Tänään on hyvin vahvasti ollut ajatuksissa, että heitän kaikki pillerini kerralla suusta alas kun en vaan enää jaksa tätä elämää.
Parisuhteessa menee huonosti. Mies on suorastaan välinpitämätön. Hän ei tunnu minua huomioivan jos en itse jotenkin ilmaise itseäni. Esimerkkinä voisin kertoa, että viime keväänä minulta meni jalat alta kun taju meni hetkeksi. Makasin lattialla ja odotin ambulanssia. Mies ei tullut minun luokseni vaan istui keittiön pöydän ääressä. Sitten kyllä kun ambulanssipojat tulivat hän osoitti olevansa kiinnostunut. Koskaan en saa positiivista palautetta mistään vaan ainoat sanat mitä hän minulle sanoo ovat aina jotakin negatiivista.
Meillä on myös hyvin suuria taloudellisia ongelmia. Mies ei ole niitäkään ollut innokas käsittelemään. Minä olen soitellut ympäri ämpäri joka puolelle, että olisiko mahdollista lykätä lainoja ja muita laskuja. Tänään sitten putosi varsinainen pommi postilaatikkoon. Tuli ilmoitus omaisuuden ulosmittauksesta. No minähän se kilttinä tyttönä taas soitin ulosottomiehelle ja kysyin olisiko mahdollista hoitaa asiaa muuten vaan kun en jaksa enää.
Kaiken lisäksi itselläni on terveydellisiä ongelmia. Viime keväänä todettiin flimmeri joka sekin on tästä stressistä johtuva. Lisäksi kärsin jatkuvista polvikivuista ja nyt vielä odotan tietoa, onko paksusuolesta löytynyt kasvain hyvän vai pahanlaatuinen.
Olen masennuksen vuoksi käynyt psykiatrianpolilla mutta tuntuu, että siellä käynnit ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Olen lukemattomia kertoja maininnut itsetuhoajatuksistani ja minulle vaan sanotaan, että vieläkös sinä tarvitse aikaa.
Hei. Itse olen saanut apua kirkon perheasiankeskuksesta. Myös terapia apua ja ilmaiseksi. Ei tarvitse olla kirkon jäsen, antavat apua ilman jäsenkirjaa🙂. Tämä on minun kokemus ja myös erään muunkin jolla oli asiat huonosti eikä ollut edes ruokaa, niin sai sieltä monenlaista apua. Kunnan velkaneuvojat tms. varmaan myös antavat neuvoja.
Miehesi käytös on aika kummallista, mutta olisiko hänkin ahdistunut tilanteestanne ja siksi käyttäytyy oudosti, kun ei muuta osaa. Miehet ovat niin erilaisia tuollaisessa tilanteessa, pelkäävätkin eivätkä näytä sitä. Mutta eihän selittely auta, vaan pitäisi puhua ja selvittää tilanne.
Toivon että uskallat hakea apua. Googlettamallakin voit löytää paikkoja mistä apua saa.
Hei,
Kirjoituksestasi on jo kulunut pari kuukautta. Miten voit nyt? Oletko saanut apua?
Et ole ainoa...Minullakin menee huonosti. Ainakin mielestäni. En vaan jaksa enää tätä p*skaa. Mies on nyt viikonlopun muualla ja olen kotona sairaana. Hän ei ole edes kysynyt vointiani tänään tai laittanut mitenkään viestiä ja se tuntuu minusta niin pahalta että olen ollut koko päivän ihan maassa. Jos minulla ei olisi näitä kullanmuruja niin huuhtelisin koko unilääkepurkin alas punaviinin kera ja odotan että koska vaivun uneen. Lopullisesti.
Olemme olleet yhdessä jo kahdeksan vuotta. Alkuaikoina minut huomioitiin ja sain myös kuulla että minua rakastetaan. Mutta en enää nyt. Pari tai kolme vuotta sitten sanoi että ei enää rakasta minua. Ja siltä se tuntuu edelleen. Olen hänelle nykyään vain nainen, kuka pyykkää vaatteita, laittaa ruokaa, makselee laskuja, hoitaa hänen asioita, olla sylkykuoppana ja huora keneltä vaatii seksiä..hyvä edes jos useammin, nyt se on vähentynyt kerran tai pariin kuukauteen ja aina täytyy tehdä 'hommat' mieluummin suihkussa. Jotta voi peseytyä heti minun 'liasta'. Sama koskee sängyssä, haluaisin halailla tai olla vain siinä hetken. Mutta hänen mielessä on aina heti ensimmäinen peseytyminen. Mä en ole mikään likainen mutta tuollainen saa minut tuntemaan oloani likaiseksi..
Hän tykkää haukkua ja suuttua minulle. Jopa pienistä asioista ja tulen aina siitä surulliseksi ja vetäydyn kuoreen. Ei koskaan pyydä anteeksi jos on sanonut jotain pahaa vaan teeskentelee että mitään ei ole tapahtunut. Meidän ongelmistamme EI saa mainita kenellekään, saan järkyttävät haukut jos olen keskustellut tästä muitten kanssa. Luulin että ystäväni pitäisi suunsa kiinni mutta menikin lavertelemaan miehelleni...Minusta tuntuu että en saa edes jutella kenenkään kanssa näistä kaikista. Ja hän on myös ns. joka äidin unelmavävy ja mun sukulaiseni palvoo häntä. Minäkin. Rakastan häntä liikaa voidakseen lähteä...
Hän sanoi että joskus monta vuotta sitten hän oli harkinnut vakavissaan että kosisi minut. Mutta sitten sairastuin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja kuulemma muutuin niin että hän kaipaa sitä vanhaa henkilöä joka olin silloin. Haluan olla edelleen se henkilö mutta täytyykö minun kärsiä ja yrittää kaikkea jotta saadaan tämän toimimaan?
Tilanteeni on nyt myös ihan perseestä; minut leikattiin viime syksyllä ja leikkaus epäonnistui ja olen ollut sairauslomalla siitä lähtien. Odotan uusintaleikkausta, se tehdään näillä näkymin touko-/kesäkuun aikana. Työn puolesta en kykene tekemään fyysistä työtä minkä takia olen sairauslomalla...Tämä syö myös minun mieliterveyteni kun joudun olemaan kotona koko ajan. Opiskelen myös parhaillaan, aikuiskoulutuksessa mutta opiskelumotivaatio on ollut sataprosenttisesti hukassa maaliskuusta lähtien. En tunne kykeneväni muuhun kuin olla kotona, katsoa elokuvia ja sarjoja. Pelkään lähteä ihmisten ilmoille. Ja pelkään joka päivää kun miehellä on aina tapana kysyä että mitä haluaisin tehdä kun on herännyt/tullut kotiin töistä. Ja jos sanon että en mitään erityisempää niin alkaa haukkumaan että minä en tee mitään muuta kuin makaan ja makaan tekemättä mitään ja sanoo että ei jaksa nähdä minua tällaisena pitkään ja käskee häipyä talosta. Meidän kodistamme jota omistamme puoliksi.
Ja minusta tuntuu aina pahalta kun näen hänen kiusottelevan muita tyttöjä. Hän teki ennen usein minulle mutta ei enää pitkään aikaan, ei edes todella moniin vuoteen. Minuun sattuu ja kätken sitä sisääni. Ja hymyilen.
Minusta tuntuu että ahdistun. Etsin töitä nyt aktiivisesti kun pystyn tekemään kyllä esim toimisto- tai muita vastaavia työtä oman alan työn lisäksi mutta nyt työllistämistilanne on erittäin huono täällä kotikunnallani. Haluan töihin. Ja mieluummin vieraalle paikkakunnalle, tarpeeksi kaukana miehestäni jotta toivon mukaan hän oppii arvostamaan minua. Mitä epäilen kuitenkin niin.
Ongelmani on se että rakastan häntä. Mutta hän ei tunnu rakastavan minua ollenkaan. Mitä enemmän hän käyttäytyy negatiivisesti minua kohtaan tai vastaavaa niin kätken itseäni yhä enemmän sisääni ja piiloudun tuskasta. Olen aina ollut sellainen ja hän vihaa sitä. Sanoin monesti hänelle että en haluaisi tehdä niin mutta hän aiheuttaa sen omalla käyttäytymisellä ja ei pyydä anteeksi tai antaa huomioita. Yhtenä päivänä esimerkiksi viime viikolla itkin hänelle pahaa oloani, istui vain vastapäässä ja ei ottanut minua syliini lohduttakseen vaikka sitä kaipaisin. En ole saanut hellyyttä pitkään aikaan. Aina jos yritän tehdä aloitteen niin hän vetäytyy siitä. Ja vetäydyn entistä enemmän kuoreeni.
Olen nätti ja fiksu tyttö. Aina iloinen ja ystävällinen ihminen kuka haluaa auttaa muita. Tiedän että en tule pysymään kaukana yksin jos päätän irrotautua tästä suhteesta mutta en voi. Koska rakastan häntä liikaa. Ja olen aina valmis yrittämään vaikka saan siipeeni...
En tiedä mitä nyt ajatella. Haluan keskustella asiasta jonkun kanssa ilman sitä pelkoa että kaikki menee myös hänen korvillensa. Ennen pystyin keskustelemaan ytävieni kanssa kaikenlaisista mutta nyt en kun pitää valikoida sanoja tarkasti. Mies haluaa että muitten silmissä meidän suhteemme on hyvä tai onnellinen. Ihan sama vaan mutta en halua olla enää onneton. Mulla ei ole enää ystäviä. On kyllä näitä ystäviä mutta ei sellaisia keiden kanssa voi keskustella näistä ongelmista. Psykoterapiaa olen kokeillut, siitä ei ollut apua...oli kyllä aluksi mutta sitten 'hoitosuhteeni' päättyi ja minut siirrettiin avohoitoon jossa saan lääkettä aina ku on tarve ilman että joku tulee kysymään että miten voin.
Haluan lapsia. Mies haluaa, ehkä niin, en tiedä. Emme ole onnistuneet yli 2 v ja kun ehdotin että voisimme käydä tutkimuksissa niin sanoi että ei kiinnosta. Haluan jonkun ketä voi rakastaa ja saada vastarakkautta myös. Saan kyllä rakkautta, mutta nelijalkaisilta ja nämä ovat tärkein syy miksi olen edelleen elossa. En kestäisi ajatella että mitä näille tapahtuisi jos nukun pois.
Olen nyt korkeassa kuumeessa kotona ja mies ei ole kysellyt voinnistani. Ei yhtään sanakaan eilisestä lähtien. Itken pahaa oloani tänään monta kertaa päivässä kun en tiedä mitä voin tehdä...