Olen 22v nainen, olen asunut omillani 18v asti. Kasvoin neljän parhaan ystävän kanssa jotka olen tuntenut 10-15 vuotta. 17 vuotiaina aloimme juomaan alkoholia ja juhlimaan, heti alusta alkoi tulla selväksi ettei se oikeen minulle sovi. Sekoilin ja halusin haastaa riitaa humalassa, mutta kaikki tuollaiset annettiin anteeksi nopeaa.

Olen aina tuntenut itseni huonommaksi kuin muut. Kun ystäväni alkoivat kaikki seurustelemaan vuoden sisällä, olin onnellinen heidän puolestaan mutta oma itsetuntoni vain huononi. Rakastin narsistia. Ihmistä joka vain manipuloi ja käytti minua hyväkseen. Emme ikinä päätyneet seurustelemaan vaan 4 vuoden ystävyytemme ja vuoden tapailumme loppui sanoihin ”maanvaiva1 voi painua helvettiin”, ja tuon hän sanoi ystävälleni eikä minulle vaikka seisoin 5 metrin päässä.

Murruin täysin ja aloin ryyppäämään. Samana kesänä vanhempani erosivat ja jouduin muuttamaan omilleni hyvin nopesti. Kotini minkä vanhempani olivat rakentaneet myytiin ja sydämeni särkyi vain lisää. Ryyppäsin rankemmin.

Nyt kelaan eteenpäin 2 vuotta. 2 vuotta tosiaan ryyppäsin 1-3 kertaa viikossa kaato kännit. Raha asiat menivät pieleen ja minulla oli paljon laskuja. Irtosuhteet ja kunnon känni mokatkin koin tuona aikana.

Myin autoni tädilleni. Täti ei mennyt laittamaan autoa omille nimilleen heti ja aluksi kaikki oli ok. Uskoin kun hän uskotteli minulle kuinka olisi parempi ettei hän vielä laita autoa omille nimilleen että minulla kertyisi bonuksia. Olin tyhmä… Sitten alkoivatkin perintä kirjeet tulla tasaiseen tahtiin kun verot ja vakuutukset olivat maksamatta. Ulosotto kirjeitäkin tuli. Tappelimme asiasta usein ja itkin ja huusin ja vihdoin hän hoiti asian. Liian myöhään sillä olin jo sairastunut ahdistushäiriöön.

Pelkäsin postia. pelkäsin sitä enemmän kuin mitään. Saatoin lähteä kesken koulupäivän hakemaan postin kun tiesin sen tulleen. Pelkäsin laskuja ja mietin niitä koko ajan. Pelkoni oli jo sairaanloista kun lääkäri käynnillä se huomattiin sillä tavalla että silloinen kämppikseni laittoi minulle viestillä mitä postia on tullut. Lääkäri kyseli lisää että miksi ystävä viestittää postista ja miksi se oli niin tärkeää. Eihän se tietenkään ollut ainoa asia mikä ahdisti, se oli vain jokapäiväinen. Ahdistushäiriö todettiin ja rauhoittavat määrättiin.

Tapasin miehen kesällä. Mies käytti huumeita laidasta laitaan. Itse en näistä tiennyt mitään. Muutaman kerran pilveä olin koittanut. Rakastuin ja mies lopetti kaiken muun käytön paitsi pilven polton. Olin onnellinen ja rakastunut. Vihdoin kelpasin jollekulle.
4kk seurustelun jälkeen muutimme yhteen, päätöksessä painoi raha asiat yhtälailla kuin halu asua yhdessä.

En ollut ryypännyt enää puoleen vuoteen kesään 2016 mennnessä. Hallitsin juomistani ja olin ylpeä. Hommasin kesätyöt ja maksoin isot kertyneet laskut pois. Tein pitkää päivää siivoojana ja olin koko ajan väsynyt. Postilaatikkoon tipahti kirje tädilleni myymän auton parkkisakosta 2014. Suutuin silmittömästi. Minulla ei sinä kuukautena ollut rahaa, ei miehelläkään ja saimme just ja just vuokran hoidettua. Täti lupasi hoitaa laskun joka oli 60 euroa.

Poliisin määräyksestä mieheni piti käydä portissa, eli 3 kk hoitojakso jossa otetaan pissatestit ja selvitetään riipuvuus. 3 viikkoa hän oli täysin ilman mitään mutta koska THC näkyy elimistössä aika kauan käytön lopettamisen jälkeen, tuli pissatestissä positiivinen. Homma räjähti käsiin. Polttelu lisääntyi ja itse väsyneenä ja työssäkäyvänä en tätä itse edes eka huomannut.

Kesän lopulla tuli kirje että luottotietoni olivat menneet tädin parkkisakon takia. Vaikka saimme merkinnän loppujen lopuksi minulta pois, vahinko oli jo tapahtunut. En voinut enää hyvin pitkään aikaan ja alotin mieliala lääkityksen…

Tyhjiä lupauksia lopettamisesta alkoi satelemaan, uskoin joka kerta. Koko syksy meni päin honkia jos nätisti sanotaan. Tein tuplavuoroja jotta selviäisimme raha asioista koska mieheni joutui lopettamaan koulun kesken koska riippuvuus, ahdistus ja masennus vei voiton.

2 päivää ennen synttäreitäni poliisit tulivat tekemään kotietsinnät. Syynä epäily että mieheni myisi pilveä alaikäisille. Ei myynyt missään vaiheessa. Olin paniikissa koko poliisien visiitin ajan. Kun he lähtivät mieheni kanssa asemmalle, hajosin täysin. En tiennyt mitä tehdä, minulla ei ollut ketään kelle soittaa koska kukaan ei tiennyt asiasta. Soitin johonkin auttavaan puhelimeen ja puhuimme 40 minuuttia josta en paniikin takia paljoa muista. Hain mieheni asemalta ja ekat sanat hänen suustaan olivat ”Pitää hakea lisää pilveä”. Tappelimme ja itkin koko automatkan kotia. ”Mitä sää siinä rääyt, mun elämä se tässä on pilalla” muistan hänen sanoneen. Kotona ukko päätti vielä näyttää minulle että kuinka kovaa voi lyödä nyrkillään seinään. Lähdin töihin mitään sanomatta, hän lähti kavereilleen.
Illalla ryyppäsin kaverini luona ja soitin ukolle ja haukuin pystyyn. Juomiseni alkoi taas.

Kotona pitkän kaavan kautta saimme asioita paremmalle tolalle. Käyttö ei loppunut mutta portissa käynti alkoi taas. Olin henkisesti ihan loppu. Ahdistukseni sai uuden muodon, pelkäsin joka päivä kello 13-15…pelkäsin että poliisit tulevat taas koska tuohon kellon aikaan he kävivät.

Vanhat ystäväni tulivat viettämään pikkujouluja ja epävirallisia baby showereita luokseni sillä yksi heistä on raskaana. Pilasin koko illan. Menin sitten juomaan liikaa ja vielä tyhjään vatsaan. Olin ollut aggressiivinen, haukkunut, sekoillut yms. Pilasin yhden tärkeimmistä illoistamme ja olin vaatinut vielä päästä heidän kyydillään keskustaan. Auto matkalla olen halunnut hypätä liikkuvasta autosta ulos ja tappaa itseni. Jäin yksin bussiasemalle. Kaverini vihaavat minua nyt. Olen laittanut heille pitkän anteeksi pyynnön jossa kerroin hakevani apua ja lopettavan juomisen. Hainkin apua ja olen nyt ollut viikon juomatta.
En tiedä voiko kukaan antaa anteeksi tuollaista käytöstä. Koko ajan paha olla, paniikki kohtauksia päivittäin, yksi päivä sorruin viiltelemäänkin ja sitä en ole ennen tehnyt. Omaa typeryyttäni olen menettänyt kaiken ja olen ihan hirveä ihminen kun noin pystyin tehdä parhaille ystävilleni. En tiedä miten jaksan enää ja kaipaan ystäviäni enemmän kuin mitään.

Miten tästä selviää? En usko että selviän.