Tunnistin itseni tuosta sun kirjoituksesta. Mä olen itse muuttunut siinä. Uskallan ilmaista tilanteeni terveydenhuoltohenkilökunnalle ja tiedän että työterveyshuollon tulee sitoutua asialliseen hoitoon burn out tilanteissakin. Tärkeää olisi että sairausloman lisäksi ehdottaisit jotain keskustelukontaktia esim psy.pkl.lle tai terveyskeskuksen sairaanhoitajalle jos kunnassasi on sellainen. Näyttäisit että haluat toipua ajan kanssa ja kunnolla. Jos työterveyshuoltosi oikeasti hoitaa asiat leväperäisesti niin sinun pitää ottaa selvää saatko esim. työpaikaltasi työsuojeluvaltuutettua mukaan miettimään terveydentilaasi.
Toivon ettet lannistu vaan saat siitä kiinni että sun elämä on arvokas ja elettäväksi tarkoitettu niin että pääset taakoistasi ja voit elää sinua tyydyttävää elämää🙂🌻

Kiitos vastauksestasi. Sain tuosta jopa hieman toivon kipinää. Ainakin hetkellisesti. Työpäivän aikana koen enimmäkseen voimakasta uupumisen ja voimattomuuden tunnetta. Välillä tulee jopa hetkittäin sellanen olo, että haluaisin heittää hanskat tiskiin ja lähteä kotiin. Uskomaton voimattomuuden tunne. Silti vaan robottimaisesti laahustan läpi työpäivän. En tiedä kauanko tällästä jaksaa. Kaikenlisäksi en jaksaisi sosiaalisia kontakteja ollenkaan ja kuitenkin töissä täytyy kohdata jonkin verran sitäkin. Pelkkä työ ei tätä masentuneisuutta varmaankaan aiheuta, vaan olen ollut lapsenakin jo ehkä jollain lailla masentunut. Lisäksi aikuisena olen joutunut kohtaamaan kaikenlaisia vaikeuksia ja on tuntunut siltä etten ole pärjännyt missään työpaikoissa missä olen ollut. Ala ja ylä asteella olin koulukiusattu.

Haluaisin vain olla kotona enkä käydä töissä esim. muutamaan kuukauteen jotta ei menisi todella vakavaksi tämä. Haluaisin vain touhuta lapsieni kanssa kotona ja tehdä omia juttuja ja käydä välillä ulkoilemassa metsässä ja lenkkipolulla ja miettiä rauhassa vailla kiirettä ja painetta töihin menosta. Töissä käyminen tuntuu nyt olevan liikaa. Liian kova taakka. Jos tämä elämä tämmöisenä jatkuu niin luulenpa että masennukseni vain syvenee.

Tarvitsisit selkeästi tauon töistä, mutta olisi hyvä, jos sinulla olisi joku vierelläkulkija ihan pidemmän aikaa, jonka kanssa pääsisit näkemään mikä on uupumuksen ydin. Löysit jo hienosti tuossa viime kirjoituksessasi, että tämä on alkanut jo lapsuudessa. Ja olet ihan oikeassa. Sieltä yleensä kumpuaa ne traumat ja vaillejäämiset yms. Lapsuuden kehityksellä ja vanhempien läsnäololla on niin suuri merkitys, miten näemme ja koemme asiat myöhemmin kun olemme siinä elämänvaiheessa että meidän tulisi vastuullisesti jaksaa perheen ja työn tuomat kuormat.

Älä jää yksin vaan mene rohkeasti aloittamaan vaikka sieltä työterveyshuollosta. Pidä puoliasi, sano että perheesi ja työpaikkasi tarvitsee sinut parempikuntoisena ja että olet valmis esim. terapiaan tai muuhun tukimuotoon.

Olen pitkän tien kulkenut itse tässä eheytymisessä ja monet kerrat menettänyt toivoni, mutta en halunnut antaa periksi perheeni takia.

🙂👍

mietin vain miten käy asunnon lainan lyhentämisen, kun jäisin pois töistä. Minusta tuntuu myös, että puolisoni jättää minut eikä jaksa enää elämää kanssani jos jään sairauslomalle. Miten käy lapsien? Olisi pitänyt asua vaan vuokra asunnossa eikä hankkia omaa koska epäilin että henkiset kyvyt eivät tule riittämään tälläiseen paineeseen.

Kirjoittelen tässä aamutuimaan. Kohta pitäisi töihin lähteä taas ja sitä ennen viedä lapsi tarhaan. Tuntuu raskaalta. Mahaankin sattuu vähän. Nukuin yöllä kolme tuntia ja näin sekavia unia senkin ajan. En vaan jaksaisi mennä töihin ja puurtaa läpi sitä päivää. Olo on masentunut ja ahdistunut. En löydä vaan voimia mennä edes työterveyteen puhumaan tästä. Pelkään mielenterveyteni puolesta.

Pellehermanni kirjoitti 22.4.2014 7:13

Kirjoittelen tässä aamutuimaan. Kohta pitäisi töihin lähteä taas ja sitä ennen viedä lapsi tarhaan. Tuntuu raskaalta. Mahaankin sattuu vähän. Nukuin yöllä kolme tuntia ja näin sekavia unia senkin ajan. En vaan jaksaisi mennä töihin ja puurtaa läpi sitä päivää. Olo on masentunut ja ahdistunut. En löydä vaan voimia mennä edes työterveyteen puhumaan tästä. Pelkään mielenterveyteni puolesta.

Tiedän tunteen... Toivottavasti sulla on jotain helpotusta ilmennyt? Vaihdoin itsekin kuukausi sitten työpaikkaa ja hullummaksi vaan muuttui. Käyn eroa läpi ja ystävätkin ovat kaikonneet elämästäni joten tunnen hyvin mitä koet nyt!! Tsemppiä jaksamiseen ja tänne voi onneks päivittää tilannetta.pahan olon purkaminen edes kirjoittamalla helpottaa

Eipä ole helpotusta tullut. Kova on ahdistus töihin menosta ja ei tämä tunnu ihan sellaselta normi työ vitutukselta. Tää on sellasta koko päivän kestävää lamaannuttavalta tuntuvaa ahdistusta. Miten työ voikin hallita ihmistä näin? Koko ajan pelottaa, että milloin sekoan täysin, enkä jaksa enää mennä töihin.

En osaa hallita vaan mieltäni. Siitä se kait loppupeleissä johtuu. Vaikka onhan tässä elämäni aikana kaikenlaisia hankaluuksia ollut pienestä pitäen, että se on vaikuttanut siihen, että musta on tämmönen tullut.