jo siihen tottunut, ei minun tarvitse toimia ajatuksen mukaan. Maailmassa on vain uskomatonta pahuutta. Toki sitä on kaikissa, mutta jotkut ovat läpeensä pahoja. Ja heidän kaltaiset ihmiset, aiheuttavat itsemurhia. Mutta pitää muistaa, että im-ajatukset kuitenkin usein on vaan hetkellisiä. Ei pidä antaa sen ajatuksen viedä mennessään... Täytyy vain olla sitkeä ja oltava mahdollisimman paljon hyvien ihmisten parissa. Mutta toki pahoja ihmisiä tapaa aika usein. On vain jotenkin kestettävä sitä pahuutta välillä, eikä pidä antautua pahuuden edessä...

Tuntuu samaan aikaan hyvältä ja pahalta, että muutkin ihmiset jakavat samoja ajatuksia ja vastoinkäymisiä elämässä. Vaikka tiedostan etten ole ainoa joka käy loputonta taistelua masennusta vastaan, on olo kuitenkin usein yksinäinen. Se syö kaikki voimavarat. Hetken saattaa mennä paremmin, ei koskaan niin että voisin rehellisesti sanoa voivani hyvin, mutta vähän paremmin. Sitten alkaa taas se riita sen sairastuneen mielen kanssa. Kaikki alkaa alusta. Ne takapakit ajaa hulluuden partaalle. Viimeisin itsemurhayritys on ollut pari vuotta sitten. Jäljelle on jäänyt inhottava varjo, jään itselleni jatkuvasti kiinni tappavan sairauden unelmoinnista. Kuolettava diagnoosi tuntuisi niin  lohdulliselta. Se on samalla myös kamalaa ja itsekästä. Taas yksi syy lisää soimata itseäni. Toivon syvästi mielenrauhaa teille ja itselleni, sekä paljon voimia syksyyn. Hyvinä hetkinä saattaa nähdä lehtien kauniit värit.

minäitse89 kirjoitti:
Tuosta aloitus-tekstistä. Minullekin on elämän varrella tullut varmaan satoja kertoja, jo ajatus että esim. hyppäisin jäiseen jokeen tai jotain vastaavaa, koska ihmiset ovat olleet niin hemmetin julmia. Mutta nykyään tuo ajatus, vain välillä tulee, viipyy hetken ja sitten unohtuu. Olen jo siihen tottunut, ei minun tarvitse toimia ajatuksen mukaan. Maailmassa on vain uskomatonta pahuutta. Toki sitä on kaikissa, mutta jotkut ovat läpeensä pahoja. Ja heidän kaltaiset ihmiset, aiheuttavat itsemurhia. Mutta pitää muistaa, että im-ajatukset kuitenkin usein on vaan hetkellisiä. Ei pidä antaa sen ajatuksen viedä mennessään... Täytyy vain olla sitkeä ja oltava mahdollisimman paljon hyvien ihmisten parissa. Mutta toki pahoja ihmisiä tapaa aika usein. On vain jotenkin kestettävä sitä pahuutta välillä, eikä pidä antautua pahuuden edessä...

Mä mietin että mä ajaudun itsemurha ajatuksiin kovasta ahdistuksesta ja väsymisestä johtuen. En tiedä johtuuko mun pahaolo "pahoista" ihmisistä? Osaksi varmaan mutta ei pelkästään. Pahaolo voi johtua siitäkin kun ei tapaa "hyviä ihmisiä" joiden kanssa olisi hyvä olla? Ylipäätään toiset ihmiset on tärkeitä kun yksinäisyys kalvaa rotan lailla.

Honkers kirjoitti:
Tuntuu samaan aikaan hyvältä ja pahalta, että muutkin ihmiset jakavat samoja ajatuksia ja vastoinkäymisiä elämässä. Vaikka tiedostan etten ole ainoa joka käy loputonta taistelua masennusta vastaan, on olo kuitenkin usein yksinäinen. Se syö kaikki voimavarat. Hetken saattaa mennä paremmin, ei koskaan niin että voisin rehellisesti sanoa voivani hyvin, mutta vähän paremmin. Sitten alkaa taas se riita sen sairastuneen mielen kanssa. Kaikki alkaa alusta. Ne takapakit ajaa hulluuden partaalle. Viimeisin itsemurhayritys on ollut pari vuotta sitten. Jäljelle on jäänyt inhottava varjo, jään itselleni jatkuvasti kiinni tappavan sairauden unelmoinnista. Kuolettava diagnoosi tuntuisi niin  lohdulliselta. Se on samalla myös kamalaa ja itsekästä. Taas yksi syy lisää soimata itseäni. Toivon syvästi mielenrauhaa teille ja itselleni, sekä paljon voimia syksyyn. Hyvinä hetkinä saattaa nähdä lehtien kauniit värit.

Mä unelmoin myös jonkin aikaa taaksepäin että saisin tappavan sairaude, masennuksen ohella. Sitten jonkin aikaa ajateltuani käsitin että sairaus johon kuolee voi olla todella kivuliasta vuosia. Masennus estää olemasta edes hetken onnellinen kun ei särje fyysisesti. Ahdistus on ollut korkealla pitkään kuukausia, vuosia.
Välillä menee vähän paremmin, mutta ei koskaan hyvin...tätä tämä on. Kuvaat hyvin mitä masennus/ahdistus on..."riitaa sairastuneen mielen kanssa". "Sopu oman mielen kanssa" onko siihen mahdollista päästä?

HerKaramazov kirjoitti:

Mä mietin että mä ajaudun itsemurha ajatuksiin kovasta ahdistuksesta ja väsymisestä johtuen. En tiedä johtuuko mun pahaolo "pahoista" ihmisistä? Osaksi varmaan mutta ei pelkästään. Pahaolo voi johtua siitäkin kun ei tapaa "hyviä ihmisiä" joiden kanssa olisi hyvä olla? Ylipäätään toiset ihmiset on tärkeitä kun yksinäisyys kalvaa rotan lailla.

Ok. Oma vointini romahti silloin teininä, kun olin liian paljon tekemisissä pahojen ihmisten kanssa. Sen jälkeen oon kyllä tavannut hyviäkin ihmisiä. Mutta on ottanut aina päähän, kun tässä maailmassa paha ei saa palkkaansa. Että pahat ihmiset saavat tehdä pahoja tekoja, eikä heitä tuomita. Se on tässä se suurin ongelma.

Yksin on välillä sen takia hyvä olla että ei ainakaan joudu olemaan ns. ikävässä seurassa. Mutta toki ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Ainakin välillä...

Tosiaan kun sairastan epävakaata persoonaa niin sitä on välillä vaikea hallita. Kun pää täyttyy ajatuksista eikä ole mitään mihin purkaa niitä. Tuntuu että räjähtää. Sitä ei aina vieläkään oikeen osaa reagoida aina oikealla tavalla.

Joskus kaikki se ahdistus ja surullisuus vaan menee ihan yli. Mietin että enkö ole vieläkään oppinut hallitsemaan näitä tunteita, tai purkamaan niitä ajoissa.  Psykiatri mulle sanoi että niitä tulee olemaan mulla aina. Välillä onnistun paremmin purkamaan ne etteivät synny suuriksi, mutta sitten taas välillä patoan kaikki itteeni ja sitte vaan räjähdän. Sen jälkeen tulee se pettymys että taasko tällasta. Enkö mä koskaan opi.

Ehkä se on kans vaan niin syvään meihin suomalaisiin kirjotettu. Että kaikki paska pitää pitää itellään ja kärsiä vaan....ei mitään järkeä.